Ihan kuin minunkin kokemukseni! Hienosti oivallettu ja ihan ymmärrettävästi
selitetty! Kiitos paljon Sinulle muppetti! Yhdessä yritetään jatkaa
toisiamme tukien näinkin!

class="author">":
2008-04-17 15:20:08 muppetti kirjoitti:"]Täällä myös
ilmoittautuu tunnesyöppö, masentunut sellainen.

Eli ensinnäkin minulla
syöpöttely usein on tapa torjua paha olo ja ahdistus, näin en joudu kohtaamaan näitä
tunteita ja syitä jotka johtavat niihin. "suojelen" tavallaan itseäni siltä surulta
ja pahalta ololta enkä halua kaivella ikäviä asioita. Ikävä kyllä ainoa tapa
toipua on päästää tunteet valloilleen ja käsitellä ne vaikeat asiat viimeinkin..
Se vaan on kovin vaikeaa src='https://d292tbxow9twtg.cloudfront.net/gfx/icons/smileys/sad.gif' alt=':(' title=':(' />

Toinen syy syöpöttelyyn on syvä itseinho ja
halu "rankaista" itseäni. Koen herkuttelulla palkitsevani tai helpottavani
oloani, mutta oikeasti pohjimmiltaan rankaisen itseäni ja teen pahaa itselleni.
Kuten terapeutti sanoi osuvasti, että itseni palkitsemisenkin on lopulta
rangaistus. Eli sabotoin itse itseltäni hyvän olon ja onnistumisen kokemukset koska
koen etten ansaitse niitä src='https://d292tbxow9twtg.cloudfront.net/gfx/icons/smileys/sad.gif' alt=':(' title=':(' />

Pikkuhiljaa painon pudotessa,uskaltaa katsoa peiliin niin että on ylpeä itsestään!Näkee itsensä;olen työpaikassa missä peilejä ympärillä ja silti en ole nähnyt itseäni niissä.Kun ei halua nähdä.
Tunnesyöpöttely on tuttu asia;kun ei ole väliä kun olen jo näin lihava ja ruma!Enkä kuitenkaan saa painoa pudotettua,eikä lottovoittokaan osu koskaan kohdalle yms.pientä.

":
2008-04-18 11:48:31 paha kirjoitti:"]Tunnesyöpöttely on tuttu asia;kun ei ole väliä kun olen jo näin lihava ja ruma!Enkä kuitenkaan saa painoa pudotettua,eikä lottovoittokaan osu koskaan kohdalle yms.pientä.

Niin tuttu ajattelutapa! Kun kaikki on jo huonosti niin antaa mennä vaan Minäkö muka pessimisti??

Semppa: Mukavaa, että joku ymmärsi ajatukseni sekavasta selityksestä huolimatta Jep, toinen toistamme tukien rämmitään tästä suosta ylös

Oon aatellu joskus, että tuo tunnesyöpöttely on taas sellainen yksi selitys, tai tekosyy , ollut itselleni ainakin usein. On hyväksytympää olla tunnesyöppö kun avuton, niin avuton, ettei kertakaikkiaan tajua perusasioita, syödä oikeaa ruokaa oikeassa suhteessa oikeaan aikaan. No tunnesyöppöys on taas yksi selitys, joka ulkoistaa sen, miksi lihoo,"kun on ne tunteet, eikä niille kuitenkaan mitään voii, niin kun myönnän olevani tunnesyöppö on ollu luvallisempaa syödä". Tämä oli nyt provosoivaa tekstiä, eikä tarkoitus ollut taaskaan loukata ketään. Tiedän, että on oikeasti ihmisiä joilla syömisen ongelmat ovat oireita sairaudesta ta häiriöstä ja silloin on aiheellisempaa hoitaa ensisijaisesti tuota sairautta ja ottaa ruokavalioasiat huomioon, mutta siis pääpaino sairaudenhoidossa. Voisi kuitenkin verrata, että samalla tavalla väkivalta on usein oire sairaudesta tai häiriöstä. Tuolloinkin oleellista on hoitaa sairautta, sillä pelkkää väkivaltaa on vaikea hoitaa. Kuitenkaan väkivaltainen ihminen (vrt. tunnesyöpopö ihminen) ei yleisesti meidän yhteiskunnassa riitä syyksi tehdä väkivaltaisuudesta "luvallista" tai hyväksyttävää. Tunnesyöppö usein kuitenkin olettaa, että tunnustamalla rehelliseti tunnesyöppöytensä on hänellä "lupa" omissa ja toisten silmissä mässätä. Ja kuten muppetti kirjoitti syömällä/herkuttelemalla tekee oikeasti pahaa itselleen, tavallaan väkivaltaa siis. Eihän itsensä vahingoittaminen muullakaan tavoin esim. viiltelemällä ole yhteiskunnassamme kovinkaan kannustettavaa. Miksi siis itseään saa vahingoittaa vaan julistamalla olevansa tunnesyöppö.

Tulipa taas pitkästi tekstiä ja sekavaakin paikoin taitaa olla. Tämä on osin sellaista itsekritiikkiä ja yhteiskuntakritiikkiäkin, koska kovin vähän meitä ylipainoisia tuetaan missään kokonaisvaltaisesti tekemään elämäntapamuutosta, etenkään julkisessa terveydenhuollossa. Kyllä usein juuri erotellaan ravitsemusasiantuntija ja esim. terapeutti joilla ei välttämättä mitään yhteistyötä ja ei se ainakaan ylipainoisen elämänhallintaa lisää kun tuetaan eri asioihin ja ohjeet saattavat olla ristiriitaisia. Auttajilla uskon kuitenkin tarkoituksen olevan hyvän ja päämääränkin olevan saman kaikilla. Matkaa voi vaan tehdä niin monella tavalla ja jokaisen on löydettävä oma tapansa.

Heippa!

Kiitos! Martti76 ajatuksistasi.

Olen miettinyt tunne syömistäni, että kun olen masentunut niin syön paljon ruokaa. Minä annan itselleni lohtua ja hyvää mieltä ruuasta. Minusta tuntuu, että tämä tunne syöminen on sairautta. Koen itseni siltä osin sairaaksi. Jos olisin terve, niin en söisi näin. Sitä en ymmärrä mistä tämä tällainen syöminen johtuu. Tällaisia ajatuksia minulla tänään on.

Hei Martti76!

Ihan asiaa kirjoitit! Huomaa että olet todella miettinyt asioita!

Itsellä sellaista, että aika ajoin tulee tilanteita, joihin ei voi itse paljonkaan vaikuttaa, pitää vaan yrittää itse pysyä rauhallisena ja kasassa ja silloin yleensä en ole pystynyt tunnesyömistäni hillitsemään, vaan olen "palkinnut" itseäni venymisestäni syömällä kaikenlaista, yleensä makeaa, pussikaupalla karkkia ym. Mutta siitähän on sitten vaan seurauksena huono omatunto ja lihominen!

Tästä olen nyt opettelemassa pois ja ihanaa kun voi lukea teidän rohkaisevia ajatuksia ja kokemuksia! Terapiaa ihan koen tämän olevan ja uskon ja toivon, että jaksan paremmin vastustaa sitä tunnesyöpöttelyä, kun seuraavat stressitilanteet taas tulevat!

Mukavia kevätpäiviä ja tsemppiä Sinulle myös!

Ylläpitäjä on poistanut tästä rikkinäisen linkin

semppa kirjoitit asiaa juuri tuossa, että kun ympärillä on kaaosta ja paljon halitsemattomia asioita, taitaa olla meillä ihmisillä jotakin sisäsyntyistä se, että kaaoksenhallinnassa yhtenä keinona ihminen jostain syystä käyttää syömistä. On siedettävämpää ja näennäisesti helpompaa ajatella syömistä ja syödä kun paneutua todelliseen ongelmaansa. Minulla ainakin syöminen on usein jonkun muun korvike, jos olen töiden jälkeen väsynyt, niin minulle sallitumpaa on juoda kahvit ja syödä kun maata. Kun väsymys ei kupillisella hellitä jatkan syömistä, istumista pöydän vieressä lepäämismielessä. Mulle tosi tärkeetä on ollu oivaltaa se, että syöminen pitää erottaa kaikesta muusta toiminnasta, esim. tv:n katselusta ja tunnesyöminenkin on sallittua kunhan ensin miettii kyseisen ilon tai surun, yksinäisyyden tai pettymyksen jne. Siis tiedän miksi syön, en syö tilalle, korvikkeeksi, silloin ruuanmäärä on myös helpompi tiedostaa kuin se ettei tiedosta edes sitä, että syö, kun ei tiedosta etukäteen miksi syö.

":
2008-04-22 11:46:15 martti76 kirjoitti:"]semppa kirjoitit asiaa juuri tuossa, että kun ympärillä on kaaosta ja paljon halitsemattomia asioita, taitaa olla meillä ihmisillä jotakin sisäsyntyistä se, että kaaoksenhallinnassa yhtenä keinona ihminen jostain syystä käyttää syömistä. On siedettävämpää ja näennäisesti helpompaa ajatella syömistä ja syödä kun paneutua todelliseen ongelmaansa. Minulla ainakin syöminen on usein jonkun muun korvike, jos olen töiden jälkeen väsynyt, niin minulle sallitumpaa on juoda kahvit ja syödä kun maata. Kun väsymys ei kupillisella hellitä jatkan syömistä, istumista pöydän vieressä lepäämismielessä. Mulle tosi tärkeetä on ollu oivaltaa se, että syöminen pitää erottaa kaikesta muusta toiminnasta, esim. tv:n katselusta ja tunnesyöminenkin on sallittua kunhan ensin miettii kyseisen ilon tai surun, yksinäisyyden tai pettymyksen jne. Siis tiedän miksi syön, en syö tilalle, korvikkeeksi, silloin ruuanmäärä on myös helpompi tiedostaa kuin se ettei tiedosta edes sitä, että syö, kun ei tiedosta etukäteen miksi syö.

Täysin samaa mieltä!

Mulla ainakin tunnesyöminen on juuri sitä ettei halua kohdata sitä omaa oloa, vaan "turruttaa" sen syömisellä. Tärkeimpänä tavoitteena olen itselläni pitänyt herkkujen vähentämisen sijasta juuri tuota, että yritän miettiä ennen syöpöttelyä niitä tunteita siinä taustalla. Jos mietinnän jälkeen edelleen haluaa syöpötellä niin sitten tekee niin, mutta ainakin oppii pikkuhiljaa paremmin tunnistamaan omia tunteitaan ja sitä kautta myös syömisen hallinta todennäköisesti parantuu

Toisinaan mulla vaan ahdistus iskee niin kovana, eikä omat voimat vielä riitä niiden menneisyyden mörköjen käsittelyyn, niin silloin koen parempana ratkaisuna, olla miettimättä tunteitani ja yrittää kohdistaa huomioni johonkin muuhun. Pääasiassa pyrin tekemään jotain, pelaamaan, katsomaan elokuvaa jne.. Mutta harmittavan usein myös mässäys astuu kuvaan

Mutta pikkuhiljaa, kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin, ainakin toivon niin

Niinpä, hidasta se on vanhan koiran uusia temppuja oppia, ei suinkaan mahdotonta. Sellaistakin olen jostakin lukenut, että kun tunteiden käsittelyä, vaikka sitten aikuisiällä oppii ja opettelee on se samanlainen taito kun vaikka uiminen, ettei siitä enää poisopi, onneksi.

Martti 76.Luulin olevani positiivinen kokemus tunnesyömisestä...Selvisin tiukasta tilanteesta enkä käyttänyt sitä keppihevosena. Tsemppiä kaikille edistystä haluaville!