Ladataan... Ladataan...

Kanaa hoisin-kastikkeessa

Valmistusaineet 4:lle
4 kpl (keskik.) broilerin rintafileetä
0.5 tl ruokasoodaa
0.5 tl suolaa
0.25 tl (jauhettu) valkopippuria
0.25 dl sokeria
0.5 dl öljyä
2 kpl paprikaa
1 kpl (keskik.) keskikokoista purjosipulia
2 kpl keskikokoista sipulia
Kastike
4 dl kanalientä
1 rkl soijakastiketta
3 rkl hoisin-kastiketta
1 dl sokeria
0.5 tl suolaa
0.25 tl (jauhettu) valkopippuria
1 rkl makeaa chili-kastiketta
Lisäksi
4 dl jasminriisiä
Paistamiseen
1 dl öljyä
Suurustamiseen
0.5 dl perunajauhoja
0.5 dl vettä
Ohjeet

Lisäksi tarvitset koristeeksi yhden keskikokoisen kurkun ja silputtua persiljaa.

Suikaloi broilerinfileet ja pane ne kulhoon. Lisää 0,5 dl öljyä, ruokasooda, suola ja pippuri. Anna maustua huoneenlämmössä noin 15 minuuttia.
Viipaloi pestyt paprikat ja purjo sekä kuoritut sipulit. Kuumenna wokkipannussa kaksi desiä öljyä kiehuvan kuumaksi ja uppopaista siinä puolet kanasuikaleista. Kun palat ovat saaneet hiukan väriä, nosta suikaleet reikäkauhalla kulhoon jäähtymään. Kypsennä samalla tavoin loput suikaleet.
Kaada pois käytetty öljy, pese wokki ja lisää pannulle loput öljystä.
Sekoita keskenään suurustamiseen tarkoitettu perunajauho ja vesi.
Kuumenna öljy ja kypsennä kasvikset nopeasti wokissa, lisää broilerinsuikaleet ja kääntele seosta. Lisää kanalientä niin, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Mausta kastike soijalla, Hoisin-kastikeella, sokerilla, suolalla ja valkopippurilla.
Kiehauta seos nopeasti ja lisää perunajauhoseosta vähitellen sekoittaen. Kun näet, että kastike alkaa suurustua, nosta pannu heti pois levyltä ja sekoita tasaiseksi.
Kumoa tarjoilukulhoon ja koristele annos tuoreilla kurkkusiivuilla ja persiljasilpulla.
Tarjoa lisänä keitettyä jasmiiniriisiä.

Vinkki

Samaan tapaan voit valmistaa ruoan myös porsaan- tai naudanlihasuikaleista.

Yksi annos sisältää 723 kcal
{"energy_split":{"kcal":{"fat":332,"alcohol":0,"protein":111,"carbohydrates":280},"weight":{"fat":37.13,"alcohol":0,"protein":27.91,"carbohydrates":70.34,"saturated_fat":4.89,"sugar":37.6,"fibre":4.44,"salt":4.82},"percent_raw":{"fat":0.4595381834598657,"alcohol":0,"protein":0.1535187419945026,"carbohydrates":0.38694307454563165},"percent":{"fat":46,"alcohol":0,"protein":15,"carbohydrates":39},"total":{"kcal":724,"weight":187.12999999999997,"percent":100,"amount":1,"totalServingWeight":550.25},"item_type":"recipe","recipe_id":1343,"servings":4}}

 
Sulje