Vaniljakahvi74:lle: Juu ihan normipainoinen, neuvolakortin tietojen mukaan, olen kulkenut painon kanssa niin sanotulla 0-käyrällä alle kouluikäisenä. Joku kuva kouluikäisenä on yhdeltä kesältä, jossa olen pikkuisen pyöristynyt, mutta muuten olen siis olen ollut lapsuuteni normaalipainoinen. Syy rajoittamiseen lienee ollut hyvä ruokahaluni verrattuna hintelään ja erittäin nirsoon pikkusiskooni ja se, että isäni on ollut lapsesta saakka ylipainoinen ja suvussa siellä puolella ylipainoa. Isäni on itse kärsinyt ylipainostaan ja ilmeisesti halusi säästää minut siltä, eli kun hänen lapsuudenkodissaan tuputettiin niin minua rajoitettiin. Kumpikin huono valinta, sillä molemmat olemme ylipainoisia edelleen.

Mulla on ongelmana ahmiminen ja tunnesyöminen. Huomaan, että haen ruuasta varsinkin rauhan, turvan ja tyytyväisyyden tunnetta. Ja sillä hetkellä todella tuntuu, että MIKÄÄN muu ei voi auttaa kuin ruoka.

Eli... Mitä ruuan tilalle? Mitä sillä hetkellä voisi tehdä? Miten se tunnetilan oppisi sietämään?

Olisi tosi kiva lukea kokemuksia samassa tilanteessa olevilta ja varsinkin olleilta, jotka ovat löytäneet ulospääsyn ja keinon tunnesyömisen lopettamiseksi.

Terapiassa oon käynyt kaksi vuotta ja masennuslääkitys on. Ravitsemusterapeutille pyysin päästä, mutta kuulemma ei ole resursseja (HKI). Jos olisi rahaa niin menisin yksityiselle mutta ei ole.

Hei IsoIhminen

Minulla itselläni auttoi pahimmassa vaiheessa täsmäsyöminen.
Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala. Seurasin kellosta, että ahaa, nyt kello näyttää että pitää syödä.
Söin monta kertaa päivässä pienehköjä annoksia, välipalaksi esim. yhden hedelmän tai vaikka ruisleivänsiivun ilman päällysteitä tai karjalanpiirakan, riippuen siitä miten kova nälkä oli. Jos ei ollut nälkä söin silti. Saattoi käydä niinkin, että nälkä vasta heräsi kun pistin suuhuni jotain eli kehoni ei ymmärtänyt, että minulla on nälkä ennen kuin annoin sille polttoainetta. Näläntunne siis täysin sekaisin.

Tällä tavalla ne hetket kun tarvitsee ahmia tai tulee sellainen tunne, että voisi syödä rekkalastillisen jäävät pikkuhiljaa pois.

Mitä ruuan tilalle?

Ruuan tilalle se tunne, jonka yritätä ruualla tukahduttaa.

Mitä sillä hetkellä voisi tehdä?

Parasta tehdä sitä mitä tunne edellyttää.
Jos itkettää, itke. Jos naurattaa, naura. Jos pelotaa, pelkää...
Samalla voi tehdä jotain, mikä rauhoittaa mieltä ja selkeyttää ajatuksia.

Miten se tunnetilan oppisi sietämään?

Hyvä kysymys, joka ohjaa oikeaan suuntaan -> elämään tunteidensa kanssa, eikä vain tukahduttamaan niitä.
Sietämisen oppimiseen auttaa yksinkertaisesti siedätyshoito. Mieti mikä on kauheinta mitä voi tapahtua, jos et tukahduta negatiivista tunnetta vaan annat sen tulla. Se on vain tunne, ei se tapa.

Voimia ja rohkeutta tunteiden tuntemisiin. Muista myös, että jos ei koskaan tunnu pahalta, niin ei voi koskaan tuntua aidosti kauhea hyvältäkään.

keskiviikkona, 2. helmikuuta 2011 klo 13:31 IsoIhminen kirjoitti::
Mulla on ongelmana ahmiminen ja tunnesyöminen. Huomaan, että haen ruuasta varsinkin rauhan, turvan ja tyytyväisyyden tunnetta. Ja sillä hetkellä todella tuntuu, että MIKÄÄN muu ei voi auttaa kuin ruoka.

Tuttua tarinaa!
Itselleni paras ase välttää tuonkaltaista tunnesyömistä on ollut miettiä, mikä se TARVE tunteen taustalla oikein on ja sitten löytää jokin toinen keino tyydyttää tuo tarve.

Ja sinähän omia tarpeitasi listaat: tarve rauhaan, turvaan ja tyytyväisyyteen. Erityisesti kolahti, kun sanoit tavoittelevasti RAUHAA. Aivan!

Ruoka/mässääminen tosiaankin lyhytaikaisesti tuottaa tyytyväisyyttä ja mielihyvää ja sitä kautta turvaa ja rauhaa. Pelkästään se, että kiellän nämä tunteet ja tarpeet, ei ainakaan mulla toimi.

Mutta jos haluaa terveellisemmän ja pidemmällä tähtäimellä kestävämmän avun, niin mitä syöpöttelyn tilalle? Itselleni toimii tälläinen resepti:

Hoida ja helli kroppaasi ja mieltäsi ja salli itsesi käyttää tähän rahaa!! :
- Hierojalla käynti kerran viikossa
- Hiusten pitäminen loistokunnossa (hyvät hiustenhoitotuotteet, hyvät välineet, kampaajalla käynti usein) Samoin ihon ja kynsien hoito / kosmetologilla käynnit
- Leffassa t. konsertissa käynti kerran viikossa
- Mieluinen pokkari viikonlopuksi
- Liikunta, jota tehdään huvin vuoksi esim kävely kuutamossa, hidas uinti raikkaassa vedessä. Liikunnan iloa tuetaan kivoilla, käytännöllisillä varusteilla eikä lähdetä lenkille rumassa, epämukavassa vanhassa toppatakissa ja kumisaappaissa.
- Ja sitten kaikkea pientä: lämpimät vaahtokylvyt kynttilänvalossa, tuoksuva vartalovoide, pukeutuminen kauniiseen, mukavaan yöpukuun ja pujahtaminen vastamankeloitujen lakanoiden väliin, mielimusiikki soimaan...
- Niin, ja sitten tietysti hyvää seksiä, jos sitä on saatavilla

Jos pitää kaikkea tuota em hemmottelua turhuutena, niin sitten jää vain se syöminen.

Nämä pari edellistä kommenttia ovat erinomaisen tärkeä osa syömisen hallintaa ja niitä kannattaa todella pohtia omassa elämässä.

Ne on helppo ohittaa psykohörhöilynä mutta ei kannata. Tässä on monella syömisen kompastuskivi kun ei ole löydetty tapaa ja kanavaa ilmaista tunteita ja hemmotella itseä. Tästä pohdinnasta tullaan usein aika isoihin teemoihin elämässä - mutta niin pitääkin sillä siellä ne muutostarpeetkin usein ovat.

Jaa,tuo syylisyyden tunto ja syöminen onkin hieman kimurantti kysymys. Varmaan jokaisella on lapsuudestaan jokun kokemus, joka on saanut tuntemaan itsensä huonoksi syöjäksi, lihavaksi ,ahmijaksi ym. Ainakin minun lapsuudessa lautanen piti syödä tyhjäksi, vaikka olisi ollut jo aivan täysi ,tai ruoka pahaa.

Toinen oli jos kylässä viikolla tarjottiin karkkia, niin se piti säästää lauantaiksi eli karkkipäiväksi ja auta armias jos sen söi ennen...

No heti kun aloin tienata itse kesätöillä, niiin minähän söin karkkia tasan jokapäivä! Ihan silkasta riemusta,ettei kukaan voinut kieltää.

Vaikka ammattini onkin liikunnallinen, niin silti kertyi ajan kanssa muutama ylikilo. Sitten alkoi se karkkilakkoilu ja lipsuminen ja syyllisyyden tunna ja...

Nyt olen päässyt siitä irti ja syön taas karkkia jos siltä tuntuu, mutta en ota siitä paineita tai syyllisyyttä. Palaan vaan ruotuun kun siltä tuntuu. Jos mässyttämiseen menee paripäivää, niin siinähän menee. Nesteen kertyminen tuo kolmekin kiloa takaisin vuorokaudessa ja ne lähtee pois sitten kolmessa viikossa, mutta mitä väliä. En minä ihmisenä ole sen parempi on minulla sitten ylimääräisiä kiloja tai ei. Ja jos se muita rassaa niin omapa on murheensa.

Jokaisen on löydettävä se oma tie eroon syyllisyyden tunteesta ja silloin kaikki on helpompaa.

Iso kiitos IdaA:lle, joka muistutti tuosta itsensä hemmottelemisesta (muuten kuin ruualla). Varasin itselleni tämän innoittamana ajan kampaajalle. En olekaan käynyt kampaajalla varmaan pariin vuoteen..

maanantaina, 14. helmikuuta 2011 klo 11:03 pikkupiru kirjoitti::

Nyt olen päässyt siitä irti ja syön taas karkkia jos siltä tuntuu, mutta en ota siitä paineita tai syyllisyyttä. Palaan vaan ruotuun kun siltä tuntuu. Jos mässyttämiseen menee paripäivää, niin siinähän menee. Nesteen kertyminen tuo kolmekin kiloa takaisin vuorokaudessa ja ne lähtee pois sitten kolmessa viikossa, mutta mitä väliä. En minä ihmisenä ole sen parempi on minulla sitten ylimääräisiä kiloja tai ei. Ja jos se muita rassaa niin omapa on murheensa

Tähän minäkin tähtään

Tämä on varmaan iänikuisuusaihe, mutta miten selvitä kaikenlaisista herkutteluhetkistä kodin ulkopuolella? Kotona minulla ei ole ongelmaa, koska pystyn syömään säännöllisesti eikä meillä ole yleensä herkkuja, mutta kylässä ja muualla pasmat menevät täysin sekaisin.

Eilenkin olin yhdessä palaverissa ja siellä oli notkuva pöytä kaikkea ihanaa tarjolla. Oli ruoka-aika ja otin ensin patongin. Nälkä ei lähtenyt. Sitten huomasinkin lappaavani kaksin käsin keksejä, hedelmiä, pullaa jne. Järkytyksekseni huomasin, että olin oikeastaan ainoa joka söi jotakin. Laihat kanssatoverini eivät syöneet mitään! Sekin lisää häpeääni, taas nähtiin kun läski lappaa ruokaa sisäänsä .

En pysty hillitsemään itseäni notkuvien pöytien ääressä! Ensin ajattelen ottavani vaan pullan ja se on ok. Mutta pullan jälkeen huomaan tosiaan maistelevani vähän kaikkea ja paljon. Vaikka etukäteen sovin itseni kanssa, että voin ottaa jotain, niin loppumetreillä homma riistäytyy käsistä. Ja ihan sama onko syönyt etukäteen tai ei. Nälkäisenä tietenkin tilanne on pahempi.

Vinkkejä, apua? Alkaa tuntua toivottomalta. En ole ennen ollut tällainen eikä minulla ole ollut tarve tyhjentää koko pöytää. Yleensä emännät vielä tuputtavat joka sorttia eikä todellakaan ole muotia tarjota pelkkiä kahveja. Minulle se sopisi vallan hyvin! Joku pikkukeksi kyytipojaksi riittäisi hyvin.