2 vkoa takana rentoa painonhallintaa. Jos itse katselen taaksepäin syömisiäni, päällimmäisenä on, että takana ei ole yhtään hyvää päivää oman mittapuuni mukaan. Olen syönyt joinakin päivinä ihan liikaa siis fyysisesti liian täysi/ähky olo joillakin aterioilla, mutta kaikkina päivinä oman aikaisemman mittapuun mukaan liikaa herkkuja, laadullisesti huonoa ruokaa...
mutta joulusta ja kaikesta siitä huolimatta painoni on sama kuin kaksi viikkoa sitten.
En ole lihonutkaan! Vaikka kaiken järjen mukaan minun olisi siis pitänyt... En ole laskenut kaloreita, mutta tunne siitä että kun en ole tietoisesti pitänyt itseäni kurissa tarkoittaa minulle sitä, että tämä ei voi johtaa kuin painon nousuun....

Jatkan siis valitsemallani linjalla. Koitan tietoisesti siis syödä säännöllisesti aterioilla joten kuten järkevästi ja ainoa mittapuu tällä hetkellä onnistumiselle on se, että olen onnistunut syömään itseni sopivan kylläiseksi. Yritän ihan tietoisesti olla miettimättä aterian jälkeen yhtään mitä söin tai illalla mitä olen tänään syönyt ja ainoa haaste tälle viikolle on tuo oikea kylläisyys. Olkoon siinä minun vihreän rivini metsästys.

Miten irti syyllisyydestä? Onnistuuko se näin, kun ihan tietoisesti päätän, että unohdan jälkikäteen syömiseni, enkä anna ajatusten edes harhailla sinne mitä tuli syötyä.

Täytyy vielä sanoa, että olen ihmeissäni siitä, että en ole lihonut. Pään sisäinen laskuri ja kehon oma laskuri eivät taida olla synkronisoituja

Hyvä alku sinulla lode

Minä annoin itselleni luvan syödä joulunpyhinä ihan mitä vain ja ihan
miten paljon vain. Aattona avasin konvehdirasian, söin kolme ja siihen loppui. Ei sitten tehnytkään mieli enempää ja seuraavana päivänä ei tehnyt mieli ollenkaan.
Kyllä sitä pitäisi uskaltaa luottaa itseensä enemmän. Ei se lähde lapasesta vaikka antaakin itselleen rajattomat nautintaoikeudet.

Ensi vuoden todellinen tavoite on löysätä ohjaksia lisää ja nauttia enemmän

Mä kanssa annoin itselleni luvan syödä jouluna suklaata vaikka sitten koko rasian, jos siltä tuntuu.. noh, ei sitä tosiaan tullut syötyä kovin paljoa, yhdessä vaiheessa oikein mietin, että nyt mun PITÄÄ syödä sitä suklaata, mutta totesin, etten kai mä väkisin sitä sentään viitti syödä, kun ei vaan tee mieli.. Mitä tää on?!?!

Oon tässä jo hetken aikaa muutenkin kyllä syönyt huomattavan paljon rennommin kuin edelliseen kymmeneen vuoteen. Ruoka on lähellä normaaliruokaa (tosin kahta lämmintä ateriaa en pysty syömään) ja toisinaan syön jopa miehen kanssa samaa ruokaa (niihin ruokiin ei saa laittaa vihanneksia). Jos leivon, niin syön itsekkin sitten niitä leipomuksia. Ja aina ei tarvitse odottaa, että se toinenkin syö samallla - vaan syön vaikka yksin niitä herkkuja, jos siltä tuntuu (tämä ollut ennen täysin mahdoton ajatuskin).

Välillä syödessä olen jopa miettinyt, että tää on aika kummaa, kun ei ole ollut enää hetkeen mitään morkkiksia syömisestä. Kuvittelin näiden ajatusten - samalla siis kun syön - ainakin laukaisevan sen, mutta ei! Söin vaan ja oli hyvä olo

En tiedä miten tässä näin pääsi käymään, ehkä mä vaan totaalisesti kyllästyin aina kuolaamaan vieressä, kun kerran kaikki muutkin ihmiset voi syödä herkkuja ja normaalia ruokaa, eivätkä paisu kuin pullataikina. Noh, sama se, tää on LOISTAVAA!!!!

Toki vieläkin lähes päivitttäin mietin, että onko treenipäivä ja mitä nyt sitten voin syödä, tai jos syön herkkuja, niin mistä sitten voisin vähän vähentää, mutta nämä ajatukset eivät enää ole läheskään niin suuressa mittakaavassa. Eikä se syyllisyys iske samalla tavalla. Eikä elämäkään enää tunnu kaatuvan, jos viikossa onkin vain neljä treenipäivää sen kuuden sijasta. Jos väsyttää, niin en raahaudu väkisin salille - ja saatan jopa siinä sohvalla mussuttaa sen suklaakonvehdin

Tänään on uudenvuodenaatto ja lupauksien aika...kuinka monta kertaa olen luvannut, että vuoden kuluttua on n kiloa laihempi ja kertaakaan lupaukseni ei ole pitänyt Oikein naurattaa muistella tuota Minusta oli hyvä tuo Patrikin viimeisen kirjoitus noista aikatavotteista ja siitä mihin ne helposti ajavat.

Olen nyt koko viikon pystynyt syömään hyvällä omatunnolla ja kylläisyyteen nähden sopivasti ruokaa, ja nautin kyllä suunnattomasti siis pelkästään siitä, että syömisen jälkeen ei ole paha olo. Eilen sain myös jotenkin kiinni siitä, että ruokaa pitää syödä kun tekee mieli, sillä helposti tunnistan nälän vasta vatsan murinasta, joka siis on jo hieman liian myöhäistä.

Tänään on tiedossa herkkuruokia: makeaa ja suolaista. Mutta minua ei yhtään pelota ilta. Tajuan nyt kyllä niin kirkkaasti sen, että jos huomenna olisi se minun perinteinen uuden vuoden lupauksen aloitus eli laihdutus, niin vetäisin kaksin käsin koko päivän pahaan oloon saakka herkkuja ja miksi? siksi, että tänään saan syödä niitä, mutta huomenna en sitten enää. Nyt kun tiedän, että minä voin ottaa nachoksia tai suklaakonvehtia tai leipoa mitä tahansa huomenna tai ihan mikä tahansa päivä tästä eteenpäinkin niin ei minun tarvitse ahtaa niitä kaikkia tänään, kun eivät ne enää tietyssä vaiheessa maistu edes hyvälle.

Tajuan kyllä nyt myös sen, että kun omaa syömistäni on vahdittu niin pienestä kuin muistan, rajoitettu herkkuja ja syömistä minun lihomiseni pelossa, niin on ollut vaikea ajatella mitään muuta tapaa syödä kuin rajoittaminen ja kiellot. Joskus kun mieheni on kysynyt laihdutuskuurin aikana olenko syönyt vaikka kaapin karkkipussista ( siis söin salaa) olen saanut siitä hirveät skitsot ja ajatellut, että minua ei kukaan määrää ja sen jälkeen mässännyt oikein antaumuksella pahaan oloon saakka.

Olen aika iloinen, että olen nyt pysynyt tällä rentoa painohallintaa tiellä kolme viikkoa, joka taitaa olla pisin aika ilman laihdutuskuuria vuosikausiin ja ilman ajatusta, että huomenna aloitan jonkun. Tiedän, että omalla kohdalla tärkeää on vastustaa halua alkaa laihduttaa varsinkin kun media ja ympäristö aloittaa toitotuksen joulukilojen sulatuksesta ja bikinikunnosta jne.

Jos siis tekisin kuitenkin sen yhden uuden vuoden lupauksen: Minä en laihduta tänä vuonna, enkä kertaakaan ajattele aloittavani laihdutuskuuria.

Hyvää Uutta Vuotta Kiloklubi!

Minä ilomielin teen saman lupauksen, en laihduta tänä vuonna

Saanko lode kysyä olitko sitten lapsena ylipainoinen jos syömisiäsi rajoitettiin? Minä olin normaalipainoinen, mutta jostain syystä syömisiäni rajoitettiin ja painoani vahdittiin. Siinä kävi sitten samoin kuin sinulla ja on kova työ opetella sallivaa syömistä.

Parempaa Uutta Vuotta kaikille

Vaniljakahvi74:lle: Juu ihan normipainoinen, neuvolakortin tietojen mukaan, olen kulkenut painon kanssa niin sanotulla 0-käyrällä alle kouluikäisenä. Joku kuva kouluikäisenä on yhdeltä kesältä, jossa olen pikkuisen pyöristynyt, mutta muuten olen siis olen ollut lapsuuteni normaalipainoinen. Syy rajoittamiseen lienee ollut hyvä ruokahaluni verrattuna hintelään ja erittäin nirsoon pikkusiskooni ja se, että isäni on ollut lapsesta saakka ylipainoinen ja suvussa siellä puolella ylipainoa. Isäni on itse kärsinyt ylipainostaan ja ilmeisesti halusi säästää minut siltä, eli kun hänen lapsuudenkodissaan tuputettiin niin minua rajoitettiin. Kumpikin huono valinta, sillä molemmat olemme ylipainoisia edelleen.

Mulla on ongelmana ahmiminen ja tunnesyöminen. Huomaan, että haen ruuasta varsinkin rauhan, turvan ja tyytyväisyyden tunnetta. Ja sillä hetkellä todella tuntuu, että MIKÄÄN muu ei voi auttaa kuin ruoka.

Eli... Mitä ruuan tilalle? Mitä sillä hetkellä voisi tehdä? Miten se tunnetilan oppisi sietämään?

Olisi tosi kiva lukea kokemuksia samassa tilanteessa olevilta ja varsinkin olleilta, jotka ovat löytäneet ulospääsyn ja keinon tunnesyömisen lopettamiseksi.

Terapiassa oon käynyt kaksi vuotta ja masennuslääkitys on. Ravitsemusterapeutille pyysin päästä, mutta kuulemma ei ole resursseja (HKI). Jos olisi rahaa niin menisin yksityiselle mutta ei ole.

Hei IsoIhminen

Minulla itselläni auttoi pahimmassa vaiheessa täsmäsyöminen.
Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala. Seurasin kellosta, että ahaa, nyt kello näyttää että pitää syödä.
Söin monta kertaa päivässä pienehköjä annoksia, välipalaksi esim. yhden hedelmän tai vaikka ruisleivänsiivun ilman päällysteitä tai karjalanpiirakan, riippuen siitä miten kova nälkä oli. Jos ei ollut nälkä söin silti. Saattoi käydä niinkin, että nälkä vasta heräsi kun pistin suuhuni jotain eli kehoni ei ymmärtänyt, että minulla on nälkä ennen kuin annoin sille polttoainetta. Näläntunne siis täysin sekaisin.

Tällä tavalla ne hetket kun tarvitsee ahmia tai tulee sellainen tunne, että voisi syödä rekkalastillisen jäävät pikkuhiljaa pois.

Mitä ruuan tilalle?

Ruuan tilalle se tunne, jonka yritätä ruualla tukahduttaa.

Mitä sillä hetkellä voisi tehdä?

Parasta tehdä sitä mitä tunne edellyttää.
Jos itkettää, itke. Jos naurattaa, naura. Jos pelotaa, pelkää...
Samalla voi tehdä jotain, mikä rauhoittaa mieltä ja selkeyttää ajatuksia.

Miten se tunnetilan oppisi sietämään?

Hyvä kysymys, joka ohjaa oikeaan suuntaan -> elämään tunteidensa kanssa, eikä vain tukahduttamaan niitä.
Sietämisen oppimiseen auttaa yksinkertaisesti siedätyshoito. Mieti mikä on kauheinta mitä voi tapahtua, jos et tukahduta negatiivista tunnetta vaan annat sen tulla. Se on vain tunne, ei se tapa.

Voimia ja rohkeutta tunteiden tuntemisiin. Muista myös, että jos ei koskaan tunnu pahalta, niin ei voi koskaan tuntua aidosti kauhea hyvältäkään.

keskiviikkona, 2. helmikuuta 2011 klo 13:31 IsoIhminen kirjoitti::
Mulla on ongelmana ahmiminen ja tunnesyöminen. Huomaan, että haen ruuasta varsinkin rauhan, turvan ja tyytyväisyyden tunnetta. Ja sillä hetkellä todella tuntuu, että MIKÄÄN muu ei voi auttaa kuin ruoka.

Tuttua tarinaa!
Itselleni paras ase välttää tuonkaltaista tunnesyömistä on ollut miettiä, mikä se TARVE tunteen taustalla oikein on ja sitten löytää jokin toinen keino tyydyttää tuo tarve.

Ja sinähän omia tarpeitasi listaat: tarve rauhaan, turvaan ja tyytyväisyyteen. Erityisesti kolahti, kun sanoit tavoittelevasti RAUHAA. Aivan!

Ruoka/mässääminen tosiaankin lyhytaikaisesti tuottaa tyytyväisyyttä ja mielihyvää ja sitä kautta turvaa ja rauhaa. Pelkästään se, että kiellän nämä tunteet ja tarpeet, ei ainakaan mulla toimi.

Mutta jos haluaa terveellisemmän ja pidemmällä tähtäimellä kestävämmän avun, niin mitä syöpöttelyn tilalle? Itselleni toimii tälläinen resepti:

Hoida ja helli kroppaasi ja mieltäsi ja salli itsesi käyttää tähän rahaa!! :
- Hierojalla käynti kerran viikossa
- Hiusten pitäminen loistokunnossa (hyvät hiustenhoitotuotteet, hyvät välineet, kampaajalla käynti usein) Samoin ihon ja kynsien hoito / kosmetologilla käynnit
- Leffassa t. konsertissa käynti kerran viikossa
- Mieluinen pokkari viikonlopuksi
- Liikunta, jota tehdään huvin vuoksi esim kävely kuutamossa, hidas uinti raikkaassa vedessä. Liikunnan iloa tuetaan kivoilla, käytännöllisillä varusteilla eikä lähdetä lenkille rumassa, epämukavassa vanhassa toppatakissa ja kumisaappaissa.
- Ja sitten kaikkea pientä: lämpimät vaahtokylvyt kynttilänvalossa, tuoksuva vartalovoide, pukeutuminen kauniiseen, mukavaan yöpukuun ja pujahtaminen vastamankeloitujen lakanoiden väliin, mielimusiikki soimaan...
- Niin, ja sitten tietysti hyvää seksiä, jos sitä on saatavilla

Jos pitää kaikkea tuota em hemmottelua turhuutena, niin sitten jää vain se syöminen.