tiistaina, 27. heinäkuuta 2010 klo 21:04 siru -89 kirjoitti::
Kuulostaa upealta matka . Olet kyllä jo sen verran hoikka (ja alunperinkin), että ihmettelen, mitä keventymisen tarvetta sulla varsinaisesti enää edes on .

Ymmärrän kyllä, että se harjoittelu varmasti kestää kauan, minkä vuoksi varmaan kammoankin sitä, kun pelko painon järkyttävästä noususta on niin syvällä...mulla kun kohtuus ilman rajoittamista on niin monen terveellisen ruoankin kanssa ongelma.

Pikkuhiljaa olen kyllä tullut siihen tulokseen, että rentous varmasti olisi ainut kunnolla ilman jatkuvaa kikkailua ja ahdistumista toimiva tapa.

Kun aloitin kiloklubin niin silloin itseasiassa painoin 70 kg, paino putosi helposti tuonne 62 kilon nurkille aika nopeasti ja sitten on alkanut tuo taistelu makeansyömisen kanssa.Ja siinä todella on ollut se pelko takaisin lihomisesta, koska monesti jos on juuri laihtunut niin kilot tulevat todella äkkiä takaisin. Mutta ihme kyllä, paino ei koskaan karannut takaisin sinne 70 kiloon, vaan sallivuuden aikana on pyörinyt tuossa 62-64 kilon väliä

Ja olen niin sanottu "laiha läski", eli minulla on painonvartijataustaa ja olen elänyt kahta vaihetta, joko liiallista kontrollia jossa kunnon ruokaakin syödään liian vähän tai toinen vaihtoehto ahmiminen kun kontrolli päättyy. Tästä syystä kehoni koostumus ei ole paras mahdollinen vaan nuo laihdutukset ovat syöneet lihaksia ja kun olen lihonut takaisin niin rasvamassaa on tullut lisää.

Mutta, palataan siis tuohon sallivuuteen.
Mainitset, että kohtuus normaaliruuan kanssa on myös ongelma. Tässä voi piillä yksi ongelma. Uskon,että moni normaalipainoinen kamppailee tämän herkkujen sallivuuden kanssa ja siinä sitten pelataan ja kikkaillaan normaaliruuan kustannuksella.
Eli päätetään, että en aio lihoa, joten jos sitten syön herkkuja niin rajaan kalorit kuitenkin johonkin X-määrään joka on usein liian alhainen. Tämä tehdään sen takia ettei paino nousisi, mutta samalla mennään mielestäni pahemmin metsään. Itselleni ainakin kävi niin, että terveellisen ruuan määrä alkoi vähenemään koska tilaa tehtiin herkuille. Kalorit kuitenkin saattoivat pysyä kohdallaan, mutta elämä ruuan ja herkkujen kanssa on yhtä kikkailua ja ahdistusta. Jos söin paljon herkkuja niin ruokahalua ei ollut joten ateriarytmi ja oikean nälän tunnetta ei aina ollut.
Tässä ollaan pahassa kierteessä ja vaikka oikea ja järkevä ratkaisu olisi alkaa syömään kunnon terveellistä ruokaa riittävästi niin sitä ei uskalleta tehdä. Koska jos syödään herkkuja esim. 1000 kalorin edestä päivässä ( itse söin kyllä enemmänkin pahimpina aikoina ) niin tuntuu ihan mahdottomalta ajatukselta, että pitäisi alkaa syömään ruokaa yli 1500 kalorin edestä. Silloinhan kokonaiskalorimäärä nousee jo niin huimaksi että varmasti paino nousee

Mutta, kuten Patrik on tainnut jossain kirjassaan mainita, niin elimistö on yllättävän viisas kun sitä kuuntelee ja sille antaa mahdollisuuden. Sillä kun terveellisen ruuan määrää nostetaan niin herkkujen määrä vähenee automaattisesti. Ei välttämättä ekana päivänä, eikä tokana, mutta ihan varmasti jossain vaiheessa Ja tämä on monesti se vaikea hetki, uskaltaa syödä tarpeeksi kauan aikaa riittävästi että keho pääsee tasapainoon.

Tuo, kun aikaisemmin kyselit että mitä jos antaa luvan sallia kaikki muut mutta ei herkkuja ? Se ei ole ihan huono ajatus. Itse itseasiassa aloitin jossain vaiheessa tällä. Koska ongelmia oli myös normaaliruuan kanssa,en uskaltanut käyttää ruokaöljyä kun siinähän on niin paljon kaloreita ( nyt menee öljyä joka päivä ), banaania ei voinut syödä kun painonvartija-aikaan siitä meni niin paljon pisteitä, jogurtti oli ihan kauhea kaloripeikko koska siitä meni aikoinaan myös monta pistettä Päätin, että saan syödä ihan mitä vain niin paljon kuin hauan, mutta en herkkuja. Tässä kokeiluvaiheessa opin tunnistamaan sen oikean nälän, löysin ne rajat milloin olen kylläinen. Ja kun keho sai kaikkia tarvitsemia ravintoaineita niin makeaa ei tehnyt niin paljon mieli. Ja todella nopeasti vapautin ne herkut myös.

Tämä on kaikkinensa ollut todella pitkä, mutta erittäin antoisa projekti ja elämänlaatu on parantunut huimasti En olisi koskaan uskonut näkeväni tätä päivää että voin syödä herkkuja kohtuudella, niin pahassa sokerisuossa olen tarponut, enkä kaikkea osaa edes kirjoittaa ja tilat loppuvat kesken toivottavasti jotain sait irti.

Koska olet kuitenkin huomannut, ettet voi loppuelämääsi elää niin että kikkailet ruuan kanssa ja tunnet ahdistusta niin voin sanoa että sallivuuden opettelu todella kannattaa. Se vapauttaa oikeasti voimavaroja todella paljon. Elämästä tulee paljon mukavamaa ja rennompaa eikä se paino edes nouse Kuin suuri taakka poistuisi hartioilta.

Suosittelen pitämään alkuvaiheessa vaikka päiväkirjaa edistymisestä, eli jos ennen on mennyt päivässä yksi suklaalevy niin jos jonain päivänä menee 3/4 osaa niin se on edistystä Jos jättikarkkipussi on humahtanut kiduksiin 15 minuutissa niin jos nyt jonain päivänä osaat nautiskella siitä pidempään ja se kestää puolituntia niin sekin on edistystä Ehkä aavistuksen kärjistettyjä esimerkkejä, mutta pointti siis on ettei olla liian ankaria itselleen ja verrata omaa syömistä muihin, vaan huomattaisiin ne omat edistymiset. Ja silloin jos edistymistä alkaa tapahtumaan niin tiedetään, että ollaan oikeilla jäljillä ja uskalletaan jatkaa matkaa kohti rennompaa otetta syömiseen

Kiitos matka viestistäsi tähän ketjuun, erinomainen tiivistys ja onnistumistarina siitä mistä kiloklubissa on oikeasti kyse. Itselläni valitettavasti tuohon vielä matkaa, mutta tarinasi varmasti innoittaa minun lisäkseni monia muita

Kiitos matka pitkistä ja valaisevista kokemuksistasi
Sain niistä tsemppiä jatkaa omaa sallivuudenharjoitteluani, josta kerron enemmän päiväkirjaosiossa jos joku haluaa lueskella.

Kiitos matka minunkin puolestani . Luin myös päiväkirjaosiosta sinun kokemuksistasi vaniljakahvi. Todella rohkaisevaa luettavaa .

Olen eksynyt entistä kauemmaksi sallivuudesta pelästyttyäni yrityksen totaalista metsään menoa ja sen jälkeen sitä että energiamäärän nosto 2000 kcal kieppeille vaikutti nälkään ja ruokahimoihin kuin bensan kaataminen liekkeihin. Mutta n. 1600 kcal syöminen ja jatkuva rajoittaminen, joihin siis palasin takaisin, puolestaan kääntää jotenkin mun koko ajatusmaailman syömishäiriövaihteelle. Herkkujen ja leivän yms. ahmiminen (jota siis tapahtuu n. kerran viikossa) pahenee ja lisäksi huomaan tuntevani syyllisyyttä siitä, etten aktiivisesti laihduta pois muutamaa ylimääräistä rasvakiloani (kehonkoostumus pyllyllään mullakin), kun kerran niin monet muutkin valmiiksi melko hoikat trimmaavat kroppaansa bikinikuntoon. Pelkkä ajatus herkkujen sallimisesta useammin tuntuu mahdottomalta, kun tiedän että oikeasti ne on epäterveellisiä ja vie tilaa oikealta ruoalta/ lisää kalorimäärää ja estää mua kiinteytymästä.

Kaipa sitä pitäisi aloittaa uudestaan alusta vaikka siitä 2000 kcal:sta, joka tuskin on liikaa, kun kuitenkin teen kesällä fyysistä työtä, kävelen päivittäin tunnin työmatkoja ja juoksen lisäksi pari lenkkiä viikossa ja käyn kerran salilla. Jos vaikka alkuun sallisi syödä tuon lisäksi kasviksia lisää, jos vielä tekee mieli (joo lasken normaalisti kalorit niistäkin) ja sitten pikkuhiljaa aloittaisin muidenkin ruoka-aineiden vapauttamisen "vaarattomimmista" alkaen. Pakko joka tapauksessa tehdä jotain heti, koska muuten tuhoan kohta kaiken oikeaan suuntaan etenemiseni tällä tempoilulla ja kalorimäärien kanssa kikkailulla.

lauantaina, 31. heinäkuuta 2010 klo 17:15 siru -89 kirjoitti::
Pelkkä ajatus herkkujen sallimisesta useammin tuntuu mahdottomalta, kun tiedän että oikeasti ne on epäterveellisiä ja vie tilaa oikealta ruoalta/ lisää kalorimäärää ja estää mua kiinteytymästä.
.

Kiva kuulla että minusta on ollu apua Jos esimerkkini rohkaisee muita niin se kuulostaa todella hienolta

Ja pieni kommentti lainattuun kirjoitukseen.
Ideahan ei varsinaisesti ole se, että herkkuja aletaan syömään joka päivä suuria määriä vaan se että ikäänkuin tasataan tuo tilanne herkkujen suhteen.
Alussa herkkuja menee varmaan aika paljon, mutta tarkoitus olisi saada suhde herkkuihin kuntoon. Niin ettei niitä miettisi jatkuvasti ja etteivät ne hallitsisi elämää tavalla tai toisella, joko niin että niitä ahmitaan ja ahdistus valtaa mielen tai niin että ne tuottavat päänvaivaa kun koko ajan kontrolloidaan. Eli yritetään laskea ne sieltä jostakin jalustalta normiruuaan tasolle ja suhtaudutaan niihin herkkuihin "neutraalimmin".
Kun ollaan annettu itselle se lupa syödä herkkuja vaikka joka päivä kuinka paljon mieli tekee niin se mieliteko alkaa vaimenemaan ja yllättäen huomaa ettei niitä herkkuja tee koko ajan mieli. Tämä toki edellyttää että muu ruokailu on kunnossa, syödään riittävästi terveellistä ruokaa

sunnuntaina, 1. elokuuta 2010 klo 14:15 matka kirjoitti:"

Ja pieni kommentti lainattuun kirjoitukseen.
Ideahan ei varsinaisesti ole se, että herkkuja aletaan syömään joka päivä suuria määriä vaan se että ikäänkuin tasataan tuo tilanne herkkujen suhteen.

Juu ymmärrän, ettei todellakaan ole tarkoitus alkaa syödä herkkuja päivittäin eikä varsinkaan suuria määriä. Ilmaisin itseni ehkä vähän epäselvästi. Tarkoitin lähinnä sitä, että mun on tuota yhtä viikoittaista repsahtamispäivää lukuunottamatta yleensä hyvinkin helppo olla syömättää herkkuja, eli en osta niitä kotiin, enkä ikinä ota töissä tarjottuja leivonnaisia jne. Periaatteessa siis mun tekee hillittömästi mieli vain sitä viikoittaista herkkupäivää, joka siis käytännössä menee aina hillittömäksi ahmimiseksi. Jollain tavalla tuo herkkupäivän latautuminen kuitenkin varmaan juontaa juurensa rajoittamisesta, minkä vuoksi olisi ehkä joskus hyvä syödä vaikka se tarjottu pulla tai ostaa vaikka sokerinen jogurtti viikolla. Mutta kun se tuntuu vaikealta, koska helposti voisin olla ilmankin. Tavallaan en siis saa sitä pään sisäistä ääntä, joka kertoo herkkujen olevan turhia, vaikenemaan. Jos sallinkin konkreettisesti, samalla silti mietin, että tämä oli väärin ja oikeasti mun olisi pitänyt jättää väliin. "Salliessanikin" siis alitajuisesti koko ajan odotan sitä, että herkkujen tarve katoaisi, jolloin voisin kiinteytyä ja ehkä laihtuakin hieman. Ja ahmiminen ei tietenkään häviä mihinkään, koska koen kai edelleen jonkinlaista ahdistusta ja häkissä olemisen tunnetta syömisten suhteen. Äh, olen vaan niin huono selittämään tätä ajatusmallia ymmärrettävästi.

sunnuntaina, 1. elokuuta 2010 klo 17:07 siru -89 kirjoitti::
Periaatteessa siis mun tekee hillittömästi mieli vain sitä viikoittaista herkkupäivää, joka siis käytännössä menee aina hillittömäksi ahmimiseksi. Jollain tavalla tuo herkkupäivän latautuminen kuitenkin varmaan juontaa juurensa rajoittamisesta,.

Jos saa kysyä niin kuinka paljon niitä herkkuja menee tuolloin ??
Ja ihan rehellinen vastaus olisi mukava

Nimittäin kun joskus kokeilin tuota että herkkuja vain yhtenä päivänä viikossa niin muina päivinä en syönyt mitään herkkuja ja söin muutenkin aika kevyesti. Sitten herkkupäinä saatoin syödä pizzan, puoli litraa jäätelöä,keksejä, suklaalevyn, 300g karkkia + ties mitä muuta päivän mittaan, eli aivan järjetön määrä. Ja loppuvaiheessahan ne eivät enään maistuneet niin herkuille

Jos laskee että noista kertyy aika moinen kalorisaalis niin kyllä kaloreita kertyy nyt huimasti vähemmän koska en syö tuollaista määrää edes kuukaudessa nyt kun kaikki on sallittua.Eli mitäs jos laskisit joskus kuinka paljon kaloreita ahmimispäivästäsi kertyy ja miettisit olisiko järkevämpää syödä niitä tasaisemmin viikolla niin ehkä tuota ahmimista ei enään tapahtuisi?

Kyllä olen laskenutkin sen kalorimäärän ja tuhansiahan se on. Parhaimmillaankin pääsin lukuun 3500 kcal herkuista ja sitten muuta ruokaa n. 1500 kcal. Tuolloin meni joku 5 suklaapatukkaa, levy Fazerin sinistä, rulla ( 180 g) keksejä ja 3-4 jäätelöä esimerkiksi. Kuulostaa ihan hirveältä määrältä, mutta silloin kun pitäydyin tuossa ähky ei edes ollut mikään hillitön. Pahimpia kohtauksia en kyllä kehtaa edes kirjata, mutta oksentamiseenhan ne on päättyneet (tahalliseen, mutta eipä ole tarvinnut paljon avustaa).

Olen kyllä miettinyt, että edes päivittäin syömällä en saisi tuota määrää kasaan, jos söisin kohtuudella. Mutta kai olen jotenkin perfektionisti, kun ajattelen, että oikeasti kuuluisi pysyä siinä parissa kerrassa viikossa hallitusti. Ja sitten tietysti monesti tuntuu (joskin nykyään ehkä vähemmän kuin ennen) etten kuitenkaan koskaan tule enää tyytymään kohtuuteen. Olen kai onnistunut jostain hankkimaan sellaisen kammon, että vapaasti syödessä haluaisin syödä ja helposti söisin yli kulutukseni, minkä vuoksi päädyin tuohon karkkipäivään, koska siitä huolimatta yhdessä vaiheessa jopa laihduin, kun viikolla kalorit oli trapeeksi alhaalla. Mutta tottahan se on että lihomisen estämiseksi on viikolla oltava suht ankara ( kalorit siinä 1500- 1800 välillä ja ruoka superterveellistä), kun tuollaisiin sortuu viikonloppuna.

Jotenkin kyllä on aina pysäyttävää kirjoittaa näitä juttuja, kun oikeasti alkaa miettiä, miltä tää muista varmasti kuulostaa. Tietystihän sitä tiedostaa sen joka kerta, mutta jotenkin sitten työntää taka-alalle. Ja ihan oikeasti haluaisin muutosta ja olen sitä yrittänytkin, mutta en ole saanut himojani kuriin enkä löytänyt mitään muuta keinoa saada painoani pysymään tasaisena. Ehkä se johtuu siitä, että kalorit ja ruokamäärien tms. rajoittaminen on olleet aina yrityksissä kesekeisiä

Voi tää on niin tuttua! Ehkä määräni eivät ole ihan yhtä suuria kuin siru kuvailit, mutta se ajatusmaailma.

Eilen ajattelin taas ryhdistäytyä ja aloittaa taas yrityksen saada 100-senttinen vyötäröni terveempiin lukemiin. Jo pelkkä päätös aloittaa sai minut sen verran levottomaksi, että oltuani oikein fiksusti päivälliseen saakka - suunnitelman mukaan olisi kertynyt 1600 kcal päivän ajalta - otin sitten omenan sijaan siiderin, magnum-jäätelön ja 5 vadelmalakritsapatukkaa (enempää ei kaapista löytynyt). Hienoa - päivän kalorisaalis siis 2360 kcal. Yritän nyt taistella morkkista vastaan, ja todeta vain, että ilmeisesti takaraivossa asustaa joku peikko joka pelkää laihtumista. Tänään toimin ehkä fiksummin - tai syön makeaa jos oikein tekee mieli. Tänään vain en jätä sitä omenaa pois.

Turha kai mainitakin, että myös illaksi suunniteltu kotijumppa jäi noilla eväillä tekemättä...

Heips! Minä olen lisännyt hyvän rasvanmäärää ja makeanhimoni on vähentynyt huomattavasti. Lisäksi sallin itselleni herkuttelun vaikka joka päivä, jos siltä tuntuu.

Kun herkku on pöydällä tai kädessä niin annan itselleni luvan syödä se, mutta ensin juon vesilasillisen. Siinä ajassa mielihalu menee joko ohi tai haukkaan herkkua. Toisinaan pelkkä keksin haukkaaminen riittää. -Eihän tää niin hyvää ollutkaan. Sallin myös ruoan jättämisen. Kotona opetettiin, että sen minkä otat sen myös syöt, mutta nyt saatan laittaa sen puolikkaan keksin roskikseen hyvällä omalla tunnolla.

Kun mikään ei ole periaatteessa kiellettyä, niin ei ole niin kova hinkukaan. Jos päätän, että yhtään makeista en syö, niin 10 minuutissa olen kaivamassa kaapin sopukoita ja syön kuin riivattu kaiken mikä irtoaa.

Edelleenkin joskus iskee sellainen makeantuska, ettei mitään. Silloin otan ruokalusikallisen rypsiöljyä vesilasiin tai lasilliseen piimää sekoitettuna ja puhdasta vettä 1-2 lasia päälle + salmiakinmakuisen xylitolpurkan ja parissa minuutissa mieli alkaa rauhoittua ja karkinhimo menee ohi. Muutenkin syön päivässä 1-2 rkl rypsiöljyä, jolloin karkin + muun makean syöntini on vähentynyt kymmenesosaan entisestä. En olisi ikinä uskonut, että viime viikolla suklaapatukasta jäi puolet syömättä. Minulta, joka voisi syödä levyn kerralla alta aikayksikön.