Tervetuloa, Mursu! Joo, kuulostaa haastavalta tilanteelta, mutta toisaalta ruokapäiväkirjasta saa jo isonnavun ja sen täyttöön .menee alkuopettelun jälkeen noin 10 minuuttia päivässä 😊

Minulla on jo isommat lapset, mutta yhdellä autismin kirkon diagnoosi, joten hommaa riittää edelleen lapsissakin. Lisäksi pyöritän paria omaa yritystä ja yritän saada vanhan omakotitalon tontin sekä itse talon johonkin kuosiin, joskus. 

Minulla oli Klubiin tullessa (syksy 200 paino noin 104 kg. Silloin kaikki lapset olivat pieniä ja minäkin olin sokerikoukussa. Sokeriherkut jäivät noin 10 vuotta sitten. Olin jojotellut 83 - 95 kilon väliä vuoteen 2020 kunnes liitton silloin maksulliseen painonhallintaryhmään ja otin puolen vuoden kuurin Ozempicia. Paino laski alimmillan 73 kiloon, mutta Ozempicun lopetuksen jälkeen nousi näihin noin 79 kilon lukemiin. 

Nämä viimeiset kilot ovat äärimmäisen tiukassa. Minulla on vuosien jojottelun lisäksi vaikeutena kilpirauhasen vajaatoiminta, joten välillä tuntuu, että kun saan ruokapäiväkirjan kanssa syömiset miinuksille, paino ei noise, ja jos syön tasan kulutuksen mukaan, paino alkaa heti nousta. 

Yksi hyvä ketju on säännöllisesti toistuvat 9 viikon haasteet. 
Tsemppiä joka tapauksessa 💚👍 

Viikkopunnitus, painossa laskua edelliseen viikkoon: 

79,1 kg (-500 g/vk)

Vähäisemmän liikunnan viikko, maanantaina puolitapäivin alkoi jokin vatsaoire, oli vatsa aivan löysänä ja voimat pois. Ei siis yllättävää, että lihasprosentti pieneni hiukan ja rasvaprosentti kasvoi.

Hullua: olen kitkuttanut 78 - 80 kilossa nyt pari vuotta, joten viikkopudotus ei tunnu jotenkin miltään. Vähän kuin "Tällä viikolla näin, ensi viikolla taas hiukan enemmän". Ikään kuin en oikeasti uskoisi, että voisin alittaa uudestaan 75 kiloa.

Adalmiina, kyllä tavoitteesi on mahdollinen! Itsekin uskon, toivon ja olen varma siitä, että nyt onnistun. Lähinnä pohdin sitä, mitä konkreettisia asioita on pakko tehdä, jotta pysyvä muutos onnistuu.

Itselläni on nukkuminen ongelma. Viime yönä tajusin, että oikeastaan se ei edes ole MINUN ongelmani, vaan mieheni ongelma. Olemme nukkuneet kesän oikeastaan erillään parisuhdeongelmien vuoksi. Hän on ollut mökillä, minä kotona tai toisinpäin. Eilen hän kotiutui mökiltä ja minun illan rutiinit ja yön nukkuminen meni heti plörinäksi.Kun minä menen nukkumaan, teen kaikki valmistelut valmiiksi. Käyn suihkussa, katson seuraavan päivän työvaatteet valmiiksi, mietin eväät, pakkaan laukun. Teen iltatoimet ja menen sänkyyn nukkumaan. Ja nukun hyvin, jos olen yksin. Mieheni tekee kaiken toisin. Makaa sohvalla ja katsoo puhelimesta videoita, joissa on kova ja häiritsevä ääni. Hän kröhii, yskii ja niiskuttaa. Ihan koko ajan.
Sänkyyn mennessä hän ei ole hetkeäkään hiljaa, katsoo puhelinta, niiskuttaa, kröhii ja ääntelehtii oudosti. Kun hän nukahtaa, alkaa kuorsaaminen saman tien. Viime yönä tämä kaikki otti niin kovaa päähän, että nousin puolen yön aikaan syömään. SYÖMÄÄN! Ja vain sen harmituksen vuoksi, kun en saanut hänen vuokseen nukuttua.

Tajusin aamulla, kun heräsin viiden tunnin yöunen jälkeen, että ei hitto. Hänen syytä on se, että nukun huonosti. Ja lääkäriin hän ei ole mennyt, vaikka puoli vuotta olen siitä puhunut. Ja minä kärsin. Valvon, syön yöllä, syön päivällä ja olen väsynyt ja onneton.

Muutenkin olen kyllä alkanut pohtimaan, että en tiedä jaksanko enää tätä avioliittoa. Hän ei ole hyvä mies minulle. Hassuahan on, jos viimeinen niitti olisi se, että hänen vuokseen en nuku. Olen syönyt siihen unettomuuteen lääkkeitä ja nyt olen päässyt niistä eroon. En halua hänen vuokseen syödä enää yhtään mitään pillereitä. Jos ei mene lääkäriin, niin nukkukoot sohvalla. Minä tarvitsen minun uneni. Piste. Oman hyvinvoinnin vuoksi.

Olenko itsekäs? Mielestäni en ole. Haluan vihdoin ja viimein asettaa itseni etusijalle omassa elämässäni.

Juuri niin  VAUHTIMIMMI.  
Kukaan muu ei voi huolehtia omasta hyvinvoinnista kuin itse. Helppoa huudella täältä sivulta.
Pattitilanne,jos ei mies lähde hakemaan apua. Kuorsauksen takana voi olla jopa uniapnea. Meillä oli ja kumpikin harmittelimme ettei tullut aiemmin haettua apua.

Painoni kanssa ei muuta kuin jatkuvaa pientä nousua. Omaishoitajuus on ottanut niin kaiken tilan. 
Mieheni joutui perjantaina sairaalaan syvän laskimotukoksen vuoksi,mikä on lantiossa. Ehdottomassa vuodelevossa sairaalassa ja verenohennusta napapiikkinä.

Nyt olisi aikaa itselle ja tehdä kaikkia rästejä,mutta olen jotenkin levoton enkä osaa keskittyä.
Pari vuorokautta meni etten syönyt mitään,mutta eilen senkin edestä ja kaikea muuta kuin ruokaa. Unta en saanut ja nousin vielä yölläkin puputtamaan.
Aamulla paino 79,9 eli kohta on 10kg plussaa.
Toivottavasti saan tässä ruokarytmistä kiinni. Ruokapäiväkirjaa ainakin ehdin täyttää.
Odottelen tässä lääkärin ja hoitajan soittoa.

Tsemppiiiiiiiiiiiii vielä on kesääääääääkin jäljellä.😘

Voimia, Sorjatar 💚

Voimia sinulle Sorjatar! Toivottavasti miehesi tulee nopeasti kuntoon.

Jos ihmettelette, niin vaihdoin nimimerkkiä. :) Uusi projekti edessä ja silloin nimimerkin vaihtaminen on paikallaan. => Vauhtimimmi on nyt Vauhti-Viivi.

Paino on noussut aika paljon, huoh. Mutta nyt olen tullut siihen pisteeseen, että se kuuluisa KLICK on nyt soinut korvissa pari päivää. Painoni oli tänään 81,5 kg. Ja tiedän siihen syyn. Liika herkuttelu, viinin lipittäminen, huonot yöunet, jatkuva syöminen. Nyt sitten paluu ruotuun. En halua tätä, haluan eri elämän, haluan olla hoikka ja liikunnallinen. Nyt sitten paluu päiväkirjan pariin, maksullinen versio loppuvuodeksi ostettuna ja kirjaa kaikki päivän ateriat ylös. Ja teen suunnitlemat liikkumisesta.

Olen taas siinä tilanteessa, että vaatteet eivät sovi päälle. Vain muutama jättikokoinen mekko, iso hame ja löysät housut. Ja kaapissa ihania vaatteita, jotka eivät mahdu päälle. Nyt teen asialle jotain. Todellakin teen.

Ihanasti paino on lähtenyt alaspäin. 1,5 kiloa lähti viikossa. Tiedän siinä olevan todella paljon nestettä, mutta silti se motivoi jatkamaan tätä projektia.

Parisuhderintamalla on aika hiljaista. Olen odottavalla mielellä mihin suuntaan avioliittomme jatkuu. Kovin paljoa ei yritystä vielä mieheni suunnasta näy, mutta ehkä se siitä sitten alkaa sujumaan. Tai sitten ei.

Ensi viikolla aloitan Nutrilett kuurin. Sen avulla on tarkoitus saada haltuun paremmat ruokatavat. Tiedän toki, että se ei ole pysyvä ratkaisu, mutta teen sen ravitsemusterapeutin ohjeen mukaan. Haluan aloittaa ihan puhtaalta pöydältä ja tämä on nyt minun keinoni irtaantua herkkujen syömisestä.

Ihanaa kun on perjantai! Viikko on pian taputeltu!

Huomenna aioin juosta puolimaratonin. Olin suunnitellut, että näissä kisoissa paino olisi jo pudonnut, mutta eihän se ole... no, hitasti kun menen, niin kyllä siitä selviän.

  Juoksun jälkeen on vapaan syömisen ilta, ja sunnintaina sitten aloitan sen Nutrilett -kuurin. Pussi-kuuri onnistuu vain silloin, kun en juokse... juokseminen ja kaloreiden rajoittaminen on huono yhdistelmä.

Nurtilett-kuurin tavoitteena on kaksi asiaa: päästä eroon sokerikoukusta sekä pohtia omaa tapaa syödä. Ymmärrän sen, että tulokset eivät ole oleet pysyviä, koska en ikinä pohdi sitä, miksi syön? Pystyn pudottamaan painoa, mutta en pysty pitämään sitä. Miksi? Miksi ryhdyn syömään?

Onnea matkaan - sekä juoksuun että kuuriin 💚

No niin, tulihan sitten juostua se puolimaraton. Olen ihan liekeissä siitä, 21,1 km kevyttä hölkkää ja juoksua. Maaliin pääsin!

Tänään siis alkoi Nutrilet kuuri. Eilen jo vähän keventelin ja tänään sitten mennään täysillä. Onhan tämä vähän outo olo, kun ei ole aamupalaa tullut syötyä, mutta tunti kerrallaan mennään eteenpäin. Ja tavoitteena on siis pohtia, miksi onnistun laihtumaan, mutta en saa tulosta pysymään?

Tavoitteena on nyt saada paino alas ja pitää se alhaalla maagiset kaksi vuotta.