Emma_H kuulostaa tosi hyvältä. Sä oot löytäny sen mikä sopii sulle ja tunnut ilolla eläväsi sen mukaan. Olen ylpeä susta!!

Emma H ja Jeana, kiitos kannustuksesta Huomasin taas että syömiset onnistuu omassa kodissa paljon paremmin kuin kotipaikkakunnalla, vanhempien luona, jossa olen nyt käymässä. Vaikka syöminen kotona onkin aika kontrolloitua niin sekin on parempi kuin täysi kaaos joka täällä vallitsee. Hehkutan vanhemmille kuinka olen onnistunut painonpudotuksessa mutta kun he eivät ole paikalla niin syön kaikkea mahdollista mitä kaapista löytyy. Ja syyllisyyden tunne syömisestä on valtava. Olen huomannut ennenkin että syömiset menevät paremmin omassa kodissa kuin täällä. Edessä on vielä koko viikonloppu joten täytyy yrittää kerätä jostain kadonnut itsekontrolli että selviää vielä parista päivästä.

Hei hannah83

Hienoa, että jaoit aran ongelmasi täällä. Kun sanoo asioita ääneen tai kirjoittaa niistä julkisesti ne eivät enää ole niin ISOJA ja pelottavia kuin aiemmin.

Minä menisin pintaa syvemmälle tuon edellisen kirjoituksesi perusteella. Käyttäydyt lapsuudenkodissasi eri tavalla kuin omassa kodissasi ja ilmeisesti samalla tavalla kuin olet lapsuudessasi käyttäytynyt. Siihen reagointimalliin on syy ja mielestäni sitä syytä sinun kannattaisi pohtia. Sen selvittäminen ei auta sinua laihduttamisessa juuri nyt, mutta pitkällä tähtäimellä se auttaa sinua elämässäsi ja painosi kanssa.

Minun historiani on melkein identtinen kanssasi ja olen rämpinyt sieltä upottavasta suosta ylös ja melkein löytänyt tasapainon syömisteni kanssa.

Uskon että olet vahva ihmisenä vaikka itsetuntosi ei välttämättä ole hyvä.
Käytä sitä vahvuutta kasvattaessasi parempaa itsetuntoa Se ei ole mahdotonta, se vain on hidasta. Hyväksy pienet askeleet eteenpäin, älä tavoittele kaikkea kerralla niin sinulla ei mene hermot, etkä myöskään koe epäonnistuneesi.

Onnea matkallesi

Luen tätä ketjua hämmentyneenä ja helpottuneena. Aikoinaan monet kerrat paikkareissa yrittäneenä ja joskus onnistuneena takaraivoon on jäänyt voimakas syyllisyys kun syön rasvaisia ruokia. Ja varsinkin kotiruokaa, jos sitä ei ole tehty ilman ja rasvaa ja tai jollain korvikkeella.
Tällä hetkellä haasteenani on hyvät rasvat kehiin eli saada energiapallo vihreäksi ja kasvisten määrä. Joskus onnistuu, useimmiten ei.
Huomasin tuntevani ahdistusta ja syyllisyyttä tänään lounaalla ABC:lla. Työkaverini otti hampurilaisaterian ja itse otin lounaan linjastosta: perunan, lihapullia(10 kpl), runsaasti salaatteja ja raasteita, näkkileivän, margariinia ja salaatinkastiketta reilusti 3 rkl, juomaksi vettä. Laitoin ruoat päiväkirjaan ja yllätys: pallukat viheröivät ja kellertävät.
Täytyy siis todeta, että niitä sokeita pisteitä on paljon ja ihan outoja pelkoja liittyen ruokaan ja sen lihottavaan vaikutukseen. Painoindeksi heiluu yli 40:sä, joten opiskeltavaa riittää.
On vain hyväksyttävä se tosiasia, että aikarajoja ei minun kannata itselleni asettaa muutenkin stressistä kärsineenä. Liikunnassa olen onnistunut aika hyvin kaksi viimeistä viikkoa. Rentouden opettelu varmaankin on myös itselläni se ykkösjuttu. Kilot alkanevat sitten tippua aikanaan. Hyvää syksyä kaikille!

Luin tata viestiketjua helpottuneena, etta muutkin tuntevat syyllisyyden tunnetta syodessaan. Aloitin kiloklubeilun n. 2 viikkoa sitten eli paatin, etta talla kertaa en vain laihduta, vaan haluan tehda elamantapamuutoksen. Nyt olen katsonut mita suuhuni laitan ja yritan tarkkailla palluroita, jotta saan ne joka kerta ainakin kellertavaksi, mutta yleensa pyrin saamaan ne vihreiksi.

Ongelmana on se, etta en osaa yhdistaa herkkuja laihduttamiseen. En anna lupaa itselleni syoda hyvaa, mutta jos joku kerta syon, tunnen todella suurta syyllisyytta. Talla hetkella kaapissani on suklaata ja minua tekisi mieli syoda, mutta en anna itselleni lupaa siihen ja tunnen syyllisyytta jo siita, etta minua tekee mieli suklaata. Kuten sanoin jo aikasemmin, etta yritan tehda elamantapamuutosta enka vain laihduttaa, joten minun taytyy muuttaa ajatusmaailmani laihduttamisesta. Pakkohan minun on joskus antaa itseni syoda herkkuja hyvalla omatunnolla, joten yritan tyostaa ajatusta uudesta ruokavaliosta, johon kuuluu myos valilla herkuttelu. En vain tieda miten onnistun tassa, koska olen potenut syyllisyyden tunnetta ruoan suhteen 14-vuotiaasta lahtien. Olen vasta 20-vuotias, mutta olen todella vasynyt jojo -laihduttamiseen, joten talla kertaa yritan muuttaa elamantapani kokonaan ja pysyvasti. Muutos on ensimmainen kerta elamassani, olen koko nuoruuteni ajan laihduttanut, lihonut, laihduttanut, lihonut. Ongelmana ei ole se, etta en soisi hyvaa, vaan se, etta en pysty nauttimaan ruoasta, syomaan sita rennosti, jos ruoka on epaterveellista. Puhumattakaan roskaruoasta tai sipseista.

Olisi todella helpottavaa, jos joku voisi kertoa minulle miten saan yhdistettya laihduttamisen ja herkut sillalailla, etta oikeasti saisin laihdutettua myos? Kiitos jo etukateen! ps. Olen Yhdysvalloissa, joten siksi kirjoitukseni nayttaa hassulta.

Koomaisteri, herkut sopivat myös usein toistuvaan käyttöön silloin, kun niiden määrä pysyy vihreän herkkupallon rajoissa. Kun seuraat sitä, voit luottaa siihen ettei niitä ole painonpudotuksen kannalta liikaa. Koska herkkupallo reagoi sekä energiamäärään (enintään 10 prosenttia energiasta) että grammoihin (alle 100 grammaa) samanaikaisesti, nämä yhdessä pitävät huolen siitä, ettei määrä kasva liian suureksi. Tämä tieto saattaa helpottaa herkkujen sallimisessa.

Patrikin artikkelista Herkkuja kohtuudella löytyy lisää tietoa aiheesta.

Entä, jos tällä kertaa kiinnittäisitkin huomion muihin asioihin kuin herkkumäärän säännöstelyyn? Sen merkitys on nimittäin paljon pienempi kuin suurin osa laihduttajista (ja laihdutusohjeista) ajattelee. Kiinnitä sen sijaan huomiota riittävään kasvisten määrään, kylläiseksi syömiseen jokaisella aterialla ja välipalalla, tasaiseen syömiseen pitkin päivää ja riittävään rasvan ja proteiinin määrään kaikilla aterioilla. Kun nämä asiat ovat kunnossa, herkkujen määrä kohtuullistuu monilla helpommin. Kaikki edellä mainitut asiat ovat herkkujen vähäisyyttä tärkeämpiä painon kannalta, ja usein myös helpompia toteuttaa.

Kiitos vastauksesta! Yritan syoda saannollisesti ja hyvankokoisia annoksia. Pikku annokset herkkuja, esim pieni annos jaateloa, voisi olla hyva alku tahan elamantapamuutokseen. Kunhan paino rupee pikkuhiljaa tasta putoamaan, vaikka soisinkin herkkuja sallitusti, niin eikohan siina itsekin opi ymmartamaan mika on hyva ja sallittu maara ja mika ei.

Täällä yksi "syyllinen" lisää. Syöminen ja liikkumattomuus ahdistaa ja aiheuttaa "huonon omatunnon". Ahdistus on todella tuskainen olotila, melkein tunnen lihovani sillä sekunnilla kun jätän liikunnat väliin flunssan takia ja syön normaalin määrän normaaleja aterioita päivässä.

Kaikki alkoi normaalisti n. 13kg sitten, kun ylipainoa vielä todella oli. Ihmettelen itsekin, miten tyynesti suhtauduin tilanteeseeni silloin ja aloitin painon pudottamisen periaatteella, että karsin herkkuja, lisään terveellistä ruokaa, vähennän alkoholia ja lisään liikuntaa periaatteella että ajatuskävelykin on tyhjää parempi (ts. riittävä suoritus). Ja se toimi. Nautin elämästä siitä huolimatta ja sallin itselleni silloin tällöin kesäjätskit tai muutaman, joskus enemmänkin, alkoholiannoksen kavereiden kanssa hauskaa pidettäessä.

En tiedä, missä vaiheessa se vierähti pakkomielteen puolelle. Ehkä silloin, kun joku jälkeenjäänyt kommentoi lantioni kokoa tai silloin, kun poikaystävänikin huomautti jotain "isosta" koostani (tarkoitus oli kai positiivinen). En tiedä siis, koska se tapahtui, mutta suunnilleen siinä kohtaa kun normaalipainon raja meni rikki. Ironista kyllä.

Pelkään lihomista entiselleni yli kaiken. Sen lisäksi en ole tyytyväinen tähän saavutukseeni. Keväällä 13kg painavampana katselin valokuvia, joissa painan 64kg ja mietin, miten ihanan hoikka olen ollut. Nyt kun se paino on muutaman kilon päässä, näen itsessäni paksut reidet ja takapuolen niissäkin kuvissa.

Elämästä on tätä nykyä sallivuus kaukana. Jätän kavereiden tapaamiset väliin, koska valitettavasti niihin tapaamisiin liittyy alkoholi ja/tai syöminen jossain muodossa ja niihin käytetty aika on treeneistä pois.

Esimerkki naurettavista syyllisyyden tunteistani:
Tänään olen syönyt kauhallisen kasvismoussakaa, perunan, puoli lautasellista salaattia reilulla 1tl salaatinkastiketta, lasin rasvatonta maitoa, 2 omenaa, porkkanan, mandariinin, lautasellisen kaurapuuroa sokerittomalla mustikkakeitolla, 2 ruisleipää (1 puikula) 30% kasvirasvalevittellä ja 9% juustolla. Mulla on tuskainen olo tästä määrästä, vaikka sen ei pitäisi todellakaan olla liikaa.
Soimaan itseäni liikunnan väliin jättämisestä, vaikka viikko sitten olin kamalassa flunssassa ja eilinen yritys käydä aerobicissa ei osoittaunut kovin fiksuksi vedoksi.

Tunnen tyytyväisyyttä niinä päivinä, kun syön ensimmäisen kerran kuudelta illalla.

Kuulostaapa kamalalta, kun sen tähän sanoiksi pukee. Omasta mielestäni minua ei vaivaa mikään, kun olen näin iso ja painava.

Olisihan se kiva, jos voisi nauttia elämästä huoletta. Ei vaan uskalla päästää irti, jos lihoo. Ja uskon olevani onnellinen sitten, kun painan 60kg ja sitten voin keskittyä painon ylläpitoon ja nauttia elämästä ja herkuista/alkoholista kohtuudella. Tiedän, että se on vääristynyt käsitys, että elämä on oikeasti NYT, mutta kun ei vain uskalla....

Ehkä saan apua tähän, kun pääsen ensi vuoden puolella psykoterapiaan masentuneisuuden ja huonon itsetunnon takia. Siihen asti pitää vain sinnitellä.

Järjen mukaan ei se laihtuminen tuo sitä onnea. Kun olin lahtunut 3kg ja painoin 77kg, tunsin itseni seksikkäämmäksi kuin nyt. Ja siitä on tosiaan lähtenyt se 10kg lisää. Olen tullut ihan sokeaksi laihtumiselleni.
Kenenkään kauniit sanat eivät merkkaa mitään.

Tänään syön vielä iltapalankin tuon huikean ruokamäärän päälle ja lepäilen ja parantelen viimeisiäkin flunssan rippeitä. Yritän olla stressaamatta. Pelottaa, että huomenna aamulla vaa'an lukemasta (en voi jättää katsomista väliinkään, koska jos kuitenkin pääsen lihomaan kohtuuttomasti jos olisin esim. viikon punnitsematta) vain tulee itku ja parku ja perun illan opiskelijapippalot, vaikka se olisi tilaisuus nähdä kavereita ensimmäistä kertaa kunnolla n. kuukauteen, olen sivuuttanut tähän asti kaiken niin alkoholillisen kuin alkoholittomankin toiminnan turhana ja laihduttamista hankaloittavana.

Solmuja, solmuja. Voi kun saisi auki. Sitä haluaisi vain olla pieni ja siro. Vaikka ei musta varmaan sellaista ikinä tulisi tällä luustolla.

Oon lukenut tätä viestiketjua ja kiitos tästä!

Kerron nyt hieman omaa tarinaani, josta nyt aikas lailla järkytyin.. Piirsin paperille aika janaa omasta olostani, ja siitä miten se on vaikuttanut painooni. (Pituutta mulla on 162cm ja painoa 68kg. Jos painaisin 65kg olisin normaalipainoinen.) Äitini on laihduttanut niin kauan kuin mä muistan. Sen seurauksena mä olen AINA pitänyt itseäni lihavana. OIkeastaan en ole ikinä ollut lihava, vaan paino on vaihdellut välillä normaalipainoinen, laiha ja vähän ylipainoinen. Ikinä en ollut itseeni tyytyväinen vaan olen yrittänyt koko ajan laihduttaa. Tätä on jatkunut tähän päivään asti n 15 vuotta.

Nyt olen menossa naimisiin ihanan miehen kanssa. Olemme olleet yhdessä puolitoista vuotta. Hänen mielestä olen kaunis ja seksikäs ja minulla on ihana vartalo, jota hän kehuu melkein päivittäin. Itse olen laihduttanut koko yhdessäolo aikamme aivan hulluna ja vihannut ja syyllistänyt itseäni. Nyt on häät kahden kuukauden päästä, ja jotta olisin itseeni tyytyväinen pitäisi minun painaa 3kg vähemmän. Tämän per*******n kolmen kilon takia olen siis syyllistänyt itseäni aivan hulluna tähän päivään asti.

Se mikä nyt eniten järkyttää on, että tää on mun elämäni parasta aikaa (tähän asti ), ja mä pilaan sen tällä laihduttamisella ja itseni vihaamisella ja syyllistämisellä.

Taidan tilata sen Patrikin kirjan, jospa sitä kautta pääsisin tästä kauheesta kierteestä eroon ja oppisin pitämään itsestäni tämmöisenä kuin olen.. Olisikohan se mahdollista

tiistaina, 3. tammikuuta 2012 klo 09:23 Helinä. kirjoitti::
Se mikä nyt eniten järkyttää on, että tää on mun elämäni parasta aikaa (tähän asti ), ja mä pilaan sen tällä laihduttamisella ja itseni vihaamisella ja syyllistämisellä.

Ainakin olet hyvällä matkalla itsesi hyväksymiseen, kun ymmärrät tämän asian. Tsemppiä!