Mulla kävi myös siten, että verensokeriarvot olivat vielä ihan normaaleja, mutta rupesin pikkuhiljaa epäilemään asiaa, kun tunti pari ruokailun jälkeen alkoi tulla väsymystä. Vieläkin pitkäsokeri on normaalissa, eikä ole diabetesta, mutta tuo heikentynyt sokerinsieto on jo, ja siitä se pikkuhiljaa menee 2-tyypin diabetekseksi jos en kiinnitä huomiota syömisiini. Näin siis mulla. Kannattaa kuitenkin hieman seurailla olojaan syömisten jälkeen, voisiko kuitenkin kenties mahdollisesti olla moisesta kysymys.

Myös liikunta auttaa verensokeriasioihin, mutta itselleni on helpointa hoitaa tuo ensisijaisesti syömisiä rukkaamalla jotta jaksan liikkuakin. Väsyneenä en nimittäin saa itseäni liikkeelle millään ilveellä.

Tuo itsekuri onkin se monelle vaikea asia. Ja luulen, että myös usein syödään itsemme pinkeiksi ihan tavan vuoksi. Jos ajattelee ! vähän ennen pinkeyttä, niin oikeastaan onkin jo vatsa täysi ja ihan mukava olo. Eli se itsekuri kehiin siinä vaiheessa kun alkaa santsata. Ja santsaa sitten jotain olemattoman kevyttä kuten salaattia. Niillä ei saa ähkyä. Mutta se itsekuri

Tuo verensokeri saatta tietysti olla joillakin syy lihomiseen. Mutta monilla se on vain keino vierittää syy pois itsestä. ITSE me useimmat aiheutamme lihomisemme. Ei pidä työntää syytä muualle, vaan myöntää tämä virhe. Ja tehdä sitten se parannus, vaikka se vaikeaa olisikin. Minä olen syönyt liian paljon ja pidän herkuista. Minä vähennän herkkujen syömistä ja syön muutenkin harkitusti ja kohtuudella. Näin olenkin laihtunut jo vähän.

Keskitytkö sä täydellisesti syömiseen`? haarukka haarukalta mietit, miltä se ruoka maistuu etkä vain hotki menemään?

Mulla oli tuota samaa ongelmaa, mutta karkkien kanssa... mulla ei ollut mitään rajoja, 400g pussi karkkia ja 100g suklaata ja lisää ois menny. Lisäksi se oli vain tapa ostaa aina Aino-jätskirasia leffan seuraksi poikaystävän kans ja vetää koko pönikkä, vaikka ei erityisemmin jätskiä olis haluttanu.. Yksi rentoutumiskeino, juu, mutta todella epäterveellinen. Käytin viimeisen oljenkorren niinsanotusti ja kävin hypnoosissa että tulisin tietoisemmaksi tästä ongelmasta ja se auttoi. Nyt melkeen 1kk herkuttomana. Välillä on tehnyt mieli mutta alitajunnan ääni on ollut tällöin vahvempi - tekeekö minulla oikeasti mieli makeaa vai onko se vain tapa ja tottumus?

En halua loukata tällä ketään, enkä osoita tätä kenellekään erityisesti, mutta mua ärsyttää, kun poikkeuksetta näihin ruoanhimojuttuihin vedetään tuo itsekuri mukaan. Pitkään itsekin kuvittelin, että sorrun syömään liikaa, koska multa puuttuu itsekuria. Mutta tarkemmin ajatellen siitä tuskin on kyse, koska olen kuitenkin onnistunut pudottamaan 28 kg dietillä, joka todellakin oli sellaista rääkkiä, että itsekuria tarvittiin. Samoin olen aina menestynyt hyvin koulussa & opinnoissa, koska pystyn tarpeen tullen keskittymään täysillä lukemiseen, vaikka se tuntusikin tylsältä. Silti kärsin ruoanhimosta ja ahmiskohtauksista. Vasta viime aikoina olen tullut siihen tulokseen, että ruoan (myös sen terveellisen peruruoan) himo luultavasti on seurausta vuosikausia kestäneistä liian tiukoista (ja useimmiten turhista) laihdutuskuureista sekä vinoutuneista ajatusmalleista. Varsinaista tunnesyömistä en harrasta. Mun mielestä näissä ruoanhimokeskusteluissa voisi välillä miettiä sitäkin, onko syynä esimerkiksi liian tiukka ote laihdutuksessa, liian vähäinen nukkuminen, stressi tai vinoutunut suhde ruokaan. En väitä, etteikö tunnesyöminen olis ihan mahdollista ja joskus vähän tiukempi linjakin paikoillaan, mutta fysiologisten seikkojen ja ajatusmallien sivuttaminen voi johtaa siihen, että ihmiset syyllistyy turhaan, eikä ongelma kuitenkaan ratkea. Totta kai jokainen (minäkin) on lihonut ihan itse syömällä, mutta kyllä ne syömään pakottavat fysiologiset seikat on joskus sen verran vahvoja, että todella kovaa kuria saa pitää, jos niitä aikoo vastustaa. Ja jossain vaiheessa homma yleensä levähtää käsiin ja uudelleen lihominen alkaa. Tää purkaus varmaan johtuu siitä, että oma syöminen on levähtänyt viime aikoina käsiin, joten nää ketjut jotenkin laukaisee mussa puolustusreaktion. Pyydän anteeksi, jos nää ajatukset tuntuu ketjun aloittajasta ja muistakin ihan vääriltä/ itsepetokselta.

Ok, jos koet että nälkä on poissa. Jotenkin ymmärsin ekasta viestistä, että vatsa olis kyllä täynnä, mutta se oikea aivotasolta tuleva kylläisyys ei olis kohdallaan. Ja kirjoitit ekassa viestissä, että koko ajan tuntuu olevan nälkä. Siitä mä vaan noi päätelmät tein. Mutta jos tästä ei siis kyse niin, mitä jos laittaisit sitä ruokaa vain yhden annoksen kerrallaan tai ainakin laittaisit loput jääkaappiin tai jopa pakkaseen, mistä on vähän vaikeampi santsata Ja yritä ajatella, että on sitä ruokaa huomennakin/ seuraavalla atrialla, ei kaikkea tarvitse ahmia kerralla. Ei hyvä ruoka maailmasta lopu.

Minun taas täytyy sanoa, että ymmärrän Sirua ihan täysin. Itsekurista tai sen puutteesta puhuminen ei minusta nimittäin selitä mitään eikä auta ketään. En usko, että ne, jotka syövät järkevästi ja pysyvät hoikkina, ovat nimenomaan niitä, joilla on paras itsekuri. (Eniten itseään kurittamaan taitavat pystyä ne hypertunnolliset ihmiset, jotka ovat altteimpia anoreksialle.) Paremminkin kuvittelisin – myös muutamaa lähipiirini ikihoikkaa ihmistä sivusta seurattuani – että hoikat pysyvät hoikkina siksi, että ovat löytäneet semmoisen tavan syödä ja semmoisen suhteen ruokaan, että niiden ei kerta kaikkiaan tee ylettömästi mieli syödä liikaa.

Oman maallikkokokemukseni perusteella nimenomaan tuo syyllistymistaipumus on ominaista aika monelle paino-ongelmaiselle, ja liikaa syöminen (niin kuin itsensä nälkiinnyttäminenkin) voi olla jonkinlaista kieroutunutta itsensä rankaisemista. Jos vatsa on täynnä eikä ole nälkä, ja silti jokin outo voima pakottaa syömään, niin kysymys ei ole itsekurin puutteesta vaan jostain muusta.

Minä taas ymmärrän täysin siru-89:n pointin. Nämä itsekuri-jutut vievät ajatukset väistämättä siihen suuntaan, että lihavat ihmiset olisivat tyhmiä, laiskoja ja itsekurittomia, kun eivät onnistu laihduttamaan tai pitämään painoaan.

Yllättävän usein se itsekurin puutos onkin vääränlaisten ruokatottumusten aiheuttamaa syömishimoa. Tai jojolaihdutuksen, joka on saanut kropan niin sekaisin ettei kylläisyysmekanismi pelaa. Tai sitten jotain psykologissuuntaista ahmimista / lohtusyömistä, joka sekin johtuu ihan muusta kuin itsekurin puutteesta. Ei liene pidemmällä tähtäimellä kovin hedelmällistä laihduttaa itsekurilla ja kiusauksia vastaan taistellen. Mutta kukin tyylillään.

Mun mielestä tää asia on niin et,ei ole syönyt tasaisesti riittävästi,koska kylläisenä kun lähtee ruokapöydän äärestä jokaiselta aterialta,en usko et kukaan jaksaa syödä aina liikaa,vaikka olis kuin hyvä kokki,paitsi meidän ukko on poikkeus hän syö niin pal ettei osaa lopetta enenkuin lopulta luovutta ja kaatuu sänkyyn ähkynä!
No kuitenkinitsekuria en ole tarvinnut tässä projektissa kertaakaan,olen vaan syömään riittävästi,riittävän useuin,eli pienemmät annokset useasti päivässä on parempi,kuin kerran ahtaa liikaa!
siihen kyllä tottuu et pistää ruuat pois esiltä ja ottaa ruokaa niin että se riitää yhteen ateriaan eikä santsaile!
Olen ahmia ollut ja tiedän sen seuraukset!
Siis ruokarytmi kuntoon,siinä ei tarvita muuta kuin kello!

komppaan Euroopan keuhkoa ja Erihannaa.

itsekuri ja kieltäytyminen sopii huonosti rentoon painonhallintaan. Varmasti edellisillä voi pudottaa painoaan ja pitää sitä poissa, mutta aina kun kurin ja kieltäytymisen kautta jotakin tehdään, niin siinä on jotakin onttoa.

Oikean ruokarytmin hakeminen ja sitä kautta tasapainon löytyminen on sitä kestävämpää painonhallintaa.

On vaan niin pirun vaikea joskus tehdä käytännössä sitä, minkä tietää oikeaksi. Olen varmaan kymmenissä viesteissä kipuillut omaa suklaamässäilyäni, joka vaikuttaa ehkä aika viattomalta kun se ei minua sinällään lihota. Mutta, tiedän tasan tarkkaan, että mulla menee suklaata suusta alas suuret määrät niin kauan kun en lisää OIKEAN ruoan syömistä. Onnistun kyllä olemaan herkkulakossa, mutta so what! Uskon vielä löytäväni tasapainon minäkin.

tsemppiä painonhallintaan.