On täällä Reijo muutkin lukutaitoisia, mutta mulla ainakin on opiskeluiden kanssa niin kiire, että kaikki vähänkin ei-välttämätön on pakko jättää pois. Nytkin tulin kiireellä vaan merkkaamaan aamun painon ja suurin piirtein päivän ruoat ennen kuin kiirehdin laittamaan pyykit koneeseen ja jatkan biologian luentoja...

Menossa tällä hetkellä Aldous Huxleyn Saari. Käsittämätöntä, kuinka paljon edellä aikaansa Huxley on ollut! Istumisen terveysvaikutuksia, tarpeettomien lääketieteellisten operaatioiden ja lääkkeiden vaaroja ym. tälläkin hetkellä pinnalla olevia kysymyksiä pohditaan. Aikoinani Uljasta uutta maailmaa lukiessani katsoin moneen kertaan, että voiko olla mahdollista, että kirja on kirjoitettu jo 1930-luvulla.

Aleksis Kiven 'Nummisuutarit', 'Yö ja päivä' ja 'Lea'.

Nummisuutarit on komedia, johon vähän vaikea suhtautua, se on niin perinteinen hupailu, parhaiten ovat kestäneet aikaa Eskon riehuminen kuokkavieraana häissä, ja kuvaus hänen ensimmäisestä humalastaan, mutta jotenkin väkiseltään iloa siinä pyritään saamaan aikaan, itse asiassa Esko muistuttaa kokemattomuudessa Kiveä, ja sitä, että Kivi ei koskaan avioitunut, Esko on menossa häihin, kun luulee että on saanut kihllat, mutta häntä on pompotettu, näytelmän lopussa Esko on vain statisti. Kyllä Kivikin heitti hyvästit naimahankkeille, ehkä noihin Kullervon ja Nummisuutareiden kirjoittamisen aikoihin..

'Yö ja päivä' kaunis kertomus, miten tyttö saa takaisin näkönsä, oikeastaan Kiven toive olisi, että hänen siskonsa saisi taas elämän. Kiven kieli on tässä parhaimmillaan.

'Lea' on kertomus aidosta rakkaudesta, niin maallisesta kuin taivaallisestakin, Sakkeus luopuu vauraudestaan jälkimmäisen vuoksi, hännystelijä Joas häippäsee, kun rahoja ei enää ole. Aram saa Lean, ja Lea Aramin, kaiken ympärillä pyhyyden sädekehä, Jeesus ei ehkä ole kuvattuna apokalyptikkona, vaan enemmän Renanin tapaan, luonnon Messiaana, jonka voimasta elämä näyttäiksen ja tulleiksen julki kaikessa, mikä ihmiselämässä on hyvää ja kaunista.

Tuli luettua taas niin kivaa, että täytyy ilmoitella, sain 60-vuotispäiväksi lahjaksi Caucerin Cantemburyn tarinoita, luin johdannon heti, ja ajattelin, että tämä on lähinnä kirjallisuudenhistoriaa, mutta kun noin viikko sitten aloin lukea itse opusta, osoittautui se hyvin kiehtovaksi, runomitta on helppoa ja sujuvaa, sopii teoksen enimmäkseen koomiseen sisältöön, on siinä moraliteettejakin, mutta kokonaisuus on lähinnä iloitteleva. Koko keskiaika säätyläisyhteiskuntineen piirtyy näkyviin, näkyy antiikin perintöä, mutta mikä oikein tekee tästä teoksesta niin tavattoman kivan luettavan, se on se jokin, ripaus inhimillisyyttä ja elämänymmärrystä, jota voimme oppia myös tästä keskiaikaisesta runoeepoksesta.

Olen viime aikoina lukenut mm. kauhua ja jännitystä. Stephen King on mielestäni uudistunut vanhoilla päivillään mestarillisesti: sekä Tapahtumapaikkana Duma Key että 22.11.63 ovat alusta asti hurjan nautinnillista luettavaa - ja toisaalta vähän vähemmän kauhua kuin Kingin vanhempi tuotanto.

Johannan Sinisalon Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita -novellikokoelmaa olen lukenut iltalukemisena, ja pitkästä aikaa kävi toissailtana niin, että lakkasi nukuttamasta, kun piti lukea yhä eteenpäin. Puolipakolla säästelin sitten muutaman novellin vielä. Äänikirjana autossa menossa Jo Nesbön rikosromaani Isänsä poika. Mielenkiintoisia henkilöhahmoja siinäkin, mutta Nesbö taitaa vähän toistaa itseään. Tuskin tarvitsee kovin monta kirjaa enää häneltä lukea.

Seuraavana pinossa on Hannu Luntialan Ihmissyöjän päiväkirja ja Haruki Murakamin Miehiä ilman naisia, Heidi Könkään Dora, Dora, Maeve Binchyn Kastanjakadun väki sekä Gillian Flynnin Teräviä esineitä - tietysti biologian ja terveystiedon kurssikirjojen lisäksi.

Pitkästä aikaa luin muuten Kiven Seitsemän veljestä ja Linnan Tuntemattoman sotilaan, kun niitä opiskelijoillakin luetutin. Ovathan ne molemmat mahtavia, mutta pelkäänpä, että ainakin Kivi vielä 16-vuotiaallekin turhan vaikeaa kieltä.

Tuota Canterburyn tarinoita täytyykin vilkaista. Olen kuvitellut sen opiskeluaikana lukeneeni, mutta kuvaus ei nyt kuulosta yhtään tutulta. Kiitos, Reijo T!

Johan täällä on hiljaista! Päätin, että tänä vuonna luen Finlandia-ehdokkaat ennen kuin päätös on tehty. Kolme on nyt luettuna, kaksi kesken, yhtä odottelen vielä kirjastosta, mutta olen ensimmäisenä jonossa.

Tähänastisen perusteella antaisin itse palkinnon Emma Puikkoselle romaanista Eurooppalaiset unet. Se on vangitseva, mielikuvituksellinen ja ajankohtainen. Ihana!

Luin Heidi Mäkisen esikoisteoksen Ei saa mennä ulos saunaiholla. Yleensä keveää kirjallisuutta lukiessani olen viimeisen sivun luettuani jo unohtanut kirjan tapahtumat, mutta tämän kirjan koin jotenkin hyväntuulisen viehättäväksi. Erikoisuutena oli omahyväisen rotukissa Kyllikin aatokset muutaman sivun välein.

Merelle*, oletko lukenut Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin? Ihana kirja muinaisesta japanilaisesta hovinaisesta.

Torjuin kaamosta lukemalla Ella Kannisen Toscana-kirjan. Hyvät kuvat ja toimittajamaisen sujuva teksti. Hauskaa pikkutietoa italialaisista tavoista ja ihmisistä, sisältää myös reseptejä, ihan sopivasti tavallisia = toteuttamiskelpoisia ei-keittiögurulle.

Luin Miina Supisen Mantelimaan. Erikoinen joulutarina.. Mantelimaa on jouluhuvipuisto, joka kätkee salaisuuksia. Päähenkilöt valmistautuvat suureen tapahtumaan, kukin tavallaan. Ihan luettava, mutta johtuuko ikääntymisestä vai mistä välillä en tahdo millään tavoittaa nykykirjailijoiden perimmäistä ideaa.

Merelle*, McCall Smith on mulle kesäkirjailija. Loma alkaa luonnikkaasti uuden Mma Ramotswen seurassa. Hih, kohtahan se kesä jo tuleekin (talven keskelle ainakin) .

En todellakaan mainosta kaikkea lukemaani, ja usein esiteltävä kirja on vanha tuttu, jonka näkee uusin silmin. En todellakaan Uuno Kailasta jo tenttineenäkin, ja tutkimuksessani Koskenniemen runoudesta käsitelleenä, vielä ollut päässyt oikein sisälle hänen runoutensa syvyyteen, jokaisessa rrunossa on joku syvällisempi ajatus, usein se on niin iskevä ja rajukin, että mukana oivalluksessa on myös järkytystä. Eniten tällä kertaa lukiessani Kailaan itse tekemää runokoostetta Runoja minua ajattelutti runo Onnellinen, etenkin sen loppu. Runossa käsiotellään liikenneonnettomuudessa kuollutta lasta. Siteeraan koko viimesen säkeistön.

Menin, melkein nyyhkytin: Onnellinen!
Hän on lähtenyt puhtaalla lapsenmiellä
sukupolvien Via Appialta.
- Oman mustan varjoni näin mä tiellä.

Äkkiä oivalsin runon. Kailas kuoli itse nuorena, hän oli mieleltään nuori ja vastaanottavainen, vaikka tätä herkkyyttä söivät henkilökohtaiset takaiskut, sairaudet ja tuskat. Kailas näkee tässä kohtalonsa.

Tässä menee vihreää teetä, neljä geishaa ja ilmestyskirja englanniksi kohta kuunneltu. Geishat suklaakarkkeja.