Oli mielenkiintoista lukea Mennan liikunnallista ja tuli omat liikunnat mieleen ja tuota rypyttömyyskonstia olen minäkin ”harrastanut”
Meillä retkeiltiin kesäisin tai no teltta laitettiin johonkin telttailualueelle ja siellä sitten touhuttiin lähimaastossa. Uinti on aina ollut se minun juttuni kesäisin.
Talvella hiihdettiin ja luisteltiin. Olin kova hyppimään suksien kanssa hyppyreitä ja poikkaisn ne siinä pariin kertaan. Isä paikkaili jollain pellinpalasilla ja olivat sitten niin luistavat että
Asuin Hesan lähiössä lapsuuteni ja siellä oli kyllä hyvät ulkoilumaastot. Sodan aikaiset juoksuhaudat ne vasta kiinnostavia olivat.
Pauhun naisvoimistelijoissa kävin myös.

Koululiikuntaa oli muuten ihan ok, mutta telinevoimistelua inhosin. Meillä oli kiva liikkamaikka oppikoulussa.

Olen sina ollut kevyen liikunnan harrastaja kuten kävelyn tai pyöräilyn. Samalla menen nykyäänkin.
Nivelvaivoja ei pahemmin ole painosta huolimatta.

Täällä flunssa pyörii yhdellä sun toisella, lähinnä nyt yskän muodossa.

Miehen yskä ei nyt ainakaan vielä ole keuhkokuumeeseen päätynyt, mutta ei ole myöskään helpottanut. Äiti edelleen sairaalassa.
Diabeteslapsen verensokerit alkaa tasoittumaan flunssaa edeltävälle tasolle. Vielä saa joka aterialla pohtia miten paljon antaa.

Alkaa oma olo helpottumaan, ei enää tee mieli laittaa ovi hiljaa perässään kiinni ja kadota.

Se on sitten perjantai ja kauppapäivä.

Mukavaa päivää.

Ihana kirjoitus Menna. Ja kiitos muistutuksesta. Olen-kiitos sinun- liikkunut aika usein Leslien vauhdittamana, mutta juuri nyt on polvi niin kipeä ( kulumia minullakin), etten oikein edes sisällä pysty ilman sauvoja kävelemään. Mutta periksi ei anneta!

Voi Japena- kunpa siellä teillä sairaudet helpottaisivat. Koeta jaksaa. Kipalle myös paljon taisteluterveisiä. Polvikipu on niin tylsää, kun se vaikeuttaa ihan tavallista liikkumista. Sinun sisullasi sinä kyllä selviät.

Menna sai minutkin muistelemaan kouluaikoja. Meillä annettiin todistukseen erikseen urheilu- ja voimistelunumerot. Minulla oli urheilu yleensä 10 ja voimistelu 8. Inhosin kaikenlaista sipsuttelua. Telinejumpasta pidin, kattoon kipusin köyttä pitkin hetkessä, hyppyarkulla oli mukava tehdä tiikerinloikkia, mutta tamburiinin tahdissa käsien ojentelu oli tylsää.

Pelasin pesistä, koripalloa, lentopalloa ja pingistä. Rakastin hiihtämistä ja luistelua (en tosin pitänyt kaunoluistimista, olisin halunnut kunnon luistimet pikaluistelua varten ). Kesät pyöräiln pitkiäkin matkoja ja sulkapalloa pelasimme tunnista toiseen talomme asfalttipihalla. Judoakin harrastin lukiovuosina muutaman vuoden.

Kun kasvaa perheessä, jossa isä ja isoveli olivat urheiluhulluja ( sekä urheilivat itse että seurasivat kaikenlaista urheilua) ei oikein voi muuta kuin joko katsoa vierestä tai osallistua kaikkeen itse. Minä osallistuin. Kaikenlaiset kotityöt jäivät äidille, kun me kolme olimme seuraamassa futismatseja, yleisurheilua, pesäpalloa, nyrkkeilyä, painia..

Tennis oli minulle vieras laji. Asuin Arabian tehdasta vastapäätä ja kävelin usein kotoani kutosen raitsikan päättärille (päätepysäkille, joka oli silloin hieman eri paikassa kuin nykyisin). Jalkakäytävää vierusti aita ja aidan raoista katselin, kun Arabian tehtaan valkoisissa huviloissa asuvat ylemmät toimihenkilöt (johtajat?) pelasivat talojensa edessä olevalla kentällä valkoisissa asuissaan tennistä. Mielsin tenniksen hyvin varakkaiden huviksi ja meni vuosia ennen kuin tuosta mielikuvastani pääsin. Vasta opiskeluaikoina pelailin sitä joskus itsekin, mutta en sitä koskaan oppinut hyvin.

Pidin myös suunnistuksesta . Opiskeluaikana osallistuin yösuunnistukseen, joka järjestettiin Tuusulassa syksyn pimeänä yönä. Suunnistettiin kolmen hengen ryhmissä. Muistaakseni jossain kakkosrastilla (rasteilla oli valvojat) ystävällinen vanhempi opiskelija kysyi minulta, kun lähdimme reippaina jatkamaan matkaa: - Hei, oletko nyt varma, että sinulla on oikea suunta?" Käännyin ja katsoin häntä hieman hymyillen ja totesin melko ylimielisesti: -" On sitä kuule hieman isommissakin kilpailuissa suunnistettu!"

Vein ryhmäni täysin väärään suuntaan ( alkeellisesti olin sotkenut pohjoisnuolen ja suuntanuolen). Oli pimeää. Satoi hieman. Taskulampun valo oli melko vaatimaton apu. Meidät löydettiin joskus aamun sarastessa Tuusulan taistelukoulun takaa--tai mistä lie. Arvatkaapa kuulinko melko monta vuotta kyseisen tapahtuman jälkeen lauseen:- "On sitä hieman isommissakin kilpailuissa suunnistettu." Joopa joo: Ylpeys tosiaankin käy lankeemuksen edellä.

Teille, jotka olette vuosien ajan jakaneet kanssani iloni ja suruni vanhimman lapsenlapseni vaiheista ( ja tietysti teille muillekin) haluan kertoa, että nyt viikon ajan tämä rakas lapsenlapsi on ollut paikallisseurakunnassa työkokeilussa.

Viikko on vain muutama päivä, mutta kun sitä on edeltänyt muutaman vuoden masennus, paikoillaanolo, yövalvominen, päivänukkuminen..olen suunnattoman onnellinen tästä viikosta. En halua pelätä sitä miten asiat ovat huomenna, koska se veisi minulta ilon tästä päivästä. Riittää jokaiselle päivälle omat murheensa ja jokainen päivä saa iloita, jos iloon on aihetta.

Mukavaa päivää itse kullekin.

# Arki Anin ja Tupsun kanssa jatkuu. Anin flunssa hellitti eikä siitä muuta hyötyä ollut kuin että opimme nukkumaan yhdessä ilman että aletaan joku juttelu tai käpälöinti, jos yöllä herätään samaan aikaan. Nyt taputetaan ja jatketaan unia. Ani totesi, että yhdessä on vaikea nukkua, mutta vielä vaikeampaa olisi nukkua erillään. Tupsu yrittää joskus komennella. #

Moi mimmit, miten mielenkiintoisia juttuja tänne olikaan ilmestynyt, kun en pariin päivään ole ehtinyt lukea. Mennan tavoin minäkin silitän rypyt syömällä. Koulussa en ikinä oppinut kiipeämään köyttä pitkin, jäin aina killumaan alkutekijöihin. Siihen aikaan oli kamalat paksua puuvillaa olevat voimistelupuvut ja tamburiinin tahdissa piti meidänkin ojennella.

JJn suunnistusjuttu nauratti, ja sen kertominen edelleen vahvisti käsitystäni siitä, että JJ on mainio tyyppi, johon haluaisin livenäkin tutustua.

Kävin eilen eka kertaa vävyni neljännessä kiipeilykeskuksessa Kalasataman Redissä. Juniori käy kiipeilykerhossa ja oli pyytänyt minua katsomaan osaamistaan. Hienosti hän vilistikin seinältä toiselle kuin pieni apina ja minä kuvasin. Vävy houkutteli minuakin yrittämään, mutta kaikkien seinien askelmavälit olivat liian isoja kipeälle polvelleni. Paikassa on sopivia seiniä niin kaksivuotiaille kuin aikuisillekin, vaan ei kipeille polville! Vävy treenasi liikekumppaninsa kanssa, kun viikonloppuna menevät jääkiipeilykurssille ja siinä jos missä, täytyy luottaa pariin ja hänen tekemiinsä solmuihin.

Vävy kävelytti minua sitten ostoskeskuksessa ja totesin jutut sen sokkeloisuudesta olevan ihan tosia. En olisi ikinä ainakaan eka kerralla löytänyt takaisin Irti Maahan. Ehdin bongata upeita leivoskahviloita ja suklaapuoteja, mutta en kehdannut ostaa, kun oli se vävy mukana.

Koko illan mielessä sitten välkkyivät ne kauniit leivokset ja vakavasti mietin, miksi makeanhimo ei näytä minusta koskaan katoavan tai edes vähenevän. Diabetes ja liikakilot ovat hyviä järkisyitä, mutta joku namiaivokeskuksessani yrittää mitätöidä kaikki turhat verukkeet olla ostamatta ja ahmimatta makeaa.

Tänään lähden kaupungille etsimään vielä paria joululahjaa! Joo-o, ihan totta. Huomenna vietämme veljeni luona perinteistä joulujuhlaamme glögien ja lahjojen kera. Joulun alla kaikilla on liian kiire, joten tammikuussa on parempi pitkään illanviettoon. Veli soittaa pianolla joululauluja ja me laulamme ympärillä, takassa loimuaa tuli ja kaikilla on hauskaa. Minulla ja veljelläni on ollut jo vuosikymmeniä tapana kilpailla, kumpi antaa toiselle "maailman turhimman lahjan" ja se vasta hauskaa onkin! Ja kun minun syntymäpäiväni oli joulukuussa ja veljen maaliskuussa, annamme myös synttärilahjat samalla kertaa, niin ei sitten tarvitse niitä muulloin muistaa.

Iloista viikonloppua teille kaikille!

Hola Kanarialta

josta en varmaankaan enää tämän jälkeen tällä erää mitään toivottele, sillä paluulento on huomenna.

Kivaa on ollut, ja käveltykin on, joskin lukemat ovat olleet vähän vaatimattomampia kuin monella muulla pitkällä lomalla. Syitä on monta: päällimmäisenä se kun viimeisen viikon aikana täällä oli ukkokullan veli ja vaimonsa. Ja kun heillä oli auto vuokrattuna, niin pitihän sitä ajaa ympäri saarta serpentiiniteitä pitkin ja välillä pysähtyä ihmettelemään hulppeita maisemia. Toisena syynä tietysti noi mun duunit jotka kulkivat mukana. Mutta joka päivä on kävelemään lähdetty, ja mennään tänäänkin.

Kävely onkin se liikuntamuoto, josta tykkään eniten (Kiitos kaikille hauskoista liikuntajutuista). Minuahan eivät vaivaa nivelet vaan pelkkä laiskuus. Mitä sitten koululiikuntaan tulee, niin meidän maalaiskoulussa se oli syksyin keväin pesäpalloa ja talvisin hiihtoa. En ole hyvä kummassakaan, joten pesäpallossa kapteenit ensin suorittivat ”hutunkeiton” (tiedättehän kun pannaan käsiä vuoronperään mailanvarteen), sen jälkeen huusivat joukkueita. Lopuksi kapteenit tappelivat vähän aikaa ja hävinnyt otti minut.

Uinkin mielelläni, joskaan en kovin hyvin kun en enää vanhemmiten viitsi/uskalla panna päätä veteen. Maalaislapsuudesta johtuen myös uimakoulu on jäänyt käymättä. Kirkonkylällä sellainen olisi ollut mutta kuka nyt kiireimpänä heinäaikana lähtee lapsia kilometrien päähän kuskaamaan? Etenkin kun autoa ei ollut vaan raudikkohevosella mentiin.

Kävin joitakin vuosia vesijumpassa, ukkokulta oli samassa ryhmässä, mutta se jäi yhtenä syksynä kun todettiin olevamme puolet kokoontumiskerroista poissa (etelänlomalla). Sen jälkeen olen satunnaisesti vesijuossut ja haaveilen taas hallikortin hankinnasta kun täällä havaitsin miten mukavaa altaassa on polskia (auringolla lienee osuutta asiaan).

Urheilullisia terveisiä siis kaikille, ja hyvää viikonloppua!

Heippa <3

Olenpa tässä muutamaan kertaan hörähdellyt ihaan äneen nauramaan, kun olen juttujanne lukenut. Kiitos jokaiselle kirjoituksesta.

Mimsellan (meniköhän oikein) migreenipanta kuulosti mielenkiintoiselta. Lähipiirissäni muutamia, jotka kärsivät todella pahasta migreenistä. Itsellänikin oli nuorempana, mutta toisen lapsen jälkeen loppui (kiitos yläkerralle) .

Urheilu- ja liikuntakokemukset ovat mielenkiintoista luettavaa. Olen itse kasvanut urheiluhullussa perheessä. Äitini oli ainoa, joka vain katsoi. Isäni on nyt 84 v ja edelleen urheilee melkein hullun lailla. Rakas siippanikin on urheiluhullu ja itse kilpaillut joukkuepelissä SM-sarjassa. Pitää sanoa siippani ja entisten pelikavereidensa puolesta, että lähes kaikilla on tekonivel jossain. Osittain omatkin kipuni (polvi leikattu 4 kertaa) johtuvat urheiluvammoista.

Itse kilpailin nuorena (noin 16-vuotiaaksi asti) yleisurheilun parissa . Päälajini oli korkeushyppy, mutta juoksin hyvin myös pitkiä matkoja. Koululiikunnasta en saanut traumoja. Olin oikeastaan hyvä lähes kaikissa lajeissa (sorry omakehu), paitsi jossain voimistelujutuissa. Se tulikin mieleeni JJ:n kirjoutusta lukiessani. Jotenkin minulla on huono rytmitaju yhdistettynä liikkeeseen. Sen totesi myös tyttäremme, joka harrasti monta vuotta kilpatanssia ryhmässä. Voimistelunumeroni taisi olla huonompi, mutta myöhemmin ne yhdistettiin urheilun kanssa ja sain kyllä aina kympin. Kilpalajieni lisäksi harrastin melkein mitä vaan. Tennistä vähemmän, mutta joskus nuoruudessa tuli sitäkin harjoitettua. Voi, kun nauratti Mennan juttu pesiksestä

Eilinen reissu Teneriffan pääkaupunkiin sujui kohtalaisesti Bussin penkit olivat niiiiiiin surkeat, että selkäni itki melkein heti. Käveltyä tuli onneksi taas noin 9.5 km, joka teki hyvää selälleni, mutta ei polvelleni. Kokeilimme Santa Cruzissa summamutiikkaan valittua raivintolaa ja tilasimme Tapas-annokset. Siellä ei ollut valmiita annoksia, joten pyysin suosituksia. Melkein jäi nälkä ja hinta oli sikakallis.... Löysimme kaupungista myös apteekin, josta sain ostettua lääkärin sähköpostitse suosittamaa uutta lääkettä silmään. Onneksi sain sitä - heti aamust tuntui paremmalta. Ongelmana oli vaan se, että kun "avasivat" sen pyynnöstäni siellä apteekissa korkin kera (laitoin jo siellä ekan satsin), niin tuubin suuaukko oli aiiiivan liiiiian suuri. Tänään löysin (en ensimmäisestä apteekista )- opin muuten sen, että kaikissa "apteekeissa" täällä,ei ole farmaseutia ja lääkevalikoima sen vuoksi pienempi. Ostin sen lisäksi neulan, jolla saan tarpeeksi pienen reiän tuubiin. (Neula pitänee piilottaa, että siivoajat eivät luule minua huumeveikoksi ) Silmät untuvat kurjilta, ei voi mitään muuta kuin toivoa, että tämä uusi lääke auttaisi (siltä tuntuu).

Rakas siippani katselee käsistä espanjan tv:stä ja minä nyt istun koneen ääressä. Polvi onneksi kesti eilisen kävelyn. Tänäänkin on tullut käveltyä lähes 8 km ja polvi sanoo välillä sanottavansa. Kohta, kun kiikutan itseni sohvalle, laitan kylmägeelipussin, jonka eilen ostin silmälääkkeen yhteydessä.

Tänään siippani oli aamupäivällä lenkillä ilman minua - polvi kiepeyti myöhemminkin. Alkuillasta alkoi siippani valitella kurkku- ja korvakipua........ sinkkisuihke heti käyttöön, kun saavuimme hotelliin.

Sinne Suomeen on luvattu viikonvaihteessa kauheita pakkasia. Pelkään jo välillä, että mökillä ilmalämpöpumppu hajoaa pakkasessa....

JJ, iloitse hetkestäkin, joka on parempi kuin edellinen entisen teinineidon kohdalla. Olette edelleen usein mielessä ja rukouksissa.

Tiinuliinu, turvallista kotimatkaa. Mahtaa olla aikamoinen kokemus tuo lämpötilaero.

IL, minähän en onneksi koe ihan kauheaa makean himoa (paitsi, kun on kyse suklaasta). Tänään kyllä hain meille aivan ihanat jäätelöt, kun löhöilimme päivvällä allasalueella.

Mukavaa viikonloppua teille sinne pakkasten keskellä ; ps : pakko sanoa, mökin kameran mukaan näyttää, että meidän lumimittarissamme olisi noin 70 cm lunta..... Enpä muista, että olisi ikinä tähän aikaan ollut niin paljoa. Meillä on kyllä kuvia maaliskuulta (en muista vuotta), jolloin oli n. 70 cm lunta. Mutta nyt on vielä tammikuu. Mahtaakohan sulaa ennen toukokuuta

Silmä-,polvi- selkä- että muusta vaivoisa huolimatta olen kiitollinen täällä olosta. Lämpö varjossa noin kahdenkympin tienoilla- meille juuri sopiva. Ei minusta olisi siihen, että viettäisin täällä kovin pitkää aikaa, mutta tällainen pyrähdys ja aurinkopommi tekevät hyvää. Olen kiitollien

Kivoja urheilujuttuja kaikilla
Rupesin muistelemaan omia urheiluja.
Hiihto oli mun lajini ja kaikissa kilpailuissa kävinkin. Varusteet olis toki saaneet olla paremmat.
Mun talvi-innostus johtuu varmaan lapsuudesta. Kelillä kuin kelillä olin hiihtelemässä, mitä kovempi tuisku ja tuuli niin sitä nautinnollisempaa.

Koulun voimistelusta tykkäsin, olin pitkä ja hoikka ja notkea. Köyttä pitkin en päässyt milloinkaan En vaan tajunnut sitä tekniikkaa?
Kesäisin urheilukoulussa. Aaro Alarotu ( korkeushyppääjä) piti ainakin yhden kesän meille korkeushyppy koulua. Se oli kivaa.

Asuttiin joen lähellä ja uimassa käytiin monta kertaa päivässä. Aloitettiin jo toukokuussa kun vielä oli lumet maassa.

Myöhemmällä iällä kävin pelaamassa tennistä ja maauimalassa tietty ahkerasti. Lentopalloakin muutaman vuoden pelasin.
Myös pyöräiltyä tuli tosi paljon kesäisin. Ja käveltykin on ihan kiitettävästi!

Vaan kun parikymmentä vuotta sitten hommattiin tuo mökki, niin urheilut vaihtui kasvimaalla kuoputtamiseen

Kumpa olisi joku liikuntaharrastus jäänyt, mutta kun ei niin ei.
Kävelyyn olen nyt taas aktivoitunut. Tykkään niin paljon talvesta ja lumesta, että pakko nyt ulkona liikkua kuitenkin. On niin harvinaisia nämä lumitalvet.
Hiihtämään en ole kehdannut yleisille laduille. Josko pystyssäkään pysyisin?
Odottelen josko tuohon joelle ladut ajavat, niin sinne sitten menen. Vielä on kuulemma ohut jääpeite ja vettä jään päällä.

Tulipahan stoori kun innostuin muistelemaan menneitä.

Nautitaan talvesta. Huomenna lähdetään Harmonikkaristeilylle.

Hyviä vointeja kaikille

Tervehdys pitkästä aikaa.
Luin viestejänne kaksi aukeamaa...ties kuinka monta olisi lukematta, mutta ehkä tällä pääsi vähän jyvälle missä mennään
Olen ollut laiska merkkailemaan ja kirjautumaan muutenkin tänne, mutta kun tuossa tammikuun puolivälissä oli pakko päättää, jatkanko jäsenyyttä, päätin jatkaa. Muuta toivoahan minulla ei ole tässä ikuisuusprojektissani. Paino on entisellään ollut monta kuukautta. Eli siis ei ole mennyt ylös eikä alas. Ajattelin sitten, että ehkä tässä taas sais jonkinlaisen kimmokkeen jatkaa, koska matkaa tavoitteeseen on vielä reilusti
Ja minä pöllö meni verikokeisiin heti joulun jälkeen kaiken sen koko joulukuun herkuttelun jälkeen Kolesterolit oli edelleen korkeat, en ole edes vielä uskaltanut soittaa tk:een, katsoin omakannasta....
Ajattelin, että vielä kerran yritän omin voimin ja menen toukokuussa tsekkaamaan jonnekin yksityiselle puolelle arvot. En edes uskalla pyytää labralähetettä
Strategiani on nyt, että yritän liikkua säännöllisesti (kivasti tulikin pakkaset...), yritän alentaa tätä painoani ainakin viisi kiloa toukokuuhun, yritän olla entistä tarkempi syömisieni kanssa. Plääh. Toivottavasti saisin edes laskusuuntaan nuo kolesterolit. Muut veriarvot ovat ihan ok sentään.

Se siitä valituksesta.
Oli hauska lukea teidän liikuntahistoriasta ja pistämpä oman lusikkani siihen soppaan.
Minä olen aina ollut aika mukavuudenhaluinen, mutta kun nyt mietin, olen silti oikeastaan aina jotenkin liikkunut. Lapsena oli pakko liikkua esim. kouluun päivittäin kävellen, pyörällä, suksilla. Ja kyllä silloin liikuttiin muutenkin. Koulun jälkeen kavereiden kanssa oltiin aina ulkona jossain. Ei ollut näes nettiä eikä edes telkkaria. Hyvä niin. Hauskaa oli.
Uimisesta olen tykännyt aina. Asuin lapsena järven rannalla ja uimassahan käytiin aina äitienpäivästä lähtien syksyyn saakka. Olenkin miettinyt, että ihme kun kukaan ei hukkunut. Ei ollut ketään aikuisia vahtimassa. Vain vanhemmat sisarukset, jotka hekään eivät olleet kovin vanhoja. Johan sitä rippikouluikäiset olivat oikeissa töissä eikä lasten kanssa uimassa. Eli varjelusta on meillä ollut. Ja uimaan opittiin ilman uimakouluja kaikki.

Luistelusta tykkäsin myös. Omat ekat kaunoluistimet tosin ostin vasta kun oli aika mennä luistelemaan ensimmäisen lapseni kanssa Joskus sain lainata veljeni hokkareita, mutta yleensä hänkin oli luistelemassa aina samaan aikaan, joten minä jouduin luistella vaan monoilla. Sitten keksin kiinnittää monoihin polttopuuklapin. Sellaisen koivusta halotun, jossa oli semmoinen terävä kulma. Kaikkea sitä keksii kun halu luistella oli kova. Joillakin oli "sahanplariluistimet". Siinä monon pohjaan oli kiinnitetty puupala ja siihen pala sahanterää. Muistaakseni veljellänikin oli aluksi sellaiset. Uskon, että perheelläni olisi ollut kyllä varaa ostaa luistimetkin, mutta ei sitä maalaistalossa siihen aikaan oikein arvostettu. Ja kaikilla muillakin oli vähän samanlaista, joten ei edes osannut toivoa
Muistot lapsuudesta ovat ihanat. Tuntuu, että kesät oli lämpimiä ja talvet lumisia.

Koululiikunnassa olin tyydyttävä tasoltani. Tein kaikki mitä käskettiin, vaikka en olisi niin tykännytkään. En erityisesti innostunut mistään erikoisesti, mutta traumoja ei ole jäänyt. Pesäpallossa ja jalkapallossa en ollut sentään ihan viimeksi valittu. Jalkapallossa kilpailin jopa välitunneilla ekaksi valitun paikasta parhaan ystäväni kanssa. Hän yleensä voitti minut kaikissa lajeissa, ystävyys kuitenkin säilyi ja ollaan edelleen yhteyksissä ja tavataan silloin tällöin. Ihanaa!

Tällä hetkellä tykkään eniten pyöräilystä, perinteisestä hiihdosta ja vesijuoksusta. En osaa oikeaa uintitekniikkaa, joten niskani väsyy uidessa. Vesijuoksu on ollut polvelleni pelastus. Siinä ei oikeastaan tunnut enää mitään kipuja ja pääsen jopa kyykkäämään melkein kokonaan
Jumpassa ja joogassa käyn ihan vaan sen takia, että säilyis jonkinlainen liikkuvuus ja "vetreys" . Kumpikaan ei ole mikään himolaji minulle. Kuntosalilla kävin joskus, mutta ei sekään ollut oikein mun juttu.

Käsityöt on tullut uudestaan kuvioihin kun eläkeikä lähestyi ja nyt eläkkeellä on sitten aikaa. Lähinnä ompelu on mun juttu. Nyt on tekeillä pienehkö peitto tyttärelle.

Rypyistä en ole vielä tarvinnut kovasti kärsiä. Liekö syynä tää lievä ylikuorma tasaisesti yli koko kropan Tosin uskon sen olevan vähän geeneissäkin. Äitini oli vielä yli kahdeksankymppisenä melko sileäposkinen vaikka hän ei ollut ylipainoinen. Samoin isäni äiti oli mielestäni viimeiset kolmekymmentä vuotta ihan samannäköinen Hän oli kuollessaan 95 vuotias. Ihana mummuni!

Nyt on tullut kirjoitettua varmaan puolen vuoden edestä... Täytyy mennä kolaamaan lumet pihalta. Onneksi on vaan kevyttä pakkaslunta. Eikä edes kovin paljon, mutta parempi tehdä heti eikä odottaa kinoksia.
Mukavaa viikonloppua kaikille.

Mimsella, sinä kyselit voice masagesta. Minulla ei ole siitä henkilökohtaisia kokemuksia, mutta sehän liittyy lähinnä äänentuottoon, hengitykseen ja purentaan. Ohessa linkki yhdistyksen sivulle https://www.voicemassage.fi/

JJ mainitsi, ettei tykännyt kaunoluistimista, vaan olisi halunnut pikaluisteluun sopivat luistimet. No, meillä pelattiin koulussa talvella usein jääpalloa, jota inhosin, jos mahdollista, vielä enemmän kuin koripalloa. Samat koripallossa mustelmia ja naarmuja aiheuttaneet olivat suorastaan hengenvaarallisia maila kädessä. Olin pitkän ruinaamisen jälkeen saanut kuin saanutkin oikeat pikaluistimet ja kuinka ollakaan, aina kun oli ilmoitettu, että seuraavalla tunnilla pelataan jääpalloa, minä "autuaasti unohdin" koko jutun ja otin mukaan pikaluistimet! Siis niillähän ei voinut kuin luistella ympyrää Opettaja ilmeisesti hienoisesti epäili muistini huonoutta, mutta minkäs teit!

Kipa kirjoitti monien vaivojensa johtuvan (kilpa)urheilutaustastaan. Se varmaan pitää paikkansa. Työpaikalla ihmettelimme meirämmiähen kanssa, kun meitä reilut parikin kymmentä vuotta nuoremmilla oli vakavia selkä ja polviongelmia ja pääsääntöisesti he kaikki harrastivat, jos nyt ei vallan kilpatasolla, niin sangen aktiivisesti kuitenkin jotain joukkuepeliä. Siinä ovat sitten paikat lujilla.

Toinen juttu on sitten se, että jos vielä kasvu- ja kehitysiässä treenaa liikaa, niin vammojen todennäköisyys on huomattava. Kävin aikoinaan muutaman kerran Koskenpäällä sijainneessa Mon Repos'n kylpylässä "kuntoutuksessa" ja siellä oli 17-18 vuotias nuorimies hierojana. Paitsi että hän oli loistava hieroja, hän oli ikäisekseen sangen aikuismainen ja henkiseltä tasoltaan kehittynyt. Hän oli harrastanut nuorempana melontaa kilpatasolla ja siitä johtuen hänen olkapäänsä olivat sökönä ja hänen melontauransa tyssäsi siihen. Hänellä oli myös yliliikkuvat nivelet, joka omalta osaltaan tietenkin oli asiaan vaikuttanut, mutta varsinainen syy oli liian varhain aloitettu kova treenaaminen.

Tiinuliinulle tervetuloa kotiin ja Kipalle (mahdollisuuksien mukaan) rentouttavaa lomaa.

Pitäkäähän itsenne lämpiminä

Hei Ihanaiset,

Ihan ensimmäiseksi vaikkakin vähän myöhässä, nuorelle parille: onnea ja iloa monta sataa kiloa !

Kipalle ja miehellenikin toivon virkistävää lomaa vastoinkäymisistä huolimatta. Olet Kipa karehdittavan positiivinen.

Menna aloittikin kivan muisteluiden aiheen. Pystyn samaistumaan monien kertomuksiin. Kakarana tosiaan oltiin ulkona kesät talvet ja kavereita piisasi. Heti, kun kevät aurinko sulatti pälviä maahan kaivettiin hyppynarut ja twist kumpparit esille, ruinattiin vanhemmilta lupaa polvisukkiin, pikkukenkiin ja polkupyöriin. Ravattiin leikkikentän kulmalla kurkkimassa milloin keinut laitetaan paikoilleen, voi että se aina kesti.

Kesällä pyöräiltiin, käytiin santakuopilla uimassa ja se oli juhlaa, kun saatiin lupa ja rahaa mennä Samppalinnan maauimalaan. Meitä oli aina iso lauma 10 vuoden kahta puolen olevia muksuja, mullakin pikkusisko tarakalla, ja lyhyin reitti tietysti kaupungin halki. Eihän silloin mitään ruuhkia ollut mutta jälkeenpäin on kyllä vähän hirvittänyt. Lähellä oli myös pieni metsikkö ja kalliot, se oli meidän huvipuisto , polvet verillä siellä kiipeiltiin, kiivettiin puissa, minäkin pääsin niihin, kun oksat olivat tammissa alhaalla.

Talvella hiihdettiin ja luisteltiin, pikkusiskoa varten oli latu tontin ympäri mutta kyllä minäkin siinä joskus hiihdin, silloin leikkimökki oli alppimaja ja bestis oli Kim Novák ja minä Doris Day . Vähän myöhemmin oli jännää, kun luistinradan koppi suljettiin ja valot illalla sammutettiin mutta me isommat tytöt ja pojat jäätiin vielä luistelemaan, etenkin jos lähistöltä oli tullut paikalle vähän vieraampia poikia .

Koulun voikkatunnit olivat minulle tuskaa, olin ja olen vieläkin hidas ja kömpelö. Minulta ei suju mikään pallopeli etenkin jos käden jatkeena on jokin esine jolla pitäisi pallon osua . Käsi, silmät ja aivot eivät tee yhteistyötä joten en tahtonut kelvata joukkueisiin. Vaikka tykkäsin hiihtää olin aina viimeinen hiihtokisoissa, sama juoksussa. Kädet minulla on yhtä voimakkaat kuin keitetyt makaronit enkä koskaan päässyt edes irti maasta, kun piti silpata köysissä. Opettajat eivät kannustaneet yhtään päinvastoin me huonot saimme kuulla olevamme toivottomia vätyksiä. Onneksi oli kirjat joiden tarinoiden maailmaan saattoi hautautua.

Meni vuosia ennenkuin löysin taas liikunnan ilon, hyötyliikuntaa olen aina harrastanut. Tänään aloitettiin pitkästä aikaa paritanssi treenit eli voidaan käydä 6 kertaa viikossa erilaisissa treeneissä jos haluttaa, aina ei ehdi tai haluta .

Reipasta viikonloppua kaikille!