Paino 66,9.

MERELLE laittoi päivän kysymyksenä mielestäni niin kiinnostavan asian, että en malta olla siihen vastaamatta. Kysymys koski elämän merkityksellisyyden kokemusta / merkitykselliseksi kokemista.

Olen pohtinut tuota asiaa aiemminkin, ja aina ajatuskehäni päätyy siihen, että merkitykselliseksi ilmeisesti kokevat elämänsä he, joilla on jotain, mistä voi aidosti innostua. Toisin sanoen, jos hänellä on esim. jokin asia, mitä hän intohimoisesti ja sydämellään ajaa. Se voi olla jokin yhteiskunnallinenkin asia, ja merkitystä ei ole sillä, onko se jokin maailmoja mullistavan iso asia tai muiden mielestä pikkiriikkinen. Pääasia, että ihminen itse kokee sen merkitykselliseksi ja tärkeäksi asiaksi edistää.  

Pari esimerkkiä: 
Eräs tuttava alkoi intohimoisesti edistää tekstiilijätteen (ennen puhuttiin lumppukeräyksestä) keräystä paikkakunnalleen. Hän oli tietoinen, että se tulee sille paikkakunnalle v. 2023 ja muualle maahan (kai lakisääteisenä) v. 2024. Hänestä oli kuitenkin tärkeää, että se saataisiin jo aiemmin.
Otin tämän esimerkin, sillä ko. asia on tullut nyt itseänikin entistä lähemmäksi, sillä olen nyt muuttopuuhissa lajitellut tavaraa ja vaatteita, ja on harmittanut jos/kun joutuu mättämään sekajätteeseen sellaista puhdasta tekstiiliä, mille ei ehkä enää ole Kontissa tai muussa kierrätyspaikassa käyttöä.

Joku toinen taas voi puhua, kirjoittaa ja innostua vaikkapa kansainvälisen adoption helpottamisesta.  Tosiasia onkin, että maailmalla on paljon orpoja ja hätää kärsiviä lapsia, joiden tulevaisuuden voisi turvata korkean elintason maassa eläminen. Tuttavapiirissäni on pari perhettä jotka lopulta pitkän ja uuvuttavan prosessin jälkeen saivat adoptoitua lapsen kaukaa toisesta maasta. Vaikuttaa siltä, että he kokivat tuon kaiken (siitä ko. prosessin uuvuttavuudesta huolimatta) hyvin merkitykselliseksi kokemukseksi, ja lapsi on vanhemmilleen yhtä rakas kuin heidän biologiset lapsensa ja isovanhemmille yhtä rakas lapsenlapsi kuin biologiset lapsenlapset. 

Tuli mieleen jälleen myös mietelmä Sylvi Kekkosen teoksesta "Kiteitä" (1949) s. 17. Sitä on siteerattu täällä ennenkin, joten en enää toista. Erittäin puhutteleva ja viisas mietelmä. 

Joillekin elämän merkityksellisyyden kokemus voi tulla myös merkitykselliseksi kokemansa vapaaehtoistyön kautta ja monille työelämässä oleville se voi olla ansiotyö. Toisten (muidenkin kuin oman lähipiirin) hyväksi tehty työ näyttää lisäävän merkityksellisyyden kokemusta. 

Tästä voisi kirjoittaa paljonkin, mutta tuossa kuitenkin päällimmäiset Merellen kysymyksen myötä syntyneet ajatukseni. Nyt jälleen raivaushommiin. Ulkona tuulee.

Merkityksellisyys: miksi ja kenelle? Eli onko pakko olla, harvasta meistä jää monumentteja jälkeen. 
Tietysti jos vaihtoehtona on, että tuntee oman elämänsä merkityksettömäksi. Voisiko sille olla joku toinen ilmaisu? 
Moni haluaa myös olla tarpeellinen, onko sekään ihan välttämätöntä, ainakaan koko elämänkaaren ajan.

Hei
Paino 67,7.

Annikyllikki
Jos on puhdasta puuvillaa, niin minä olen tarjonnut työpajalle, jossa se leikataan matonkuteeksi ja kudotaan matoksi. Löytöeläintalot ottavat täkkejä ja jotin muutakin eläinten alustaksi.

Tiistaita!

Nukuin aika hyvin. Täällä paistelee aurinko, mutta tuuli on puuskittain navakka ja kylmä. Sävähdyttävältä tuntui seistä nakkena ja märkänä altaan terassilla.😉

Syödään tänään lounaaksi kerrosleivät, joisssa on välissä kolme kalapuikkoa, juustoa tomaattia, tilliä ja sipulirenkaita. Ruokatavarat on vähissä ja mielikuvitus ei tuon kummempaa keksinyt. Iltaruuasta en vielä tiedä. Antti on kauppareissulla.

TULIKSELLE mukavaa kuntoutusreissua!

Minusta jokaisen ihmisen elämä itsessään on merkityksellistä ilman sen kummempia tekoja. Mutta subjetiivinen tunnehan merkityksellisyyden kokeminen on. Toinen tarvitsee sen kokemiseen suuria tekoja, toiselle riittää vähäpätöisemmäksi mielletty arkinen merkitys, joka ihmisellä vaikutuspiirissään oleville ihmisille ja ilmiöille on. 

Mukavaa päivää kaikille!

MERELLE, minäkin mietin, että merkityksellisyyden kokeminen aika tarkasti=onnellisuus. Kukin tulee onnelliseksi tavallaan. Jos ei koe merkityksellisyyttä, on aika mahdoton olla onnellinenkaan.😉

Nytpä minulla päivästä tulikin merkityksellinen, mietiskellessä, mitä merkityksellisyys on.😁

MELLUH, kiitos. 

MERELLE, ymmärsin tuon merkityksellisyyden kokemuksen samoin kuin sinä. 

Kommentoin vielä viestiäsi pikaisesti tässä sohvan purkamisen ryskeen ja ajoittaisen imurin jyrinän keskellä 😲

Lainaus Merelleltä: "Luultavasti lapsi- ja lapsenlapsiperheissä aihetta ei edes problematisoida". En pysty nyt tässä ryskeessä kovin tarkasti keskittymään ja miettimään sanamuotojani, joten pahoittelen etukäteen mahd. kömpelöjä sanavalintojani, mutta minäkin ymmärsin ainakin ajoittain
niin, että lapset/lapsenlapset/lapsenlapset antavat ihmiselle merkityksellisyyden kokemuksen jne. Kun olen ruvennut seuraamaan hieman tarkemmin joidenkin henkilöiden kommentteja esim. FB:ssä tai ihan naamakkainkin, en ole tuosta(kaan) enää ihan varma - ja olenkin päätynyt ajattelemaan nykyään niin, että noin ei ehkä taida ainakaan automaattisesti olla kaikkien kohdalla. En anonymiteettisyistä halua kuvailla ko. henkilöitä sen tarkemmin, mutta yleisellä tasolla voinee todeta, että näillä nyt ajattelemillani henkilöillä (naisia) on kaikilla monta lasta ja paljon lapsenlapsia, kaksinumeroinen lukumäärä ainakin parilla. He vaikuttavat sillä jatkuvalla valittamisellaan, tyytymättömyydellään ja kireällä + negatiivisella katkeruudesta kielivällä kirjoittelullaan ja puhumisellaan viestivän sitä, että eivät ole(kaan?) onnellisia. Jotain olennaista elämästä ilm. silti puuttuu, vaikka perhettä ja sukua on runsaasti ympärillä. Keittiöpsykologin arvailu jos sallitaan, oletan että jospa heiltä kuitenkin puuttuu elämästään jotain heille tärkeää, eivät ole esim. voineet toteuttaa itseään haluamallaan tavalla jne. Eräs nainen sanoikin muutaman konjakkihömpsyn jälkeen, että kyllä hänkin olisi halunnut käydä kouluja ja päästä vaikka tutkijaksi yliopistoon, mutta lapsia alkoi tulla joka vuosi ja hänen haaveensa piti haudata. Tämä nainen on suunilleen ikäiseni, en tiedä, miten on nykynuorten kohdalla.

Tuolla em:lla tarkoitin lähinnä sitä, että kaikki  ei todellakaan ole mustavalkoista, eikä yksiselitteistäkään. Yhden elämän merkityksellisyyden (ja jopa maailmoja mullistavan onnenkin) kokemukset saa aikaan yksi asia ja toisen toinen, kolmannen kolmas jne. Eli ei ole kaikilla sama. Itselleni suurimman merkityksellisyyden ja jopa onnen kokemuksen on aikaansaanut se, että sain vielä aikuisella iällä opiskella niin pitkälle kuin halusin ja pää riitti. Siitä olen varmaan elämäni loppuun asti onnellinen ja kiitollinen suomalaiselle (ainakin tältä osin) tasa-arvoiselle yhteiskunnalle 💖  

Päivän mukavin juttu oli se, että kaksi isoa kestokassillista erilaista materiaalia lähtee uusiokäyttöön läheiselle oppilaitokselle. Mies löysi kellarikomeroita siivotessaan vielä ison pahvilaatikon, mikä sisälsi erilaista mysteeriainesta. Kun avasin sen, huomasin, että siellähän on vaikka mitä siltä ammoiselta ajalta, kun oli töissä yliopistolla. Luulin nimittäin jo kaiken poistaneeni. Laitoin tekstarin tutulle kollegalle, ja kysyin kelpaako tällainen "historiallinen" materiaali vaikka johonkin projektiinne. Ilomielin ottavat kuulemma vastaan ihan tuon kaiken 😍 Taas kerran voi todeta hieman kärjistäen, että toisen roska on toisen aarre 🥰 Hyvä mieli on siitä, että ymmärsin kysyä tarpeesta, enkä suoraan laittanut paperinkeräykseen ja ehkä osan silppuriinkin. 

Minusta on vähän vaarallista, jos merkityksellisyys koostuu lapsista tai lapsenlapsista. Hehän ovat vain lainassa. Niin kuin miehetkin usein...

Minulle juuri tällä hetkellä on merkityksellistä se, että istun aurinkoisella, oman Villan  kuistilla ihailemassa syksyä aika raskaan työrupeaman jälkeen. Rauhallinen, raukea ja mukava olo.

Merkitykselliseksi koen tietysti myös sen, että voin auttaa lasteni perheitä monin tavoin. Ja se, että olen monessa mukana, vaikka joskus laiskottaisi ja mieluummin jättäisin jutut väliin. Ja se, että vielä olen sellaisessa kunnossa, että voin elää haluamaani elämää.  On kai näitä, merkityksiä. Ilmeisesti iän lisääntyessä ja toimintakyvyn heiketessä pienemmät asiat tulee merkitykselliseksi. Ainakin toivon niin.

TULIS. 😄😄Mies lainassa äidiltään??

Soittelin neuropolille ja pyysin vaihtamaan ajan jollekin iltapäivälle. Oli vähän töykeä nainen. Sitten soitin korvapolille. Koettavat löytää mulle ajan ennen kuntoutusta ja lähetävät rikkimenneen osan tilalle uuden. Jonkun vaan pitää poistaa laitteen sisältä pieni muovinpala. Ei kysellyt rikkoontumisen syytä, joten niitä kai käytössäkin rikkoontuu.

Merkityksellinen elämä
Jokaisella ihmisellä on jo olemassa olollaan merkitys. Tai kuten Veikko Lavi sanoo: "Jokainen ihminen on laulun arvoinen."

Ehkä tuo merkityksellisyys on joku uusi muotijuttu. Ei minun nuoruudessani eikä aikuisuudessakaan pohdittu merkityksellisyyttä. Elämän tarkoitusta kylläkin. Synkkinä aikoina mietin, että elämän tarkoitus on kuolema.

Googlasin sanan merkitystä. Filosofinen termi ihmisen elämässä tai enimmäkseen puhutaan työn merkityksellisyydestä. Kuntatarkstaja Leminen aikoinaan puhui tavallaan kirjanpidon merkytyksestä: "Mitä hyötyä siitä on Suomen kansalle."

Merkityksellinen elämä varmaan muuttuu elämän eri vaiheissa. Minun elämästäni jää jäljelle "Kallen mäki", mäenlaskupaikka lapsille ja aikuisille. Kun olin äitiyslomalla nuorimmasta, niin lapset valittivat, kun ei ole mäenlaskupaikka. Hoitopaikassa oli. Kylällä ei tosiaan ollut turvallista mäkeä lasten laskea pulkalla tai kelkalla. Kunnan kunnantaloa rakennettiin, niin kaivumaat koottiin isoksi kasaksi ja siitä sai lapset liukumäen ja aikuiset hyvän mäen hiihtoon.

Toinen jälkeeni jäävä asia on katuvalot kirkolta meillepäin. Oli kylätoimikunnan puheenjohtaja, ja valvoin, että rahat saadaan kunnan budejttiin ja päätös pannaan toimeen.

Kun ikää tulee ja kunto huononee ja sairaudet vaivaavat, niin etenkin loppuvaiheessa voidaan kysyä onko elämä merkityksellistä. Eli onko elämällä tarkoitus, jos ihminen makaa "kasvina", ainut tuntemus on kipu. Minusta ei ainakaan minun elämälleni oli tuo merkityksellistä ja toivon eutanasian laillistamista.