Paltaniemen kuvakirkko 1700-luvun alkupuolella valmistunut kuvakirkko on kuuluisa kirkkomaalauksistaan. Niissä kuvissa näkyy helvetin tulet ja ihmiset ovat siella kauhuissaa, Merkillpantava seikka näissä helvetin tulissa palavissa ihmisissä on se, että he ovat kaikki naisia. Ilmeisesti maalari on ollut mies. Kerrotaan, että naiset olivat pyörtyilleet aikoinaan kirkossa palveluksen aikana ja niinpä niistä pahimmat oli peitetty seurakuntalaisten pyynnöstä. Nykyään ne on kyllä restauroitu takaisin. Hui kauheeta. Ei nais paroilla ole tässä uskonnossa ollut paljoa arvoa entisaikaan, syntisiä jo Eevasta alkaen.

Kyllä Jeesus naisista ainakin tykkäsi. Iso rentta seurasi opetuslasten kanssa. Tarkemmin ei asiaa kuvailtu, joten arvoitukseksi jää, mitä olivat, mitä tekivät.
Eikä se nyt Eevan vika ole jos Aatami syö hedelmää.
Näissä maalauksissa on varmaan ollut jotain viihdearvoa. Ovat olleet aikansa kauhuleffoja tavallaan. Ei niihin muuten voi suhtautua. Osassa miesmaalari on selvästi vain tykännyt maalata naisia. Ei kai se mikään ihme ole ollut. Kuvia oli silloin paljon vähemmän.
Ja jos on parit pakit saanut, niin maalaa mielellään vähän kostoksikin,

Sikstuksen kappelissa helvetissä ovat maalarin kaikki vihamiehet, joita kuuleman mukaan riitti. Michelangelo kai huitoi paavinkin ulos kun tämä tuli vähän kurkkimaan maalauksia etukäteen.

Dante myös kuvitti Helvetin vihamiestensä naamoilla, joskus myös mitättömiä pikkuvirkamiehiä eksyi joukkoon, joiden maininta ihmetyttää, mutta Dantelle oli jäänyt jotain hampaankoloon.

Alinpana helvetissä on kuitenkin, kuten sopii olettaa, Juudas, jonka päätä Dis aterioitsee.

Taivaan kuvituksessa Dore pistänyt enkelit kansoittamaan ristiä kuin lepakot, muutenkin enkelit joukkoina muistuttavat lentämättöminä lepakoita, jos kohta lepakot lepäävät päät alaspäin.

Sen ajan tieteen, ja klassisten filosofien, paikka on myös muualla kuin taivaassa, Platon ja Aristoteles olivat kovin maallisia Dantelle.

Gunnar Ekelöf, 'Dedikation' ( 1934 ) oli melko helposti lähestyttävää Ekelöfiä, olen lukenut joskus tuon E.n runojen laitoksen 'Dikter' kokonaan läpi, en ole aivan varma onko siinä kaikki Ekelöfin runokokoelmat. Etsin sellaista runokokoelmaa kuin 'Vägvisare till underjorden', mutta en löytänyt, tuo etsimäni voi olla pienempikin kokonaisuus, mutta on todennäköisempää, että Dikter ei kata koko runotuotantoa, ainakin aluksi siinäkin on.

'Dedikation' on ekspressioinistinen, runoissa on metafyysisiä juonteita, myös mystisiä, siis kokonaisuus sellainen kuin hyvin usein hyvässä runoudessa.

Mutta miksi kerron tästä runokokoelmasta? Olen lukenut paljon muutakin vieraskielistä, mistä olen vaiennut. Tämä kokoelma vain ylitti suosittelukynnykseni, Ekelöf on mainittu Ruotsin parhaana runoilijanakin ulkomaisten tahojen puolelta, ja tämän kokoelman itsekin ymmärsin, hidas lukutapa kuitenkin sopii ruotsin kieliseen runouteen, muuten kielikuvat eivät oikein avaudu.

Äänikirjoina, ja rinnalla lukien Nietzsche sourcesta, Nietzschen 'Der Antikrist' ja 'Also sprach Zarathustra', edellinen tyypillistä Nietzscheä, samat teesit hänellä toistuvat, jälkimmäinen poikkeaa runollisuutensa takia, sen sisällöstä voi olla montaa mieltä, mutta mielestäni, mitä mieltä ovat monet muutkin, se ei merkittävästi poikkea Niezschen pääopeista. Zarathusta on kuitenkin myönteistä julistusta, Der Antikristus on negatiivista jullistusta.

Voi kyllä olla toistakin mieltä siitä, onko kristinusko ollut vain painolasti Euroopan historiassa, ja laajemminkin maailmalla, mutta yhtenäinen ja peusteltukin Nietzschen maailma on.

Der Fall Wagner, ensimmäinen tabletilta lukemani kirja, löytyy Nietzsche Sourcesla, kuten koko N.n tuotanto.

Kummallinen kauna Wagnerin musiikkia kohtaan, ei ehkä niin paljon henkilöön, yhtä arvoituksellinen juttu kuin Hitlerin viha juutalaisia kohtaan.

No Wagner ei edusta huonoa makua, kuten Nietzsche väittää, eri asia pitääkö hänen musiikistaan, jazz ystäväni kysyi Anthony Braxtoniltä, mitä mieltä hän on Wagnerista, tämä oli pitänyt hänen musiikistaan.

Itselläni oli oikein pitkä Wagner kausi, joidenkin korvaan musiikki särähtää, mutta tälläiset vihanpurkaukset kuin tämä Nietzschen kirja pitää jättää omaan arvoonsa. Kiva se oli lukea, kuten Nietzschen kirjat yleensäkin.

Tabletilta on hyvä lukea kirjoja, suosittelen.

Tilasin ranskankielisen raamatun, kun tulee, aloitan Johanneksesta, menen Markukseen, Matteukseen ja lopuksi Luukkaaseen. Muun lukujärjestyksen päätän sitten, en heti lue evankeliumien jälkeen apostolien tekoja, vaan menen heti Paavalin kirjeisiin.

Luin puolet Bhagavad Gitasta sankritiksi, luvut, tai laulut 2. - 10. Kaikkiaan lukuja 18.

Aloitan yleensä 2. luvusta, kun se paras, siinä on koottuna koko Gitan sanoma, joskus Gita oli minun raamattuni, ehkä se liittyi nuoruuteen, mutta on sillä vieläkin vetovoimaa, yksinäisenä iltana alkaa jälleen kaivata tätä joogan yhteyttä syväelämään, ja hienoa filosoiaa se takana. Olenhan joskus nähnyt paljon vaivaa opetella sanskritin kieltä, eniten juuri tähän Gitaan liittyen.

Gitaa on useana suomenkielisenä käännöksenä, englanninkielisiä käännöksiä on toista sataa, alkukielellä se on kuitenkin ajaton kuin tähtitaivaalla näkyvät galaxit, se on muinainen, täynnä suitsutusta ja pyhää savua, ken on sen lumon kerran kokenut, palaa takaisin sen pariin, riippumatta siitä, mikä on hänen uskonnollinen vakaumuksensa, tässä filosoiassa on jotain ajatonta ja universaalia.

Septugintasta Psalmit, kreikaksi psalmit mitä parhainta luettavaa, kreikan kielen sointuvuus ja monet synonyymit pääsevät oikeuksiinsa. Septuaginta osa länsimaiden henkistä perintöä, siinä kuin Mona Lisakin.

Mielellään lukisin Homeroksenikin, edes kerran läpi, mutta junnaa, en ole jaksanut jatkaa urakkaa.

Vulgatan osaan parhaiten näistä merkittävämmistä kirjallisista tuotteista vieraalla kielellä, mutta aina kielen ei tarvitse olla vieras, onhan meillä Kalevala ja käännökset.