Hauska ketju, joten pakko jatkaa.

Minulla on outo tapa puhua ääneen töitä tehdessä . Etenkin kiireessä annan toimintaohjeita itselle. Joskus aivan pelästyn, jos työhuoneen ovi on avoinna, että onko joku kuullut höpötykset . Toinen ihmeellinen tapa on, kun käyn Otto-automaatilla. Lasken kolmeen eli 1. kortti, 2. rahat ja 3.kuitti. Näin voin rauhallisesti jatkaa matkaa ja luottaa, että olen ottanut kaiken mukaan, vaikka eihän automaatti anna rahoja, jos ei ota korttia . Avaimet ovat yks pakkomielle, mikä varmaan on monella muullakin. On tarkistettava monta kertaa, että ne ovat taskussa. Ja auton oven lukitsemisen tarkistaminen. Täytyy kokeilla, että onhan se varmaan lukossa, vaikka napsahdus kuuluu. Joskus on käytävä tarkistamassa ennen vuoteeseen menoa, huh . Eläinten ajatuksia tuon julki lässyttämällä . On näitä varmaan muitakin, mutta ei tule nyt mieleen .

Minä en millään jaksaisi julkisilla paikoilla käyttäytyä ja kävellä aikuismaisen arvokkaasti. Käveleminen on niin hidasta ja tylsää, että tekisi mieli pyrähdellä välillä juoksuun, hypähdellä ja tanssahdella. Ja kun olen oikein ajatuksissani, niin kyllä multa saattaa pieni pyrähdys tai hypähdys karata ilmoille Miksi pyrähtely on aikuisilta kielletty? Tai eihän se toki sinänsä kiellettyä ole, mutta hulluna pidetään jos ei vaan paarusta eteen päin otsa rypyssä.

1. Pidän vaan valkoisia sukkia, mustat sukat alkaa ahdistaa jossain vaiheessa, jos sellaiset erehdyn joskus jalkaan laittamaan. Värikkäät vielä joten kuten menee ja villasukat. Myös minua ahdistaa sukat jalassa kotona olipa jalat kuinka jäässä tahansa.. Mieheni tästä erityisesti pitää... En voisi kuvitellakkaan nukkuvani sukat jalassa!

2. Avonaiset kaapinovet saavat minut raivostumaan, töissä, kotona..noh, ihan missä vaan.. En voi mennä nukkumaan, jos tiedän jonkun kaapin oven olevan auki. Työkaveritkin nauraa aina, kun kuljen perästä sulkemassa kaapinovia..

3. En voi mennä sänkyyn pimeässä, valot on saatava sammuksiin vasta peiton alta. Nukkumaan käydessä kädet ei saa näkyä peiton alta..

Siinä kai "pahimmat"..itse pidän normaalina ajatella ääneen ja jutella lemmikeille, tarkistaa avainten ja lompakon mukanaolo sekä kahvinkeittimen sammutus ja oven lukossa olo.

Voi miten hauska ketju!

Minä muodostelen mahdollisimman monia sanoja jostakin sanasta. Esim. odottaessani lääkärille hänen ovessaan olevasta sanasta "vastaanotto" saa monta eri sanaa. Sitten keljuttaa, jos asia jää kesken, kun lääkäri kutsuu sisään.

Mökillä haluan täyttää itse tiskikoneen, koska kukaan muu ei saa sinne mahtumaan niin paljon astioita kuin minä. Sitten olen marttyyri, kun muut häipyvät nukkumaan ja minä täytän konetta...

Mökillä pyykit on ripustettava järjestyksessä narulle, lakanat, pyyheliinat jne. Vahtaan niitä, kunnes ovat mankelikuivia, sillä rakastan mankeloituja lakanoita. Kun yksinäisenä ihmisenä ei tule paljon pestäviä lakanoita, vien tyttären perheen lakanat mökille pestäväkseni...

Jos markettiin mennessä parkkipaikalla on paljon tyhjiä paikkoja, olen ihan hämmentynyt ja pysähdyn miettimään, mikä olisi optimaalisesti paras parkkipaikka autolleni enkä osaa melkein millään päättää. Jos paikkoja on vain vähän, pysäköin onnellisena mihin tahansa vapaaseen ruutuun.

Kun menen konserttiin, käsilaukussa on oltava pieni vesipullo ja pastilleja siltä varalta, että saisin hirveän yskänkohtauksen. Jos unohdan vesipullon, mietin koko esityksen ajan, että mitä jos pitäisi yskiä...

että semmoista!

Lasken. Lasken lusikat, veitset ja haarukat, kun siirrän niitä pesukorista lusikkalaatikkoon. Lasken perunat ja porkkanat, kun kuorin niitä. Lasken miesten sukat, kun ripustan niitä kuivumaan. En tiedä miksi lasken, kun loppusummaa en kuitenkaan paina mieleeni.

Liinavaattet pitää olla kaapissa värijärjestyksessä.
Pöytää kattaessani huolehdin siitä, että lautasen kukkakuvio on kaikilla yläasennossa.

Sohvatyynyjen ja torkkupeitteitten pitää olla täsmälleen oikeassa asennossa silloin kun niitä ei käytetä.

Aivan järjettömiä omituisuuksia minussakin.