Mulle kyllä vaikutti peilikuva.Kaikki vaatteet alkoivat olla pieniä ja läskit suorastaan pursuivat ulos joka paikasta.Yleinen väsymys ja saamattomuus tekivät myös sen että jotain täytyy muuttaa.Pienikin liikuntamäärä on vaikuttanut siihen että on energisempi ja jaksaa myös tarkkailla enemmän syömisiään.

Ulkonäkö oli ehdottomasti se tärkein syy, mutta aloitin urakkani myös terveyden vuoksi. Olin jatkuvasti väsynyt ja vetämätön ja sairastelin paljon. En viihtynyt vartalossani ja koin jatkuvaa alemmuudentunnetta sen takia, etten ollut yhtä aktiivinen kuin mun kanssaihmiset. Lisäksi mulla oli usein mm. selkäkipuja ja muita kremppoja, jotka on kyllä vähentyneet merkittävästi painon putoamisen myötä.

Mulla vaikutti varmaan monikin asia. Jo pitkään olin havainnut, että on tosi kankea olo, töissä vaikeaa kyykkyä tai kurotella tms. siihen verrattuna kuinka "ketterä" olin vielä vaikka 5 vuotta sitten. Kaapissa alkoi olla liikaa pieniä vaatteita, sekä kaupasta ei enää löytänyt helposti mitään, mikä olis mahtunut päälle. Eikä mikään näyttänyt hyvältä päällä, jos tarpeeksi suuria kokoja sattuikin olemaan. Lisäksi oli raivostuttavaa, kun ihan selkeästi ihmiset yrittivät arvailla, olenko raskaana!!

Viimeinen niitti oli sitten vuosi sitten kesällä, kun yksien sukujuhlien jälkeen näin valokuvia, joissa oli suvun naisia ja minä, mutta en tunnistanut itseäni valokuvasta. Siitä se ajatus sitten lähti, työkaveri suositteli kiloklubia ja nyt olen 10kg kevyempi.

Terveysasiatkin varmasti olivat taustalla vaikuttamassa, sos.ja terveysalan ammattilaisena tietysti tiedän, ettei paino voi tätä vauhtia nousta ilman, että jossain vaiheessa terveys tekee tenän.

Olen normaalipainon ylärajoilla ja en voi olla vertailematta itseäni muihin. Itsetuntoni on kohdillaan, mutta ainahan sitä itsevarmuutta voisi olla enemmän.

Erosin vastikään parisuhteesta ja päätin alkaa elää terveellisemmin sen kaiken köllöttelyn ja mässäilyn jälkeen. Löytyy se uusi kumppanikin ehkä helpommin, jos huokuu itsevarmuutta Ja saanpahan jotain muuta tekemistä ja miettimistä ollessani jumpassa tms.

Toinen iso syy on sairastamani nuoruustyypin diabetes. Mitä terveellisempi elämä, sen parempi nyt ja varsinkin tulevaisuudessa.

En ole koskaan onnistunut minkään sortin laihdutuksessa. Täällä olen katsonut ihmisten painonpudotusmittareita ja ei voi kuin ihailla. Kaipa haluan sitten onnistua pudottamaan edes viisi kiloa, koska olen niin päättänyt

Paljolti ulkonäöllisistä syistä kai alunalkaen, mutta kuten aiemmin ketjussa on mainittu on se aikamoinen kierre. Eli lihominen vaikuttaa mielialaan tosi paljon, ja olin lihavimmillani myös tosi alakuloinen, olo oli vetämätön ja söin vain enemmän siihen ahdistukseeni. Toki siihen muitakin syitä oli, kuin kilot, mutta kuitenkin. Kunnes se ahdistus meni siihen pisteeseen että viikon pyöri kiloissaan itkien ja ahdistuen ja siitähän se motivaatio sitten lähti En vaan halunnut enää näyttää siltä, ahdistua vaatteissani, tuskastua vaatekaupassa, itkeä vaatekaapilla, hävetä saunassa jne.

Toki myös terveydelliset syys väkisinkin terveyden edistämistä opiskelevana vaikuttaa taustalla, omakin verenpaine ollut vähän kiikun kaakun stressin, paniikkihäiriön ja ylipainon takia ajoittain ja se onkin laskenut selkeästi nyt reilun -10kg pudotuksen jälkeen. Samoin liikunnan lisäämisen myötä on erilaiset kivut hävinneet jaloista, selästä ja muualta, olo on virkeämpi, nukkuu paremmin, jaksaa paremmin, ja ylipäätään voi paremmin. En halua enää KOSKAAN päästää itseäni noihin aikaisempiin mittoihin, en ikinä. Olen sitten vaikka sen vaa'an orja lopun ikääni ja kirjailen syömisiäni kuukauden välein, mutta olen valmis maksamaan senkin hinnan siitä että saan pienemmän minuuteni säilytettyä

Ala- ja ylä-aste aikoina olin 100kg ja 160cm pitkä. Minua haukuttiin päivittäin koulupaikassani monta kertaa ulkonäköni takia. 2007 vuonna en vaan enää jaksanut sitä jatkuvaa mollaamista, joten päätin tehdä ulkonäölleni jotain. Pudotin vuodessa 30kg. Nykyään olen 70kg ja 172cm. En enää ikinä halua vanhoihin mittoihini takaisin.

Olen tyytyväinen, että olen nykyään normaalipainoinen. SIlloin reilusti ylipainoisena en jaksanut kävellä kuin noin 200m lenkillä ja takaisin, eli yhteensä 400m ja olin jo aivan poikki. Nykyään 5-6 km lenkit menee helposti enkä hikoile pahemmin enää, kuten ennen. Silloin olin aina hiestä märkänä Ennen ei vaatteita pahemmin löytynyt ja, jos löytyi niin ei ne näyttäneet mitenkään viehättäviltä päälläni, pikemminkin säkiltä. Olin silloin XXL kokoa. Nykyään M-S kokoiset vaatteet menee päälle ja tiimalasivyötärö on löytynyt. Tavoite saada paino vielä joskus 65kg, eli sitä odotellessa

Minulle painavin syy on ollut pelko terveyden menettämisestä.

Olen reilu nelikymppinen kahden pienen lapsen äiti ja tuonne 35- vuotiaaksi asti olin normaalipainon ylärajoilla. Kahden perättäisen raskauden aikana repsahdin ja päästin itseni lihomaan syömällä ja liikkumattomuudella 95- kiloiseksi, jolloin painoindeksinikin oli 36. Paino ei palkon imetyksen aikanakaan lähtenyt laskemaan ja jäin hyvin ylipainoiseksi.

Suvusssani on paljon sydän- ja verisuonisairauksia, joita aloin pelätä. Samoin diabetes on ollut minulle uhkakuva, joten nyt kesällä 2011 päätin tehdä elämäntaparemontin. Olin toki yrittänyt laihduttaa aiemminkin siinä tilapäisesti onnistuenkin, mutta aina ne kilot jotenkin onnistuivat asettumaan takaisin kehooni

Nyt olen noudattanut kiloklubin ohjeita ja paino on kesästä laskenut hitaasti, mutta varmasti. Kiloja on lähtenyt heinäkuusta seitsemän ja vyötärö kaventunut 10cm. Vauhti ei ole kova, mutta tämä tuntuu sopivan minulle, sillä kiirettä ei ole. Olo on paljon kevyempi. energiaa tullut tuplasti lisää jo nyt. Nukun paremmin ja joitakin vanhoja vaatteitakin olen ottanut uudelleen käyttöön. Sekin piristää.

Jos saisin pudotettua vielä 18 kiloa, olisin supertyytyväinen. Aikatavoiytteita en halua asettaa, sillä ne luovat vain lisäpaineita. Minulle riittää, että tiedän painon laskevan, vaikkakin hitaasti. Kun on ollut ylipainoinen monta vuotta, ei pari vuotta keventymiseen tunnu pahalta- kyseessähän on elämäntapamuutos. Tsemppiä kaikille painoaan pudottaville ja mukavaa joulunodotusta!

Tärkein syy oli se, että en pystynyt enää kulkemaan alasti tai edes alusvaatteisillani peilin ohi. Kun omaa kroppaansa häpeää niin paljon niin on siinä mielenterveyskin kovilla.

Ja kyllähän sekin hajotti kun ikää oli 24v ja kengännauhoja solmiessa täytyi istua kun kumartuminen oli mahan takia liian hankalaa. Enkä muuten pysynyt enää kaverien kävelyvauhdissa huonon kunnon takia kuin korkeintaan puuskuttaen ja sitten en pystynyt enää keskustelemaan ja taas hävetti.

Näin ihan hirveän kuvan veljeni häissä kesällä 2010 itsestäni, kuva on pöytälaatikossa piilossa... Viime kesään kuvittelin, että olisin laihtunut, mutta ei ne kuvat valetele, oli sukulaisen yo-juhlat ja minusta taas kuvia. Hirvee punkero edelleen. Tiesin kyllä, että olin läski, mutten saanut asialle mitään tehtyä. Sen jälkeen alkoi todellinen tutkiskelu, mitä oikein söin tai paremminkin join Kuoharia tuli viikoittain litkittyä, silloin tällöin juotuna, se ei lihota, mutta jos pullo per viikko litkii, niin johan alkaa näkyä Töissä alkoi myös karppaus työkavereilla ja päätin näyttää, että ihan normaaleillakin syömisillä voi laihtua, ei tarvitse kieltää itseltään kaikkea. Kyllä kohtuullisella syömisellä laihtuu, vaikka syökin leipää (2 palaa päivässä) ja perunaa (1-2 kpl päivässä). Tosin, heille kävi sitten niin, että kun lopettivat karppauksen lihoivat puolet pudotetuistaan takaisin. Mä sentäs jatkan edelleen.

pitkälti ylipainohan se on syy laihduttamiseen ja kun ei löydy nättejä vaatteita tällasille mammuteille