Mielialaosastolta, moi!

Arkiviikko on sujahtanut ohi lähes huomaamatta. Odotan innokkaasti, että pääsiäisen edellä hankitut pikkunarsissit kuihtuisivat parvekalaatikoissa, jolloin saisin istuttaa tilalle punaiset pelargoniat. Ne odottavat nyt vuoroaan parvekkeella pesuvadeissa – UK, jonka viherpeukalo on aikaisempinakin keväinä hämmästyttänyt minut, halusi hankkia pelargonit heti kun niitä tulee kauppaan, jotta ei vain jäädä ilman. No sillä samalla reissulla mulle tarttui mukaan muutama purkillinen yrttien taimia, joten eiköhän tässä ihan kunnon parvekeviljelmä aikaan saada.

Hengenviljelyä olen harrastanut sen verran, että olen istunut viikon aikana parissakin informaatiovaikuttamista käsitelleessä seminaarissa. Lisäksi jaan päivittäin parin turvallisuuspolitiikkaan erikoistuneen toimittajan Ukrainan sotaa koskevat katsaukset omalle sivulleni Facebookiin ja seuraan muutamaa asiantuntijaa Twitterissä.

Tällä kokemuksella sanoisin, että IL:n epäilykset koneen kaappaamisesta ja/tai ohjusiskuista ovat kyllä ihan turhia. Ukrainan sota ei näytä laajenevan, joten pakatkaa vain rauhassa risteilyvarusteet. Ja jonkinasteisesta koronakaranteenistahan teillä taitaa olla jo kokemusta keväältä 2020 Alteasta?

Tänään kävin hoitelemassa omaa mielialaani tuossa korttelin päässä olevassa elokuvateatterissa. Iltapäiväleffana siellä pyöri Downton Abbey, jota on sanottu silmäkarkiksi ja aikuisten saduksi. En minäkään parempaa luonnehdintaa siitä keksi, paitsi että elokuvan alkaessa tunne oli vähän kuin olisi kotiin tullut. Siellä hyörivät linnassaan kaikki ne roolihahmot, joihin olin vuosien kuluessa ehtinyt jo telkkaria tuijottaessani kiintyä. Jossakin vaiheessahan näet epäilin, että maailmankuvani vääristyy pahemman kerran, kun en katso telkkarista muuta kuin uutiset ja A-studion, Avaran luonnon ja Downton Abbeyn. Mutta filmi oli siis ihana, täynnä onnellisia loppuja, upeita pukuja ja mahtavia miljöitä maailmasta, jota ei koskaan ole kai edes ollut.

Hyvää huomista äitienpäivää kaikille äideille ja isoäideille! Ja tietysti myös lapsille – siihen muottiinhan me kaikki kuusikymppisetkin sujuvasti solahdamme!

Aijuu,
pieni peurajuttu tähän IL:n ja Merellen kokemusten jatkoksi.

Vietiin kesällä komea ruukkuruusu Espoon vanhalle hautausmaalle. Mentiin parin päivän päästä kastelemaan kun sopivasti ohiajettiin. Ei jälkeäkään kukkasista joita sentään oli ollut varsin paljon. Varret vain törröttivät piikkisinä pystyssä.

Pääsiäisen alla oli aseteltu samaiselle haudalle isokokoinen saviruukku täynnä helmililjoja (tiedättehän, niitä pieniä sinisiä). Parin päivän päästä käytiin kirkkoon mennessä tarkistamassa kukkien kunto. Niitä ei ollut, ei liioin lehtiä. Pelkät sipuolit saviruukussaan.

Kyselin netissä neuvoa Nörttimartoilta (mitäpä he eivät tietäisi?) Kertoivat että siniset ja punaiset kukat kelpaavat peuroille erinomaisen hyvin. Sen sijaan esimerkiksi mininarsissi (tete-a-tete) ja muut keltaiset kukat eivät kelpaa. Sen huomaa erityisen selvästi Espoon hautausmailla näin keväisin.

Jutun opetus: keltaisia kukkia kannattaa suosia. Tämän muistan nyttemmin.

Nyt on äitienpäivä vietetty ja Ikerin tuhkat saatettu kotikuusten alle. Miehet kaivoivat pikkutyttöjen avustamina kuopan, johon tytär laski uurnan. Mullan päälle kivi, jossa laatta. Pikkutytöt istuttivat orvokkeja ja lyhtykynttilä viereen. Vävy piti niin kauniin puheen, ettei kyyneliltä vältytty. Iker oli hänen ensimmäinen, hänen elämänsä koira. 

Osa saunoi ja pulahteli järveen. Vieraat laittoivat mahtavan päivällisen ja pian meitä istui kymmenen pitkän pöydän ympärillä. Mikä siinä onkin, että on niin valtavan kivaa istua läheisten kanssa ruoan äärellä? Hain tytöille vintistä roolivaatelaukun ja pian lattia oli peruukkeja ja prinsessamekkoja täynnä. Vanhat helyt lähtivät tyttöjen mukaan, "kun mä en ole IKINÄ nähnyt näin ihania pöllökorviksia". Mun 50 vuotta vanha yo-juhlapukunikin oli laukussa, vaaleanpunainen, pitkä, ompelijan tekemä ihanuus. Ei siitä voi luopua.

Tyttöjen nukahdettua istuttiin juttelemassa, kunnes aamu alkoi sarastaa. Ja sunnuntaina miehet valmistivat meille kolmelle äidille brunssin, oli munakokkelia, pekonia, salaattia, Justuksen graavaamaa lohta, hedelmiä ja minun tekemäni unelmatorttu, jossa oli syötäviä kukkia päällä.

Ilma oli kaunis, Juniori haki ajoleikkurin tallista ja esitteli tytöille taitojaan. Tytöt ihailevat häntä siinä määrin, että kirjaimellisesti roikkuvat vyötärössä kiinni, Juniori suhtautuu rauhallisesti runsaisiin hellyydenosoituksiin. Minä sain aurinkovoidetta (30 suojakerroin) ja after sun -voidetta, niitä en ollut vielä ostanutkaan.

Kun jäimme kahden, menin kastelemaan orvokit Ikerin haudalle ja silloin se itku tuli. Ehkä olin väsynyt kaikesta juhlinnasta ja järjestelyistä ja koko viikonlopun sydäntä raastoi, kun se karvanaama ei ilmestynytkään minkään pensaan takaa pyytämään palloleikkiin. Olo on valtavan haikea edelleenkin. Vaan nyt on alettava keräilemään matkatavaroita ja silitettävä muutama Justuksen paita. Pitää vaihtaa rahaakin, kun Kroatiassa ei käy eurot.

Se pariskunta, joka jäi koronan takia Portugalin hotelliin karanteeniin, on nyt Suomessa. Mies suoraan sairaalaan, keuhkokuume. Ei ollut ihan sellainen risteily, kuin luultiin.

Tervehdys <3 

Kiitoksia kirjoituksistanne. IL, olitte ajatuksissa Ikerin kanssa lauantaina. 

Me teimme pikapyrähdyksen pk-seudulle. Ajoimme lauantaina täältä suoraan tyttären luokse. Eivät olleet tulleet vielä ristiäisistä, mutta hauvavauva otti meidät innoissaan vastaan. Kun tulivat, niin pikainen vaatteiden vaihto ja matkaan. Vävy lähti omaa äitiään onnittelemaan toisaalle Savoon ja tytär ja hauvavauva tulivat meidän kyydissä ja ajoimme suoraan äidin hoivakotiin. Äidille oli taas noussut kuume puolitoista viikkoa ennen äitienpäivää, joten kyllä olin onnellinen, että saimme äidin livenä nähdä. Voimat on vähissä ja sanat hukassa. Kun näki hauvavauvan ja sai syliinsä sänkyyn, kädestä löytyi voimia sen verran, että sai koirulia paijata ja rapsuttaa. Jotenkin se puhekin alkoi luistaa koiran myötä. Viivyimme noin tunnin verran - isäni ja poikamme olivat jo käyneet aiemmin ja veljeni perhe oli menossa sunnuntaina. Haikeaa oli lähteä, kun aina vähän pelottaa, että onko viimeinen kerta... Siitä olen onnellinen, että vaikka äiti on niin heikossa kunnossa, niin jostain kumman syystä kipuja ei ole. 

Hoivakodista ajoimme vanhempieni kotiin ja siippani jäi sinne. Heillä oli vähän hommia poikani kanssa isän auttamiseksi ja sitten olivat viettäneet hauskaa miesten saunailtaa. Me ajoimme tyttären luo ja vietimme ihanan illan kahdestaan, hauvavauva tietysti mukana. Söimme herkullisen illallisen ja paransimme maailmaa. 

Seuraavana päivänä kahden aikoihin isäni, poikamme ja siippani liittyivät seuraan ja söimme todella herkullisen tyttären valmistaman äitienpäiväaterian. Sieltä matka jatkui kaupunkikotimme kautta (putkiremppa vaiheessa - näin painajaisia seuraavana aamuyönä) kohti tätä maanpäällistä paratiisiamme. Perillä olimme yhdeksän aikoihin ja ihanasti käki toivotti meidät tervetulleiksi. 

Jäät olivat lähteneet äitienpäivänä. Kuikkia ui jo järvessämme (ääntä en ole vielä kuullut) ja kesä tekee hiljalleen tuloaan. 

Mun läppäri temppuilee niin paljon, että pidempään en nyt kirjoita. 

Terveyttä ja hyvää mieltä kaikille <3 

Heipsan. Tänne ei ole tullut kirjoiteltua vähään aikaan. Omaan päikkyyni jotain sentään. 
Olen kyllä lukenut teidän kuulumisenne. 

Minä tulin sieltä Mallorcalta viikko sitten jäätävässä flunssassa. Se alkoi sitä edellisenä keskiviikkona. Alun perin piti tulla jo lauantaina, mutta paluu oli siirrettävä tiistaihin. Silloinkin olin niin tukossa, että laskeutuminen oli epämiellyttävää. Poski-että keuhkoputkentulehdus oli matkamuistona. Lääkekuuri koppui tänään.
Kävin kyllä sielläkin lääkärissä, mutta se oli yhtä tyhjän kanssa. Verenpaineet olivat jäätävät jalääkäri panikoi niitä. Minulla on hieman liian korkeat, mutta kipeänä olo nosti niitä kun nyt ovat normi. 

Kivaa kyllä oli lastenlasten kanssa. 

Meidän teinilikka joka ei enää ole teini tuli mallorcalle toukokuuksi jeesaan pojan perhettä. Hieno mahdollisuus nuorelle. 

Äitienpäivänä meitä oli 19 kahvipöydässä. 3/4 biologisesta tuli yöksi ja yksi bonustytär perheineen äitienpäivänä. 

Nuorempi poika on rajavartija venäjän rajalla. Sanoivat saaneensa kaikenlaista uutta rajalle. Hän lähtee ensi viikolla kuukaudeksi Latviaan venäjän rajalle. On kuukauden suomessa ja lähtee sitten  kuukaudeksi Kroatiasn Serbian rajalle . Tämä on jotain kansainvälistä yhteistoimintaa. Tarkoitus oppia ja opettaa yhtenäistä rajavalvontaa. Itse joutuu asunnon, matkat  sun muut asiat hoitaa. Ne kyllä sitten maksetaan. Siinä pääsee pois normikuvioista kun juuri pitkä avoliitto purkautui. Se on meillekin kova pala, tykkäsimme niin tytöstä. 

Kirjoitin kyllä tämän päikyssänikin mutta jaanpa täälläkin.
Pojanpoika 5 v oli äitienpäivänä sanonut monta kertaa, että mumma tykkäsi olla lapsi.
Sitten hän kysyi, miten tullaan mummaksi. Oli kyllä tyytyväinen siihen että hänestä tulee kuitenkin ensin isä sitten ukki/ pappa. Tosin pohti miten voi tulla isäksi kun ei ole partaa. 
Sitten hän ihanasti sanoi että nyt on iloinen lapsena kun kerta mummakin tykkäsi olla. 
En edes muista keskustelua tarkemmin mutta hän ei halunut kouluun ja varmaan jossain sivulauseessa olen sanonut jotain tuollaista. Miten lapseen voikin olla suuri vaikutus jollain ohimennen sanotulla. Sen kun aina muistaisi.

Minä olen nyt ollut viikon ja vielä kaksi seuraavaa viikkoa enellä. Lihavuusleikkaus Virossa on edessä kolmen viikon päästä. Odotan innolla, vaikka tietenkin jännittää itse toimenpide, että elämänmuutos sen jälkeen.siitä kirjoittelen enemmän omassa päikyssä.

Negatiivinen testi kentällä saatu. Turvatarkastus tehty.  Nyt kahvilla. Tästä se lähtee. 

Mahtavaa ja antoisaa reissua  reissua IL. 

Minua jäi mietityttämään miksi Kroatiasn tarvitsee viisumin ?

Huomenta vaan kaikki KK-kamut,
 
mä kun olen tällainen myöhäisherännyt (nukuin yhdeksään kun kerrankin kattoremonttimiehet eivät metelöineet) niin en varmaankaan ehdi ajoissa toivottaa IL:lle hyvää matkaa.

Mutta toivottavasti saat jossakin kohtaa tilaisuuden avata puhelimen ja vilkaista foorumille. Hyvää, rentoa, mukavaa matkaa siis!

Ja niille, jotka eivät matkusta, kivaa viikkoa! (Sitä on vielä vähän jäljellä)

IL, antoisaa matkaa. 

Kiitos mielenkiintoisista jutuista joita en nyt kommentoi kun kirjoittelen puhelimella.

Olen käynyt kahdesti Kroatiassa noin 10 vuotta sitten eikä silloin tarvittu viisumia.
En ymmärrä miksi tilanne on siitä muuttunut.

Päivät tuntuvat vilistävän vauhdilla enkä tahdo pysyä millään tahdissa mukana.
Kaikenlaista pikku puuhaa on riittänyt päiviin. Viikko sitten oli melkoinen vilske kun klenkkasin availemassa ovia ja opastamassa putki- , sähkö-, ja muita remppamiehiä eri kohteisiin. Miten sattuikaan että kaikki rempat sattuivat samalle päivälle. Kohteet olivat vielä eri puolilla kylää joten askelia kertyi kiitettävästi sille päivälle. Kommelluksiltakaan ei ihan vältytty mutta niistä selvittiin huumorilla.

Pihatöitä, varsinkin kukkapenkkien kaivelua olen vältellyt jotta naulattu jalka pysyisi puhtaana.
Täytyy kyllä tunnustaa että pihaa olen vähän haravoinut suojatossu kengän päällä.

Äitienpäivänä kävi puolet lapsista luonani ja toinen puoli sairasti flunssaa kotonaan.
Koronatestit näyttivät molemmilla negatiivistä, ovat tainneet tulla äitiinsä.

Suru-uutisiakin on tullut viime kirjoitukseni jälkeen. Perheystävä menehtyi syöpään viime viikolla. Olemme soitelleet puolison kanssa useita kertoja viime aikoina. Onneksi leskellä on lapset tukena.
Toinenkin ikävä asia on huolena, kun muistisairas tuttava katosi eikä häntä ole löydetty monen päivän etsimisestä huolimatta. Harmittaa kun en pääse edes auttamaan etsinnöissä. Ajatukset pyörivät kadonneessa ja perheen jaksamisessa.

Huomenna minulla on ensin aika röntgeniin ja sitten kirurgille. Tarkoitus on poistaa vihdoinkin naula varpaasta mikäli kuvassa ei näy mitään ongelmaa.
Huomiseksi on ennustettu sadepäivää ja olen menossa bussilla sairaalaan. Molemmissa päissä on reilu kymmenen minuutin kävelymatka mikä tuo lisähaastetta kankaisen kantakengän kanssa sateessa klenkatessa. 

Odotan innolla mökkikauden aloitusta. Etämies on siivonnut ja laittanut muutenkin mökkiä kesäkuntoon yksikseen. Venettä kielsin kääntämästä yksin, uskookohan🤔
Onnekseni ja toisten harmiksi kevät on edennyt hitaasti. Osassa koivuja on pienet hiirenkorvat ja kirsikankukkia saa odottaa vielä pitkän aikaa. Narsisseissa ja tulppaaneissa on nuppuja. Tosin kukkapenkeissä on myyrät pitäneet bileitä ja jälki ei silmiä hivele.

Toipumista sairaille, voimia väsyneille ja onnittelut heille joilla kaikki on hyvin. 
Hyvää kesän odotusta.

Tosi hirveä tilanne, että muistisairas katoaa tai kuka tahasa. Näin kylmät yöt.

Osanottoni ystävän poismenon johdosta.