Jätti-iso kiitos, Sorjatar! 🧡🧡🧡

Voi Adalmiina,kun pystyisin kopioimaan tähän näiden poikien äidin kirjoituksia. Hän on osannut niin kauniisti jakaa tietoa heidän erityisyydestään ja siitä miten haastavaa on ollut hakea apua ja saada pojat suostumaan lääkkeisiin ym ja väsyneenä jaksaa uskoa ja rakastaa. Ajattelin,että vertaistuki tavalla tai toisella auttaa taas hetken uskomaan.
Voimahalit sinne sinulle ja rakkaillesi.
Paino aamulla 76,8. Olen tänään pitänyt pätkäpaastoa ihan myötätunnosta. Miehellä kova ripuli alkaa jo helpottamaan onneksi.

Voimiiiii tsemppiiiiiii😘

Hei kaikille!
Olen uusi, mutta samalla myös vanha jäsen... painoa olen vuosien aikana pudottanut useita kertoja, mutta ikäväkseni kilot aina palaavat takaisin. Suurin syy on tietysti se, että ruokapäiväkirja jää pitämättä ja herkkujen määrä ruokavaliossa lisääntyy.

Olen 51 -vuotias, tällä hetkellä painoa löytyy 75 kiloa ja se on ihan liikaa 162 senttiselle naiselle. Harrastan monipuolista liikuntaa, juoksen ja käyn jumpissa. Paheeni ovat selkeästi napostelu, syön nimittäin ihan koko päivän ajan jotain. Syömisellä tukahdutan tunteita ja tylsyyttä. Nyt pitäisi keksiä tilalle jotain järkevämpää. Esimerkiksi kirjoitella tänne.

Minun syömiseni taustalla on vaikea äitisuhde... vaikka ikääkin minulla on jo näin paljon, niin se silti sattuu, kun oma äiti sanoo ilkeitä asioita, haukkuu ja ilmoittaa jo tässä vaiheessa, että perintöä ei tule. No, enpä perintöä edes haluaisi, ennemmin ottaisin äidin. Mutta minun äitini vihaa minua ja se on ollut elämän mittainen trauma. Nyt yritän siitä vapautua ja jatkaa omaa elämääni katkeroitumatta.

Tavoitteena on puolen vuoden aikana saada pois 20 kiloa. Se on mahdollista, kun vain jätän jatkuvan napostelun pois.

Ihanaa alkavaa viikkoa teille kaikille.

Ystävällisesti, Kirsi-Iiris

Tervetuloa mukaan, Kirsi-Iiris! 
Täältä hyvää vertaistukea 😊 Lisäksi kannattaa lukea Klibin artikkeleita ja täyttää ruokapäiväkirjaa. Ja edetä yksi askel ja asia kerrallaan, jotta muutos on pysyvää. Esim. ensin vihanneksia riittävästi, sitten rytmi kuntoon... 

Konkaripudottajana  (hehee 😉 )  sanoisin, että sun suunnittelema pudotusvauhti on aika kova. Mieluummin hiukan hitaampi tahti ja pysyviä valintoja, niin kilotkin pysyvät poissa. Tsemppiä! 

Ai niin, äitisuhteen kanssa minäkin kipuilen, rikkinäinen äitisuhde jo toisessa tai todennäköisesti kolmannessa polvessa. 

Kiitos Adalmiina,

On varmaankin totta, että tavoitteeni on liian kova, täytyy ehkä tarkistaa sitä? Toisaalta en enää jaksa hetkeäkään näitä kiloja, ne estävät minua elämästä sellaista elämää kuin haluan. En voi enää liikkua kuin aikaisemmin, vaatteista valitsen ne, jotka mahtuvat päälle... lista on loputon.

Minun äitini on todella erikoinen, hän on riidoissa kaikkien sisarustensa sekä kaikkien lastensa kanssa (mukaaanlukien minä) eikä pidä mitään yhteyttä lapsenlapsiinsa. Hän siis haluaa olla yksin eikä halua olla kenekään kanssa tekemisissä. Monesti ajattelen, miten ihanaa olisi mennä äidin kanssa vaikka kahville... Nyt tilanne on niin paha, että voin henkisesti niin huonosti, että minun on vain päästettävä irti.

Olin eilen ostoksilla omien lasteni sekä kahden lapsenlapsen kanssa. Ostimme vaatteita koulua ja syksyä varten. Miten voinkaan iloita siitä, että meillä on niin hyvät välit, tietoisesti teen töitä sen eteen, että tämä huono äitisuhde ei periytyisi.

Tiedättekö muuten, että Hesen kanatortillassa on 560 kc? Siis pelkkä tortilla, ei edes ateria? huh huh, minä söin sellaisen eilen ja olipa yllätys kun katsoin kalorit!?!

Hihii, minä olen ihmetellyt samat kalorikauhistuksen Hesen soijatortillan kanssa - nykyään otan Hesellä vain lämpimän soijasalaatin, jos käyn siellä syömässä. 

Ja ymmärrän kiireajattelun painon suhteen <3  Mutta se on valitettavasti vain niin, että hitaampi pudotus elämäntapoja muuttamalla tuo varmemmin lopullisen pudotuksen. Ajattele näin: esim. kaksi vuotta loppuelämästäsi on tosi lyhyt aika - ja olet koko sen loppuajan mieleisessäsi painossa! 

Juup, tuo oli kyllä yllätys, että tortilla on niin kaloripitoinen. Taitaa jäädä meikäläiseltä seuraavan kerran ostamatta.

Tässä pohdin sitä, miksi ihmeessä laihduttaminen ja hoikkana pysyminen on joillekin helppoa ja sitten on minun kaltaisiani henkilöitä, joille pysyvän normaalipainon saavuttaminen on todella vaikeaa? En vain tajua sitä. Eilen pyöräilin töistä kotiin ja vaan ihailin ihmisiä, jotka ovat hoikkia. (Tiedän, että jokaisella meillä voi olla asioita, joitka eivät näy päällepäin ja sisällä voi olla vaikka minkälainen tuska)... mutta siis ihailin hoikkia ihmisiä ja ehkä vähän, ihan pikkuisen myös kadehdin.

Minulla on niin hirveä ristiriita siinä, että haluan samaan aikaan laihtua ja samaan aikaan haluan syödä. Yritän sanoa itselleni viisauksia, että jos jotain tahtoo riittävän paljon, niin sen voi saavuttaa. Ööh... minä en tätä ristiriitaa ymmärrä, haluan laihtua, mutta en siis riittävän paljon, koska olen lihava?

Nasu... olet ihan oikeassa. Hiljaa hyvä tulee.

Muutin taktiikkaa. Asetan itselleni vähän lempeämmät tavoitteet, mutta silti tiukat.

"Hitaasti hyvä tulee!" pätee kyllä varsin vahvasti painon pudotukseen.

Minulla on viime aikoina ollut kyse enemmänkin nousun estämisestä kuin painon pudotuksesta. Vajeista ja ruokapäiväkirjan täytöstä huolimatta paino oli perjantaina 79,3 kg. 

Olen päätynyt siihen, että kuulun ryhmään, jolta puuttuu tietyt hormonit ja paino ei putoa edes tiukalla kalorivajeella. Lapsena kerätty ylipaino on saattanut jo silloin pistää kropan sekaisin, ja esikoisen imetyksen aikana vedetty tiukka dieetti Painonvartijoiden pisteitä mukaillen (johti mm. kilpirauhasen vajaatoimintaan) viimeisteli sekoamisen. No, ei muu auta, kun yrittää maltilla taapertaa kohti 70:n alitusta.  

Olen usein pohtinut sitä, että vain me ikuiset "taistelijat" tiedämme, miltä tämä jatkuva kipuilu painon kanssa tuntuu. Tietyllä tavalla tähän liittyy myös häpeä... vaikka ei pitäisi liittyä, mutta niinpä vaan on.
- häpeä epäonnistumisesta, kun paino on noussut
- häpeä siitä, että normaalipaino on niin vaikea ylläpitää
- ja häpeä kehon mittasuhteista

Itse opettelen positiivistä itsekehua. Sitä minun PT kannustaa minua tekemään. Hän kertoo, että häpeän tilalle pitää saada arvostava tunne omaa kehoa kohtaan, huolimatta siitä minkä kokoinen tai näköinen nyt olen. Epäonnistumisia ei ole, vaan lähinnä kompurointia.