Kävin juuri kavereiden kanssa elokuvissa ja ekaa kertaa klubiin liittymisen jälkeen söin 200g irttareita (lähinnä suklaata) muiden mukana. Olen aina ollut hankala syömään ja niin monet kerrat palloillut karkkilakon ja mielettömän mässytyksen välillä, että koko ajan pelotti pilaako tuo pussi koko painonpudotuksen.

Niinhän siinä sitten kävi, ettei karkki edes maistunut hyvältä kun syyllisyys iski jo vaa'alla ja mietin vaan punaisia palloja ja aamun "hukkaan heitettyä" kuntosalitreeniä jne.

Oppiiko tälläisesta ajattelusta ikinä irti vai tuleeko herkut aina olemaan tälläisia pahiksia? Miten te muut hoidatte tuommoiset "sosiaalisyömistilanteet"? Herkutteletteko kiltisti muiden kanssa vaikka syyllisyys painaa vai kieltäydytte ilonpilaajaksi leimaantumisen uhalla?

Minä ainakin herkuttelen harvoin ja sitäkin paremmalla omalla tunnolla!
Viime viikolla ostin koko vuoden ekan karkkipussin, 100 gr liitulakuja ja ai että olivat hyviä! Söin puolet perjantaina ja loput sitten lauantaina eikä tunnontuskia ollut.

Kävin myös ystävänpäivänä viettämässä juustofondue-iltaa, jonka aikana myös punaviiniä ja olutta kului. Huonoa omaatuntoa ei tarvitse kärsiä, sillä juhlat kuuluvat elämään. Minä en ole millään laihdutuskuurilla, vaan lopun ikää kestävästä elämäntaparemontista on kyse, joten herkkupäiviä/juhlia pitääkin kuulua ohjelmaan. Eihän kukaan ole loppuelämäänsä laihiksella!

Älä turhaan sure herkkuja! Et suinkaan ole hukkaan heittänyt treeniä. Kun arki on kunnossa, myös tällaisiin sosiaalisiin herkutteluihin on varaa- ja pitääkin olla!

Myös minä tunnen syyllisyyttä syömästäni herkkuruoasta - enkä usko, että olemme ainoat :)

Olen samaa mieltä amelie.m:n kanssa--> ei pieni herkuttelu silloin tällöin haittaa, kunhan arjen ruokavalinnat ovat kohdallaan!

Ja jos huolehdit noista sosiaalisyömistilanteista, niin etkö voisi ehdottaa, että menisitte syömään johonkin sellaiseen paikkaan, jossa saisi monenlaisia ruokia? Pizzaa, pihvejä, salaatteja, keittoja ym? Monipuolisesta ruokalistasta voisi tilata myös kevyitä vaihtoehtoja, eikä siten tarvitsisi katsella vierestä toisten mussutusta! Tällaisia paikkoja löytyy ihan varmasti. Myös hampurilaispaikoissa on tarjolla salaatteja.

perjantaina, 20. helmikuuta 2009 klo 01:27 Minna-manna kirjoitti::

Miten te muut hoidatte tuommoiset "sosiaalisyömistilanteet"? Herkutteletteko kiltisti muiden kanssa vaikka syyllisyys painaa vai kieltäydytte ilonpilaajaksi leimaantumisen uhalla?

Mun vaikeuteni ovat töissä, ja etenkin kahvitunneissa. Meidän aktiivikutojat (keski-ikä noin 60v) kantavat vuoron perään keksiä, pullaa, kahvia ja kakkua syötäväksi, ja heille on turha mainita painonpudotuksesta. Kerran yritin, ja sain vastaukseksi saarnan siitä, kuinka olen hoikka ja terve ja muuta vastaavaa (ylipainon puolella mennään, sanoivatpa mitä tahansa). Olen siis oppinut tässä muutaman viikon aikana säännöstelemään herkkujen syömisiä, ihan kokeilun kautta. Esim. kolme Dominoa kahvilla on liikaa, mutta kaksi ei vielä vaikuta herkkupalleroon.

En edes yritä totaalikieltäytymistä, siitä seuraisi vaan totaalinen repsahdus jossain vaiheessa, ja sitä en halua kokea. Parempi herkutella pienissä erissä säännöllisesti, niin ei tule myöskään sitä ilonpilaajan leimaa. Ja onhan se aika tuskallista katsoa vierestä, kun toiset herkuttelevat.. Ja niinkuin amelie.m tuossa edellä mainitsi, kyllä ne herkkupäivätkin kuuluvat elämään. Sanoivat nuo typerät pallerot mitä tahansa.

Hei. Ajattelin herättä henkiin aloittamani ketjun muutoksesta ja sen vaiheista. Eraodorkin viittasi repsahdukseen... Mietin millä tavalla syyllisyydestä voisi tietoisesti irroittautua. Ehkä irroittautmisen prosessiin voisi soveltaa tuota ketjussa keskusteltua muutosmallia. Luulisin että kannattaa ainakin hetken miettiä, mitä voisi hyötyä syyllisyydestä irtipäästämisestä ja miten voisi otteensa irrottaa siitä...

Hmm.. pohtimisen paikka minulle. Miten turhaa syyllistäminen onkaan... Mihin syyllistäminen johtaa kun se osuu itseeni? Mitä haluan itselleni, minkälaisia valintoja teen, miten toimin toisia kohtaan... Kiitos ketjun aloittamisesta. Se aiheutti ketjureaktion päässäni...

Syyllisyydestä poispääsy vapauttaa. En kuvitellut siitä koskaan pääseväni irti, kun on se syömishäiriöhistoriakin. Ehkä viimeisen niitin syyllisyyden nitistämiselle sain Patrikin Rentoa painonhallintaa -kirjasta. Olen onnistunut syyllisyyden karistamisessa, ja olen varma että se on kaikonnut elämästäni ainiaaksi.

Hienoa Henne.

Syyllisyyttä voi olla monella elämän alueella. Jos pystyy jotakin kautta asiaa käsittelemään ja syyllisyydestä irrottautumaan, on elämä taatusti monin osin taas mukavampaa. Kirjoituksistasi olen ymmärtänyt juuri näin käyneen. Olet tehnyt TOSINAISEN työn! Tekstisi täällä KK:ssa on varmasti auttanut myös meitä muita irrottautumaan syyllisyydestä, etenkin liian tiukasta piposta. JEEEES!

hoohoo kiitos ja halit sulle! Oli tosi kivasti sanottu. On hienoa huomata elävänsä sellaista elämää josta on aiemmin voinut vain haaveilla. Se ei onnistu ilman tasapainoista eloa oman itsensä kanssa. Olisi tosi hienoa, jos joku toinenkin saisi itselleen jotain näistä mun aivoituksistani.

MiaMarialle:

torstaina, 19. helmikuuta 2009 klo 21:04 Henne kirjoitti::

torstaina, 19. helmikuuta 2009 klo 12:44 heinä09 kirjoitti::
Meinaan masennun niin helpolla jos laitan tiukan aikataulun ja se ei onnistu. Sit menee taas siihen että väliäkös sillä on mitä syön, en kuitenkaan pysty kiloja tiputtamaan.

Aivan, ihmisen keho ei ole kone. Siis se ei ole kone, jonka voisi ohjelmoida toimimaan jollakin tietyllä tavalla.

Älä siis hermostu. Teet varmasti kaiken oikein.

perjantaina, 20. helmikuuta 2009 klo 09:02 MiaMaria kirjoitti::
Juu, syyllisyyttä voi olla monenlaista.

Mutta syyllisyys tulee siitä, että paino ei vaan putoa. Kolme viikkoa samassa painossa.

Mutta eikös niin, MiaMaria, että painonnoususi on pysähtynyt ja kääntynyt laskuun?

Mikään ohjelma tai "systeemi" kun ei pysty ottamaan huomioon ihmisen inhimillisiä piirteitä: väsymystä, harmitusta, aineenvaihdunnan pienepieniä vaihteluita, psykofyysisen kokonaisuutemme kummallisuuksia... Systeemit on rakennettu tasaisen ja ideaalisen tilan mukaan. Stressi, pettymykset, suru - toisaalta ilo, rakastuminen, terve itsetunto... Ne kaikki näkyvät meissä, myös painon muutoksissa.

Asioilla on tapimus järjestyä - uskon vahvasti siihen että myös Sinun painosi putoaa jälleen, kun sen aika on... Ja silloin siitä pudotuksesta on syytä iloita, riemuita ja ennen muuta onnitella itseään hyvistä valinnoista...

Elämän voima on aika iso ja arvaamaton