Itsellänikin oli noin 4 vuotta kamalat syyllisyyden tuskat kaikista herkuista ja ihan oikeasta ruuastakin, oksentelua, herkku övereitä ja salasyömistä. Varmaan jonkin näköinen syömishäiriöön viittava aikakausi, herkkujen ahmiminen oli varmasti hyvin paljon kytköksissä siihen etten arkisin syönyt mitään ennen kolmea päivällä. Huh, nyt tuntuu hyvin utopistiselta koko ajanjakso!

Tämmöisestä olen henkisellä eheytymisellä päässyt yli (koska syytkin olivat aivan tunnepuolella). Nyt mietityttää herkkujen kohtuus ja sallivuuden ajatus. Nykyään syön vieläkin aika paljon herkkuja, tuossa viime viikon perjantaina meni irtokarkkia joku 500g ilman kamalampaa syyllisyyttä, hieman harmitti että tulipa paljon otetua. Minullakin on semmoinen vika, että jos ostan syön myös kaiken.

Sallivuuden kokeilu kiinnostaisi, miltä kantilta sitä oikein lähtee lähestymään

Mun piti ihan vaan muistutukseksi tulla lukemaan tätä ketjua, kun taas kävi mielessä, että pöh, mähän tahdon laihtua - jos vaikka taas laihduttaisi ja vasta sen jälkeen opettelis sallivuutta.

Järki onneksi puuttui peliin sen verran, että tulin mieluummin hakemaan muistutusta, miksi koitan olla laihduttamatta ja miksi ei ole vakavaa, vaikka joskus söisinkin hieman ylimääräistä - tai jopa jos paino sattuisi vahingossa opetellessa menemään ylöskin päin, jos lopputuloksena voisi joskus olla hyvä olo omassa kehossa ilman, että ruokaa tarvitsee koko ajan sen enempiä miettiä.

Minäkin olen yrittänyt opetella sallivuutta nyt n. kuukauden verran. Ensin se tuntui onnistuvan eli söin melko hyvällä omatunnolla herkkuja silloin tällöin enkä syyllistänyt itseäni siitä tai potenut kauheaa morkkista seuraavana päivänä. Pienet tai ainakin kohtuulliset herkkumäärät näyttivät riittävän, esim. puoli pizzaa tai 50g irtokarkkeja.

Nyt tilanne on viimeisen viikon aikana riistäytynyt käsistä. Koko ajan tekee mieli herkkuja ja olenkin syönyt niitä niin paljon kuin haluan. Olen yrittänyt olla tuntematta syyllisyyttä syömisistäni, mutta varsinkin, kun herkkujen mussuttamisen myötä myös muu ruokavalio on lipsunut takaisin entiseen, niin en voi olla tuntematta vihaa ja pettymystä itseäni kohtaan.

Nyt en oikein tiedä, miten tästä pitäisi jatkaa? Yritänkö jatkaa sallivaa syömistä ja samalla korjaan muun ruokavalion terveellisemmäksi vai olisiko järkevämpää pitää tiukka kuri herkkujen suhteen kunnes muu ruokavalio on taas oikealla tolalla ja pallot vihreitä? Varmaan ensimmäinen vaihtoehto olisi ideeli, mutta luulen, että toinen olisi helpompi toteuttaa.

keskiviikkona, 13. huhtikuuta 2011 klo 11:00 iinu -86 kirjoitti::

Nyt en oikein tiedä, miten tästä pitäisi jatkaa? Yritänkö jatkaa sallivaa syömistä ja samalla korjaan muun ruokavalion terveellisemmäksi vai olisiko järkevämpää pitää tiukka kuri herkkujen suhteen kunnes muu ruokavalio on taas oikealla tolalla ja pallot vihreitä? Varmaan ensimmäinen vaihtoehto olisi ideeli, mutta luulen, että toinen olisi helpompi toteuttaa.

Suosittelen ehdottomasti ensimmäistä vaihtoehtoa. Kun jatkat niin, että syöt riittävästi laatupallot pääosin vihreinä pitävää ruokaa, jossa rasvaa ja proteiinia on ainakin jonkin verran minimisuosituksia enemmän, herkkujen määrä kohtuullistuu itsestään. Ei välttämättä viikossa, mutta hiukan pidemmällä aikavälillä. Viikko tai kuukausi on aivan liian lyhyt aika päätellä, että on epäonnistunut syömisten valinnassa tai painonpudotuksessa.

Tiukka kuri ajatuksenakin kuuluu enemmän laihdutuskuureihin, ei pysyvien muutosten opetteluun. Vaikka se ajatuksena kuulostaa hyvältä ja helpolta, siitä ei kuitenkaan ole pidemmällä aikavälillä hyötyä.

Jos yrität pitää herkkujen määrän kurissa vain vähentämällä tai lopettamalla niiden käytön, melko varmasti syöt ennemmin tai myöhemmin niitä taas enemmän kuin tahtoisitkaan. Voi tuntua siltä, että herkkujen käytön lopettaminen on helppo ratkaisu, mutta pysyvää siitä melko varmasti ei tule. Vain sellaisista muutoksista on hyötyä, jotka jäävät pysyviksi.

Esimerkiksi minulla herkkujen määrä kohtuullistui kuin itsestään, kun lisäsin rasvan ja proteiinin osuutta ruokavaliossa. En jättänyt tietoisesti mitään pois, mutta jonkin ajan kuluttua huomasin että minulla on parempi olo ilman vähäkuituista viljaa. Leivonnaiset jäivät lähes kokonaan pois huomaamatta, mutta esimerkiksi jäätelöä ja suklaata syön edelleen jos mieli tekee (usein tekee, mutta pienempi kertamäärä riittää ).

Syön toki leivonnaisiakin jos joku tarjoaa, mutta olen huomannut että niiden syöminen tuo aiemman makeanhimon takaisin muutamaksi päiväksi. Jos voin valita, otan kahvipöydässäkin mieluiten vaikka jäätelöä.

En tiedä kuuluuko tää tänne mutta jatkuva syyllisyys vaivaa mua. Mua niin harmittaa kun olin päässyt tavoitepainoon vuodenvaihteessa ja painoni oli siis n.70-72 kg. Nyt, 4 kk myöhemmin aamupainoni oli 78 kg. Mä en käsitä miten mä jatkuvasti jojoilen edes takas painoni kanssa. Nyt tuntuu että mä en saa tätä syömisputkea rikki millään. Herään aamulla ja ajattelen että nyt, tänään otan itseäni niskasta kiinni ja syön taas vajaakaloreilla ja keskityn syömiseen ja puhtaaseen ruokaan. Iltaa kohti (vaikka kuinka oisin syönyt "hyvin") otteeni löystyy ja mässäilen taas kaikkea paskaa mitä käsiini saan. Loppu illasta makoilen sohvalla ja itken ja vihaan itseäni koska olen niin luuseri. Ja kun mä tiedän että mä pystyn jos mä vaan saan itseäni edes viikon tarkkailemaan syömisiäni.
Mä en tiedä mitä tehdä. Mä vihaan itseäni ylikaiken ja tekisi oikeasti mieli pyytää jotakuta vetämään mua kunnolla turpaan.
Kiva kun kesä tulossa ja kaikki vaatteet TAAS liian pienet. Oli mukavaa vielä kun tammikuussa meni vanhat hameet ym päälle, nyt puuttu 10 cm vyötäröltä siihen että napit menisi kiinni. Itkettää ja vituttaa. Mitä mä teen?

Jonsku, kun paino lähtee nousuun, syömisessä on jotain vialla. Mieti, mikä se on sinulla; mitä lopulliseen painonpudotukseen liittyvää muutosta et ole vielä valmis tekemään.

Syömistä rajoittava asenne on myös erittäin tehokas lihottaja. Tästä puhutaan esim. Patrikin artikkelin Tunnesyöminen ja makeanhimo on usein nälkää loppupuolella.

Jonsku-811: Mullakin aina jokin napsahtaa päässä tavoitteeseen saavuttua. Jostain mielen syövereistä tulee se ajatus että nyt taas saa syödä...ja muutaman kuukauden kuluttua saattaa paino olla taas noussut muutamalla kilolla. Pitäis opetella skarppaamaan noiden ajatusten yli...ajatella että ne herkut ei katoa sieltä kaupasta ja kaapeista mihinkään vaikka niitä ei joka päivä napsikkaan. Tsemppiä sulle kilojen kadotukseen ja muista että ottamalla niskasta kiinni NYT voit vielä hyvinkin mahtua heinäkuun helteillä vanhoihin hamosiin ja kesävaatteisiin. Kevyttä kesää sulle!

Lueskelin ketjua mielenkiinnolla. Itselleni on ollut suuri helpotus se miten kiloklubissa saa pienet repsahdukset anteeksi... pullansiivu, lonkero tms kohtuullinen herkku ei kaada päivää, vaan herkkupallukan saa silti vihreäksi. Eli rajoitukset ovat kuitenkin siedettäviä omasta näkökulmastani

Mä oon syönyt koko pääsiäisen ihan tarkoituksella oikeastaan vaan kaikkea mitä oon halunnut syödä monta kuukautta. Oli tyttären 7 vuotis synttärit =) mascarponevadelmamariannetummasuklaakakkua ja lohipiirakkaa ja tummasta suklaasta tehtyjä muffineita.

Tiistaina alkaa paluu arkeen ja seuraavan kerran herkutellaan tuossa mittakaavassa joskus kesällä. Siihen saakka normalisoidaan taas syömistä ja eletään vähän vajeilla ja liikutaan paljon.

Laitoin tänään päivän syömiset ylös eikä napsahtanut kuin n.2200 kcal. Ei ollenkaan paha saldo mättöpäivistä

Rasittavaa. Tunnen kyllä, että olen täysi, en missään nimessä enää nälkäinen. Saatan olla niin täynnä että melkein jo kurkusta alkaa pursuta, mutta siltikään en ole tyytyväinen. Jään aina vielä kaipaamaan lisää.

Olen jo kuulemma lapsena valitellut, että mistään ruoasta ei lähde nälkä. En tiedä, onko kyse ollut oikeasti nälästä vai tästä samasta ongelmasta. Muistan, että jo pienenä olen kokenut jonkinlaisia pettymyksiä, kun kaverini on ottanut vain yhden karjalanpiirakan ja minunkin on täytynyt sitten tyytyä vain yhteen, vaikka olisin halunnut syödä useamman. Ja tällöin olen ollut ihan normaalipainoinen.

Tänään on tullut kaloreita 1507 kcal, joista rasvaa 42 %, proteiinia 24 % ja hiilareita 34 %. Yhä kaipaisin jotain lisää syötävää, vaikkei ole nälkä. Olo on masentunut, kun tuntuu etten ole saanut syödä niin paljon kuin olisin halunnut. Kuituja tarvitsen vielä lisää, joten yritän nyt jo ennalta rakentaa huomiselle sellaisen suunnitelman, että kaikki pallot vihertäisivät tai vähintäänkin kellertäisivät. Mutta entä jos sekään ei auta?


Mitä voin tehdä, miten tällaisesta olosta pääsee eroon, kun se on ilmeisesti jatkunut koko elämän (olen 19-vuotias)? Matkaan on mahtunut niin syömisen kitsastelua kuin liikasyömistä, jälkimmäinen on vahvempi puoli minusta (normaalipainoinen olen kuitenkin nytkin). Olen siis onnistunut elämään hyvinkin vähällä, mutta aina lopulta itsekuri ratkeaa - ja sitä se nimenomaan on, jatkuvaa taistelemista omien syömisten kanssa. Pitääkö tällaista kestää koko elämä? En jaksaisi yrittää saada syöminen oikeille raiteilleen kun tunne on tämä, mutten myöskään jaksa elää housujen yli pursuavan itseni kanssa, kun tätä syömistapaa jatkaessani varmasti lihoisin kuten 70 % suvustani, sairaalloisen lihavaksi.