Sepä se. Tuossapa taitaa olla ainakin yksi sokea piste. Välillä hyvällä omallatunnolla syöminen onnistuu, välillä ei. Useimmiten jako menee (kai) niin, että oikea ruoka on aina sallittua, mutta makeasta (ilmeisesti) vain kohtuudeksi katsomani määrä. Juhlissa osaan syödä surutta - ainakaan en kiellä itseltäni tietoisesti mitään.

Välillä luulen syöneeni luvalla, mutta silti ahmimistyyppinen syöminen jatkuu. Se on kaikkein oudointa.

Ahmimistyyppiselle syömiselle voi ilman muuta etsiä jonkinlaista psykologisempaa taustaa syömisen ulkopuolelta. Mutta tuo huonolla omallatunnolla syöminen on kyllä varmasti osa kokonaisuutta tai päätekijä. Ei huono omatunto tietysti sinällään mutta se kielii kieltäymyksestä joka tarkoittaa himoa.

Aika useinhan tilanne on juuri noin että fiksua syömistä opitaan syömään hyvällä omallatunnolla mutta ne herkut ja pistat jäävät helposti sellaiseen välitilaan jossa ollaan sallivinaan mutta ei kuitenkaan.

Eli tuossa olisi sarkaa. Ja se miten sitä koettaa on pikkuhiljaa krsitallisoida itselleen että se huono omatunto on hyödytön ja haitallinen. Sen seuraukset on nähty ja koettu tässä vuosien aikana ja se on yksinkertaisesti haitallinen. Vastaavasti päästä pitää alkaa oppia potkimaan pois se alitajuinen kieltäymys ja opetella mantraa "minä saan syödä näitäkin vapaasti - jos en syö niin olen ongelmissa". Tai vastaavaa.

Kummempaa hyvää konkreettista harjoitusta tai työkalua en ole vielä keksinyt tai sellaiseen törmännyt. Se kirjanpito huonosta omastatunnosta ja sen haitoista tai hyödyistä on kyllä yksi mahdollisuus. Eli jos koet jostakin huonoa omaatuntoa, niin kirjaa asia ylös ja arvioi 3-4 päivän päästä oliko huonosta omastatunnosta hyötyä. Aika pragmaattinen lähtökohta ja moni voi miettiä että ei tässä hyöty/haitta näkökulmat auta kun on tunteesta kysymys. Mutta kyllä se tunnekin yleensä muuttuu jos alkaa vakuuttumaan ettei mitään hyötyä ole vaan haitaa.

":
2008-09-05 19:53:25 Patrik Borg kirjoitti:"]...jäävät helposti sellaiseen välitilaan jossa ollaan sallivinaan mutta ei kuitenkaan.

Tämän taidan allekirjoittaa: olen sallivinani mutten pysty kuitenkaan päästämään irti jostain alitajuisesta kontrollista.

Kiitos työstövinkeistä! Kokeillaan!

Minä kirjoitin tähän eilen pitkät pätkät siitä, kuinka tämä ketju herätti minut taas aitoon sallivuuteen. Ensimmäistä kertaa minulle kävi niin, että ohjelma lähetti ja lähetti, mutta mitään ei ilmestynyt ruudulle!

Niin siis. Keskityinpä sitten jälleen kerran aitoon sallimiseen. Olin erittäin tyytyväinen itseeni esimerkiksi sunnuntaina kaupassa. Hoin pullien ja munkkien ja valmiiden ruoka-annosten ja jälkiruokien ja vaikka minkä kohdalla, että minä saan syödä, mitä tahdon. Otin keksipaketin ja jälkkärivanukkaan ja kumma kyllä, karkkia ja pullaa ei ollutkaan pakko saada! Itse asiassa niistä ei tarvinnut käydä minkäänlaista keskustelua itseni kanssa. Oivalsin, että myös yhden asian kieltäminen (tässä tapauksessa se mauton vanukas, jota ei tarvitse saada toiste) saattaa lisätä paineita ottaa jotain muuta; jotain sellaista, jonka sallii itselleen helpommin (karkki - sitä kun ostan aina).

Vanukas meni sunnuntaina, mutta keksipaketista olen syönyt muistaakseni vasta yhden - enkä sitäkään sunnuntaina.

Iltaruokailukin on ollut vähän helpompaa tällä viikolla. En ole stressannut hitustakaan, syönkö oikein vai väärin, vaan syön, mitä tahdon. Eilenkin söin illalla puuroa ja pari palaa leipää, jolla oli broileria ja juustoa, hedelmän ja marjakeittoa. Useimmiten, jos en keksi mitään syötävää eikä jääkaapissa ole oikein mitään ja tulee mieleen puuro, olen "kieltäytynyt" siitä, koska ruokavaliostani tulee helposti turhan hiilaripainotteinen.

Ei hitsi, hifistelyt hiiteen sellaisina iltoina, jolloin jääkaapissa ei ole mitään! Jos ruoka on ylipäänsä järkevää, sama se, menevätkö pallukat siltä päivältä vihreälle vaiko ei. Eivätköhän perusvalintani ole tähän mennessä jo tarpeeksi oikeat.

":
2008-09-11 21:10:35 Johna kirjoitti:"] En ole stressannut hitustakaan, syönkö oikein vai väärin, vaan syön, mitä tahdon. Eilenkin söin illalla puuroa ja pari palaa leipää, jolla oli broileria ja juustoa, hedelmän ja marjakeittoa. Useimmiten, jos en keksi mitään syötävää eikä jääkaapissa ole oikein mitään ja tulee mieleen puuro, olen "kieltäytynyt" siitä, koska ruokavaliostani tulee helposti turhan hiilaripainotteinen.

Ei hitsi, hifistelyt hiiteen sellaisina iltoina, jolloin jääkaapissa ei ole mitään! Jos ruoka on ylipäänsä järkevää, sama se, menevätkö pallukat siltä päivältä vihreälle vaiko ei. Eivätköhän perusvalintani ole tähän mennessä jo tarpeeksi oikeat.

Johna, kirjoitit, "syön mitä tahdon". Tuosta tuli mieleeni, että olen löytänyt uuden herkun. Hirvittävän kaloripommin, jos silleen ajattelee. Eli Valion maustetun omena-kaneli-rahkan. Rasvaa kokonaiset 7%. Silti nautin sen eilen aivan hyvällä omalla tunnolla, kun halusin sen syödä. Ai vitsit, että se oli hyvää. Joskus aina tuo kevyempi rahkajuttu tylsistyttää, kun se on niin terveellisen kevyttä. Tuo mainitsemani rahka lienee tarkoitettu enemmänkin leivontaan, mutta silti tajuttoman hyvää ihan silleenkin syöden. Lisäksi se on sen verran tuhtia, että vie nälän hyvin kiireisenä työpäivänäkin. Olen sitäkin kerran kokeillut. Kaks kertaa olen tuota herkkua ostanut, mutta taatusti ostan joskus toistekin. Oli se vaan niin tajuttoman hyvää. Ja se pointti, mikä tässä oli, oli se, että söin hyvällä omalla tunnolla enkä yhtään harmitellut, vaikka eilinen vaje jäi vain alle 400 kcal:iin. Selvästi sallivuus syömisen suhteen on meikäläisellä kasvanut.

Sohvin kanssa melki sama herkku: sitruunarahka!

Rasmus, kah, enpä ole vielä tuota sitruunarahkaa maistanutkaan. Paino siis sanalla vielä, kun noin vinkkasit.

Olen myös tehnyt niin, että nautin aina joskus välipalaksi ihan kermaviilin banaanin kera. Aiemmin meni aina rasvaton viili, mutta se alkoi maistua niin "rasvattomalta viililtä". Sitten ajattelin, että ei voi olla ihan paha, vaikka valitsisin vaikka 3%:n kermaviilin tuon 0%:n sijaan. Makuelämys on kuitenkin aivan toista.

Tämä kaikki on niin totta minunkin elämässäni, ja oikeastaan ydinongelmani koko syömisessä. Etenen pikkuriikkisin askelin, mutta parin edellisen viikon aikana olen huomannut yhden konkreettisen edistysaskeleen. Työpöydän laatikkoon oli jostakin ilmestynyt keksipaketti, joka ennen olisi tyhjentynyt parissa päivässä. Nyt olen kuitenkin ajatellut ihan tietoisesti joka kerta, kun keksit tulevat mieleen, että voin hyvin syödä muutaman, ja olen syönytkin. Enkä yllättäen edes muista keksien olemassaoloa läheskään joka päivä. Parin viikon aikana olen syönyt paketista ehkä neljäsosan. Keksien takia herkkupallukka ole valittanut, ja kun tarkemmin ajattelen, keksipäivinä en ole tainnut herkutella kotonakaan sen kummemmin. Valitettavasti tämä ei tarkoita, etten olisi muina päivinä saanut herkkupalloa kirkumaan punaisena

Moikka vaan, joku ehkä muistaa minut ja taisteluni makeishirmua vastaan tällä klubilla kevään aikana...

Eli ongelmani oli todellakin tuo herkkujen syönti ja mielettömät ahmimiskohtaukset. Vaikka järjellä ajattelin etten halua syödä niin silti ahmin aivan mielettömiä määriä herkkua, ja syyllisyys oli valtava

Sitten luin Patrikin kirjan " syö hyvin ja laihdu " ja itse sain siitä todellakin vastauksen ongelmaani. Olin pitkään luullut olevani riippuvainen sokerista, ( luin sokeripommi kirjan ) ja kuvittelin että joudun taistelemaan makeishirmun kanssa lopun elämääni.
Kirjan luettuani ymmärsin että nuo ainaiset rajoitukseni herkkuja kohtaan laukaisivat nuo ahmimiskohtaukset; päätin että herkkuja vain vihreän pallon rajoissa, vain painonvartijan pisteiden puitteissa, ainoastaan kerta viikossa jne. Ja sitten alkoi ahdistamaan että mitäs sitten kylässä, entäs laivalla, enkö koskaan saa syödä enään kokonaista suklaalevyä kerralla ja siinä sitten herkut alkoivat pyörimään mielessä ja ahmimiskohtaus iski jossain vaiheessa

Kun aloin kokeilemaan sallimista niin huomasin aluksi että asetin taas kerran rajoja itselleni, max. 200kcal päivä ym. Kunnes luin moneen moneen kertaan kirjasta että kun aletaan kokeilemaan sallivuutta niin sitten sallitaan ja syödään juuri niin paljon kuin tekee mieli eikä niin paljon kuin on esim. painonpudotuksen kannalta sopivaa
Kieltämättä ensimmäiset viikot menivät ristiriitaisissa tunteissa ja pelko painonnoususta oli koko ajan läsnä. Nyt on kuitenkin kulunut jo reilu 2 kuukautta ja paino on pysynyt samoissa lukemissa eli n. 62 kg ( lähtöpaino jouluna n.70 kg )

Nyt kun makean syönti on täysin sallittua ja saan itse valita määrän niin tarvetta ahmimiseen ei ole. Nykyään syön herkkuja hyvällä omallatunnolla hyvin mielin, ja sopivia määriä

Elämästä tulee nauttia ja herkuista myös, sopivassa suhteessa.
Olen opetellut kuuntelemaan kehoani ja nyt on hyvä olla

Tsemppiä teille muillekkin ja kiitos Patrikille ihanasta kirjasta

":
2008-09-05 13:24:05 Patrik Borg kirjoitti:"]Johna, kysymykseni ei tosiaan ole vastaus kaikkiin ongelmiin mutta silti kysyn mielenkiinnosta: Syötkö kaiken hyvällä omallatunnolla?

Syömishetki voi olla ihan nautinnollinen ainakin minulla eli voin ajatella, että kyllä on ihanan makuista tai miten tämä voi olla näin hyvää tai jotain vastaavaa samalla, kun syö, mutta entäpä sitten joskus myöhemmin, kun housut kiristää tms. niin silloin aina ajattelee, että oliko ihan pakko tänäänkin ja / tai eilen syödä kaikki ne pullat, kakut, karkit ja vielä jäätelötkin.

Minulle on auttanut vain tiukka ateriarytmi ja hiilihydraattien rajoittaminen erityisesti eläinperäisten rasvaisten tuotteiden kanssa. Proteiini ja hiilihydraatti sopivat yhteen eivätkä aiheuta syömisenhimoja, kuten eläinrasva ja hiilihydraatti. Hyvä esimerkki runsaalla voilla leivottu leivonnainen saa aikaa sen, että tekee mieli koko ajan syödä.

Olen vakavsti miettinyt, että pitäisiköhän mennä syömisterapeutille, kun tänä päivänä on paljon hyviä psykoterapeutteja, jotka ovat erikoistuneet syömishäiriöihin ja syömishäiriötähän sellainen hallitsematon liikasyöminen on.