Ladataan... Ladataan...

Perunapannari ja tsatsikia

Valmistusaineet 8:lle
500 g valkosipuliperunoita
1 rkl rypsiöljyä
2 pkt valmista lettutaikinaseosta
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 dl ruohosipulia hienonnettuna
1 kpl ruukku rucolaa
Reseptin osa 2
0.5 kpl kurkkua
1 kpl valkosipulinkynsi
0.5 dl puristettua sitruunamehua
2 dl maustamatonta jogurttia
0.25 tl suolaa
0.25 tl mustapippuria
Valmistusohjeet

Kuumenna öljy paistinpannulla. Paista perunoita niin kauan, että ne sulavat kauttaaltaan ja saavat hiukan väriä. Mausta kevyesti suolalla.Sekoita lettujauheeseen vettä noin puolet pakkauksen ohjeen määrästä ja anna taikinan turvota hetki. Taikina saa olla hiukan paksumpaa kuin tavallinen lettutaikina. Mausta taikina suolalla, mustapippurilla ja sipulinvarsilla.

Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipannuun ja levitä päälle perunaviipaleet. Paista pannukakkua 200 asteessa 30–45 minuuttia.

Valmista tsatsiki pannukakun ollessa uunissa. Voit käyttää myös valmista tsatsikia. Raasta kurkku ja valkosipulinkynsi. Sekoita raasteen joukkoon sitruunamehu, jogurtt ja mausteet. Anna makujen tasaantua jääkaapissa hetken ajan ennen tarjoilua.

Anna pannukakun hieman jäähtyä ja leikkaa se paloiksi.Tarjoile pannari tsatsikin ja rucolan kanssa.

Yksi annos sisältää 404 kcal
0.65 0.35 Hiilihydr. Rasva Proteiini Alkoholi {"energy_split":{"kcal":{"fat":118,"alcohol":0,"protein":42,"carbohydrates":244},"weight":{"fat":12.9,"alcohol":0,"protein":10.2,"carbohydrates":59.9},"percent":{"fat":29,"alcohol":0,"protein":10,"carbohydrates":60}}}

 
Yhteistyössä