Sinkut laihduttajat

Ikäkeskusteluun liittyen...

Olen korviani myöten rakastunut itseäni yli 20 vuotta vanhempaan mieheen. Itselleni hänen ikänsä on samantekevä, mutta hänelle ikäeromme on jotenkin ylitsepääsemätön asia. Hän pelkää etten ole tosissani hänen suhteensa. Huoh! Miten ihmeessä miehelle voi vakuuttaa että ei, en tule haikailemaan nuorten pojankloppien perään, enkä aio jättää häntä tulevaisuudessa nuoremman miehen takia.. Hän on huippukuntoinen (harrastaa ja opettaa taistelulajeja sekä joogaa runsaasti), eikä todellakaan näytä päivääkään yli kolmekymppiseltä. Olen rakastunut hänen suunnattoman kauniiseen mieleensä ja sivistyneisyyteensä, vaikka ei tietenkään ulkoisesti korea pakkauskaan minua suoranaisesti inhota.. eh heh.

Miksi miehet ovat niin vaikeita? Argh!

-Tikru

Heips kaikille!

Tosi kiva että tällainen ketju on perustettu, olen seuraillut tätä alusta saakka mutta flunssan kourissa maanneena en ole vielä jaksanut itse kirjoitella. Aikoinaan laihduttelin täällä Kiloklubissa vielä kaiken lisäksi sen maksullisina päivinä ihan kivoihin mittoihin, mutta kuten aina jos ei varo, kilot tulevat korkoineen takaisin... Nyt pääsin taas uudelle ennätykselliselle kymmenelle painossa kun vaaka näytti 90 kg! Pituutta edelleen 172 cm, joten jotain tarttis tehdä.

Ekalla viikolla onneks tippui 2,5 kg kun alkumotivaatio on vähän korkeampi ja kitukuurillakin tuntee pärjäävänsä. Menin siis noin tuhannen kalorin päiväbudjetilla ja tein valtaisia kävelylenkkejä pakkassäässä (siitä varmaan flunssakin johtuu ), vaikka kyllä sinne mahtui yksi päivä jolloin kummipojan äidin kanssa tuli tuhottua pullo punaviiniä puoliksi ja reippaasti muropohjaista kinkkupiirakkaa.

Ikää on tuossa keväällä täyttymässä pyöreät kolmekymmentä, ja suuret juhlatkin olisi tarkoitus pitää, vaikken sillä silmällä varsinaisesti olekaan laihduttamassa. Suurin motivaattori minulle on että saisin kaupasta ostettua kauniita haluamiani vaatteita, eikä pelkästään niitä telttoja mitkä sattuvat päälle mahtumaan. Ja lisäksi saisi käyttöön kaikki kaapissa kutistuneet ostoksensa... Itselläni ei varsinaisesti enää vuosikausiin ole ollut noita paineita että mitä muut minusta ajattelevat, varsinkaan miesten suhteen.

Niin ja Tikru, itse olen huomannut saman ongelman noiden reilusti vanhempien uroiden kanssa, niitä on vaikea saada ottamaan itseään tosissaan potentiaalisena pariutumiskumppanina, vaikka kuinka vakuuttaisi etten ole kiinnostunut lastenhankinnasta tms!!! Noh, kyllä niistä sitten riittää sitäkin enemmän iloa makuuhuoneen puolella, jos sen saa sinne saakka raahattua, vaikka väliaikaisemminkin . Pakko myöntää että kyllä kiehtoo tällainen Mr. Big -osasto...

Hei!
Täällähän on mukavia ihmisiä. Tahdon mukaan! Laskennallista ikää minulla on jo 50v, mutta en pidä ikää kovin oleellisena. En omaa enkä toisten. Siksi suosittelenkin jättämään myös kumppaneiden iät omaan arvoonsa. Jos ihminen on mukava ei ikä suuntaan tai toiseen tarvitse olla este.
Mukavaa tätäpäivää!
t.P-E

Sattumalta löysin tämän ketjun ja huomasin heti omakseni!
Siis täällä ilmottautuu mukaan 33v sinkku, painoa tällä hetkellä 72 ja pituutta 166. Siis lievästi ylipainoinen, mutta mutta... vyötärön ympärys vetelee sitten ihan omaa luokkaansa, sanotaanko, että muotoja ei ole, jos ei michelin renkaita muodoiksi lasketa
Tällä hetkellä sutinaa ei ole kenenkään kanssa, ja se että ei tunne itseään hehkeäksi ei asiaa helpota. Ja noi kiemurtelut on hyvinkin tuttua puuhaa, ihan kuin mies ei päälle päin näkisi, että ei nyt ihan laihimmasta päästä olla niin silti sitä häpeää, makkaroita ja isoa yläkroppaansa. Se on tämä naisen maailma kummallista, voihan olla, että mies välitä valtavasta vyötärön ympäryksestäni tai liian isoiksi (roikkuviksi) lihoneista rinnoistani, mutta itselle ne on tosi iso kynnys ja häpeän aihe. Mutta joo, tällä hetkellä siis ei pelkoa, että tarviis itteesä kellekkään paljastella.. Ja onneks en ole vielä kokovartalo peiliäkään saanu hommattua, niin ei tarvi ainakaan kotona itteesä kauhistella (sovituskopit on sitte toinen juttu)...

Heissan taas kaikille

Mielenkiintoista keskustelua täällä, hienoa!

Tuo alastomuus-teema on aika jännä, itse en oikeastaan ole koskaan ujostellut kehoani miesten kanssa jos kahdenkesken ollaan oltu ja ei ole häirinneet valot tai mitkään muutkaan. Enemmän olen sitten ahdistunut ihan vaatteet päällä jos on pitänyt tavata miehen kavereita...että miltä näytän, "tarvitseeko" miehen hävetä minua, olenko tarpeeksi kaunis...hassua sinänsä. Ai niin, sen unohdin mainita, että minäkin menen suurinpiirten paniikkiin jos joku yrittää nostaa minut syliinsä, pyörittää tms. Sylissä sohvalla voin jotenkin vielä olla, mutta oikeasti pelkään miehen selän puolesta jos maasta yrittää mua ilmaan kiskasta!

Ehkä tuo oma näennäinen varmuus tulee kuitenkin siitä kun on paljon matkustellut ja ollut Suomen ulkopuolella ja siellä sitä on aina ollut varsin "eksoottinen" ilmestys kun olen tämmöinen eloveenatyttö, joten ylikiloista huolimatta ihailijoita on ollut häiriöksi saakka. Sen lisäksi olen siinä mielessä "onnekas" että kilot ovat jakautuneet varsin tasaisesti ja oikeisiin paikkoihin (mm. rinnat F75 - eipä ole kukaan poikaystävistä koskaan valittanut ). Näytän ilmeisesti n. 10kg laihemmalta kuin mitä olen (koska näin ovat arvoineet sekä kriittiset poikaystävät että esim. ratsastuksenopettaja), vaatekoko on siis 44, alkupainoa 92kg ja pituutta 175cm.

Omat poikaystäväni ovat lisäksi aina olleet todella komeita ja hyväkuntoisia, olen deitannut mm. paria MM-tason urheilijaa, armeijan kouluttajaa ja sotilaslentäjää. Hassu paradoksi eikö olekin? Enkä usko, että kiloni ovat koskaan olleet suhteen päättymisen syy ainakaan suoraan (siis että olisivat miestä häirinneet) ennemminkin ne ovat voineet vaikuttaa omaan psyykkeeseeni luoden epävarmuutta omaa itseäni kohtaan ja täten haitaten.

Olen tosin kyllä saanut aikamoiset raivarit jos miehet ovat yrittäneet syömisiini vaikuttaa...Muistan ensimmäisen poikaystäväni, joka oli itse laihduttanut yli 30kg (ennen tapaamistamme)...ensiksi ei tietenkään haitannut kilot eikä mikään muutkaan, mutta ei mennyt kauaakaan kun hän suurin piirtein löi minua kaupassa sormille kun halusin ostaa sipsejä itselleni (ja silloin olin vielä huom. laihempi kuin nyt: muistaakseni paino oli n.77-80kg). Huh sitä huutoa mikä asiasta syntyi ja sipsit lähtivät mukaan, varmaan nappasin vielä toisenkin paketin "kostoksi". Hyväähän hän varmasti tarkoitti, mutta minuun ei ainakaan tuollainen "määräily" sovi ollenkaan. Sitäpaitsi tuo Tikrun kertomus siitä kuinka on ihan sama ihminen kiloista huolimatta on niin totta! Jos mies on kanssani vain jos laihdutan tai sovin johonkin tiettyyn painoskaalaan niin sitten saa mennä samantien (tämmöinenkin on nähty: olimme tapailleet jonkin aikaa ja kehui kuinka olin niin kaunis, mutta miten voisin olla vieläkin niin paljon kauniimpi jos pudottaisin 5-10kg ja jos sen tekisin niin sitten voisi harkita kosivansa minua (siis ei esittänyt tätä minään "porkkanana", olimme tunteneet vasta muutaman kuukauden), mutta sittenkin minun pitäisi pitää mielessä, että hän kyllä haluaisi lapsia mutta lihoa ei saisi raskaudenkaan aikana ja ne vähät raskauskilot mitkä tulisi niin pitäisi saada samantien pois tai muuten olisi iso riski että hänelle tulisi mielihalu mennä vieraisiin...ei tarvitse varmaan edes sanoa, että tälle sankarille näytettiin ovea samantien!

Senttejä on jo lähtenyt tämän reilun viikon klubeilun aikana, mutta paino junnaa...ärsyttävää, kun tähän alkuun niin kovasti tahtoisi semmosen superstartin että paino vaan humpsahtaisi alaspäin...mutta kärsivällisyyttä kärsivällisyyttä

Morbida, itselleni uskon juurikin käyneen niin, että omat kilot vaikuttavat omaan päähän enemmän kuin toiseen ihmiseen suhteessa ja sitten se alkaa näkyä oman käytöksen kautta urpoiluna...

Hih, tuli tässä vaan mieleeni akselilla miehet-kilot-netti, että kun joskus epätoivon synkeimpinä hetkinä olen eksynyt johonkin nettideittipalveluun, ja siellä selaillut miesten profiileja tai harkinnut vastaavani miehille, jotka olivat minulle kirjoittaneet. Jos miehillä ylipäänsä oli ihannekumppanin tiedoissa määriteltynä painoraja, ja varsinkin jos en siihen määritelmään mahtunut, tuohtuneena katsoin sen kyseisen miehen haukkuneen minua läskiksi. Siis edes minua koskaan näkemättä! Mutta siis ajatuskulku oli sellainen että jos ihannekumppania edes pitää määritellä kiloissa niin sellaisen annan olla. Jotkut raukat jopa pyytelisivät että antaisin armon käydä oikeudesta, vaikka totesin että en näköjään mahdu heidän kategoriaansa painon suhteen. Ja siis juuri sitä kautta tulin siihen tulokseen, että miehet todellakin arvioivat naiset kevyemmiksi kuin todellisuudessa olemme. No, ehkä osasyy saattaa olla siinä, ettei naisten painosta juuri julkisesti puhuta kuin missikisojen yhteydessä ja siellä lukemat liikkuvat +-50 kilossa....

Veea, mulla on ihan sama, jos miehellä on ollut kilorahat (on ne sitten olleet ihan mitkä tahansa) niin pisteet ovat menneet samantien. Naurettavimpia ovat ne joilla on olleet rahat tyyliin 50-67 kg (siis haloo, mistä tietävät eron 67 ja 69kg välilä esim??) taikka sitten ne jotka ovat pistäneet pituus 160-180 ja kilot 40-60... saivarrellen on voinut siitä kaivaa että tahtovat naiset 180cm ja 40kg - eihän sellaisia löydy kuin sairaalasta! No joo...mutta siis samaa mieltä, jos ihannekumppani pitää määritellä kiloissa niin heippa.

Tänään vihdoin se humpsahdus tapahtui, jeee, 800g alaspäin. Tästä on kiva aloitella viikonloppu ja antaa sitäpaitsi tosiaan uskoa tuohon kilokalorilaskuriin - kun ynnäsin yhteen kaiken miinukselle jääneen niin pääsin juuri about kilon lukemiin (eli n. 7000kcal miinuksella)!

Onkos kaikki sinkut niin itsenäisiä etteivät täälläkään mitään yhteisöllisyyttä kaipaa? Kiva olisi kuulla muiden kuulumisia ja projekti(e)n edistymistä! Ja jos tätä ketjua pitäis ahkeraan kirjoittelun myötä tuossa etusivulla niin josko tänne joku miespuoleinenkin eksyisi, vaikka aihepiiri ainakin toistaiseksi kovin naisellinen onkin...

Itsellä oli taas aamulla punnitusaika, -1,1 kg edellisestä, jei! Yhteensä jo 3,6 kg. Mutta siis edelleenkin vetelen KK:n mukaisesti säästöliekillä, saa huutaa....

Heippa hei! Mulla olis nyt lukema 75 kg eli -0,5 kg viikontakaiseen. Hitaasti mutta varmasti se tästä laskee.
Saapi nähdä miten viikko menee kun otin tänään sikainfluenssarokotuksen. Jos tulee jotain oireita, taitaa jäädä liikunnat väliin. Toistaiseksi kaikki hyvin

Mahtava ketju, liitynpä minäkin mukaan. Olen 26-vuotias sinkku, 172cm ja 92kg. Tavoitteena on päästä normaalipainon ylärajalle, mutta sinne on vielä piiitkä matka.

Olen ollut sinkkuna jo pian kolme vuotta, ja tänä aikana on ollut vain sellaisia lyhyitä tapailujaksoja.
Itse en ujostele alastomuuttani sitten, kun toisen tunnen sen verran hyvin, että muutenkin olisi normaalia olla alasti. Sen lisäksi en vieroksu ollenkaan saunailtoja, menen jopa sekasaunaan ihan reilusti alasti (teekkaritausta saattaa olla tässä vahvistavana tekijänä..) Huomaan ison kokoni ja massan siinä vaiheessa, kun kaverit käpertyvät poikaystäviensä kainaloon. Itse en ole ikinä kainaloon oikein kunnolla mahtunut

Toivoisin tietenkin kovasti itselleni poikaystävää, ja tasavertaista parisuhdetta, mutta sitä oikeaa, tai edes parasta mahdollista ei ole vielä tullut vastaan. Mitä kauemmin asun yksin, sitä kriittisemmäksi tulen kumppanin suhteen.

Tuo kiemurtelu peiton alla on kyllä niin tuttua. Tekisi mieli ottaa toisen kädestä kiinni ja nostaa se pois mahamakkaran päältä