Yli 60-vuotiaat

Iloinen viikonloppu Uudessakaupungissa. Aikaa olla vanhojen ja uusien ystävien kanssa. Paljon naurua, puhetta, laulua, soittoa, runoja ja teatteria. Ja taidetta. Aivan mahtavaa.
Tätä irtiottoa arjesta odotin, ja se antaa voimaa.

Teatteriesitykset olivat ugilaisen teatteriryhmä Lentävän Lokin Eila, Rampe ja palvattu onni sekä turkulaisen Jo-Jo -teatterin Mielensäpahoittaja. Tosi naurettavia, mutta samalla liikuttavia ja koskettavia esityksiä.

Ruoka- ja juomapuolella viikoloppu oli täynnä lipsahduksia, mutta ne kuuluvat asiaan, kun ollaan koolla ystävien seurassa aamusta myöhään iltaan.

Auriel, olet seikkailija. Ihailen rohkeuttasi ja kykyäsi löytää kauneutta siellä missä liikut. Meri on minulle tuttu lähinnä vain niin, että kävelen sen rannoilla, istun kallioilla, katselen sitä etäältä. Sinä elät sen aalloilla - oi!

Tänään on painonpudotukseni uuden alun ensimmäinen päivä. Päätin alkaa merkata syömiset ylös ja seurata oikeasti mitä syön - muuten paino vain nousee.

Aurinko paistaa. Kohta lähdemme aamukävelylle westien kanssa. Mukavaa päivää itse kullekin.

Isompi poika oli ensimmäistä kertaa kerhossa ilman äitiä. Vissiin vähän huomionkipeä, oli aivastanut toista lasta päin ja kysynyt sitten: haittaakse?

Kerhon täti oli sanonut, että hyvä, että tiedät, ettei toista päin saa pärskiä.

Kotona poika oli toistanut kysymyksen, haittasko se. Äiti oli tokaissut tietenkin, ettei niin saa jatkossa tehdä, muttei se nyt niin haittaa.

Poika oli hetken hiljaa ja kysyi sitten: miksei nykyään mikään enää haittaa mitään?

On sinulla Auriel todella rohkeutta En varmaan olisi uskaltautunut moiseen. Meri on jotenkin niin kunnioitusta herättävä, mutta ehkä tunnet oman lähimeresi käyttäytymisen ja sään vaikutuksen siihen.

Mattopyykit ihanasti ohi ja kuivana lattialla jo osa. Pojan matot tuossa vielä ovat pyörineet, kun sopivan suurta kuljetusta ei ole ollut tuohon järven toiselle puolelle.

Murheita En edes tiedä vielä uskallanko kertoa koirastani Tiltusta, koska vaara ei mitenkään vielä ole ohi. Pääsi tilapäisesti avoimesta varaston ovesta sisälle ja söi siellä rotanmyrkkyä. Niin jäi matonpesut ja seinänmaalaukset. Missä lähin päivytys? Soitin ja neuvottelin ainakin kuuden eri eläinlääkärin kanssa ja yritin ensin kotona saada sitä oksentamaan suolan avulla. Ei onnistunut. Sitten nopeasti autoon ja suuunta...ei vielä selvillä. Alavus olisi ollut lähin, mutta sieltä ei löytynyt vasta- ainetta K- vitamiinia ja muutenkin hiukan nihkeä kohtelu, kun ei kuulu piiriin. Jyväskylää tarjottiin, mutta aikani soiteltuani poikani ajaessa sain yhteyden Parkanon päivystykseen, jossa oli heti eläinlääkäri valmiina odottamassa. Oli vielä niin pitkälle ajatellut, että oli ystäväänsä, joka tuli Tampereelta pyytänyt ottamaan lääkehiiltä auki olevasta apteekista.

Tuo oksentaminen pitäisi saada mahdollisimman nopeasti tapahtumaan ja vasta kahden 3% vetyperoksidi annoksen jälkeen suostui puklamaan neljä suurta läjää. Neljä silmäparia seurasi tarkkana ja kiitteli koiraa, joka tietysti ihmetteli itse tilannetta.
Viime torstai- illasta aika oikeastaan on mennyt eläinlääkärille soitellessa lääkkeistä, oireista ym. K-vitamiini ja hiilitabletit menevät jo rutiinilla aamuin illoin. Nyt tänään oli oireena kömpelö liikkuminen muuten niin iloisella ja touhuavalla koiralla. Pieni siru kipulääkettä sai sen parin tunnin levon jälkeen taas yrittämään hyppelyä.

Vielä pitäisi saada veren hyytymistekijät selville. Toivon sen onnistuvan omalla paikkakunnalla. Uusi lääkäri myös täällä, joten kaikki tieto ei aamulla vielä ollut hallinnassa. Mielessäni kuitenkin ajattelen ja olen kiitollinen heille kaikille jotka opastivat ja edelleen auttavat jatkossa, mikäli huomisaamu vielä valkenee ja koira on hengissä. Huomisiltaan ehkä pahin olisi voitettu. En millään antaisi cotoniani pois vielä
Tarkkailen pisua. onko verta? Valkoisen kertakäyttölautasen nopea työntäminen pyllyn alle onnistui eka kerrasta. Ainakin vielä se on kauniin keltaista, mutta nuo liikkumisvaikeudet kuuluvat myös myrkytysoireisiin??

Ottihan Tiltu aamulla spurtin rastaan kanssa pensasmustikkamaalla. Rastas sai minun kädestäni reilun vauhdin, mutta ihmeesti suunta säilyi. On ne taitavia. Tiltulla on hyvä virka rastasvahtina ja kehua pitää.

Pensasmustikkaa kerättynä hiukan yli 20 kg ja varmaan vielä saman verran kypsyy. Nyt ilma tuntuu aika kolealta, kun puoli yhdeksän aikaan tulin keräilypuuhista.

Huomenna vyöhyketerapeutti ja ruokakauppa. Sitten ruuanlaittoon ja loppupäivä menee jälleen puutarhassa sen pakollisen päivälevon
lisäksi.

Voi leekeri,
mikä kauhea tilanne teillä siellä. Onneksi olet saanut Tiltu koirallesi apua ja itsellesi neuvoja miten koira-ystävää hoitaa.

Lämpimät ajatukset kiitävät sinne luoksenne. Monta toivon kipinää puhallan sinne myös.

Toivon, että huomenna kaikki olisi jo hyvin.

Siihen luottaen. Hyvää yötä.

Noin 100-vuotias pikkukoira lähti eilen hoidosta kotiinsa, Tiltun lajitoveri ja edelleen elämää pukkaava leikkimielinen otus, jonka havaitsin nukkuvan yöllä kyljessäni saman peiton alla.

Tiltulle toipumista miljoona tuhtia! Meilläkin muistetaan! Onneksi ne on sitkeitä pikku otuksia, hiukan epäkoiria, puoliksi kissoja, itsetietoisia ja persoonallisuudeltaan vahvoja.

Kävin rämeikössä ja kallionlaella. Tuloksena muutama litra mustikoita ja muutama litra vadelmia ja muutama litra hirvikärpäsiä. Nyt lähden mansikkamaalle ja sitten keitän kuningatarhilloa. Syyskuussa on nuoruudenystävän 70-vuotisjuhlat, jonne ei kuulemma saa viedä lahjoja. Kuningattarelle voi kuitenkin varmaan viedä hilloa, ei se mikään lahja ole. Samalla mukaan menee itsekäs ajatus: muista minua joka kerta, kun avaat hillopurkin...

Mikä ero mahtaa olla myötätunnolla ja surulla tilanteessa, jossa hyvä ystävä sairastaa? Olen sitä tässä marjoja peratessani pohtinut, enkä ole löytänyt ratkaisua. Saisinkohan teiltä apua?

Suru ja myötätunto - voiko niitä erottaa toisistaan?

Minulle suru on syvästi henkilökohtainen asia. Ympärillä olevat ihmiset ja asiat kaikkoavat jonnekin kauas. En osaa toimia, en tehdä asioita. Pidän vain rutiineista kiinni. Suru vie voimat joskus pitkäksikin aikaa. Vasta vähitellen alkaa nähdä ympärilleen, tuntea ja kokea.

Varmasti suru voi olla ihan muutakin. Haikeutta, joka ei kosketa aivan niin syvältä. Surua isojen asioiden äärellä, melkein maailmanlaajuisten, ei niinkään henkilökohtaisten.

Myötätunto on minulle hieman helpompaa. Kun koen myötätuntoa, yritän toimia ja tehdä jotain, niin että toisella, toisilla, olisi hieman parempi olla omassa surussaan, omien vaikeuksiensa keskellä. Myötätunto on minulle toisen taakan kantamista, yritystä ymmärtää mitä toinen kokee- vierelle jäämistä silloinkin, kun ei osaa eikä ymmärrä.

Mutta kun läheinen sairastuu vakavasti - suru ja myötätunto jotenkin ympäröivät toisensa, sekoittuvat toisiinsa. Ehkä silloin yritän työntää omaa suruani hieman etäämmäs ja antaa myötätunnolle tilaa. Se auttaa minua toimimaan, jos toimintaa tarvitaan. Suru lamauttaa.

No...aika sekavaa pohdintaa. Melkein jo deletoin kirjoittamani, mutta jääköön. Jotenkin näin ajattelen. Epämääräisesti.

-

Kiitos ystävät osaaottavista viesteistänne. Viisi päivää on jo jonkinlainen merkkipaalu toivosta Tiltun kanssa. Liikkumiskankeutta edelleen, mutta ajoittain hyvinkin pirteä. Syönyt jokaisen ateriansa ja lääkkeensä. Kaiken muun liikunnan ja virikkeiden ollessa vähissä pureskeli paperilautasen pieneksi silpuksi tuulikaapissa. Rastaat saavat nyt olla rauhassa, lepoa mieluummin, luin jostain

Rasvainen ruoka edistää K-vitamiinin imeytymistä, joten saa rypsiöljyä. Allergisen koiran muonaa en vaihda muuhun. Ehkä huomenna voimme käydä antamassa verinäytteen? Tiltu täyttää 11 vuotta 25.8. Arvelen sen olevan myös ikinuori pieni veijari. Ovat todella sitkeitä ja silmät pyöreänä vakavana katsoi kun itkin ja kehotin, "taistele"

Oliko todella viime yönä jo 4-astetta? Niin minulle kertoi vyöhyketerapeuttini aamupäivällä. Meillä ei ole mittaria joka jättäisi merkinnän viileimmästä hetkestä. Ei hyvältä vaikuta syksyn sää.

Olin mustikkamaalla varttia vaille yhdeksään ja poika jäi vielä roikkumaan nosturin koriin 10 m korkeuteen vaaleata seinää raaputtamaan maalista. Minun mustikkani alkoivat kaikki olla saman värisiä.

jumbojet olet mielestäni hyvin eritellyt surun ja myötätunnon. Suru koskettaa lähempää ja on lähempänä tapahtuva. Toisaalta, kokemukseni pohjalta myös kauempana olevan hyvän ystävän sairaus aiheuttaa surua ja pelkoa tilanteen vakavuudesta. Myötätunto siihen tulee luontaisena mukaan ja halu auttaa ja helpottaa läheisen oloa. Tuntemukset vaihtelevat tilanteen mukaan toivosta toiseen ääripäähän.

Semppiä Leekeri ja Tiltu.

Exkodin hopeapajun oksalla oli lintulauta. Lintulaudalla auringonkukansiemeniä, maapähkinöitä tai talipalloja. Pikkulinnut pyrähtelivät napostelemassa. Kunnes naapuri ystävällisesti ilmoitti että se houkuttelee myös rottia paikalle. Se lysti loppui siihen.

Nykykodin roskiksen ovessa oli taannoin varoitus rotanmyrkystä. Onneksi en ole otukseen koskaan törmännyt.

Pötkötin terassikeinussa uutta ikeakuvastoa selaillen. Ohi leijaili puiston ainoan läheisen koivun siemeniä kohti raollaan olevaa makkarin ikkunaa. Osa laskeutui keinun katokselle juuttuneen männynsiitepölyn joukkoon.

Oliivipuun ympärillä pörrää pimppareita vaikka se ei tänä kesänä kukkinutkaan. Se kasvatti vain uudet lehdet talvella varisseiden tilalle.

Pari unikonkukkaa ja muutama nuppu kurkottaa kohti aurinkoa. Keväiset orvokit kukkivat ihmeekseni edelleen - tosin pienemmin kukkasin. Yleensä ne ovat ryytyneet jo juhannuksen tienoilla.

Clematikset avasivat suuret nuppunsa heinäkuussa. Ne kiipeilevät syvänsinisin ja vaaleanpunaisin kukin säleiköissä kilpaa sukulaisensa alppikärhön kanssa, joka aloittelee keväisen jälkeen uutta kukintaa. Yksi sinililavalkoinen nuppu on jo auki.

Syvänsininen ritarinkannus lopetti juuri kukintansa. Tuuheat lehdet suojaavat samassa suuressa ruukussa asuvia clematiksia. Kukkien värit sointuivat kauniisti toisiinsa. Hajuherneen latvukset ovat täynnä tuoksuvia samansävyisiä kukkia.

Iltaisin syttyvät tuikut ja kynttilät. Kun on yö ja taas elokuu... niin kuin Tomi Metsäketo laulaa ah niin romanttisesti laulussa Kuu.

Kuutamoa odotellessa tervehtien.

PS. Tämä kukkajuttu ei ole ainoa harrastus. Olen myös mökkeillyt järven rannalla ja nukkunut siellä - kuinka ollakaan - kuopuksen tyttöystävän koira kainalossa, vaikka emäntänsä peti olisi ollut muutaman metrin päässä. Merellä urheilukalassa, saarissa ja salmissa, olemme muutaman kerran käyneet eväät mukana, kelluntaliivit päällä ja viisheppasen siivittämänä.