Vieras olo omassa vartalossa

Mistähän johtuu että vaikka olis kuinka tyytyväinen omaan peilikuvaan ja painoon, niin silti on välillä olo kuin olisi jonkun muun kropassa? Kuulostaa ehkä oudolta mutta minulla on välillä vieras olo omassa vartalossani. Onko teillä muilla ollut samanlaisia tuntemuksia?olen tyytyväinen ulkonäkööni ja painooni mutta välillä tulee olo kuin olisi jonkun muun kropassa...

Itse olen käynyt läpi syömishäiriön ja tiedän tasan tarkkaan miltä tuntuu olla vieras omassa kehossaan. Tuntuu, että pää ja ruumis ovat kaksi erillistä osiota, jotka eivät vain kohtaa toisiaan. Ihan niinkuin kaksi palapelin palaa, jotka eivät sovi toisiinsa. Välillä tämä tunne vallitsee vieläkin. En vieläkään pidä peilikuvastani ja kehostani, mutta olen oppinut elämään sen kanssa. Minulla auttoi fysioterapia, auttoi hahmottamaan vartaloa ja yhteyttä mielen kanssa.

Itsellänikin oli pitkään jotenkin kummallinen olo omassa vartalossa. Joogaaminen, rentoutuminen ja syvävenyttely auttoi tuntemaan oman kehonsa paremmin ja paransi ainakin omalla kohdallani itsetuntoa. Olen myös huomannut, että jos en ainakin kerran viikossa tee kunnollista joogahengitysrentoutumista, alkaa tuntemus omasta kehosta kadota, vaikka harrastaisinkin muuta liikuntaa.

Mistähän se johtuu...

Noh, korvien välistähän se johtuu. Itsekin olen käynyt läpi syömishäiriötä useamman vuoden, ja vaikka syöminen normalisoituikin, päänsisäiset asiani alkoivat selvitä vasta ammattitaitoisen psykiatrin puheilla.

Siksipä mielestäni painonhallintafoorumi ei ehkä ole paras paikka syömishäiriöisten keskustelulle, eiköhän netin suuresta maailmasta löydy mielenterveyspalstojakin, joissa näitä kehontuntemusongelmiaan voi käydä läpi.

Sanon näin koska aikoinaan oma syömishäiriöni paheni ilmapiirissä, jossa oli muitakin syömishäiriöisiä, jaettiin oksentamisvinkkejä ja äärimmäiset laihdutuskeinot alkoivat tuntua normaaleilta ja arkipäiväisiltä.

Tälläkin foorumilla on vaikutuksille altista nuorta väkeä, joille en soisi tuputettavan syömishäiriöön selkeästi viittaavia ajatusmaailmoita normaaliin elämään muka kuuluvana ilmiönä.

Syömishäiriö on oire niistä ongelmista, jotka oikeasti sijaitsevat pään sisällä, eikä painonhallinta missään mielessä ole ratkaisu niihin. Siksi nämä keskustelut eivät mielestäni kuulu Kiloklubin terveellisen painonhallinnan keskustelujen alle, vaikka aihe sinänsä painonhallintaa sivuaakin.

Mä tunnen itteni vieraaksi tässä kehossa ja ei en todella ole tyytyväinen painooni ja ulkonäkööni, mutta siksihän minä täällä teen niille jotain.

Peiliin kun katsaa tulee tunne, että tuo en ole minä!

Mutta edellisen kerran, kun sain itseni melkein normipainoiseksi, tämä tunne tuli silloinkin, mutta toisin päin. Millään ei meinannut uskoa, että se peilistä näkynyt tyyppi oli tää sama akka. Eli mieli ei kerinnyt perässä.

Ei nää tuntemukset mitenkään syömishäiriöön liity ja luulen, että niitä on kovin monellkin ihmisellä välillä. Pitäisi oikein alkaa panostaa siihen, että tulee sinuiksi oman vartalonsa kanssa. Tosin jos tässä vaiheessa on tyytyväinen, niin luultavasti painon tiputtaminen loppuisi luultavasti siihen. Siitä tuo en kyllä ole minä tunteestahan tämä taas lähti. Nyt vaan pitää pitää nämä menetetyt kilot poissa.

sunnuntaina, 3. huhtikuuta 2011 klo 17:43 maria68 kirjoitti:

Mä tunnen itteni vieraaksi tässä kehossa ja ei en todella ole tyytyväinen painooni ja ulkonäkööni, mutta siksihän minä täällä teen niille jotain.

Peiliin kun katsaa tulee tunne, että tuo en ole minä!

Mutta edellisen kerran, kun sain itseni melkein normipainoiseksi, tämä tunne tuli silloinkin, mutta toisin päin. Millään ei meinannut uskoa, että se peilistä näkynyt tyyppi oli tää sama akka. Eli mieli ei kerinnyt perässä.

Ei nää tuntemukset mitenkään syömishäiriöön liity ja luulen, että niitä on kovin monellkin ihmisellä välillä. Pitäisi oikein alkaa panostaa siihen, että tulee sinuiksi oman vartalonsa kanssa. Tosin jos tässä vaiheessa on tyytyväinen, niin luultavasti painon tiputtaminen loppuisi luultavasti siihen. Siitä tuo en kyllä ole minä tunteestahan tämä taas lähti. Nyt vaan pitää pitää nämä menetetyt kilot poissa.

Joo, en tarkoittanut että se automaattisesti viittaa syömishäiriöön, mutta siinä vaiheessa kun nykypäivän täydellisyyden tavoittelu johtaa liialliseen itsetarkkailuun, joka puolestaan ilmenee itsetyytymättömyytenä ja oireilee neuroottisuutena syömisen suhteen, silloin ei enää puhuta painonhallinnasta, vaan syömishäiriöstä.

Itse vaan näen punaista aina kun syömishäiriöistä käyttäytymistä yritetään arkipäiväistää ja normalisoida. Ei se automaattisesti kuulu normaalina osana jokaisen nuoren naisen (ja nykyisin miehenkin) elämään, vaan siihen johtavaan ahdistukseen tulisi puuttua jo aiemmin, ennen kuin ollaan edes syömishäiriössä saakka. Ikävä kyllä näitä tapauksia ei joko tunnisteta ajoissa tai oteta tarpeeksi vakavasti. Siitä seuraa ruumiita, joko ruoanpuutteen aiheuttaman uupumuksen johdosta tai itseinhon aiheuttamana oman käden kautta. Rumaa, mutta totta.

Mulla vastaavaan tunteeseen olivat syynä äkilliset fyysiset muutokset, siis nopea painonnousu. Hoikistumisen myötä aloin taas näyttää ja tuntua siltä omalta itseltäni, johon olin tottunut. Jos koko aikuisikänsä ylipainoisena ollut hoikistuu, joutuu tosiaan sopeutumaan kokonaan uuteen ja erilaiseen kehoon. Ilmeisesti jotain samantapaista voi käydä myös vanhenemisen myötä, ihminen muistaa itsensä nuorempana. Ajatuksissani minulla ei esim. ole ryppyjä otsassa

Jos sinulle ei ole tapahtunut fyysisiä muutoksia ja tunteet hankaloittavat elämää, kyseessä voi olla dissosiaatiohäiriö:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00361
http://fi.wikipedia.org/wiki/Dissosiatiivinen_identiteettih%C3%A4iri%C3%B6
^Teksteissä on kuvattu ääritapauksia. Älä säikähdä. Jos sinulla on jotain seuraavan tapaisia oireita, käy juttelemassa terapeutille esim. aikuispsykiatrian poliklinikalla:
"Dissosiatiivisen identiteettihäiriön oireet saattavat muistuttaa muiden psykiatristen häiriöiden oireita. Lisäksi siihen liittyy usein joukko muita psykiatrisia ongelmia, kuten epävakaa persoonallisuus, traumaperäisiä oireita, syömishäiriöitä, päihteiden väärinkäyttöä, masennusta ja ahdistuneisuutta."

Dissosiaatiohäiriön tavallisin hoito on terapia.

Henkilökohtaisesti kyseenalaistan Wikipediassa mainitun "persoonan rakenteellinen dissosiaatio"-teorian ja monia psykoanalyyttisen suuntauksen teorioita. Arvaukseni on, että sinulla on hieman vilkas mielikuvitus, ja kyseessä on jonkinlainen ajatusleikki, johon eläydyt. "Millaista olisi olla toisenlainen?" En usko että kyse on mistään vakavasta, mutta kysy ihmeessä ammattilaisen mielipide.

Aiemmin viestiin vastanneet ehdottivat, että harrastaisit jotain liikuntaa, jossa saisit tuntuman omaan kehoosi, tai kävisit fysioterapiassa. Lisäisin listaan ajatusten purkamisen jollain sinulle luontevalla keinolla, esim. maalaamalla, kirjoittamalla, puhumalla terapeutille tai luotettavalle läheiselle.

Kokemusteni mukaan erilaisia kuvitelmia on hyödyllistä käsitellä tiedostamalla ne ja tekemällä niille jotain. Pelottavastakin ajatuksesta tulee siedettävä, jos sen purkaa esimerkiksi kuvaksi, runoksi tai novelliksi. Nämä siis omia ajatuksiani psyykepotilaana, jolle tavallisesta keskusteluterapiasta ei ole ollut hyötyä.

Mustakin tuntuu, että mun pää on väärässä kropassa. Keho ei todellakaan ole sitä, mikä se ideaalikuva pään sisällä on. Ja kun todellisuus ja haavekuva eivät kohtaa, niin sitten onkin jo ongelmia.

Tosin itse kyllä uskon, että tuo toivekuva on sen verran realistinen, että se on ihan saavutettavissa, enkä kyllä koe olevani minkään terapian tai muunkaan tarpeessa.

Jostain syystä se itsensä luoma omakuva ei sitten vastaa sitä peilistä näkyvää ihmistä.

Välillä en edes muista, että olisin ollut jollakin tapaa erilainen kun nyt, vaikka kiloja on karissut yhden ihmisen verran. Huomaan kyllä, että peileistä katson itseäni niinkuntosalilla kuin isoista ikkunoista ja huomaan, että minähän olen ihan normaalin näköinen enkä mikään valtavan suuri möhkäle, kuten ennen ajattelin, kun satuin vahingossa peiliin tai ikkunasta heijastuvaan kuvaaan katsomaan. Välttelin kyllä noita omia kuvia, mutta nykyisin katselen itseäni pystypäin.

Välillä kyllä tulee tunne, että ei tunne tiseään ja se tulee esim. sellaisissa tilanteissa, kun pitäisi tehdä jotain, mitä ennen ei ole pysytynyt ja nyt pystyykin, kun painoa on pudonnut niin paljon. Huomaa, ttä siellä sisällä asuu vielä se minä,joka sanoo,e ttä en voi nousta tuolille, kun pelkään, että putoan tai en voi juosta, ettei nilkat mene tai en voi hyppiä, kun nilkat menee tai en mahdu tuosta, kun olen niin lihava jne, jne. , niitä on paljon sellaisia tilanteita. Välillä sitten herään, että hei kyllähän minä nykyisin voin ainakin kokeilla.

Tällainen tilanne oli yksi hyvä esimerkki, kun joulukuussa olimme reissussa ja olen aina ennen tarvinnut lentokoneessa jatkokappaleen ja kun ohitin sen lentoemännän niin ajattelin koko ajan, että pitäisikö pyytää se jatkokappale,js en sittenkään mahdu siihen normaaliin vyöhön. Heti kun idtuimme oli pakko kokeilla mahdunko ja tietenkin mahduin, kun vyötärönympärys oli pienentynyt puoli metriä ja järki sanoi sen jo siellä lentoemon luonakin, mutta jotenkin vaan se ajatus oli niin vahva, että täytyy pyytää jatkokappale.

Vieläkin vältän ahtaita pieniä kauppoja, kun ajattelen, että olen kuin norsu lasikaupassa, mutta pikkuhiljaa pystyn jo menemään joihinkin pikkukauppoihin.

Usein minulle tulee myös vvierasolo, kun nään jonkun sellaisen henkilön, jota en ole nähnyt pitkään aikaan ja hän alkaa päivittelemään , että sinä olet muuttunut ja laihtunut ja paljon muita adjektiiveja olemuksestani. Olen kuitenkin jollakin tasolla omaksunut tämän uuden olomuotoni enkä pidä sitä outona, mutta sitten kun joku siitä muistuttaa, että olen ollut erilainekin niin sitten ihan pysähtyy, että joo olenhan minä todellakin muuttunut varmaankin, kun viimeksi hänet näin olin vaikkapa - 40 kg pienempi tai - 60 kg pienempi jne. .

Tällaisia ajatuksia minulla tuli nyt aamupäivällä mieleen.

Onpa helpottavaa kuulla että muillakin on täällä samanlaisia ajatuksia.
Ehkä tällaiset ajatukset on ihan normaaleja jos niitä tulee vain silloin tällöin.

Tiedän että tämä ketju ei ehkä kuulukaan tänne ulkonäkö-osastolle, kun tarkemmin tätä luin ja selailin. Ehkä tämä sopii paremmin terveyteen tai painonhallintaan....

Joka tapauksessa noita itsensä vieraaksi tuntemisia tulee aina silloin tällöin.
Onneksi ne menevät kuitenkin ohi. Pitää tosiaan varmaan vaan sopeutua olemaan tämän kokoinen ja muotoinen mitä nyt on. Aikuiseksi muuttumista ei voi estää.

Joo ja minäkin harrastan joogaa

En usko että nämä tuntemukset johtuisivat syömishäiriöstä. Enkä siitä jaksa enempää edes puhua. Haluan unohtaa sen ja elää tätä päivää.

kaikenlaisia kummallisia juttuja ihmismielessä sitten tapahtuukin...

saattaa olla HIEMAN sekava viesti taas kerran mutta se nyt ei olisi mikään yllätys. Omia ajatuksiaan on joskus vaikea selittää