Törkeitä kommentteja

Nyt ei ole ymmärryksestä kyse sen enempää kuin tunteistakaan. Vain siitä että ihmiselle on opetettu oikea ja väärä tapa käyttäytyä muita kohtaan, tämä pätee pieniinkin lapsiin vai onko pienet lapset muka villinä kasvaneita kunnes teininä yht äkkiä pitäisikin käyttäytyä.
Ei ole kyse siitä ymmärtävätkö kuinka paljon tuskaa ja ikävää aiheuttavat vaan siitä että tiedetään mikä käytös on oikein ja väärin. Se on ihan niin yksinkertaista, mutta, se on aina monimutkaisinta.
Ja kuulostan varmaan raa'alta ja kyyniseltä, mutta ihmiset jotka kiusaa ymmärtävät vain voimannäyttöä. Itseltäni on kaks kertaa vuosien varrella kiusaamiseen pamahtanut hermot omalla kohtaa. Kummassakin tapauksessa oli kyse päivittäisestä kiusaamisesta vuosien ajan.
Ja voin sanoa ettei ollut kaunista jälki tai että olisin ylpeä siitä että lopulta sorruin vetämään turpiin kiusaajiani niin että soi. Mutta, kumma kyllä tuo tehosi, missä ei jälki-istunnot reksin puhuttelut koulukuraattorit, vanhemmat jne saanet muutosta aikaan. Vasta sitten kun viimeinenkin itsehillintäni petti ja sorruin tuohon sain rauhan. Sitten sain kulkea koulumatkat rauhassa, ilman huutelua perään, hiuksista kiskomista, tönimistä, nimittelyä kura/lumipesuja jne.
Joten minulle on aika turha tulla sanomaan että kyllä kiusaajat saadaan kuriin sivistyneesti tai että kunhan vaan ymmärtävät tekojensa seuraukset niin lopettavat.

Kirnauskis: en olis ite osannu paremmin sanoa. Vaikka ei ymmärtäis tekojensa seurauksia niin ihan totta on että oikean ja väärän erottaa kaikki, pienikin lapsi kun se hänelle opetetaan. Empatiakyky kehittyy lapselle vasta muistaakseni noin 6-vuotiaana mutta jo paljon pienempi lapsi tajuaa oikean ja väärän kuhan se on opetettu hänelle kotona. Ja tässä kyllä vanhemmat ovat vastuussa asiasta, kuten a-mari sanoikin, että se on vanhempien tehtävä opettaa lapselle mikä on oikein ja mikä väärin ja mikä hyväksyttävää ja mikä ei.

Juu, onhan se vanhempien vastuulla kuinka lapsia opetetaan, mutta, kun katsoo kuinka lapset käyttäytyy, niin ei taida olla paljon opetettu, ikävä kyllä.
Ja lapsikin tajuaa sen kun vanhemmat opettaa yhtä ja sitten itse käyttäytyvät toisin, niin on ihan sata varmaa että lapset käyttäytyy niin kuin vanhemmat.
Itselläni oli viime viikonloppuna tilaisuus nähdä kuinka kasvatus vaikuttaa, olin liikkeellä 3 tuttava pariskunnan kanssa joilla yhteensä 5 lasta. Ja kyllä on erot huomattavat, jos vanhemmat olivat kohteliaita ja seurallisia niin olivat lapsetkin, mutta kun vanhemmat olivat aika välinpitämättömiä muita ihmisiä kohtaan niin olivat lapsetkin, varsinkin kun vanhemmat vain käskyttivät lapsiaan. Sitä oli oikeastaan mielenkiintoista seurata.

En oikein jaksa uskoa, että olisi NOIN vähän aikuisia, jotka opettavat lapsilleen yhtään mitään! Näyttäisi enemmänkin siltä, että teini kapinoidessaan aikuisia vastaan ei välitä paskaakaan muiden tunteistakaan, vaan käyttäytyy huonosti ja kiusaa myös. Näin voi olla, vaikka olisikin ollut lapsena kiltti ja hyvätapainen. Joukossa tyhmyys tiivistyy, ja porukka vie.

Monia hyviä pointteja tässä tullutkin, täytyy myös muistaa, että ihmisellä on kyky toimia myös vastoin moraalista näkemystään. Eli toisinsanoen ihminen voi ihan hyvin tietoisesti tehdä väärin, tietäen kokoajan, mitä tekee. (Jätetään tästä nyt pois filosofinen pohdinta siitä, että ei ole olemassa mitään absoluuttista oikeaa tai väärä, perustamme toimintamme "yleisesti hyväksytylle" toiminnalle, joka toki vaihtelee myös kultuurillisesti.) Ja sen lisäksi, että ihmisellä on mahdollisuus toimia vastoin moraalista (omaa) näkemystään (määrittelisin vaikka niin, ettäsilloin yleensä omatunto soimaa tehdystä), ihminen voi myös tiedostaa asian olevan "yleisessä näkökannassa" väärin (eli esim hänelle on opetettu, että se on väärin), mutta ei itse koe toimintaansa vääräksi (ei tunnelinkkiä väärintekemiseen, omatunto ei herjaa)=> miksipä sitten ei tehdä sitä. (Tämän voinee linkittää tässä keskustelussa siihen empatiakyvyttömyyteen. "Mitä väliä jos kiusaaminen on väärin? Mitä se mua kiinnostaa?")

Kyllä se vaan totta on että on todella paljon vanhempia joilla ei ole itselläänkään minkäännäköisiä käytöstapoja niin miten voisi olettaa heidän kykenevän opettaa jälkikasvulleenkaan niitä? Ja oikeesti on ihan tosi paljon lapsia jotka on todella huonotapaisia huutelijoita ja kiusaajia. Tuntuu että yhä enenevässä määrin. Valitettavasti.

Pakko sanoa tähän väliin, että itse kouluaikoina olin moraalisesti aika ambivalentti tapaus. En ollut pahin kiusaaja, mutta enpä niitä kiusattuja kauheasti puolustanutkaan. Tämä siitä huolimatta, että vanhempani ovat aina teroittaneet minulle, siis ihan pienestä saakka, toisten ihmisten kunnioittamisen tärkeyttä ja sitä, ettei ketään saa jättää joukosta pois. Isäni esimerkiksi laittoi minut aina kutsumaan koko luokan esim. synttärijuhlille, etten kutsuisi vaan "suosittuja" tyyppejä ja siten loukkaisi muiden tunteita.

Minusta ei ole välttämättä kasvanut mitään maailman parasta ihmistä ja saatan olla hyvinkin kärkevä jos huomaan typerää ja lapsellista käytöstä ympärilläni, mutta yleisesti yritän olla suht' inhimillinen ja oikeudenmukainen läheisilleni. Mutta pointtini siis on, että vaikka vanhemmat kuinka yrittävät kasvattaa lapsistaan huomaavaisia ja kohteliaita, ei se välttämättä aina auta, vaan kiusaamista tapahtuu silti.

Mut on kasvatettu tosi hyvin ja vanhemmat on myös näyttäny hyvin esimerkkiä miten toisia ihmisiä pitää kohdella mutta täytyy sanoa että silloin kun on epävarma teini-ikäinen ei muiden tunteiden ajattelu ole ihan päällimmäisenä mielessä. Itse sain todella "hyvän" olon toisten nimittelystä ja huutelusta, varmasti siksi että itsellänikin oli suuria ongelmia. Mutta kyllä ihan teini-iän piikkiin tuon laitan enkä vanhempieni.

Voisin sen verran sanoa, että ihmiset sanovat tyhmiä asioita todella monista syistä. Itse mokasin aika ikävästi, kun kaveri tuli käymään joku aika sitten. Ollaan tunnettu 15- ja 16-vuotiaista (hän minua vuoden vanhempi) ja oltiin aika hoikkia silloin. Kumpikin on kuitenkin omilla tahoillaan lihonut ja laihtunut. Itse olen nyt normaalipainoinen, häneltä oli pudonnut 10 kg, kun tavattiin. Hän kysyi, että kuinka paljon painan nyt. Vastasin 61 kiloa (olen laihtunut siitä muutaman kilon). Hän hämmästeli sitä, että painan peräti 10 kiloa vähemmän kuin hän. Hämmennyin todella paljon. Olen myös tottunut siihen, että ihmiset yleensä painavat enemmän kuin minä, koska olen niin pätkä. Totesin sitten hölmönä, että "mut sä olet mua pidempi". Kaveri onneksi nauroi. Oli totta, että kaveri oli pidempi, mutta ehkei siitä 1,5 cm pituuserosta ihan sitä 10 kiloa tule... Nolotti aika paljon, mutta onneksi kaveri otti ihan huumorilla koko jutun. Itse kyllä olen miettinyt sitä jälkeenpäin.

Mutta eihän tuo ollut millään tavalla törkeästi tai loukkaavasti sanottu. Ei ainakaan mun käsityskyvyn mukaan. Sähän yritit olla mukava ja selittää sitä 10 kilon eroa sillä pituuserolla, etkä loukata millään lailla.