Minäkin olen mietiskellyt silikoneja. En ole yhtään tyytyväinen rintojani muotoon ja kokokin on aika pieni. Eniten mietityttää, että huomaako kuinka herkästi että rintoja on ehostettu. Luonnollisuus on kuitenkin aika tärkeä asia minulle, mutta itsetunto kärsii näistä luomuista Tosin taidan vielä huikan odotella että ikää tulee lisää ennen kuin teen asialle mitään, tällä hetkellä siis 22.
Täällä yksi jolla on silikonit. Päivääkään en ole päätöstäni katunut, mietin asiaa useita vuosia ja sitten lopulta tulin siihen tulokseen, että omat vartaloni, omat rahani ja oma elämäni. Negatiivista ja positiivista palautetta olen rinnoista saanut, jos niistä olen kertonut. Jojoilun ja raskauksien myötä rinnat olivat suorastaan järkyttävät. Viimeinen niitti oli kun laihdutin 10kg ja omistin pelkät nahkapussit. Rintani ovat sopivat suhteessa kroppaan, eivätkä edes työkaverini huomanneet eroa sillä aiemmin käytin reilusti topattuja liivejä. Voi kuulostaa pinnalliselta ja typerältä, mutta oma mieleni ja itsetuntoni koheni roimalla kädellä leikkauksen myötä. Tuossapa mitä nyt ekana tuli mieleen, vastailen mielellään kysymyksiin sillä itse päätöstä tehdessäni koin, että "kanssa sisarilta" oli todella hyödyllistä saada tietoa..niin hyvässä kuin pahassa