Nyt on pakko avautua jonnekkin.

Ei oikeasti tulee enää elämästä yhtään mitään.
Koko elämäni nyt 18 vuotta olen kärsinyt ylipainosta. Haukkumiset, häpeämiset -kaikki koettu.
Viime vuonna tähän aikaan olin laihtunut alkuperäisestä painostani -12 kg. Mutta ei siksi että olisin erityisesti laihduttanut vaan masennus vei kilot mukanaan. Nyt tänäpäivänä on tullut 22 kiloa lisää. Hivelee itsetuntoa. Olen lihavin ikänäni.
Vihaan kroppaani. Jo se että vihaan naamatauluani on hirveä kynnys, mutta siihen lisäksi tämä järkyttävä ylipaino(ylipainoa on siis +30 kg) Elämäni ei ole mitenkään mukavaa. En ole koskaan marssinut vaatekauppaan iloisena, koska tiedän ettei sieltä tule kuin katseita ja ei mitään kuitenkaan löydy.

Ja mistään ei apua tunnu löytyvän. Olen kokeillut kaikkea mahdollista. Kävin 2 vuotta ruokaterapeutilla->ei ollenkaan muutosta.
Missä ihmeessä oikeasti on vika?
Voivatko geenit olla oikeasti näin suuri vaikutus tähän suureen mahaani?(Kaikki läheiset sukulaiset ylipainoisia, vähemmän tai enemmän)
Viimeisenä yrityksenäni oli karppaus, mutta minun ei sitä annettu rauhassa tehdä. Vaan isä tuli joka kerta selän taakse "Ei ole oikein jos suomalainen jättää ruisleivän ja perunan väliin"->Tunki lautaselleni...Aikuiselle ihmiselle..kyllä.
Tukea ei kotoa paljon muutenkaan löydy.
On se nyt hirveätä kun koko lapsuus ikäni taistelin kilojeni kanssa..mitä se on tulevaisuudessa? Pilleripurkki ja hautaan varmaan. Ei sitä tälläisenä jaksa loppuunkaan asti. *Iso huokaus*
En tiedä mitä apua täältäkään muka pitäisi löytyä, mutta ainakin sain purkaa tunteeni. Kiitos siitä

Voi miten kurjaa, vaikea sanoa mikä auttaisi. Ilmeisesti asut vielä kotona? Silloin tietysti joudut varmaan syömään pitkälti sitä, mitä kotona on tarjolla. En usko, että sun on kuitenkaan ihan mahdotonta laihtua. Jos viimevuonna laihduit 12 kiloa, vaikka johtuikin masennuksesta, niin ehkä pystyt siihen uudelleenkin.

Syötkö aamiaisen, lounaan ja päivällisen, ja mitä niiden välillä? Jos syöt lounaan koulussa, niin syö ihan kohtuullinen annos sitä ruokaa, mutta lisäksi myös reilusti salaattia. Lautasmalli on hyvä apu. Jos syöt päivällisen yhdessä muun perheen kanssa, niin voit sitäkin syödä ihan kohtuullisen annoksen. Jos ei kasviksia yleensä ole tarjolla, niin yritä ehdottaa että niitä lisättäisiin. Eniten voit ehkä itse vaikuttaa aamiaiseen ja välipaloihin? Yritä katsoa, että niilläkin syöt jotain suht järkevää, näin on helpompi jättää turhat herkut pois jos niitä syöt. Eli jotain vihannesta/hedelmää välipaloillekin mukaan, ja riittävästi proteiinia ja myös kohtuullisesti rasvaa.

Laihduttaessa ei tarvitse tehdä mitään kovin extremeä, ei tarvitse vähentää syömisiä minimiin tai vain tiettyihin "laihisruokiin" eikä karpata tai muuta. Ihan perusruokaa syömällä voi laihtua, kunhan määrät on kohdallaan ja laatu suht ok. Voit katsoa KK:n laskurilla vinkkiä siitä, millaisia energiamääriä se suosittelee. Olet sen verran nuori, että uskon että varmasti laihdut kunhan vaan löydät oikeat keinot. Sulla on vielä suurin osa elämää edessä, älä ihmeessä luovuta painon tai minkään muunkaan suhteen! Jos onnistut tekemään hyviä muutoksia syömisiin ja ehkä lisäämään liikuntaakin vähän eikä paino silti ala pudota (odota ainakin kuukausi tai pari, joskus muutos käynnistyy hitaasti), niin sitten vain rohkeasti apua etsimään vaikka kouluterveydenhoitajan kautta.

Jos muuten tuo kiusaaminen vielä jatkuu, niin mene rohkeasti siitä jollekin puhumaan. Jos tuntuu, ettei kotona voi puhua, niin sitten kuka tahansa opettaja, koulukuraattori tai muu. Valitse vaikka se kaikkein kivoin opettaja, jolle tuntuisi helpoimmalta jutella, ja miettikää yhdessä mitä voisi tehdä. Mua on myös aikoinaan kiusattu koulussa ja tiedän kyllä, että tuntuu ettei siitä voisi kenellekään kertoa. Muista kuitenkin, että sun kiusaajat on ne, joiden kuuluisi hävetä, ei sun. Ihan sama kuinka lihava olet tai et ole, ketään ei saa kiusata, piste.

Tiedän tasantarkkaan tunteen. Olen itse 20v ja ollut koko vitun elämäni ylipainoinen, vihaan kaikkea ulkonäössäni ja olen muutenkin aika paskana koko läskinä elämisen takia. Jos kaipaat vertaistukea, juttuseuraa tai mitä tahansa, pistä yksäriä, voidaan vaikka mesessä jutella tms

Hei Mandariinisorsa!

Täällä kans yksi joka ymmärtää tilanteesi täysin.
Itse olen kuullut miten pitäisi laihduttaa jne 9-vuotiaasta asti.
Kotona on vahdittu syömisiä, Isä ei myöskään ymmärrä vähähiilarista ruokavaliota...
Niin vain lihoin tähän nykyiseen painoon.. nyt olen Isää about 2kg kevyempi, vaikkakin 13cm lyhyempi

mutta siis jos olen vanhempien luona käymäsä, laihduttamisesta ei meinaa tulla mitään kun katotaan erilaista ruokavaliota kieroon (paitsi äiti)
Isä ei kertakaikkiaan ymmärrä..

Onneksi en enää asu kotona ja saan itse päättää ruokailut jne aikasta pitkälle, tietty avopuoliso pitää ottaa huomioon.

Mutta kuten aikaisemminkin sanottu niin pienet muutokset tekee ihmeitä. jo se että vähentää sitä perunan ja leivän määrää.. jos se esim. on kotona vaikeaa jättää kokonaan pois, niin sitten vois sanoa että syön vaikka jomman kumman perunan tai leivän, mutten molempia, tai sitten otat niitä vähemmän?

Minä itse en juurikaan laihtunut vähä hiilarisella kun hormonitoiminnat jne oli niin sekaisin, mutta avomies kylläkin. Eikä edes jättänyt hiilareita minimiin, vähensi vain ja vaihto vaalean täysjyvään, rukiiseen jne.

Uskon että pääset ajan kanssa eroon ylipainosta, minäkin aion päästä!

Itselläni oli aina opiskelut tai jokin muu tekosyy, mutta nyt päätin että muutan elämääni ja ruokailutapojani askel kerrallaan loppu elämää varten. Ja pyrin asettamaan hirveän vähän joitain tiettyjä kg tavoitteita...

Kunhan saan ruokatottumukset uusiksi, niin eiköhän se tästä.

Ja mitä naaman rumuuteen tulee, niin en pitänyt omasta naamastani myöskään nuorempana... 19 kesäisenä kun tapasin avomieheni niin ensimmäisen kerran koin olevani kaunis kun hän niin sanoi.. <3

Nykyään tyyliin joka toinen päivä peilistä näkyy ruma läski ja joka toinen päivä kaunis läski

Tämä on pitkä taival niin itsensä hyväksymisen kuin kilojen karistamisen osalta.

tuosta ruuan laittamisesta lautaselle. Anopilla oli tapana tehdä niin sekä minulle että miehelle, vaikka kiellettiin. Jätettiin ne sit vaan syömättä siihen lautaselle. Ei tarvinnu montaa kertaa tehdä, niin meni perille.

Tsemppiä matkaan!

Hei Mandariinisorsa,
Laihduttamista en kommentoi muuten kuin, että kyllä ajan kanssa varmaankin onnistuu. Kuten muut ovat jo kommentoineet, koeta ola asettamatta aikaan sidottuja tavoitepudotuksia, ettei niistäkin tule paha mieli.

Koska itselläni diagnosoitiin masennus 1½ vuotta sitten, kiinnitin huomiota viittaukseesi viime vuotiseen masennukseesi sekä tuohon yliviivattuun osaan viestiäsi. Toivottavasti sait viime vuonna hyvää hoitoa masennukseen ja toivottavasti tuo hoito jatkuu vieläkin. Jos et saanut tai ei jatku, suosittelen omien kokemusteni perusteella yhteydenottoa lääkäriin tai terveydenhoitajaan. Älä missään tapauksessa jää masennuksesi kanssa yksin!

Itse sain avun kahdesta lyhytterapiajaksosta ja kokeilujen jälkeen löytyneestä minulle sopivasta lääkityksestä. Tällä hetkellä voin jo aika hyvin.

Tsemppiä sinulle ja hae apua muualtakin kuin täältä. Mutta täältäkin saat varmasti tukea.

Oletko tutustunut tämän palstan PCO-ketjuun? Siinä voi olla syy laihtumisen vaikeudelle.

Hei Mandariinisorsa,

Tunnen olevani melko samassa tilanteessa kanssasi. Olen myös 18 -vuotias (-93 syntynyt ja tällä hetkellä abiturientti) ja olin vielä tänä kesänä vakavasti masentunut. Minua kiusattiin ylipainosta koko ala-ja yläasteen ajan ja olin aina "se läski ja ruma tyttö", jota ei huolittu mukaan muiden juttuihin ja ei saanut yhtä paljon bilekutsuja kuin hoikat ja nätit tytöt. Kuten tickeristäni näkyy, itselläni oli myös laihdutuksen aloittaessani yli 30kg ylipainoa ja olen tähän mennessä onnistunut karistamaan hieman yli 11kg.

Asun myös kotona, eli syön hyvin pitkälti täysin perusruokaa, mutta tarkkailen kaloreita kalorilaskuri.fi -sivuston avulla, jonka kanssa minulla on helppo säädellä päivittäisiä kalorimääriäni. Kalorimäärien säätely voi olla alkuinnostuksen jälkeen ihan oikeasti hankalaa, mutta kun alkaa huomaamaan ensimmäisiä tuloksia niin into pysyy. En itse suosittele karppausta, mikäli et oikeasti halua luopua hiilihydraattipitoisista ruuista koko loppuiäksesi. Menen henk.koht. sillä eteenpäin, että syön mitä lystään (myös herkkuja), mutta pysyttelen oikeissa kalorimäärissä ja se on itselleni ollut kaikkein sopivin tapa pysyvään elämänmuutokseen. Näin on oikeasti hyvä olo.

Mikäli olet käynyt ruokaterapeutillakin ja se ei auttanut, se todennäköisesti tarkoittaa sitä että laihdutuksesta saattaa tulla sinulle pitkä ja hankala prosessi. Ei kuitenkaan mahdoton, joten älä anna periksi mikäli et huomaa muutoksia viikon tai parin sisällä. Uskon, että annoskokojen säätelyllä ja veden tarpeellisella juonnilla (väh. 1,5l/pvä) pääset tavoitteeseesi.

Pakko sanoa myös, että en usko että olet ruma, vaikka niin luulet. Tiedän, että en ole sinua nähnyt, mutta monet masentuneet tytöt ovat oikeasti kauniita, mutta kukaan ei ole vain kertonut sitä heille joten he uskovat olevansa rumia. Näin oli minun kanssani. Vasta nykyisen (ja myös ensimmäisen) poikaystäväni tavattuani olen itsekin ymmärtänyt, että en ole yhtään ruma, vaikka niin olen aina luullut.
Myös taiteellisena henkilönä _tiedän_, että kaikista kasvoista löytyy paljon kaunista. Toivon, että opit vielä itse löytämään kasvojesi hyvät puolet, olen varma että niitä löytyy paljon.

Toivottavasti oli apua, ota ihmeessä yksärillä yhteyttä, mikäli tuntuu siltä.

Minä tiedän kanssa tunteesi,olen ollut kokoikäni ylipainoinen ja erittäin lihava,paino putoo korkeintaan siihen 101,5 sihen se toppaa,ne geenit on vahvat,mutta minä masennuin ihan jostain muusta,en koskaan ajatellut ulkonäköäni vaikka olin koulukiusattu avioliitossa hakattu!jne..nyt ole ollut kiloklubissa juuri sen lohdun takia,olen sentään oppinut syömään oikein ja ahmimiset olen selättäny yösyömiset ym..eli hyötyäkin on ollut,nyt vaan painonlasku on pysähdyksissä vaikka mitä tekis!
Olen nyt 55-vuotias aina lihava ihminen,mutta en tressaa siitä vaan siitä että,lihavat eivät saa olla lihavia,niiden pitäis muuntautua tikkuukoiksi sitten hyväksyttäisiin!
Jokaisen pitää hyväksyä oma lihavuutensa,laihdutus on paljon helpompaa,siksi toiseksi,oma kuvan saa miellyttämään,kun oikeasti osaat arvostaa vain itseään,kun oppii rakastamaan itseään sellaisena kuin on,on muutosten teko huomattavasti helpompaa,etkä suinkaan ole yksin mailmassa,itse kun olin 18-v painoin paljon,en tarkkaan muista mutta jotakin 80-90kg eikä se siitä ole kuin kilot karttunut vuosien varrella,yritetään edes kilo kerrallaan,tsemppiä sinulle,minulla oli myös sellainen isä et jos ei syöny,hän tokas heti eikö kelpaa vai mikä on!

keskiviikkona, 30. marraskuuta 2011 klo 16:36 A.H. Matti kirjoitti:

Oletko tutustunut tämän palstan PCO-ketjuun? Siinä voi olla syy laihtumisen vaikeudelle.

No mistäs toi tuli? PCO ei ole kovin yleistä eikä kirjoittajan viestissä mikään viittää siihen. Mandariinisorsa, olet juuri aikuisuuden kynnyksellä, hyvin ehtii vielä laihtumaan. Aloita vaikka siitä, että kirjaat syömiset KK:n ruokapäiväkirjaan, niin pääset jyvälle miten päivän syömiset kannattaa rakentaa. Verikokeilla yms voidaan selvittää esim. kilpirauhasarvot jos tuntuu ettei mikään tehoa. Ruisleipä on ihan kelvollista syömistä, ei sitäkään silti mahdottomia määriä kannata syödä.