Eipä ole käynyt niin päin, mutta olen kyllä huomannut, että aktiivisen ja liikunnallisen ihmisen rinnalla elellessä tulee itsekin liikuttua enemmän. Voisko olla kyse hyvästä esimerkistä johtuvasta ilmiöstä? Ja kyllä minunkin mieheni innostui muuten lähteämään lenkille useammin, mitä enemmän itse juoksin, vaikka aikaisemminkin liikkui säännöllisesti budolajien parissa. Eiköhän tuo ole hyvä suuntaus. Monella tuntuu olevan enemmän ristinä saada sohvan pohjalle jämähtänyt kulti osallistumaan aktiiviseen ja terveelliseen elämäntapaan vähän väkisin, kun eivät itse tajua parastaan.
Ei ole vielä näin käynyt, mutta toivon niin! Mies kyllä aina lupailee, että lähtee vielä mun kanssa sallle tai lenkkipolulle, mutta ei kuitenkaan vielä ole käytännössä innostunut lähtemään mukaan kun pari hassua kertaa. Mutta siis olisin kyllä sinuna tosi iloinen tuosta tilanteesta, Milla-Riikka!
Mitenköhän saisin hänet taas liikunnan pariin? En haluaisi toista ihmistä pakottaakkaan, mutta hänen parastaan ja terveyttä ajattelen.