Lihava lapsuus ja mielikuvat itsestä nykyhetkessä

lauantaina, 12. helmikuuta 2011 klo 18:30 jäävi kirjoitti:

Bullakas: Oletko katkera siitä minkälaiseksi vanhempasi sinut lapsena syöttivät eivätkä opettaneet tervettä suhtautumista ruokaan?

Olin. En taida enää olla, nyt on muita katkeruuden aiheita Etenkin siinä vaiheessa, kun olin juuri tajunnut, että minä voin laihtua, mietin, että jos mulla olisi ollut asioista paremmin perillä olevat vanhemmat, niin mun elämäni olisi jostain teini-iästä asti ollut ihan erilaista. Mutta toisaalta tiedän, että soppaan liittyi muutakin kuin pelkästään huono ruokavalio. Esim. meidän perheessä ei ole osattu puhua asioista ja tunteista eikä halailla tai olla muuten läheikkäin ja ruoka on tavallaan tullut yhteyden luojaksi.

Lihoin aika rajusti esimurrosiässä, siis silloin kun kropan naisellistuminen alkoi. Mulla myös alkoivat kuukautiset aikaisin (olin juuri täyttänyt kymmenen), eikä mun äitini osannut puhua niistä mulle mitään, antoi vaan sidepaketin käteen. Kuulostaa nyt absurdilta, mutta oikeasti luulin, että kuolen (mulla on jokin syöpä tms.), enkä osannut niitä pelkojani tuoda julki eikä äiti taas osannut tukea. Vihasin rintojani ja karvoitusta, kun sitä alkoi tulla. Tilannetta ei helpottanut, että mulla on ollut siitä kymmenen vanhasta kivuliaat kuukautiset ja olen myös keskimääräistä karvaisempi Lihavuus taisi olla myös oma selviytymiskeino - kun olin lihava murkku, niin rinnat olivat vaan yksi möykky lisää ulkomuodossa, eivät niin erityisen naiselliset.

Mun lapsuudenkodissa lihavuus oli hyvä asia, piti olla pulska ja "riski", se oli jotenkin niin komeaa ja kehuttavaa. Syöminenkin oli sen mukaista sitten, kasviksia tuskin näki, hedelmistä puhumattakaan. Painoa oli ja tuli, huonoa itsetuntoa, häpeää ja lopulta masennusta vuosiksi (tähän toki on vaikuttanut monta muutakin asiaa). Olen hiukan ehkä vihainen vanhemmilleni siitä, millaisen ne minusta teki. Kun eivät tajunneet (välittäneet) miten kovasti siitä kärsin. En tiedä mahtoiko kukaan, terveydenhoitaja tms, edes sanoa että mun pitäisi laihtua ja jos sanoikin niin vanhempani tuskin uskoivat eikä mulla itelläkään ole sellaista muistikuvaa eikä sitä jotenkin tajunnut itse. Kai se on sitten tosi "hienoa ja ihailtavaa" kun kolmikymppisenä nivelet huutaa hoosiannaa (siltä voi vanhemmat sulkea silmänsä) .Polvet alkoi tosin reistailla jo 11-12-vuotiaana.

Tästä uhkaa tulla nyt valitusvirsi..mutta nyt olen päättänyt että paino putoaa normaaliksi eikä enää lisää kärsimystä tämän painoasian takia jota koko ikäni oon kantanut.