Laihtuminen pelottaa

Heippa!

Olen laihtunut nyt yhteensä 8 kiloa 100kg-> 92kg. Pudotettavaa on paljon, mutta minua on alkanut ahdistamaan koko prosessi. Eniten ahdistaa ehkä se, että pelkään jääväni hyllyväksi kasaksi. Ihoni on muutenkin kärsinyt ja repeillyt paljon lantiolta ja reisistä, joissa ei repeämätöntä aluetta olekkaan.

Kannustakaa nyt mua vähän..

Hei, ei laihat hylly ja nahka kyllä kuroutuu.

Iho on aika hyvä palautumaan, ja sinulla ei edes ole niin korkea aloituspaino. Arvet vaalenevat ajan kanssa, ja kuka niistä välittää jos on muuten normaalipainossa ja sopivasti lihaksikas?

Kuinka usein esität lantion ja reisien ihoa ihmisille? Yleensähän on vaatteet päällä, jolloin muille näkyy vaan terve, hoikka ihminen siisteissä vaatteissa.

Ilman vaatteita oma kroppani on kalpea, on mustelmia ja arpia. Rinnat pääsevät vuosi vuodelta lähemmäksi napaa, mutta hyvät rintsikat ja paita päällä ne näyttävät oikein ryhdikkäiltä Samoin pakarat venyvät maata kohti ja muuttuvat litteämmiksi, mutta hyvin istuvat housut auttavat kummasti...

Liiku ja ole aktiivinen, ja harjoittele lihaksia, niin kroppa muokkautuu aika mukavasti.

Shauna Reid (Dieettitytön huimat seikkailut) laihtui 79kg eikä ylimääräistä ihoa jäänyt mihinkään. Liikkuminen, lihasten harjoittaminen auttaa asiaan - auttoi ainakin hänellä.

Ei hätää,minäkin luulin et nahka jää roikkuun! kun hoitaa ihoa,kyllä se pikkuhiljaa kiinteytyy,kun pudotusvauhti on hidas,vaikka olen yli 50v. silti se menee omilleen pikkuhiljaa,olen kuivaharjannut ja rasvannut,jumpannut!
Nuorilla menee vielä helpommin kun on kimmoisa iho,ei laihtumista kannata pelätä suotta!
Minäkin lähdin lähes 140kg,sta ja kyvin tuo on asettunut!

Itsellänikin on laihdutuspelko! Olen ollut pyöreä melkein koko ikäni, vain lukiovuosina olin hoikka ja melko hyvässä kunnossa (tosin silloinkin kuvittelin olevani kauhea lyllerö ja todella iso muihin verrattuna). Nyt yliopisto-opiskeluiden, stressin ja masennuksen myötä kiloja on kertynyt melkein 90.
Nyt olisi tosissaan taas tarkoitus aloittaa elämänmuutos, jonka tavoitteena on iloisempi ja kevyempi päiväkodinope. ...mutta kun pelottaa, että mitä jos tällakin kertaa homma kariutuu heti ensimetreillä (tapaan sairastua tai vähintääkin lannistua nopeasti) eivätkä kilot koskaan putoa. Vähän tuo hirvittää mennä salille, kun tietää ettei jaksa entiseen malliin JA mitä jos siellä kaikki muut on laihoja ja minä vain ähisen siellä punaisena ja kaikki kuvittelee, että olen kauhea epäonnistuja, joka vain syö roskaruokaa ja ja ja ja...

Yritän olla kuvittelematta, että laihduttuani olisin onnellinen, mutta kyllä sitä joitain ruusuisia kuvitelmia on: parempi minäkuva, enemmän energiaa arjessa, vipinää lakanoiden välissä ja mikä tärkeintä: tulevaisuudessa mahd. terve raskaus ja lapselle reipas äiti.

Hirveästi tsemppiä kaikille muillekin pelkääjille!!!!!

Hei mepuka, tää kohta pisti silmään:

..mutta kun pelottaa, että mitä jos tällakin kertaa homma kariutuu heti ensimetreillä (tapaan sairastua tai vähintääkin lannistua nopeasti) eivätkä kilot koskaan putoa.

Joskus aiemmilla yrityksillä laihduttaa on mullakin homma katkennut sairastumiseen; flunssa iski parin, kolmen viikon kuluttua aloituksesta. Mulla ainakin tää liittyi selvästi liian pieniin kalorimääriin, ja kun samaan aikaan vielä lisää liikuntaa reilusti niin varmasti se vaikuttaa vastustuskykyyn. Nyt olen elokuusta lähtien laihduttanut suunnilleen KK:n suosituksilla ja lisännyt liikuntaa vähitellen, enkä ole sairastanut sen enempää kuin yleensäkään. Yksi pieni syysflunssa taisi olla, ja uudenvuoden tienoilla toinen, alle viikossa molemmista selvittiin. Muutenkin on ihan hyvin jaksanut ja uusi ruokavalio on tuntunut tuovan jopa vähän lisäenergiaa.

Eli pelko pois ja kokeilemaan, sanoisin. Se kannattaa muistaa, ettei kaiken tarvitse muuttua heti; ruokavaliosta ei tarvitse heti saada täydellistä, eikä myöhemminkään, vaan välillä voi syödä myös herkkujakin. KK:n ruokalaskuri auttaa hahmottamaan paljonko on sopivasti, niin herkuissa kuin muussakin. Liikuntakin kannattaa aloittaa varovasti, jos kuntosali ahdistaa niin mitä jos aloittaisit vaan kotijumpalla pari kertaa viikossa? Toisaalta kuntosalikin alkaa nykyään olla jo sen verran yleinen harrastus, että kyllä sieltä löytyy varmaan ihan kaiken kuntoisia ja kokoisia ihmisiä.

Varmasti painokin alkaa pudota, kun saa ruokavalion lähelle KK:n suosituksia ja liikkuu edes vähän. Siihen kannattaa kuitenkin henkisesti varautua, ettei se välttämättä putoa tasaisesti ja välillä voi pysyä samoissa tai tulla vähän plussaakin. Aiemmilla yrityksillä tuollaiset masensi mua ihan hirvittävästi ja ajattelin että ei tästä mitään tule. Täällä foorumilla muiden juttujen lueskelu on kuitenkin opettanut, että sehän on ihan normaalia ja sitä tapahtuu melkeinpä kaikille! Jumitukset ei siis välttämättä johdu siitä, että tekisi jotain väärin, tai ruokavaliomuutos ei toimisi, vaan paino nyt vaan ei aina putoa tasaisesti ja siihen vaikuttaa moni muukin asia, kuten nestetasapainon vaihtelu kehossa.

Kannattaa kyllä miettiä noita pelkojakin ja pyrkiä käsittelemään ja ratkaisemaan niitä, niin laihdutuskin voi yllättäen muuttua helpommaksi. Noista toiveistasi osa on ihan realistisia, mutta esim. parempi minäkuva voi vaatia työtä myös pään sisällä, eikä pelkkä laihdutus välttämättä auta. Aloita vaikka siitä, että yrittäisit nähdä itsesi onnistujana, joka pystyy vaikuttamaan painoonsa ja terveyteensä hyvillä valinnoilla, sen sijaan että olet "kauhea epäonnistuja, joka vain syö roskaruokaa ja ja ja ja..." Kyllä se siitä, toivottavasti tästä oli edes vähän hyötyä

perjantaina, 3. helmikuuta 2012 klo 13:31 mepuka kirjoitti:

Nyt olisi tosissaan taas tarkoitus aloittaa elämänmuutos, jonka tavoitteena on iloisempi ja kevyempi päiväkodinope. ...mutta kun pelottaa, että mitä jos tällakin kertaa homma kariutuu heti ensimetreillä (tapaan sairastua tai vähintääkin lannistua nopeasti) eivätkä kilot koskaan putoa.

Sairastuminen ei ole mikään syy lopettaa painonpudotusprojekti. Liikuntaa ei kannata sairaana harrastaa, mutta ei sairaanakaan tarvitse vetää jäätelöä ja suklaata kilokaupalla. Sairastaessa on yhtä tärkeää kuin normaalitilanteessa, tai jopa tärkeämpää, saada kaikki tarvittavat ravintoaineet. Joten kannattaa syödä monipuolisesti ja oikein, ja vaikka nauttia vähän ylimääräisiä hedelmiä vitamiinien takia. Ihminen jonka ruokavalio on kunnossa ei välttämättä edes sairastu yhtä helposti.

Yritän olla kuvittelematta, että laihduttuani olisin onnellinen, mutta kyllä sitä joitain ruusuisia kuvitelmia on: parempi minäkuva, enemmän energiaa arjessa, vipinää lakanoiden välissä ja mikä tärkeintä: tulevaisuudessa mahd. terve raskaus ja lapselle reipas äiti.

Ei ne välttämättä ole pelkästään ruusuisia kuvitelmia, ainakaan minun kohdallani. Hoikkana pidän itsestäni ja kropastani, minulla on enemmän energiaa, ja nautin elämästä ihan eri tavalla. Mielialani on paljon parempi hoikkana. Lihavampana iskee aina epävarmuus, häpeä omasta kropasta, ahdistus ja masennus.