"Läskisokeus" – lihominen, laihtuminen ja kehonkuva

Minun ystäväpiiriini kuuluu myös henkilö, joka on hoikka kun mikä, kahden lapsenkin jälkeen ja valittaa läskeistään ja selluliitistaan. Tosin anteeksi pyydellen välillä. Itse olen ottanut sen kannan, että jokainen murisee läskeistään verraten siihen mihin on tottunut. Jos hoikka on tottunut olemaan muutaman kilon kevyempi kuin nyt on ja jos nyt lasten jälkeen on jäänyt jokunen läskinpalleroinen, niin valittakoon ihan rauhassa. Ei hän kuitenkaan minun tilannettani ymmärrä, kuten sen itse koen. Ja hyvä hänelle, jos on huolissaan jo muutaman kilon lisäyksen kohdalla, paljon vaikeampaa se esim. minulla ja minun kaltaisillani, joille on lispahtanut parikymmentä. Kukin dallaa davallaan!

Samoin koen normaalipainoisen/hoikan valituksen "läskeistään" jotenkin loukkaavana. Olen oppinut ajattelemaan sellaisista, että onpa kypsymätön ihminen. Mutta oikeastaan taitavat olla hieman "sairaita"?? Varmaan rankkaa sellaisella ihmisellä. Ei näe ympäristöään, ei ajattele hyviä tapoja tai muiden tunteita...keskittyy vain omaan kroppaansa, jonka kokee olevansa viallinen! Kun oma käsitys kehosta on niin pahasti vinksallaan ja sitä pitää vielä suureen ääneen muille voivotella voisiko se olla esim. anoreksia nervosan tai bulimian esiaste. (tää on ihan täysin "kyökkipsykologian" pohjalta tehty vaistomainen arvaus just tällä hetkellä!).

Tosin nykyään väistän tuollaiset valittelijat tai vaihdan puheenaiheen sujuvasti jos joku moista yrittää (hyvissä ystävissä ei löydy tuota...ystävän kanssa tietysti käsittelisin asiaa!) . Annan heidän valitella jollekulle muulle. Mulla kun piisaa ihan nämä omat ja läheisten ongelmat Laughing

Kuten jo edellä mainitsin, minä varmaankin lukeudun näihin henkilöihin joihin tekstissäsi viittaat. Jokainen ihminen tietää mikä hänen "oma painonsa" on ja minkä painoisena on/olisi hyvä olla.

Kyllä minäkin valitan läskeistäni, vaikka monen mielestä niitä ei olekaan (painoindeksi 21). Minua taas loukkaa ja ärsyttää tällainen käytös!! Enkä minä valita asiasta saadakseni huomiota vaan siksi, että asia häiritsee minua. Onko siis ylipainoisilla ainoastaan oikeus purnata kiloistaan? Eikä välttämättä ole sairas jos valittaa ulkonäöstään. Ei ole olemassakaan henkilöä, joka olisi täysin tyytyväinen itseensä!

Minulla ei ole anoreksiaa eikä bulimiaa, olen vaan hyvin tietoinen ulkonäöstäni. Painoin pari vuotta sitten 17 kg enemmän. Nyt hoikempana ihmiset voivottelevat vartalostani ja painostani. Mutta tosiasia on, että jos olisin aina ollut saman painoinen kuin nyt, niin olisin edelleen aivan normaali. Pudotettuani painoa, olenkin yhtäkkiä kamalan laiha... Kateutta mielestäni.

Annetaan jokaiselle tilaa olla kehostaan mitä mieltä haluaa.

Ginza

Minun ystäväpiiriini kuuluu myös henkilö, joka on hoikka kun mikä, kahden lapsenkin jälkeen ja valittaa läskeistään ja selluliitistaan. Tosin anteeksi pyydellen välillä. Itse olen ottanut sen kannan, että jokainen murisee läskeistään verraten siihen mihin on tottunut. Jos hoikka on tottunut olemaan muutaman kilon kevyempi kuin nyt on ja jos nyt lasten jälkeen on jäänyt jokunen läskinpalleroinen, niin valittakoon ihan rauhassa. Ei hän kuitenkaan minun tilannettani ymmärrä, kuten sen itse koen. Ja hyvä hänelle, jos on huolissaan jo muutaman kilon lisäyksen kohdalla, paljon vaikeampaa se esim. minulla ja minun kaltaisillani, joille on lispahtanut parikymmentä. Kukin dallaa davallaan!

Ginza kirjoitti täyttä asiaa! Ehkä tuossa itseään hoikemman henkilön läskivalituksessa häiritsee taustalla vielä sellainen ääneen lausumaton ajatus, että kun tuo noista minun mielestäni olemattomista kiloistaan valittaa, niin mitähän se oikeasti mahtaa ajatella minusta, joka olen lihavampi.

Lisäksi: onhan se "läskivalitus" sellainen takuuvarma small talk- aihe useimpien naisten keskuudessa, olivatpa minkä painoisia tahansa.

Papaijalle:
- saat valittaa täällä ihan sydämen kyllyydestä.

Kun olin alle 30-v., olin hoikka tyttö, 47-49 kg, ja kun kiloja tuli lisää aluksi 5-6, niin tuntui että niitä on kauheasti, tietysti verrattuna siihen pieneen alkupainoon. Nyt jos olisin niissä mitoissa, niin VAU! kaikki on suhteellista, kuten täällä on jo todettu.

minäkin olin jossain vaiheessa opintojani noin 60kilon kieppeillä ja olin muka silloin KAMALAN lihava. olen ollut koko elämäni ylipainoinen enemmän/vähemmän ja silloin ei vain mennyt kaaliin, että olen hoikka. nyt sitten kaiholla katson vanhoja vaatteita ja ihmettelen, että mites ne kilot silloin lähti (en ainakaan tietoisesti laihduttanut) ja MITEN ( )tulivat takaisin, huoh.

Papaija

Minulla ei ole anoreksiaa eikä bulimiaa, olen vaan hyvin tietoinen ulkonäöstäni. Painoin pari vuotta sitten 17 kg enemmän. Nyt hoikempana ihmiset voivottelevat vartalostani ja painostani. Mutta tosiasia on, että jos olisin aina ollut saman painoinen kuin nyt, niin olisin edelleen aivan normaali. Pudotettuani painoa, olenkin yhtäkkiä kamalan laiha... Kateutta mielestäni.

Annetaan jokaiselle tilaa olla kehostaan mitä mieltä haluaa.

Juuri näin . Muistan niin selvästi millaista oli, kun aikoinaan paikkareissa laihdutin sen parikymmentä kiloa. Hoikat ja normaalipainoiset ihmiset kannustivat tosissaan, mutta suurin osa ylipainoisista tuttavistani alkoi marinan siinä vaiheessa, kun muutama ylikilo oli minulla vielä jäljellä ja niitä pudotin. "Älä hyvä ihme nyt enää", "Alat olla jo liian laiha", "Ei toi oo enää nättiä" ym, ym, ym. Ja oikeasti minulla oli siis ihan lukujen mukaan vielä muutama liikakilo silloinkin, en siis tosiaankaan ollut liian laiha. Silloin kyllä tuli mieleen, että eikö ne ylipainoiset tosiaankaan kestä sitä, että joku onnistuu. Sen olen päättänyt, että itse en ikinä siihen sorru. Minä sanon ihmistä liian laihaksi sitten vasta, kun on kyse ihan oikeasta laihuudesta, jossa luut törröttävät.

Sitäkin joskus mietin, että me ylipainoiset emme tahdo sallia meistä käytettävän sanaa lihava, saatika sitten sitä läskiä. Mutta silti moni ylipainoinen kauhistelee esim. mannekiineja ja missejä ja sanoo heistä "kamalan laiha". Ok, kaikki sekään ei ole kaunista, mutta millä oikeudella sen saa sanoa, jos ei saa sanoa, että on lihava?

Kun aikoinani pudotin paikkareissa 24 kiloa (laihimmillaan olin 53 kiloinen) sanoi hyvä ystäväni (jota silloin näin vain kesäisin): "sinä olet jotenkin rupsahtanut". Olin tuolloin 25 v, joten en todellakaan ollut rupsahtanut. Jos nyt painaisin edes sen mistä silloin lähdin laihduttamaan (77 kg), niin olisin suht tyytyväinen. Nyt on tilanne se, että sain satasen rikki (pienemmälle puolelle), mutta siihen on jämähtänyt.

Iso-Alli

Voi, voi, tuttu tunne. viimeksi eilen kävin vaateostoilla poikani juhlia vaten ja totesin taas, että muotivaatteet on kaikki malleiltaan teinejä varten. vyötäröt housuissa aivan liian matalia ja paidan helmat aivan liian korkealla. Vaatteet suorastaan korostavat vyötärömakkaroitani ja rinnatkin tursuavat ulos kaikkien paitojen kaula-aukoista. Lopulta päädyin H&M:n Mammaosastolle Ahdistavaa! :shock:
Ahdistus oli niin valtava, että päätin heti liityä oikein maksun kanssa tänään jäseneksi tähän Kiloklubiin. Toivottavasti tästä olisi tukea pysyvään painon pudotukseen ja hallintaan. Hiukan vaan mietityttää miten saa liikuntaa riittävän määrän. Kolmen lapsen äitinä kun aikaa on aina ja kaikkeen liian vähän. :?:

Voi meitä pullukoita! Sama inho ja ärtymys kaikilla, mutta eikös olla menossa kohti kohtuullisennäköistä ihmistä, hitaasti mutta varmasti ja syöden! Yks vinkki: kun tekee osan vaatteista itselleen, esim housut, ei tarvi tietää numeroa ja kun ostaa vaatteita sencondistä tai kirpalta, niin silloinkin voi olla tietämättä numeroa, sillä joku armelias entinen pullukka on ehtinyt nipsaista kokolapun niskasaumasta pois. - Eipä tule paha mieli! Olen mikä olen, mutta tällä hetkellä menossa kohti kevyempää oloa ja hoikempaa ulkomuotoa.

Papaija,
en ihan ymmärrä mikä käytös sinua loukkaa, mutta jos minun kirjoitukseni loukkasi sinua niin pyydän anteeksi.

En minä, eikä itseasiassa kukaan tuntemani lihava ihminen "nosta" läskejään kahvipöytä- ym. keskusteluihin siten kuin kirjoituksessani tarkoittamani ihmiset.

Ehdottomasti nostan hattua teille, jotka osaatte tarttua jo pieneen painon nousuun, niin että varsinaista lihavuutta ei koskaan pääse syntymään. Hienoa ja arvostettavaa! Toivoisin itsekin olevani sellainen.

Mutta en silti vaan ymmärrä miksi pitäisi valitella tai kuunnella muiden valittelua pienestä tai suuresta läskimäärästä. Ei tilanne valittamalla muutu.

Papaija

Enkä minä valita asiasta saadakseni huomiota vaan siksi, että asia häiritsee minua. Onko siis ylipainoisilla ainoastaan oikeus purnata kiloistaan? Eikä välttämättä ole sairas jos valittaa ulkonäöstään. Ei ole olemassakaan henkilöä, joka olisi täysin tyytyväinen itseensä!

Annetaan jokaiselle tilaa olla kehostaan mitä mieltä haluaa.

Papaija, ym. samoin ajattelevat!

Luin uudestaan kirjoituksesi
ja kerronpa mielipiteeni,
kun Sinäkin - miksen minäkin...

*Enkä minä valita...saadakseni huomiota*
luen: 'katsokaa kaikki minua'!
Vaikka asia häiritsee Sinua,
pitäisikö sen kiinnostaa minua... :?:

*Eikä välttämättä ole sairas jos valittaa ulkonäöstään*
muistelen: Narsissos - Kreikan 'kairas'
näki kuvansa lähteestään,
putos 'hetteeseen' ja hukkui,
mutta - uskokaa - terveenä... :!:

*Ei ole olemassakaan henkilöä, joka olisi täysin tyytyväinen itseensä!*
luen: jos mulla on hampaissa reikiä, ilmoitan siitä lehdissä...
annan kaikkien ihmisten huomata, ettei mulla ole kaikki kunnossa;
mitäs siitä, jos tuossa vieressä
joku hymyilis pelkillä ikenillä...

*Annetaan jokaiselle tilaa olla kehostaan mitä mieltä haluaa.*
annetaan vaan, mutta uskokaa,
se voi olla henkistä väkivaltaa,
jos sitä on pakko kuunnella
- joka paikastahan ei voi poistua!