"Läskisokeus" – lihominen, laihtuminen ja kehonkuva

Luin ketjun viestejä ja suurin osaa miettii sitä miten itsensä näkee ja kokee. Minulla on ns. hyviä ja huonoja päiviä, eli yhtenä päivänä peilikuva voi olla ihan hyvä kun taas seuraavana päivänä näkee kaikki läskit ja "virheet". Sama koskee valokuvia minusta.
Tärkeintähän on se miten itse kokee itsensä, jos tuntuu hyvältä niin se myös näkyy ulospäin, toivoisin ainakin näin

Samalla mietin melko paljon sitä miten muut näkevät minut? Ikäkriisi on iskenyt kun 30-vuotis päivä lähestyy ja olen alkanut miettiä enemmän sitä minkälainen olen ja miten muut kokevat minut .
En mieti ainoastaan kokoani ja läskejäni, vaan myös minkälaisen kuvan annan ulospäin, näytänkö ikäiseltäni jne.


Miten te ajattelette ulkonäöstä ja siitä miten muut näkevät sinut? Onko se todellakin niin että riippumatta koosta niin jos voit hyvin itsesi kanssa niin se näkyy ulospäin, ja muut ihmiset eivät huomio yhtä hyvin läskejäsi?
Miten paljon sinä kiinnität huomiota muiden ihmisten kokoon ja läskeihin, vai näetkö ihmisen kokonaisuutena?

Oi kuinka tuttuja kokemuksia! Vaatekaupoissa en ole käynyt aikoihin, mutta kokomuutokset on huomattu kun tilailen netin kautta, ja pikkuhiljaa on lähes joka tilauksesta joutunut jotain palauttamaan/vaihtamaan isompaan Peilistä katsoo samannäköinen kroppa mitä se on ollut viimeiset 3 vuotta, mutta vaatteet puhuvat karua kieltään kun vetoketjut eivät mene kiinni, housut/hameet jää reisien kohdalle jumiin, paidat peittää tissit ja maha vilkkuu alta...

Samoin kuvat, joita olen varsinkin viime aikoina nähnyt, voi hyvä luoja

Tsemppiä niistä kyllä saa, vaikka se tuleekin pahan mielen saattelemana..

Minusta on tosi vähän kuvia viimesen 10 - 12 v ajalta, olen taitava välttelemään kameraa, paras keino on olla itse siellä kameran takana

minä välttelen kans kameraa ansiokkaasti. Serkun häissä minusta oli otettu salakuvia ja vielä zoomattu niin lähelle että turpea naama täytti koko kuvan. Ihmiset aina vaan naureskelee että älä ole lapsellinen ja tule kuvaan, mutta ne ei käsitä sitä kuinka pahalta tuntuu nähdä se kuva ja ajatella että tommosena muut mut näkee, joskus on tullu jopa itku.

Ja vaatteitten kanssa se mikä musta tuntu kauheelta ja herätti kyllä välittömästi huomaamaan tilanteen kun postimyyntikaupasta alkoi tulla mainoslehtiä ja kuvastoja jotka oli suunnattu plus-kokoisille, hieman loukkaannuin ja aattelin että "hyvänen aika, te pidätte mua läskinä kun lähetätte näitä" varsinkaan kun ei ollu koskaan aikasemmin tommosia tullu.

Joo, huh huh niiden valokuvien kanssa! Sitten kaverit laittaa jonnekin facebookiin juuri niitä kuvia joissa mulla on viisi leukaa.

Mulla on kyllä varmaan jotenkin vinoutuneen positiivinen kehokuva kuitenkin, kun aina yllätyn niistä valokuvista. Ja sitten jos olen mennyt kiloklubin mukaisilla miinuskaloreilla parikin viikkoa ja samalla liikkunut vähän reilummin, niin alan taas tuntea itseni hyvinkin solakaksi pajunvitsaksi. Kunnes taas joku valokuva yllättää

keskiviikkona, 2. helmikuuta 2011 klo 18:35 minh kirjoitti:

Joo, huh huh niiden valokuvien kanssa! Sitten kaverit laittaa jonnekin facebookiin juuri niitä kuvia joissa mulla on viisi leukaa.

Mulla on kyllä varmaan jotenkin vinoutuneen positiivinen kehokuva kuitenkin, kun aina yllätyn niistä valokuvista. Ja sitten jos olen mennyt kiloklubin mukaisilla miinuskaloreilla parikin viikkoa ja samalla liikkunut vähän reilummin, niin alan taas tuntea itseni hyvinkin solakaksi pajunvitsaksi. Kunnes taas joku valokuva yllättää

Amen to that! Just ku mun näppikseltä lähtöisin olevaa tekstiä.

Tuli vielä mieleen, kuinka pari vuotta sitten mulla vaihtui työterveyshoitaja ja tää uusi ei tyytynytkään vaakan lukemiin (BMI silloin just 25), vaan mittasi vyötärön, 88 cm (niinkuin nytkin). Silloin järkytyin ihan todella. En nimittäin ollut mitannut itse vyötäröäni aikoihin ja kuvittelin olevani ainakin 10 cm hoikempi. Oli pakko tarkistaa itse kotona. No, tuo 88 cmhän on naisilla se jo se riskiraja ja kun siihen lisätään vielä sukurasitetta diabetekseen, niin sapiskaa tuli. Nyt jälkeenpäin vähän huvittaa, kun muistelen miten ällistynyt olin tuosta vyötärölukemasta. Kun minähän olin normaalipainoinen (no just ja just).

keskiviikkona, 2. helmikuuta 2011 klo 19:55 Täplämursu kirjoitti:

keskiviikkona, 2. helmikuuta 2011 klo 18:35 minh kirjoitti:

Joo, huh huh niiden valokuvien kanssa! Sitten kaverit laittaa jonnekin facebookiin juuri niitä kuvia joissa mulla on viisi leukaa.

Mulla on kyllä varmaan jotenkin vinoutuneen positiivinen kehokuva kuitenkin, kun aina yllätyn niistä valokuvista. Ja sitten jos olen mennyt kiloklubin mukaisilla miinuskaloreilla parikin viikkoa ja samalla liikkunut vähän reilummin, niin alan taas tuntea itseni hyvinkin solakaksi pajunvitsaksi. Kunnes taas joku valokuva yllättää

Amen to that! Just ku mun näppikseltä lähtöisin olevaa tekstiä.

No juurikin näin! Järkytys on joka kerta yhtä suuri, kun muka hoikkeliinina menee sitten jonnekin jumppatunnille ja peilistä näkyykin se sama norsu niiden muiden oikeesti pajunvitsajumppaajien keskellä...

Joo tuo kilojen kertyminen on kyllä sellainen juttu, mitä ei meinaa tahtoa itelleen myöntää. Muistan pari vuotta sitten kun viimeinkin uskalsin vaa'alle ja ajattelin, että en mä nyt montaa kiloa oo voinu lihoa, että kun 60kg painoin sillon vuonna 07. Olin ihan varma et vaaka näyttäis melkein 70kg.. Nooh siinä vaiheessa ku viisari heilahti yli 80kg en uskaltanu enää mennä uusiksi kokeilemaan ja kattomaan paljonko se tarkka lukema etes oli. Kun on tottunu ittensä näkemään sellasena pienenä ja sievänä nii ei sitä ymmärrä ollenkaan, kun painoa on tullu melkeen 30kg lisää ja vielä tosi lyhyessä ajassa.

Nyt tilanne on päinvastainen, että kun on laihtunu kuitenkin noin 13kg niin tuntuu ettei se missään näy. >< Jospa sitä tässä painon putoamisen myötä osais taas alkaa suhtautumaan itteensä jotenkin realistisesti. Ja polttaa kaikki vanhat kuvat roviolla tms...

b]Leskiri kirjoitti[/b]:

/date] ..Järkytys on joka kerta yhtä suuri, kun muka hoikkeliinina menee sitten jonnekin jumppatunnille ja peilistä näkyykin se sama norsu niiden muiden oikeesti pajunvitsajumppaajien keskellä...

Mun jumppapaikassa on hoikentavat peilit , joten siellä kestän katsoa itseäni, mutta sitten ne todellisuuden näyttävät peilit... Sitä vain katselee itseään mielummin hoikahkona, vaikka tietääkin sen olevan itsensä huijaamista.