Kuvittelen olevani hoikka, mutta vaaka todistaa toisin

Kyllä me ihmiset olemme ihmeellisiä. Minulla on päinvastoin. Kuvittelen aina olevani tukevampi kuin olenkaan. Valokuvissa aina ihmettelen, että olenko muka noin hoikka, sama ilmiö jumppatunneilla, jossa näkee itsensä ja toiset ihmiset samaan aikaan. Olen aina hoikimmasta päästä. Peilistä kotona katsoo aina joku tukevampi yksilö. Pelkään kiloja kai siksi, että ätini on aina inhonnut itseään, koska kokee olevansa lihava ja sain jo pikkutyttönä kuunnella hänen kauhisteluaan appelsiini-ihosta. Minusta hän on kaunis eikä pahasti ylipainoinen, mutta en ikinä halua joutua inhoamaan itseäni noin paljon. No kyttäänkin sitten tarkasti kroppaani vaikken kiloja niin katsokaan, ja heti jos meinaa mennä överiksi, teen jotain. Samalla tunnen olevani isompi kuin olen. Olen siis normipainoinen, bmi 20,4. Mutta luulisin itse että bmi:ni olisi jotain 24. Todella outoa. Nuorempana olinkin sairastua anoreksiaan ja näin laihan kroppani aina pullukkana, että sieltä kai periytynyt tämä kehonkuva.

Tämä myös selittää miksi roikun kk:ssa, vaikkei ole suoranaista tarvetta ja olen omituisen kiinnostunut kaikista ravintoasioista. Anorektikko aikanani opin ulkoa kaikkien ruokien kalorit ja opettelen niitä yhä aina lisää.. Argh. Miehenikin on asiasta vähän kummissaan. Syön silti normaalisti ja herkuttelenkin ilman morkkiksia, mutta olen silti tosi kartalla koko ajan missä mennään.

Minullakin on aina välillä olotila, jota kutsun, että minulla on laihaolo, vaikka minusta ei nyt VIELÄ saa laihaa tekemälläkään. Sitten kun katsoo peiliin niin putoaa kyllä maanpinnalle melko pian.

Ihanaa huomata, että muutkin ajattelee kieroutuneeti peilikuvastaan . Itse olen uusi KK:lainen, kirjauduin tänne viikko sitten, painoa tällä hetkellä 92kg, pituutta 172 cm.

Valokuvista näen jonkun lihavan nuoren naisen, jolla on kaksoisleuka, maha ja muutenkin muhkeat muodot. Itse tunnen itseni kuitenkin normaalipainoiseksi (mikä on todella surullista).

Inhoan vaatekaupoissa käyntiä. Olen huijannut itseäni jo pitkään sillä, että saan itse tehtyä itselleni vaatteita edullisemmin... totuus on kuitenkin se, etten oikein löydä itselleni sopivankokoisia vaatteita kaupasta. Housut kiristävät aina reisien kohdalta ja käsivarret ovat niin paksut, että normaalit paidat kiristävät. Olin kauhuissani, kun menin ostamaan itselleni jakkupukua. Se on kokoa 44! Toivoisin, että elämänmuutokseni myötä mahtuisin takaisin kokoon 40.

Jotain viitettä omasta lihavuudesta kertoo se, että olen aiemmin lainannut, nyttemmin lahjoittanut, omia talvitakkejani hoikille ystävilleni, jotka ovat raskaana. Heille minun normaalissa käytössä olevat vaatteni sopivat raskausmasun kanssa

Oma massani on jakautunut melko tasaisesti ympäriinsä, joten kehoni on (kaikessa lihavuudessaan) melko sopusuhtainen. Pyrin korostamaan pukeutumisessani rintoja sekä dekolteeta korujen avulla, jotta huomio siirtyisi pois mahastani.

Kovalla itsekurilla tästä noustaan ja toivottavasti tulevaisuudessa peilistä katsoo se ihminen, joka tunnen jo nyt olevani.