Jos ei kestä enää peilejä?

Sitten kannattaa opetella pitämään itsestään. Ei siihen muu auta. Jos kyse on 15kg (kohtuullisen pieni määrä, ja etenkin jos tuon -15kg jälkeen on normaalipainon alarajoilla) niin tämä on oikeastaan ainoa vaihtoehto minusta. Eli opetella löytämään siitä nykyisestäkin kehosta positiivisia puolia ja toisaalta katselemaan sitä vähemmän kriittisin silmin. Se, että hyväksyy vartalonsa sellaisena kuin se on ei tarkoita, etteikö kannattaisi pyrkiä kohti vielä parempaa.

Mutta jokaisen nykyajan naiselle (ja miksei miehillekin) olisi älyttömän hyvä oppia, että näkyi sieltä peilistä mitä tahansa, sitä ei saa inhota. Inhoaminen on vain itseltä pois. Ja kärjistetysti, terveelle ihmiselle tämä on oikeastaan vain tahdon kysymys. Ei tietenkään sillä tasolla, että "pim, nyt mä oon mielestäni tosi hotti bööna." Mutta pidemmän itsetutkiskelun ja harjoittelun takana. Suosittelisin, kaikille ihan elämänlaadun parantamisen takia. Jos on joku psykologinen sairaus, joka vaikuttaa rankasti ruumiinkuvaan, niin asia on toki eri. Mutta silloin olisikin ehkä suositeltavaa hakeutua ammattilaisen pariin, jotta pääsee toipumisen tielle.

Joskus ihan periaatteessa terveellekin ihmiselle voi olla apua siitä, että käy jonkun ammattilaisen kanssa juttelemassa. Ei välttämättä edes mitään kovin pitkää terapiaa, vaan vaikka muutamastakin kerrasta voi saada sellaista apua, että pääsee itse työstämään asioita eteenpäin. Varmaan toki itsekin tiedät, että tavoite olisi se, että pääset miellyttävään painoon ja saat sen pysymään siinä sen lisäksi, että voisit olla tyytyväinen itseesi.

Oletko yrittänyt eritellä itsellesi, että mitä silloin tapahtuu, kun olet lähellä tavoitetta ja sitten suunta kääntyykin? Tyyliin (heitän ihan hatusta, kun en sinun tilanteestasi mitään tiedä) tuleeko sellainen, että "melkein tavoitteessa, nyt voi ottaa rennommin" tai iskeekö kisaväsymys. Tai jokin muu. Kannattaa ehkä miettiä, koska mielestäni silloin kun löytää sen syyn, niin sille on helpompi tehdä jotain. Noin esimerkkinä, jos vaikka kisaväsymys iskee, niin voisi yrittää vaikka rauhallisempaa tahtia tai jotain semmoista, että pudottaa painoa jonkun tietyn määrän ja sitten keskittyy kuukaudeksi ihan vain siihen, että pitää painon siinä. Jotain tämmöisiä, toki syyt voivat olla monimuotoisemmat ja sellaisia on tämmöiseen foorumipostaukseen vaikea kirjoittaa, mutta ehkä hahmotat, mitä hain takaa.

Uskoisin, että elämä käy aika rankaksi, jo jojoilun takia, mutta myös sen takia, jos ei voi olla tyytyväinen itseensä. Ja toki vaikka tässä paasaan, niin eihän sen oman ajattelutavan muuttaminen tosiaan ole mikään pikkujuttu, vaan voi viedä hyvinkin pitkän ajan. Mutta kannattaa pyrkiä kuitenkin aina pienin askelin etiäpäin.

Ei siitä ammattilaisestakaan aina oo apua, tai ainakaan mulle ei riittäny edes 9 kuukauden terapia. Edelleen mä inhoan omaa kroppaani ja läskejäni yli kaiken. Hyväksi keinoksi oon havainnu peilien välttelemisen. Kun ei nää itseään joka paikasta, niin ei niin ajattele koko asiaa. Kotona sitten on tietysti eri asia, mutta näin ainakin selviytyy päivät. Ja jos oikein paha kehoninho on päällä, niin siitä ei ihan muutamassa vuodessakaan pääse eroon. Kokemusta on.

keskiviikkona, 28. lokakuuta 2009 klo 21:47 QuieroEstarFlaca kirjoitti:

Näinhän se pitäisi mennä. Valitettavasti vaikka järki sanoo ettei ylipainoa ole kuin reilut kuusi kiloa, niin silti tuntuu paljon pahemmalta kuin silloin kun sitä oli toiset kuusi vielä enemmän. Asiaa ei yhtään edistä se, että aina kun saavun tavoitteen tuntumaan, jokin naksahtaa ja alan taas lihota. Kun paino pomppii vuoden sisällä lähes 10kg suuntaan ja toiseen on todella vaikea edes luoda mitään realistista kuvaa itsestään.

Kiitos kuitenkin neuvosta, harmi vaan etten tiedä miten saisin sen käytännössä toimimaan.

mulla on ihan samankaltanen ongelma kun sulla.viimeks maamantaina katsoin peilistä että,hyi mikä läski.päätin alkaa taas laihduttaa.viime syksynä olin varmaan 6-8 kg laihempi. ongelmana mulla on pitää saavutettu paino.olen kirjaimellisesti tunnesyöppö.syön makeaa tukahduttaakseni surun,ikävän,masennuksen myöskin alkoholin juomisen tilalle on tullut herkuttelusta viikonloppuinen rentoutumis tapa.

ilman näiden ongelmien ratkaisua en pysty terveellisenn painonhallintaa.olen aloittanut hypnoositerapian itseluottamuksen kohentamiseksi ja ajatusmallejen muuttamista toiseksi.helppoa se ei ole.pikkuhiljaa alkaa tuleen tuloksia,mutta terapiaa on jatkettava.

onko sinullakin tunnesyömistä? Muuten on niin helppo sanoa ettei saa inhota itseään,en inhoaisi tietenkään jos olisin osannut tehdä asialle jotain.tämä asia minulla ainakin johtuub huonosta itseluottamuksesta,joka juontuu lapsuudenkokemuksista,mutta asialle voi tehdä jotain.

neuvon sinuakin hakeutumaan jonkinlaiseen terapiaan,eikä tämä tarkoita,että olisit hullu,vaan jos on ongeöma mikä vaikeutaa elämääsi siihen saa hakea apua eikä tarvitse vähätellä ongelmaansa,että en mä nyt tälläsen takia viitsi hakea apua.kirjotahan kuulumisiasi.ehkä pystyisimme tukemaan onnistumisen kautta toisiamme.muuten tunteista puhuminen kirjoittaminen(tunnepäiväkirja) on mulla ainakin olennainen osa tervehtymistäni ja kohti itsetuntemusta.kokeile kirjoittaa tunteitasi ja millaisissa tilanteissa "sorrut" inhoamaan itseäsi ja tai muuta mitä et haluaisi tehdä.tämän selvittäminen auttaa selvittämään ongelmaasi.