sunnuntaina, 27. maaliskuuta 2011 klo 14:04 Enceladus kirjoitti:perjantaina, 25. maaliskuuta 2011 klo 09:44 arpoja kirjoitti:Tässä elämäni varrella olen myös tavannut ihmisiä jotka ovat syystä tai toisesta katkeroituneet. Ja se on mun mielestä vihoviimeinen asia jonka voi antaa itselleen tapahtua. Ehkä tämä katkeruus ja heikko itsetunto kulkevat jotenkin käsi kädessä. Ei ole uskallettu tehdä muutosta, suurtakin, joka olisi avain parempaan elämään. Ja sitten se oma uskaltamattomuus jää kummittelemaan aiheuttaen omasta itsestä näitä negatiivisia ajatuksia.Semmoisia pohdintoja..Miten sitten sellaisessa tilanteessa voi olla katkeroitumatta, jos yrittämisestä huolimatta kaikki menee päin mäntyä? Eli jos ei saa töitä, vaikka yrittäisi jne. Tai jos kaverit ympärillä saa kaikkea hyvää (töitä, parisuhteen, rahaa jne.) ja itse ei pääse tilanteestaan, koska ei ole suhteita?Omia kokemuksia: Jos jotain negatiivista tapahtuu, ensimmäiseksi menen itseeni ja katson olisinko voinut tehdä jotakin toisin? Ja kuinka ollakaan, 99% se syy tapahtuneeseen johtui omasta itsestä. Mutta tästäkään en katkeroidu, vaan alan tehdä asioita toisin, että tapahtuma ei toistu. Otan opikseni. Ja jos taas on sellainen tilanne että itse en olisi voinut tehdä mitään toisin niin silloin hyväksyn asian niinkuin se on.
perjantaina, 25. maaliskuuta 2011 klo 09:44 arpoja kirjoitti:Tässä elämäni varrella olen myös tavannut ihmisiä jotka ovat syystä tai toisesta katkeroituneet. Ja se on mun mielestä vihoviimeinen asia jonka voi antaa itselleen tapahtua. Ehkä tämä katkeruus ja heikko itsetunto kulkevat jotenkin käsi kädessä. Ei ole uskallettu tehdä muutosta, suurtakin, joka olisi avain parempaan elämään. Ja sitten se oma uskaltamattomuus jää kummittelemaan aiheuttaen omasta itsestä näitä negatiivisia ajatuksia.Semmoisia pohdintoja..Miten sitten sellaisessa tilanteessa voi olla katkeroitumatta, jos yrittämisestä huolimatta kaikki menee päin mäntyä? Eli jos ei saa töitä, vaikka yrittäisi jne. Tai jos kaverit ympärillä saa kaikkea hyvää (töitä, parisuhteen, rahaa jne.) ja itse ei pääse tilanteestaan, koska ei ole suhteita?
Tässä elämäni varrella olen myös tavannut ihmisiä jotka ovat syystä tai toisesta katkeroituneet. Ja se on mun mielestä vihoviimeinen asia jonka voi antaa itselleen tapahtua. Ehkä tämä katkeruus ja heikko itsetunto kulkevat jotenkin käsi kädessä. Ei ole uskallettu tehdä muutosta, suurtakin, joka olisi avain parempaan elämään. Ja sitten se oma uskaltamattomuus jää kummittelemaan aiheuttaen omasta itsestä näitä negatiivisia ajatuksia.Semmoisia pohdintoja..
Vaadin ihmisiltä paljon, koska vaadin myös itseltäni paljon. Miksi tyytyä huonoon, kun voi olla priimaa? Sama pätee myös ihmissuhteisiin, jos ei natsaa niin se on heippahei.