Miten hyväksyä uudenmallinen keho?

Huono otsikko, mutta en keksinyt muutakaan.

Minä alan lähentyä "uhkaavasti" tavoitepainoani. Olen viimeksi painanut näin vähän ennen lapsia, eli noin 6 vuotta sitten. Vielä tällä hetkellä minulla on BMI:n mukaista ylipainoa pikkuisen vajaa kilo, mutta pudotettu on jo melkein 16 kiloa.

Ongelmana nyt onkin se, että kappas vain, kroppa ei olekaan enää saman mallinen kuin ennen lapsia. No ei tietenkään kamalan yllättävää, mutta silti ärsyttää. Reidet on nyt ohuemmat kuin nuorempana, mutta vatsaa sitten sitäkin enemmän. Miten oppia hyväksymään tämä tosiasia, etten ole enää lapseton parikymppinen vaan lapsellinen päälle kolmekymppinen?

Kuinka oppia pukeutumaan uudelleen? Viimeiset viisi vuotta olen kulkenut lähinnä äitiysvaatteissa tai verkkareissa. Se tyyli, mikä minulla oli ennen ekaa lasta, ei istu enää mitenkään päin, eikä semmosia vaatteita enää kaupoista juurikaan löydy.

Musta on ihanaa olla jälleen hoikahko (tulevaisuudessa vielä hoikka), mutta kummallisia ongelmia tämä tuo tullessaan. Kertokaahan kokemuksistanne! Kiitos

Hei Tiipet - mielenkiintoinen kysymys!

Mulla on painonvaihtelu ollut sen verran vähäistä etten voi puhua omasta kokemuksesta sinäänsä, mutta äiti olen minäkin (pojat 12 - 16v) ja kroppa on tietysti muokkaantunut raskauksien, imetysten, tapauksessani syöpäleikkausten ja hoitojen ym. ikääntymisen (45 v) myötä.

Auttaisko ajatella asiaa niin, ettet vertaa itseäsi siihen vanhaan itseesi vaan olet "muokkaamassa" (heh) itseäsi uudeksi itseksesi, johon kuuluu mm. hoikka olemus. Eikö oikeestaan ole aika mahtava tilanne, että voi etsiä itselleen esim. uuden pukeutumistyylin. Mulla ainakin lasten myötä muuttui todella moni asia (lue: laiminlöin itseäni ja omia tarpeitani). Olen vasta viime aikoina alkanut panostaa enemmän itseeni. Siihen kuuluu myös tämä kunnollinen, tasapainoinen ruokailu, liikunta jne. Toivoisin itselleni enemmän rohkeutta kokeilla ihan uudentyylisiä vaatteita.

Mulla on yksi ystävä, jolla on aina ehdottaa mulle yllättäviä vaatteita kokeiltavaksi. Valitettavasti emme tapaa kovin usein.

Mene kiertelemään kauppoihin ja jos mahdollista ota joku rohkea kaveriksi mukaan.

tsemppiä

Samaa mieltä kuin Kaisa64, eli ei kannata "haikailla" menneen perään, vaan nauttia uudesta hoikistuneesta vartalosta. Eikä missään nimessä pidä vertailla itseään ja vartaloaan itseä paljon nuorempiin (ja synnyttämättömiin) naisiin, vaan olla aidosti "aikuinen" . Ja vaikka ulkonäkö ei ole sama kuin ennen lapsia, niin ainakin minä tunnen kehoni paljon paremmin nyt kuin ennen synnytyksiä ja imetyksiä, ja tunnen jotenkin olevani enemmän nainen

Itsellä vaikeinta on ollut ehkä rintojen muodon ja koon muutokset, mutta koska sille ei mitään voi (paitsi tietysti plastiikkakirurgi ) niin on vaan pakko hyväksyä muutokset... Onneksi nykyään on olemassa jos jonkinlaisia push-up ym. liivejä, joilla karua totuutta voi piilotella kaikilta muilta paitsi perheenjäseniltä ja saunakavereilta Ja minua lohduttaa myös se, että tiedän ystävienikin tuskailevan saman asian kanssa...

Vaateostoksille kannattaa ottaa mukaan sellainen ystävä, joka osaa rehellisesti kertoa mikä sopii ja mikä ei. Minulla on muutama minua nuorempi ystävä, jotka osaavat kertoa, mikä on tällä hetkellä muodikasta mutta samalla minulle sopivaa (en halua näyttää aikuiselta, joka pukeutuu teinitytöksi!).

En ole ihan vielä mielestäni keski-ikäinen (31 v) mutta samankaltaisten ongelmien kanssa painin. Ylipainoa on edelleen kymmenkunta kiloa, mutta jos nyt realistisesti ajattelen, en voi koskaan näyttää samalta kuin kymmenen vuotta sitten. Lapsen odottaminen viruttaa useimmilla meistä vatsanahkaa ja se on jäänyt arpiseksi ja merkilliseksi pehmoiseksi hötöksi. Luulen, että vielä kympinkin jälkeen vyötäröä koristaa ranteenvahvuinen renga, jolle voi jotain vain kirurgi, enkä ole ajatellut mennä niin pitkälle asian kanssa.

Joten kysymys kuuluu kohdallani: Kuinka hyväksyä tuleva uusi vartalonsa?

Ps. Kuvastuuko tekstistä sataprosenttinen varmuus kympin kadottamisesta?

Saman ongelman kanssa painin minäkin. Olen ajatellut asian niin, että itsensä on pakko hyväksyä tällaisenaan, koska muutakaan ei voi. Vaikka kuinka harmitaisi ettei ole enää timmi, synnyttämätön kaksikymppinen, niin kun sille ei voi mitään, niin ei voi ja on vaan paljon helpompaa olla ajattelematta asiaa sen kummemmin.

Paljon parempi sen sijaan on vertailla omaa hoikkaa itseään siihen entiseen läskipalleroon. Silloin tulee hyvä mieli.

Tuo vaateongelma onkin sitten suurempi juttu. Musta tuntuu, ettei vaatekaupoista enää löydy ihmisen mallisia vaatteita. Ja miksi vaatevalmistajat kuvittelee, että läskit naiset haluaa esitellä tissivakoaan Kaikissa paidoissa, jotka suunnilleen mahtuu päälle, on niin isot kaula-aukot, että hyvä ettei nännit näy.

Itse olen vielä sen mallinen, että kaikki rasva on mahassa. Jos paita mahtuu hartioista hyvin, niin se kiristää mahasta ja jos taas maha mahtuu paitaan hyvin, niin hartiat pullahtaa pihalle siitä hemmetin kaula-aukosta ja koko riepu valahtaa vyötärölle. Ja housut sitten, niistä en viitsi edes aloittaa tilitystä...