"Läskisokeus" – lihominen, laihtuminen ja kehonkuva

Kehonkuva ei mulla vastaa koskaan todellisuutta. Vuosiin en ole antanut ottaa itsestäni valokuvia, kun niistä se karu totuus paljastuu. Tiedän olevani lihava, mutta omissa silmissäni olen silti aina todellisuutta hoikempi. Silloin taas kun hoikimmillaan mittani olivat 180cm/63kg, ihmiset sanoivat minulle joskus, että sunhan pitäisi mennä missikisoihin. Suutuin aina, että mitä toikin mulle v***uilee, kun mähän olen aivan kauhea läski .

sunnuntaina, 25. heinäkuuta 2010 klo 00:52 Slank kirjoitti:

Pippurix, muuta sitten kehonkuvaasi. Hanki apua. Ettei koko elämä tuhraudu tuommoisen kuitenkin melko sivuseikan kanssa, kun päässä sentään on järkikin.

En nyt juuri tällähetkellä tunne kaipaavani kallonkutistusta jos sitä tarkoitit. Ylläoleva kommenttini ei ollut valitus, vaan ihan vaan toteamus, että näin on asia, mutta ei se minua nykyään vaivaa vaan olen elämääni varsin tyytyväinen (valokuvien puutteen kanssa voin hyvin elää). Parempihan se on nähdä itsensä kauniimpana kuin oikeasti on, kuin päinvastoin.

Sitten jos tässä painonpudotuksessani onnistun ja kävisi niin, että kehonkuva kallistuisi taas sille puolelle, että näkisin itseni todellisuutta lihavampana, niin se kyllä olisi ongelma. Siitä on kuitenkin yli 15 vuotta kun olen noin hoikka (ja mielestäni läski) ollut. Olin silloin vielä lapsuuden ja aikuisuuden välimaastossa ja muutenkin siis aikalailla eri ihminen kuin tänäpäivänä.

Mä oon tällä hetkellä myös tossa vaiheessa, että olisin muka normaalipainoisen näkönen, vaikka oikeesti näytän just siltä, mitä oonkin: Lievästi ylipainoiselta. Eilen otin just valokuvan itestäni ja se veti kyllä hiljaseks.
Toisaalta aiemmin kun laihdutin 20 kg en huomannu mitään eroa. Olin sitäennen kokenu tämmösen samanlaisen valaistumisen siitä, että oon liian paksu, enjkä päässy eroon ajatuksesta. Ja siinä kävikin sitten niin, että turhauduin, kun vaikka painoa putos noin paljon ja bmi on matalalla, läski vaan kattoo vastaan peilistä. Ajattelin, että ihan sama ja lihoin kilot takasin.

Valitettavasti nyt kun katson noita -20kg kuvia, huomaan kyllä eron.

Minä tajusin lihomiseni hiljattain vaatekaupassa. Epäilemättä edes merkittävän lihomisen mahdollisuutta olin jo vuosia kaupoissa kiroillut, miten nykyään ei tehdä vaatteita "naiselle jolla on naisen muodot", vaan lähinnä pikkupojan kropalle. Pidin edelleen itseäni pienenä ja sirona, millainen olin aina kuullut olevani, jopa säälittelyyn asti että kun olen niin kauhean laiha ja pieni.

Yhtenä päivänä hieman epäkohtelias myyjä nuorekkaiden vaatteiden kaupassa herätti minut todellisuuteen. Edes koon 42 farkut ei mahtuneet päälle ja kysyin kopista myyjältä että onko tästä mallista isompaa kokoa. Nuori nätti naismyyjä totesi tylysti, että ei ole, tämä malli ei sovi ylipainoisille ihmisille. Loukkaannuin syvästi, minähän olin pieni ja laiha, mutta vain vähän kurvikas. No, ehkä 5 kiloa olisi voinut tulla vuosien myötä, painaisinkohan jo peräti yli 50 kiloa Vaa'alla käynti kotona oli järkytys: painoin 65 kiloa, kun edellisen kerran itseni punnitessani lukema oli 46 kg. Mielenkiintoinen oli lukeman tajuamisen myötä tapahtunut silmien aukeaminen: yhtäkkiä näin itseni kaikkine makkaroineni ja ison pömppövatsani kanssa, kaksoisleuan pahalainenkin oli ilmestynyt ja "selkätissit". Kaikki nämä olin vuosia jättänyt huomiotta vaikka päivittäin tulee omaa peilikuvaa katsottua eteisen peilistä ennen töihinlähtöä.

Mitäs sitten semmoisessa tapauksessa, että jonain päivänä näkee itsensä kauniina ja ihan melkeen hoikkana peilistä, mutta sitten jos erehtyy ottamaan valokuvaa, näyttää hyvin epäedulliselta niissä? Voiko silmä oikeasti erehtyä niin paljon että luulee näyttävänsä kauniimmalta kuin on?

"Mitäs sitten semmoisessa tapauksessa, että jonain päivänä näkee itsensä kauniina ja ihan melkeen hoikkana peilistä, mutta sitten jos erehtyy ottamaan valokuvaa, näyttää hyvin epäedulliselta niissä? Voiko silmä oikeasti erehtyä niin paljon että luulee näyttävänsä kauniimmalta kuin on?"

Valokuva on aina siitä yhdestä tietystä hetkestä/asennosta/ilmeestä otettu räpsäys, peilin edessähän sitä yleensä tulee helposti väänneltyä itseään vähän enemmän silmää miellyttäviin asentoihin. Itsekin näen itse monestikin peilistä ihan nättinä ja sopusuhtaisena, mutta valokuvista minua katsoo takaisin järkyttävä sotanorsu. Miehen mielestä minulla on vain ongelmia kehonkuvani kanssa eikä minun kuulemma pitäisi saada katsoa minusta otettuja kuvia ollenkaan, koska haluan 99% tapauksista poistaa ne kuvat

sunnuntaina, 1. elokuuta 2010 klo 16:53 Premnas kirjoitti:

Mitäs sitten semmoisessa tapauksessa, että jonain päivänä näkee itsensä kauniina ja ihan melkeen hoikkana peilistä, mutta sitten jos erehtyy ottamaan valokuvaa, näyttää hyvin epäedulliselta niissä? Voiko silmä oikeasti erehtyä niin paljon että luulee näyttävänsä kauniimmalta kuin on?

Kyllä voi! Mä ainakin kuvittelin kauan olevani ihan "normaali" tai "vähän pyöreä" ennen kuin tajusin olevani merkittävästi ylipainoinen, suoraan sanottuna kauhee läski. Nyt melkein 18 kiloa myöhemmin tajuan olleeni tosiaan iso, isompi kuin uskalsin itselleni myöntää.

Mutta mulla ei oikeastaan ole aavistustakaan minkä kokoinen oikeasti olen nyt. Välillä ihan yllätyn kun mulla on selkeä vyötärö, jalkojen väliin jää tilaa, reidet ei hankaa yhteen, housut näyttää hirveän kapoisilta jne. Tai huomaan valokuvista olevani oikeasti reilusti hoikempi kuin vuosikausiin. Nämä siis ovat iloisia yllätyksiä kun tunnen edelleen välillä itseni ylipainoiseksi möhkäleeksi. Toisaalta taas eilen yllätyin siitä, kuinka iso vatsa minulla edelleen on, miten se nyt noin pömpöttää Eli välillä tunnen itseni taas tosi hoikaksi, ja yllätyn kun huomaan ettei tässä nyt kuitenkaan ihan alipainoa hätyytellä Eli mun kehonkuva on ihan hukassa, tunnen itseni vaihtelevasti lihavaksi ja hoikaksi, enkä osaa oikein luottaa mihinkään tunteeseen. Omiin silmiin ei voi luottaa kun ne sanoo sen mitä päivän tunnetila käskee. Muidenkaan kommentteihin en oikein luota kun tottakai näytän hoikalta verrattuna siihen mitä olin viime talvena ennen laihdutustani. Mutta enpä muista kenenkään kauhistelleen "laihuuttani" aiemmin (noin 5 vuotta sitten) kun olin suunnilleen saman kokoinen. Siksi mittanauha ja vaaka ovat nykyään hyviä ystäviä, ne kun kertovat selkeitä numeroita ja näyttävät mihin suuntaan ollaan menossa. En taida uskaltaa luopua niistä ehkä ikinä. Koska silloin voisin taas lihoa 20 kiloa huomaamatta sitä itse. Sekopäistä

Kansis, mulla on vähän samansuuntaisia fiiliksiä, kun sullakin: välillä sitä on mielestään ihan sirvana ja seuraavassa hetkessä tajuaa olevansa vielä iso. Mutta mulle luvattiin, että pää kasaantuu mukaan laihdutukseen ajan myötä. Pitää vaan tajuta realiteetit (mittausmenetelmät) siihen asti, kunnes pää on mukana.

Multa kysyivät töissä, että paljonko vielä aiot pudottaa. Sanoin suoraan, että 20kiloa. Haluan olla aikuisiälläni kerrankin normaalipainon puolella.
Kaikki siinä ääneen kuhisi "eihän sussa ole sitten enää mitään", "sähän katoat ihan kokonaan" "etkai sä nyt enää" "tuokin on jo hyvä saavutus"ja kuitenkin mä olen se, jonka työtakki on vasta kokoa L ja muut on S tai XS. Eikä he taistele kilojen kanssa.

Mä olen nyt laihempi, kun koskaan tuolla työpaikassa ollessani, mutta olen edelleen lihava. Enkä 20kilon jälkeenkään ole vielä alipainoinen, hätinä normaalipainoinen.
Sanoin ihmisille, että tämän takia keskeneräistä projektia ei sais koskaan esitellä, kun aletaan jarruttelemaan. Päättivät jatkaa kannustamistani.

Flikka30, kiva tietää etten ole yksin sekopäisyyteni kanssa Mulla on myös samanlaisia kokemuksia töissä. Kun aloitin siellä kuusi vuotta sitten olin tuossa tavoitepainossani, eli nelisen kiloa hoikempi kuin nyt. Ei silloin kukaan pitänyt minua mitenkään erityisen laihana, olinhan silloinkin lähempänä normaalipainon ylä- kuin alarajaa. Nyt sen sijaan ovat muutamat jo kauhistelleet ja kyselleet eikö olisi jo aika lopettaa. Ensimmäiset sen suuntaiset kommentit tulivat jo ennen kuin pääsin normaalipainoon. Kai se vertailukohta vaan vaikuttaa niin paljon, kun olivat tottuneet näkemään mut ylipainoisena. Olen sitten todennut, että samaan painoon tähtään kuin tuolla aloittaessani tai että olen juuri saavuttanut normaalipainon ja että marginaalia alipainoon jää tavoitteessakin melkein 15 kiloa. Se on hillinnyt kommentteja, samoin kuin varmaankin se, että syön aina yhdessä joidenkin työkavereiden kanssa ja he ovat nähneet, että syön ihan normaaleja annoksia hyviä ruokia, enkä siis näännytä itseäni.

Tsemppiä kaikille laihdutukseen, painon säilyttämiseen ja realistisen kehonkuvan näkemiseen

Tosiaankin on koot pienentyneet! ja myös vaihtelu on runsasta. Mulla on vaatteita kaikkia kokoja xs-xxl. Ja tosiaan normi koko ois varmaan 38/S. Mietin just yks kerta sovituskopissa, kun ostin 40 numeroisen kauluspaidan, että herranjesta, onks nää tehny ihan tissittömille ihmisille!!

Ehkä ei kannata siis stressata noista!!