Masennus ja laihdutus

Masennus voi olla elämäntilanteista johtuvaa, jolloin loppuelämää ei tarvitse syödä lääkkeitä. Mutta aika usein se on kuitenkin kemiallinen häiriö aivoissa ja sen vuoksi esimerkiksi serotoniinin takaisinoton estäjiä voi joutua syömään loppuelämän. Toisaalta se on aika pieni vaiva, jos se vähentää riskiä masentua uudelleen. Itse olen jo luonteeltani melankolikko ja pohtija, joka toisaalta tekee elämästäni ihanan rikasta, mutta myös altistaa toistuvasti masennukselle, esim. syksyjen pimeän myötä.

Lääkkeistä mulle on ainakin sanottu, että pitäisi olla alla sellainen vuosi, jolloin toimintakyky on normaali ja tunne-elämä suunnilleen tasapainossa. Sen jälkeen lääkitystä voi alkaa hiljalleen purkamaan. Viime keväänä oli ensimmäisen kerran se piste sitten edessä, mutta sain kehiteltyä siihenkin itselleni iiiison kriisin. Eli lääkkeet ovat käytössä vielä jonkin aikaa.

Itselläni ei oikeastaan puhdasta masennusta ole, vaan kaksisuuntanen ja ahdistuneisuus häiriö mutta tämä oli ehkä lähin asiaa koskeva ketju.

Sitä mietin että miten te, mikäli teillä tällaiste edes esiintyy, hallitsette paniikkitilanteet ja ahdistuksen. Koska esim. tänään olisin halunnut salille mutta täällä on joku massa tapahtuma ihan salin vieressä joten en uskalla lähteä. Eilen eksyin sinne kun en tienny kyseisen tapahtuman olemassaolosta joten siellä mä sitten juoksen ihmisten keskellä ja itken koska en voi vaan olla siellä.

Syöminen on hankalaa,koska välillä en uskalla syödä yhtään mitään, välillä mä vaan ahmin koska kaikki muu ahdistaa niin paljon. Ja sillonku ahdistaa ni kaikki muu sumenee enkä edes jälkikäteen muista hirveästi mitään.'

Joten miten hitossa tässä pitäisi pystyä laihduttamaan kun tuntuu että ei mitään voi hallita ite!! Ja kyllä, harrastan hikiliikuntaa, syön lääkkeeni, käyn psykalla, syön simo terveellisesti, sallin itelleni herkut jne. joten ne neuvot voi jättää pois

Vesimeloni_ko:lle
Tämä ei ole ehkä se vastaus, jota kaipaat, mutta itse neuvoisin olemaan laihduttamatta juuri nyt. Olisi ehkä tärkeämpää keskittyä voinnin ylläpitoon ja vaikka koittaa pitää paino suunnilleen samoissa lukemissa. Masennus aiheuttaa usein ylilyöntejä (ainakin itselläni) ja palloilua ääripäästä toiseen. Se, että et pääse joskus salille tai "sorrut" johonkin ruokaan, minkä näet pahana, tuo ahdistuksen ja sen helpottamisen mässäilyillä. Jos harrastat liikuntaa sillä asenteella, että se on kivaa ja siitä tulee kiva olo, mutta sallien ne hetket, että se ei juuri nyt tunnu kivalta, sekä syöt niin, että et kiellä itseltäsi mitään, mutta koitat pysyä kohtuudessa, pääset ehkä tasapainoon.

Tein itselleni joskus tavoitteen, että ennen kuin aloitan minkäänlaista laihduttamista, minun pitää pysyä vuosi samassa painossa. Näin myös tein ja siitä huomasin, että vointini sallii myös laihdutuksen. Aikaisemmat yritykset kaatuivat nimenomaan siihen, että yritin taistella masennusta vastaan ja väsyin siitä entisestään.

Tsemppiä sinulle!

Leppäkerttuli,

Kiitos vastauksesta, mutta mä oon nyt sairastanu 15 vuotta eikä kakssuuntanen oo niitä sairauksia mitkä parantuis, eikä muute o diabeteskaa. Ja sitä mä en halua. Joten se että en laihduttais ei oikeestaa oo vaihtoehto.

Joten ehdotuksia miten laihduttaminen onnistuisi? Koska mä en voi kaikkea jättää tekemättä vaan sen takia että moon sairas tai tuun viel sairaammaks.

Niin kaksisuuntainen kuin diabetes on paranettavissa oikeilla ohjeilla,minulla melkein diabetes ja Toistuva vaikea asteinen masennus,paniikkikohtauksineen ja ahdistuksineen,sosiaalisten paikan pelkotilat! Olen myös noin 15 vuotta diaknoosista ja sitä aijemmin olen ollut sairas mutta,olen selvinnyt omin voimin,minulla on lääkitys,olen hyvin huono liikkumaan esim kaupungilla,niin etten olisi reittiäni aijemmin suunnitellut!
Olen viidettä vuotta kiloklubisssa,olen laihduttanut yli kolmekymmentä kiloa,varmaan yli neljäkymmentäkin!
Tiedän että se ei ole helppoa,mutta oman kunnon tarkkailu ois ensin pääasia,eli kun voimat riittää,eisaa panikoida asioita,sillä silloin siitä ei tuu yhtään mitään!
Opetella syömään terveellisesti.on sen asian keskipiste,olen siihen keskittänyt,eli syön terveellisesti silloin laihdun siinä samalla,eikä se mitään vaikka paino aina putoiskaan,tieedän kuitenkin tekeväni oikein!
Minulla oli tosi korkealla sokeriarvot,kuitenkaan ei vielä lääkitystä annettu,nyt olen kaukana riskirajoilta oikean syömisen vuoksi,samoin masennus jaksot voi olla paremmin hallittavissa kun ruokailut on kohdillaan,ei saa väkisin mitään aikaiseksi,vaan hermustut omaan itseesi suotta,ja stressaantuneena ei painokaan putoa,eli aina luova tauko kun alkaa tuntumaan pakkoullalta,mielen yerveys on myös kehon terveys,en tiadä mitä lääkkeitä sinulla on ,mutta omien lääkkeitteni syönti on kokoajan vähentynyt,aijon poistaa ajan myötä myös loput!
Sillä,oikein syöminen ratkaisee kaikki ja hyvä levollinen mieli,minä syön oikein, näin minä menen eteenpäin joka ikinen päivä! Vaikka paino putois silti olet oikealla tiellä!
Kaikkea hyvää jatkoon!

Tuula

"kiva" kuulla että joku on suht koth samassa tilanteessa ja jaksanut painaa eteenpäin
Mä otan tän ehkä vähän liian suorittamisena, joten ehkä mä yritän tehdä niinkuin leppäkerttukin sanoi, ja ottaa vähän rauhallisemmin. Kontrollifriikkinä se ei oo kyllä hirvee helppoo mut yritetää

Ja anteeksi leppäkerttu jos vastasin vähän töksähtävästi, kävin äsken hölkkää kiukkupäivän pois joten jos nyt jatkuis paremmin

Vesimeloni_ko, no problemos Yritinkin jotenkin vain sanoa, että turha stressaaminen ei auta asiaa ja välillä tilanteiden hyväksyminen on ainoa tapa edetä. Pitkään tämä kaikki minullakin on jo jatkunut ja jatkuu edelleen. Silti sairauden kanssa voi elää, jos tuntee itsensä ja pystyy hyväksymään itsensä ja voinnin vaihtelut. Kutsun sitä itse elämän edessä nöyrtymiseksi, sillä voimme loppujen lopuksi vaikuttaa vain siihen, miten itse suhtaudumme elämässä eteen tuleviin tilanteisiin.

Kaivelenpa vanhoja keskusteluja jos löytyisi hieman vertaistukea.

Olen 22v opiskelija ja diagnoosi on tällä hetkellä "määrittelemätön toistuva masennus". Lääkkeitä en ole suostunut ottamaan sillä minulla on jo entuudestaan lääkitys esimerkiksi reumaan enkä halunnut popsia enempää pillereitä kuin on pakko. Terapiassa käyn vähintään kerran viikossa ja se on kyllä ollut ehdoton henkireikä.

Olen 162cm pitkä. Viimeksi kun punnitsin itseni paino oli muistaakseni 72kg. Nyt en ole noin vuoteen pystynyt käymään vaa'alla. Se tekee tietty laihduttamisesta hiukan vaikeaa, mutta en kertakaikkiaan pysty siihen.

Pelkästään vaa'alla käyminen on todella ahdistavaa ja laukaisee yleensä paniikkikohtauksen tai voimistaa itseinhoani sen verran, että arkielämästä tulee ainakin muutamaksi päiväksi todella vaikeaa. Kaikkein eniten pelkään sitä, että mitä jos käyn vaa'alla ja paino on noussut paljon tuosta 72 kilosta. Ajatuskin kammottaa.
(Ja tiedostan että monella täällä on paljon enemmän ylipainoa kuin minulla, mutta toivoisin että nyt ymmärrettäisiin että jokaisen laihduttajan tilanne on yksilöllinen.)

Laihduttaminen on vaikeaa koska vihaan liikuntaa todella paljon. Koululiikunnasta on jäänyt todella paha maku suuhun kaikesta liikunnasta. Olen yrittänyt osallistua yliopistolla järjestettäviin liikuntoihin, mutta minulle ei tule liikunnasta hyvä olo. Siitä tulee sekä henkisesti että fyysisesti huono olo. Minun on pakotettava itseni väkisin liikkumaan ja liikunnan aikana ja sen jälkeen vihaan itseäni vain entistä enemmän.

Lähinnä kaipaisi vertaistukea muilta samantapaisten asioiden kanssa painivilta. Kaiken itseinhon ja ahdistuksen keskellä laihduttaminen tuntuu todella vaikealta.

Vesimeloni_ko, täällä toinen joka sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Minulla sairaus on diagnosoitu vuonna 2006, mutta epäilen sairastaneeni sitä jo pidemmän aikaa.

Itse olin vasta muutama viikko sitten viikon ajan osastohoidossa. Siellä lääkäri painotti minua unohtamaan joksikin aikaa laihduttamisen. Mutta en minä siihen kykene. Jos en jatka tätä elämäntaparemonttia, tulen lihomaan entistä enemmän. Nyt ollaan siinä pisteessä, että painoni on noussut marraskuusta 20kg. Muutimme tuolloin kotikaupungistani pois. Sinne jäivät ystäväni, liikuntaharrastukseni ja ne vaihtuivat pelkoon liikuntaa kohtaan sekä lohtusyömiseen. Olen ollu sairauslomalla viime vuoden marraskuusta ja sairauslomani jatkuu tällä tietoa tämän vuoden marraskuulle. Kuntoutustukea minulle on haettu kesäkuulta marraskuulle, odotan siitä vielä kelan päätöstä.

Tilanne on kaikin puolin hankala. Terveys reistaa monessakin mielessä ja jos en saa painoa alaspäin, minullakin on vaarana sairastua kakkostyypin diabetekseen. Syön itseasissa tälläkin hetkellä Metforemia, mutta tosin PCO:n hoitoon.

Olen vasta 24 vuotias joten olisi aika muuttaa asioita..