Masennus ja laihdutus

Samasta yhtälöstä kärsiviä on varmasti paljon. Itselläni on pitkäkestoinen vaikea masennus ja ylipainoa noin 45 kiloa tällä hetkellä. Ei millään jaksaisi miettiä ruoka-asioita, tulee vaan syötyä herkkuja aivan tolkuttomia määriä. Olen ollut sairauslomalla ja lääkityksellä nyt melkein neljä kuukautta eikä valoa näy vielä. Tänään pakotin itseni tänne sivuille, josko innostuisi painonpudotuksesta. Rupeaa olemaan jo fyysisiä oireita ylipainosta esim. polvet ja lonkat on huonona ja olen kolesterolilääkityksellä (ikää 34 vuotta). Lääkäri sanoi, että ei pidä miettiä laihdutusta ennen kuin saa mielialan kohoamaan. On vaan niin, että jos lihoaa parin kilon viikkovauhtia, niin ei siinä paljon mielialat kohoa!
Olis kiva vaihtaa täällä kokemuksia samassa tilanteessa olevien kanssa, kirjoitellaan jos tämä tuska vaikka pikkuhiljaa helpottaisi.

Moi!

Oon nyt siinä onnellisessa asemassa että oon hyvin kuntoutunut vaikka olen edelleen kuntoutustuella ja ollut jo vuosia vaikean masennuksen takia. Esim. pari vuotta sitten olin vielä ihan pohjalla ja söin pahaan olooni kaikkia herkkuja, sikäli kun kauppaan pääsin/uskaltauduin mennä. Silloin ei laihdutuksesta olisi tullut mitään se paha olo oli liian suuri ja valtava.

Nyt sit kun jo jaksan nauttiakin elämästä/harrastuksista on tää painon pudottaminenkin mahdollista (-30kg) urakka joista -4,2kg nyt pois.

Lillukka76 Voimia ja jaksuja sulle, aikansa kestää ennen kuin helpottaa olo mutta älä ainakaan stressaa paino asiasta. Mun kans voi kirjoitella ja saada vaikka vertaistukea, esim. päikyissä Aavan taisto kiloja vastaan

Sama - ja bonuksena vielä bulimia/ahmimishäiriö.

Mullekin on lääkäri ohjeistanut, ettei pitäisi tässä vaiheessa yrittää laihduttaa vaan opetella terveitä elämäntapoja ja saada muutenkin otetta normaalista elämästä. Mutta pakko tässä jotain on tehdä, kun paino vaan nousee ja vaatteet ei mahdu päälle. Ei paljon naurata

Voisin vaan nukkua vaikka vuorokaudet ympäri. Sillon ei pystyis syömäänkään

Onhan meitä täällä surullisen paljon. Muistelin just yksi päivä sitä aikaa, jolloin oli niin saamaton sekä pelokas olo, ettei voinut kauppaan mennä. Söin hapankorppua ja join vettä. Ja sitten kun pääsin kauppaan asti, mukaan sieltä valitsin toki sipsejä, suklaata, muffinseja, karkkia...

Ihme kyllä tuosta mässäilystä huolimatta ei paino noussut; lääkitys teki sen. Lopetin lääkkeiden syömisen (psykiatrin luvalla) muutama viikko sitten, toivottavasti niistä luopuminen auttaa painonhallinnassa.

Terapia jatkuu vielä varmasti ensi vuoden syksyyn, mutta lääkkeitä en koe enää tarvitsevani. Hyvä niin, ja toivottavasti tämä olo on tullut jäädäkseen.

Valtavasti voimia kaikille!

Ensiavuksi paljon tryptofaanipitoisia ruokia, luonnonvaloa ja E-EPA -kalaöljykapseleita. Aivokemia pitää saada kuntoon

Tarkistakaa myös ettei lääkityksen sivuoireena ole painonnousua. Lääkkeen vaihto voi toisinaan auttaa.

Nimimerkillä 11 vuotta psyykelääkkeitä mässyttänyt, ja niitä lopun elämäänsä syömään joutuva

Tryptofaania on varsinkin seuraavissa ruuissa:

- maito
- kana(nmuna)/kalkkuna
- juusto
- erilaiset pähkinät
- banaani
- tumma suklaa
- soija

Tryptofaania saa myös lisäravinteena, mutta en itse pitäisi rahojani siihen, kun syömälläkin selviää.

(Niille jotka eivät tiedä - tryptofaani on aminohappo joka on serotoniinin ja melatoniinin esiaste. Masennus ja serotoniinin puute ovat vahvasti sidoksissa, joten tryptofaani toimii ns. luontaisena masennuslääkkeenä)

Unipolaari masennus ei ole pysyvä tila. Itse olen maanisdepressiivinen, ja tulen syömään lääkkeitä lopun elämääni, koska aivoissani on kroonisesti kemiallinen epätasapaino. Omasta mielestäni 'tavalliseen' masennukseen lykätään liian herkästi nappia kouraan, kun todelliset syyt ovat muualla. Itselläni auttoi KELAn terapia, nykyään lääkkeet vaikuttavat lähinnä ennaltaehkäisevästi.

Mulla on kanssa nyt sellainen ikävämpi kokemus sekä terapeutista että lääkäristä etten oikein tiedä miten asiaan pitäisi suhtautua. Olen kanssa suht nuori 35 vuotias ja eläkepaperit pitäisi laittaa vetämään. Olen sairastanut pitkään vakavaa masennusta, mutta vaihdoin lääkäriä paikkakunnanvaihdon vuoksi ja nyt tämän uuden lääkärin pitäisi tehdä lausunnot kelaan ja vakuutusyhtiöön, mutta sanoi suoraan ettei tee yhtään lausuntoa näin nuorelle vaan "pakotti!" menemään töihin. En ole tosin töihin mennyt vaan vaihtanut takasin ensiselle lääkärille, vaikkakin joudun matkustamaan useamman sata kilometria joka kuukausi.

Terapeutistanikin sain sellaisen kuvan alkuun että kyllä tämä tästä pikkuhiljaa ja nyt kun olen muutamia kertoja käynyt kesällä tällä uudella en pysty hänelle enää kertomaan kuulumisiani, tulen heti teilatuksi. Kannustus ja pakottaminen on kaksi eri asiaa.

Mutta koska päiväni vietän tässä koneella notkuen tai sängyssä maaten ajattelin tehdä jotain hyödyllistä ja kirjata syömisiäni ylös. Jos siinä sitten suklaapalojen välissä vahingossa tarttuisi jotain terveellistäkin ainakin teoriatasolla. Tosin päivän kalorit ei näytä yltävän kuin 75% tuosta tavoitteestani. Olen siis syönyt todella vähän ruokaa ja paljon herkkuja jotta olen painoni saanut pidettyä. (167 cm ja 77 kg) Painoa on tullut lääkevaihdon jälkeen 4 kg kuukaudessa ja koko ajan on turvonnut olo eikä vatsa tahdo toimia. Syöminen on pysynyt ihan samana viimeiset 5 vuotta.

Nyt on masennus päällä ja heti tekee mieli syödä herkkuja jotta saisi hetken helpotusta pahaan oloon ja ahdistukseen. Näin mun paino nousikin mutta periksi en anna vaan koitan keksiä muuta helpotusta oloon. Kirjoitinkin tästä jo tonne päikkyyn joten tulee vähän toistoa mut sanon vielä täälläkin et kumpa pääsisin terapiaan nimenomaan tän syömisongelman takia.

Aikoinaan anorexian takia olinkin terapiassa mutta ilmeisesti syömisasiat eivät ole vieläkään kunnossa. Ahmimista ja syömistä pahaan oloon. Ei kivaa..

Jes, sain vihdoin varattua lääkäriajan ensi viikolle! Oon käynyt samalla lääkärillä jo puolitoista vuotta ja joudun nykyään matkustamaan sen takia eri paikkakunnalle, mutta lääkäri on sen verran mukava, että siitä en kyllä luovu Niitä vähemmän mukaviakin sinne joukkoon mahtuu - kokemusta on. Kaiken huippu oli yhdelle bulimia-potilaalle (ei itselleni) sattunut lääkäri, joka oli tokaissut: "Mitä sä toivot mun tekevän? Teippaanko minä sun suun kiinni vai mitä?" Just...

Itse kun aikoinaan muuton jälkeen aloin uudelta paikkakunnalta hakea terapeuttia, lähetin varmaan 100 sähköpostia kaikille mahdollisille terapeuteille jotka netistä löysin - suurin osa tuli bumerangina takaisin, "ei oo tilaa". Yksi sitten soitti minulle takaisin, ja vaikka ensin ajattelin ettei nelikymppinen mies voi ymmärtää mitään parikymppisen naisen elämästä, meillä on synkannut tosi hyvin - toinen terapiavuosi tämän terapeutin kanssa nyt alkamassa.

Kyllä istunnoissa lentää terapeutiltakin vittusaataperkelettä, mutta omasta mielestä se on vaan positiivista Tykkään, kun terapeutti haastaa aktiivisesti kyseenalaistamaan omia ajatuksia eikä vaan nyökyttele ja kirjoita ylös hiljaa muistiinpanojaan. Koskaan en ole kohdannut vähättelyä tai epäilyjä, pikemminkin aktiivista perseellepotkimista. Sekä terapeutti että hoitava lääkäri ovat olleet tyytyväisiä kehitykseeni - persoonallisuushäiriödiagnoosistani eivät enää täyty kaikki kohdat, ja kaksisuuntainenkin on saatu aika pitkälti lääkkeillä remissiovaiheeseen.

Itseä yritettiin pahimpana aikoina jo 18-vuotiaana(!!) työntää työkyvyttömyyseläkkeelle mutta totesin että en perkele mene. Enkä mennyt Sen sijaan menin aikuislukioon suorittamaan kesken jääneen lukion loppuun ja kirjoitin ylioppilaaksi kaksi vuotta myöhemmin. Sen jälkeen tein sekalaisia töitä pari vuotta kunnes menin aikuiskoulutukseen suorittamaan media-assarin tutkinnon, ja tein niitä hommia aikansa kunnes pistin oman firman pystyyn. Sillä tiellä ollaan edelleen

Viimeksi kun näin minua koskevat psykiatriset asiakirjat, koko pino oli about 5 cm paksuinen viimeisen 10 vuoden ajalta Ja tässä sitä vaan porskutetaan... Koskaan ei pidä vain tyytyä kohtaloonsa!

Tsemppiä kaikille!