Syömishäiriö?

Onko kellään tietoa/kokemusta ortoreksia nervosasta?

Mulla on ollut ongelmia syömisen kanssa jo pidemmän aikaa. Ruoka hallitsee mun elämääni täysin ja ajattelen sitä 24/7. Elämä pyörii ruoan ympärillä. Pyrin syömään mahdollisimman terveellisesti ja pistän paljon aikaa ruokien ja syömisen suunnitteluun. Aikataulutan syömiseni päivittäin ja oikeastaan koko ajan on nälkä, voisin syödä vaikka kuinka paljon... Suunnittelen kauppalistat tarkasti ja käytän kaupassa paljon aikaa tuoteselosteiden lukemiseen. Mieluiten syön kotona, sillä silloin tiedän mitä ruoka pitää sisällään...

Tähän asti olen syönyt n. 1550-1650kcal/päivä ja liikkumalla kuluttanut +-300kcal/pv, eli jäljelle on jäänyt n. 1250-1350kcal/pv. Kuntosalilla käyn kolmesti viikossa ja 3-4 krt/vk harrastan aerobista liikuntaa n. á 45min. Lepopäiviä on äärettömän harvoin, samoin ns. kevyitä jaksoja. Taitaa olla jonkinasteinen ylikuntokin aluillaan. "Pakko" on aina lähteä liikkumaan, vaikkei jaksaisikaan, muutenhan sitä lihoo ops: .

Pelkään lihomista älyttömän paljon. Todennäköisesti olen syönyt liian vähän mikä puolestaan on johtanut kerran viikossa ns. herkkupäivään, eli käytännössä olen ahminut aivan älyttömän määrän makeaa päivän aikana ja potenut sitten tietysti huonoa omaa tuntoa jälkikäteen. Illalla ja yöllä on sitten ollut fyysisesti todella paha olo ja saatan herätä yöllä siihen, että mahahapot/oksennus tulee suuhun... Eli jonkinlaista ahmimisvaivaakin taitaa olla.

Käytän todella paljon aikaa myös ruokien suunnitteluun ja valmistamiseen. Pidän todella paljon kylässä käynnistä sen sosiaalisen kanssakäymisen puolesta, mutta etukäteen jo ahdistaa tarjoilut koska yleensä ne ovat rasvaisia ja sokeripitoisia... Tuntuu hankalalta kylässä ollessa kieltäytyä herkuista. Toisaalta niitä tekee älyttömästi mieli, mutta pieni piru olkapäällä muistuttaa, ettei herkkuja pitäisi syödä. Yritän välttää sokeria ja vehnää kokonaan (paitsi herkkupäivinä). Jätin pastan, perunan ja riisinkin kokonaan pois (lisäkkeenä pelkkiä kasviksia) mutta kyllä niitä nyt täytyy alkaa pikkuhiljaa taas lisätä ruokavalioon... Ahdistaa, jos pitää syödä jotakin rasvaista tai epäterveellistä, esim. makkarakastiketta tai kermalla ja juustolla kuorrutettua ruokaa, vaikka maku olisikin aivan taivaallinen.

Olen 25v. nainen, 176/66. Painonpudotusta takana n. 17kg:n verran parin vuoden sisällä. Homma alkoi hyvin, mutta nyt on mennyt överiksi. Nyt olen alkanut myöntää itselleni, ettei kaikki ole kunnossa ja että tämä tilanne on liian paljon elämääni hallitseva. Kerroin tilanteestani avomiehelleni, joka tukee minua täysillä ja lupasi tehdä kaikkensa, jotta tästä selvitään (ihana mies) !

Yritän nyt pikkuhiljaa hinata syömisiäni ylöspäin, n. 1800kcal/päivä. Tavoitteena on kiinteytyä, ei niinkään laihtua. Homma on mennyt myöskin sen verran jo yli, etten osaa enää omalla kohdallani subjektiivisesti määritellä mikä minulle olisi sopiva kalorimäärä päivässä tällä liikuntamäärällä. Tarkoitus on myös kasvattaa lihaksia... Osaako joku auttaa?

Syömisen pitäisi olla maailman yksinkertaisin ja luonnollisin asia, mutta monella meistä se on vääristynyt - sinulla nyt sitten tuonne yliterveellisyyden puolelle. Hyvä, että tiedostat asian, sillä ilman sitä ei voisi tapahtua mitään!

Minä osaan ajatella ennemminkin ahmijan näkökulmasta, mutta eiköhän sinunkin tilanteessasi olisi hyvä edetä pienin askelin. Mikähän olisi akuutein asia, joka kaipaa muutosta? Päivän energiansaanti ehkä.

Paljonkos tämä ohjelma näyttää sinulle päivän energiankulutukseksi? Liikuntojen kanssa varmaankin noin 2200-2300 kcal. Menikö ihan pieleen? Et varmaankaan usko sitä, mutta kyllä siihen voi pääsääntöisesti luottaa. En lähtisi sinuna syömään yhtäkkiä tuota kalorimäärää, sillä keho reagoi aika varmasti pienellä painonnousulla. Senhän ei tarvitse olla muuta kuin nestettä (=kehon reaktio muutokseen), mutta kun pelkäät lihomista, psyykkinen reaktiosi olisi luultavasti voimakas, kertoisit itsellesi "tiesinhän minä sen, en voi millään syödä tuota määrää, nyt lihon" ja palaisit takaisin aivan turhan vähille kaloreille. Nostaisin siis sinuna päivittäistä energiamäärää hiljalleen.

Jos et ole enää laihtunut tuolla kalorimäärällä, olet säästöliekillä. Sinun on hyvä tietää ja valmistautua siihen, että tässä tapauksessa päivittäisen kalorimäärän lisääminen nostaa painoa aluksi hitusen suurella todennäköisyydellä. Valmistaudu siihen, niin et hermostu liikaa.

Ahmimispäiväsi johtuvat siitä, että pidät sekä pipoa että kehoa liian tiukalla. Kumpikin vaatii hieman rennompaa otetta, jotta ylilyönnit jäisivät pois.

Patrikin kirjan mukaan sitä vähemmän syömme, mitä enemmän aikaa kulutamme ruokaa laittaessa. Toisaalta Ruoka-osiosta löytyvässä ketjussa kylläisyyden tunteesta hän toteaa, että sitä enemmän syömme, mitä enemmän ajattelemme ruokaa. Tämän totesin itsekin taannoin, kun pohdin kylläisyyttä. Mitä enemmän mietin päivän aikana ruokaa, sitä kovempi nälkä minulla oli.

Joudut varmasti psyykkaamaan itseäsi siinä, ettei kaikki syöminen ole pahasta, mutta uskoisin, että tasainen syöminen (pallukat vihreiksi, tarpeeksi proteiinia ja rasvaa ja vähintään puolet päivän energiasta ennen puolta valveillaoloaikaa) ja päivittäisen kalorimäärän asteittainen nostaminen rauhoittavat mieltäsi ja kehoasi hiljalleen. Kun rauhoitut, pystyt suhtautumaan ruokaan rennommin ja sitä kautta pääsemään eroon tarpeesta kontrolloida aivan kaikkea, mitä suuhusi menee. Sikäli siis minusta sinullekin voi suositella aivan samoja syömisen kulmakivia kuin meille, jotka söisimme niin kovin mieluusti aina vähän liikaa. Olethan lukenut Patrikin artikkelit? Niissä on hyvää tietoa.

Kovasti tsemppiä!

Kiitos todella paljon kirjotuksestasi! Siitä sain voimia ja ajattelemisen aihetta...

Lähinnä nyt on ollut ongelmana tuo kalorimäärä, jota yritän hinata ylöspäin ja pari päivää olen syönyt n. 1800kcal/pv . Siitä yritän lähteä liikkeelle! Syömisongelmani tuntuu olevan moniulotteinen ja kuitenkin juuriltaan ainoastaan psyykkinen sairaus.

Mieheni on onneksi tukenani ja on ihanaa kun voi jollekin puhua asiasta! Nyt hän pisti minut pariksi päiväksi "liikuntarajoitukseen", kun sekin puoli menee liiallisuuksin ja taitaa ylikunto vaivata. Kävelemässä saan käydä, mutten juoksemassa enkä salilla... Se tuntuu äärettömän hankalalta, mutta yritän sopeutua. Ainakin tämän viikon tätä kestää. Sanoin miehelleni pelkääväni liikaa lihomista, jolloin hän kysyi minulta, että mitä sitten jos hieman lihon? Ehkä olisin elämänmyönteisempi ja se vanha oma itseni ... Totesi vielä, että saahan sen "ylimääräisen" sitten ruokavalion avulla pois, jos on tarvis.

Paljon ajateltavaa, mutta toivottavasti asiat helpottuvat

Mukavaa, että saatoin olla edes vähän avuksi!

Nämä syömisjutut ovat tosi kummallisia - mekaanisesta asiasta tulee psyykkinen ongelma. Jotenkin kuitenkin uskon, että syömistä voi opetella uudestaan "toimintaterapiana", jos niin vain tahtoo. Kun sitkeästi opettelee uusia tottumuksia, pääkin rentoutuu. Mutta sitkeä pitää olla.

Oletko lukenut Eijan artikkelin ylikunnosta? Hänellä on muitakin artikkeleita, jotka voisivat hyödyttää sinua. Joka päivä ei tosiaan tarvitse liikkua, tai jos välttämättä tahdot niin, "välipäivänä" käyt sitten vain kävelyllä.

Voit muuten valita itsellesi nimimerkin menemällä Omaan ohjelmaan. Heti henkilötieto-osiossa on rivi, jolle nimimerkin voi kirjoittaa. Muista tallentaa!

Johnalta erinomaista tekstiä. Ei minullakaan muuta lisättävää kun opettele vain hilaamaan tuota ruokamäärää ensin sopivalle tasolle ja huomioonottaen tavoitteesi se taso olisi todennäköisesti lähempänä 2000 kcal tai jopa yli. Mutta se 1800 kcal on hyvä ensitavoite. Se, että saisit sekä lihasta että kiinteytyisit on mahdollista, mutta vain kun syömäsi määrä on hyvin lähellä kulutustasi. Liian vähällä ruokamäärällä lihas ei kehity vaikka miten treenaisi ja söisi proteiinia tms..

Ehdotan myös, että alat hiljalleen hyväksymään ajatusta muutaman kilon painonnoususta. Ei siksi että niin kävisi mutta poistuttaessa säästöliekiltä ja treenattaessa kaikki on mahdollista. Hyväksyntää voisi helpottaa se, että kun laatupallukat ovat kuosissa ja sinulla on kohtuullista harjoittelua (ei liikaa) niin mahdollinen painonnousu olisi mitoissasi erittäin hyvällä prosentilla lihasta. Toki se voisi olla nestettäkin.

Jos sinun on hyvin vaikea hyväksyä painonnousua, niin se pitää syömisessä yllä henkistä lukkoa jonka vuoksi syömisen asteittainenkin lisääminen voi osoittautua turhan hankalaksi.

Voit myös koettaa arvioida palelutaipumuksen minkä verran sinulla on vielä jäljellä säästöliekkiä eli varaa lisätä syömistä ilman painonnousua. Mitä enemmän, sitä suurempi säästöliekki. Ei tuo ole tarkka mittari mutta usein aika hyvä.

Johna

Patrikin kirjan mukaan sitä vähemmän syömme, mitä enemmän aikaa kulutamme ruokaa laittaessa. Toisaalta Ruoka-osiosta löytyvässä ketjussa kylläisyyden tunteesta hän toteaa, että sitä enemmän syömme, mitä enemmän ajattelemme ruokaa. Tämän totesin itsekin taannoin, kun pohdin kylläisyyttä. Mitä enemmän mietin päivän aikana ruokaa, sitä kovempi nälkä minulla oli.

Koska nälän mekanismeista on paljon juttua muualla niin voisi tässä selventää, että nuo voivat näyttää ristiriitaisilta mutta eivät yleensä ole. Ruuanlaitolla tarkoitin sellaista positiivista virettä jossa keskitytään maukkaan ruuan valmistamiseen - tällainen ruuan makuun keskittyvä tekeminen ei tunnu olevan ongelma koska sen perusvire on syömisen kannalta positiivinen. On siinä ruuanlaiton aistimaailmallakin oma roolinsa. Mutta tuollainen positiivinen syömisvire kyllä vaimentaa nälkää. Tämä näkyy mm. siinä että jos joku oikeasti haluaa ja yrittää syödä erittäin paljon niin heillä ei ole nälkä oikein koskaan. Mitä enemmän rajoittaa, sitä enemmän nälkä, kun syömistä yrittää tai se olisi pakko niin mikään ei oikein maistu. Mukavan paradoksaalista.

Mutta laihdutuksen pääasiallinen ilmentymä on silti tuo "mitä enemmän miettii, sitä enemmän syö". On ehkä hyvä huomioida, että varsinaisen opettelun lisäksi pitää joskus myös kannustaa ihmisiä etsimään itselleen tekemistä. Jotain joka luontaisesti vie ajatuksia muualle. Se ei ole mikään vippaskonsti vaan oikeasti tärkeää - jos elämä pyörii paljon kotona sohvalla niin aika vaikea voi olla ajattelematta ruokaa. Vaikka menee jo tutkimattomalle alueelle niin kyllä tämä ilmiö näkyykin. Harrastukset postimerkkeilystä ja moottorin rassaamisen ehkäisevät paino-ongelmia - kun on muutakin pohdittavaa kuin syöminen.

Kiitos, Patric, viestistäsi !

Nyt kun sain ammattilaiseltakin vinkkejä, niin uskallan ehkä hinata jatkossakin tuota energiankulutusta ylöspäin. Enkä millään lailla väheksy, Johna, sinun tekstiäsi! Siinä oli paljon hyvää asiaa!!

Nyt kun minulla on ajatuksia herättäviä kommentteja sekä kanssasisareltani, että asiantuntijalta, voin olla tilanteeseen todella tyytyväinen!!

Siis kiitos kovasti teille molemmille vaivannäöstä ja välittämisestä !!!

Hei kaikille! Halusin aloittaa uuden ketjun aiheesta vaikka näinkin että alipainosta oli keskustelua syntynyt. Olen 17-vuotias tyttö. Sairastanut anoreksiaan ensimmäisen kerran vuonna 2005, silloin laihdutettuani ylipainosta alipainon rajoille eli n. 25 kiloa. Jouduin silloin sairaalaan sisään ja jopa ihan osastolle 7kk mutta päästyäni pois laihdutin alipainon rajoista 3kk sisällä 10 kg alaspäin. 2006 kesällä löysin itseni taas sairaalasta nyt jo vakavasti alipainoisena. Silloin kuitenkin ymmärsin tilanteen vakavuuden ja taistelin kovasti sairautta vastaan vaikka se olikin kovin kovin vaikeata. Olin sairaalassa n. 4kk ja tsemppasin itseni hienosti takaisin normaaliin elämään. Olin varma itsestäni ja vuosi vierähti siinä mukavasti. Kun taas vuonna 2007 tapahtui seuraava romahdus, tällä kerralla ei enää niin paha. Paino meni suunnilleen siihen että painoindeksi näytti 17, sitten vietin 2vk fyysisellä sairaalaosastolla, palasin kotiin ja kuntoutin perheen ja ammattilaisten avulla itseni ja ihan KOTONA.

No nyt hieman taustoja kerrottuani pääsen itse asiaan. Olen pienestä pitäen ollut urheilijatyttö. Harrastanut jalkapalloa, korista, tanssia ja vaikka mitä. Hainkin nyt viime keväänä 2008 urheiluopistoon liikunnanohjaajajn koulutukseen ja pääsin kuin pääsinkin sisään. Tämä oli kanssa huima motivaatio kuntouttamaan itseni siitä v. 2007 olleesta romahduksesta, koska tiesin että samaan aikaan ei voi olla anorektikko sekä urheilija. Sain hyvin lihaksia ja pääsin normaalipainoon(painoindeksi n.22) ja elin elämääni vielä hieman epävarmana ruuasta, mutta välittämättä siitä enää niin paljon. Jaksoin taas tehdä asioita ja olin pitkästä aikaa onnellinen. Miksi haluaisin olla laiha, kun voisin olla normaalipainoinen, vahva ja onnellinen?
Aloitin urheiluopistossa nyt elokuussa ja kaikki sujui hyvin kunnes... Helvetti alkoi taas.
En tiedä mitä tapahtui, anoreksia alkoi hivuttautumaan elämääni taas pikkuhiljaa. Yksityiselämässäni tapahtui kauheita asioita tämän syksyn aikana sekä myös luokalleni sattui tyttö, joka esitti vaan olevansa syömishäiriöinen ja pälpätti kaloreista ja ruuasta päivät pitkät. Luulin että olin selvinnyt sairaudesta, mutta kuunneltuani tytön selityksiä parin kuukauden ajan aloin itse ajautua takaisin sairauden pariin.
Kuukaudet kuluivat ja nyt joulukuussa palasin opiskelupaikastani takaisin kotipaikkakunnalleni heikentyneen tilani vuoksi. Pudotin n. 10 kg alle parin kuukauden sisällä. Nyt seilaan siinä painoindeksi 18 rajoilla. Olen saanut asiat hoitoon, sairaalaan ei vielä oteta koska haluan selvitä tästä nyt kotona.
Jokaisella sairastumiskerralla huomaan uusia piirteitä sairaudessani ja tällä kertaa tajusin pysäyttää sen jo nyt enkä antaa enää painon vajota alemmas. Haluan takaisin urheiluopistoon, takaisin normaaliin elämään ja tulevaisuudessa liikunta-alan ammattilaiseksi.

Siksi nyt PATRIK pyydänkin apuasi. Tiedän että olet erikoistunut urheilijoiden syömishäiriöihin ja mietin olisiko sinulla jossain vastaanottoa jossa otat asiakkaita vastaan? Minulla on ravitsemusterapeutti ja tällä hetkellä taas uusi laadittu ateriasuunnitelma, mutta en luota häneen, koska häntä ei voisi vähempää kiinnostaa olenko urheilija vai enkö ole, eikä hän todellakaan ymmärrä kuinka paljon liikuntaa meillä tulee opistolla olemaan kun toivottavasti palaan sinne tammikuussa. Siksi en ole pystynyt noudattamaan listaa ja siksi painoni laskee edelleenkin.

Tarvitsen kipeästi apua, koska haluan saada elämäni, voimani ja lihakseni takaisin.Olen elänyt tämän helvetin kanssa liian kauan. Tarvitsen jonkun joka kertoo minulle miten syödä ja liikkua. Olen kuullut Patrikista pelkkää hyvää, joiltain ystäviltäni urheiluseuroista, joilla on kanssa ollut anoreksia ja muiltakin ammattiihmisiltä.

Olisiko Patrikilla tai kellään mitään ehdotuksia KAikki ehdotukset otetaan vastaan.

KIITOS!

Ensinnäkin Onnittelut loistavasta oivalluksestasi, että nyt osasit itse ottaa asiat haltuun! Olet oikealla tiellä kun osaat pyytää apua.

Onko sinulla mahdollisuus vaihtaa ravitsemussuunnitelijaa? Jos et nimittäin voi luottaa häneen niin tie voi olla todella karikkoinen ja sinullahan on ollut jo aivan tarpeeksi niitä karikkoja eikö niin?

Toivon että saat apua Patrikilta tai joltakulta muulta sillä ammattilaisen apua tarvitset kuten sen hyvin jo itsekin olet oivaltanut!

Tsemppiä jatkossa liikunta-alan ammattilaiseksi! Pääset siinä työssä sitten auttamaan muita.

T: Rasse

p.s. koita ottaa sillain rentoasenne elämään, että et välitä niistä muiden jutuista, viitaten niihin kaverin kaloripuheisiin.

Patrik on töissä mm. syömishäiriökeskuksessa. Sieltä saat kyllä aikoja hänelle... Fredrikinkatu 20 A 10 00120 Helsinki Tiedustelut ja ajanvaraukset:
p. 09-566 21 98 / 040-411 54 81

Syömishäiriökeskus

Tsemppiä Sinulle ja huikea hatunnosto siitä, että olet ottanut oman elämäsi herruuden omiin käsiisi.

lauantaina, 13. joulukuuta 2008 klo 11:48 Rasmus kirjoitti:

Ensinnäkin Onnittelut loistavasta oivalluksestasi, että nyt osasit itse ottaa asiat haltuun! Olet oikealla tiellä kun osaat pyytää apua.

>>>Kiitos. Olen niin monta kertaa tän kokenut että rupee pikkuhiljaa tajuumaan minkälainen tää sairaus on luonteeltaan.

Onko sinulla mahdollisuus vaihtaa ravitsemussuunnitelijaa? Jos et nimittäin voi luottaa häneen niin tie voi olla todella karikkoinen ja sinullahan on ollut jo aivan tarpeeksi niitä karikkoja eikö niin?

>>> Juuri siksi esitinkin asiani tällä foorumilla siinä toivossa että Patrikilta ja muiltakin tulisi jotain ehdotuksia
Tiedän Patrikin toimivan ravitsemusterapeuttina ja toivon,että ehkä hän voisi auttaa minua.
Nykyinen ravitsemusterapeuttini ei ole nimittäin luotu minulle, ja siksi tämä asia vaan vaikeutuu ja vaikeutuu. Juu ja tosiaan niitä karikkoja on ollut ihan tarpeeksi...

.

[/i]