Sitten voi syödä jotain muuta enemmän, loogista?!
Yksi hyvä keittovinkki, jos pitää tomaatista ja chilistä, on tomaattimurskaan tehty keitto. Itse yleensä lisään tomaattiin kanalientä, sipulia, valkosipulia ja makeaa chilikastiketta ja keitän pitkään. Lopuksi lisään keittoon jotain proteiinipitoista, esimerkiksi broilerisuikaleita tai kinkkua silputtuna ja keitän vielä hetken. Keiton voi tehdä myös paseeratusta tomaatista, mutta murskassa on mukana myös tomaatin kuidut. Sen voi halutessaan jauhaa sauvasekoittimella tasaisemmaksi.Rasvaa tässä keitossa on vähänlaisesti, sitä on hyvä lisätä aterialle jossain muodossa mukaan. Tämän keiton valmistus kestää sen verran kauan (keitän reilun tunnin - pari tuntia), että teen kerrala isomman annoksen ja pakastan rasioihin. Sitten kun otan keittoannoksen pakastimesta, lisään vain broilerin, kinkun tms. joukkoon.
Oma keittosuosikki on maa-artisokkakeitto. Helppo, mutta hieman työläs koska muhkuraisten maa-artisokkien kuoriminen vie hieman aikaa.Keitän kuoritut maa-artisokat ja soseutan. Lisään kasvislientä ja kermaa tai kasvisrasva kermankorviketta sekä silputtua persiljaa.Keiton täyteläisyyttä on helppo säätää kerman/korvikkeen valinnalla. Keittolautaselle sitten lisäksi silppuna pari siivua paistettua pekonia. NAM.