Mättöpäivä

Mulla on tietynlainen linja herkkujen ja herkuttelun kanssa: kun syön ja herkuttelen, teen sen kunnolla ja silloin ruokaa mätetään ja paljon. Mä olen paljon pohtinut syömisiäni ja millaiset tottumukset mulla on niiden kanssa, multa sujuu hienosti herkuitta eläminen tietyn aikaa mutta sitten kun annan itselleni luvan herkutella, se menee suoranaiseksi ahmimiseksi. Tämä aihe on mulle vähän nolo ja herkkä, en tiedä miten mun kannattaisi tästä nyt lähteä tätä selittämään..

Otetaan esimerkkinä tälläinen tapaus: Viikonloppu tulossa ja olen ollut viikon töissä, syönyt terveellisesti ja liikkunut hyvin. Suunnittelin pitäväni herkkupäivän vaikka lauantaina. Ostan kotiini mysliä, paljon maitoa, leipää ja juustoa, salaattia.. Mun herkkut ovat tavallista ja hyvää ruokaa jota syön hirveät määrät, se menee siis ihan ahmimiseksi koko touhu. Onko tämä ihan normaalia? Saatan "herkkupäivänäni" herkutella mysliä ainakin 3 annosta putkeen ja maidot siihen päälle, tämä oli vasta alkupalaa ja kun siirryn jugurttiin, niin litra saattaa mennä melko pian myslien jälkeen. Tässä kohtaa on maha jo täynnä, mutta heti kun mahtuu niin olisi ihanan juustosalaattileipien vuoro, sitä ainakin sen kokonaisen patongin verran minkä olen ostanut kotiini.. En tiedä, mua ei sinänsä häiritse mun ruoan laatu mutta mä herkuttelen näin myös tavallisella ruoalla, erona vain se että herkkupäivänä saan syödä todella paljon.

Onko ihan normaalia? En mä sinänsä koe tätä ongelmana mutta mua häiritsee tämä hirvittävästi koska mulla on aina melkein paha olo "herkkupäivän" aikana ja jälkeen, eniten harmittaa se henkinen morkkis joka ei koskaan jätä väliin. Kun on tämä ahmiminen päällä, tuntuu etten näe ja kuule mitään vaan sitä ruokaa menee.. On kuin pää löisi tyhjää. Tätä nyt ei tapahdu kuin sen kerran viikossa tai kerran parissa viikossa mutta ajattelin tuoda tälläisen herkuttelutavan esille, että onko kohtalotovereita? Mässäily riistäytyy käsistä mulla ainakin kun on lupa siihen.. Joten hävettää myöntää miten olen ruoan vietävissä näin ja muutenkin noloa.. Haluan vain olla normaali, kai mä oon?

En voi sanoa että mulla olisi vastaavaa tarvetta syödä kerralla valtavat määrät "tavallista" ruokaa vaan jos sorrun niin sitten se on kyllä jotain todella rasvasta ja epäterveellistä. Sun ongelma ei sinänsä kuulosta edes kovin pahalta koska tosiaan herkuttelet melko terveelisillä ruoilla mutta varmaan voisit siellä kaupassa jo miettiä että tarviiko mun tosiaan ostaa kolme patonkia kun yksikin vois riittää. Kauppaan kannattaa mennä myös kylläisenä etenkin jos tiedät että olet ostamassa tarvikkeita herkuttelupäivääsi varten.
Toinen keino joka saattaa tepsiä on se että tavallaan pyhität tuon herkutteluhetkesi ja merkkaat sen vaikka kalenteriinkin. Mietit etukäteen mitä syöt ja paljonko syöt. Se, pysytkö suunnitelmassasi, ei ole merkityksellistä. Laitat vaikka tänne jo valmiiksi ylös kyseiset ruoat niin näet kalorimäärätkin. Tee kaikki kuten ennenkin mutta syö vähintään puolet hitaammin jolloin kylläisyyden tunne ehtii tulla. Maistele ruokaa hartaasti ja mieti että onko tämä oikeesti sen arvosta ja makuista että sun pitää ottaa vielä litra lisää. Saattaa tulla jopa hieman nolo tunne kun vatsa täpötäynnä miettii tekemisiään.
Tuli myös mieleen että meneekö sulla viikko niin pienillä kalorimäärillä että viikonloppuna jo pelkkä nälän tunne pakottaa sut ahmimaan. Mulla on ainakin toiminut se etten anna nälän tuntee kovin usein edes yllättää vaan syön melko tasaiseen tahtiin neljän tunnin välein jotakin.
En ole tosiaankaan mikään alan asiantuntija mutta toivottavasti näistä neuvoista oli edes jotain hyötyä.

Mä syön ihan kunnolla viikolla, suositusten mukaan mennään ja mun kalorivaje näyttää usein olevan juuri siinä -500 molemmin puolin, päivän saldo on siis n. 2000 kcal mikä ei ole ainakaan liian vähän meikäläiselle tai liikaa, kun tuntuu painokin putoavan

Mä en siis pysty lopettamaan syömistä jos satun sille herkuttelupäälle. (kauhean lyhyet yöunet mulla, eilen myöhään kotiin kun kaupan sulkuvuoro oli meikäläisellä ja tänään avaamaan kauppa.. Huh ) Jos mä edeltäkäsin suunnittelen mun ruoat niin lista voisi olla tämännäköinen:

Marjaisia muromyslipaketti
maustamaton jugurtti 1 l
(näistä saan ihanan yhdistelmän hapanimelää herkkuani.. Kaikki menee jos paketit avaan!)

Patonki
pieni pakkaus juustoa
ruukkusalaatti
(näistä saan ne voikkarit aikaiseksi.. Kaikki menee minkä avaan, ehkä mulla saattaa olla kinkkua kotona joka kyllä eksyy sinne voleipään, mutta en syö leikkeitä oikein sellaisenaan)

Suklaalevy jälkkäriksi, menee kokonaan saman tien kun sen avaan!
Poppareita (mitä tehdään kattilassa) jos tekee mieli suolasta, kaikki menee minkä teen..

Ja jos tuntuu, että tekee mieli lisää niin mulla on lähikauppa (iso marketti) ihan tossa naapurissa parinkymenen metrin päässä Se ei muuta vaadi kuin takin päälle, popot jalkaan ja menoksi.

Mä olen hulluna leivoksiin ja pullaan ja niitä mä pyrin välttelemään sen minkä pystyn koska niiden kanssa multa karkaa mopo ihan kokonaan käsistä ja mä saan epämukavia sydämentykytyksiä vehnäjauhotuotteista jostain syystä. Mä kerran ostin pakastealtaasta uunivalmiita pullia pussillisen ja pistin 2 kpl uuniin itselleni.. Mä laitoin ne loputkin samana iltana kun en voinut vastustaa, eli illan saldo 6 kpl. Onko tämä nyt sitä ahmimista? En tajua mitä mun päässä tapahtuu kun se ruoan määrä voi olla jotain ihan järkyttävää vaikka ruoka itsessään onkin usein ihan järkevää (paitsi joskus).

Tuo kyllä toimii mitä sanoit, että kun merkitsee ylös mitä on syönyt ja mä kerran piruuttani kokeilin tehdä niin ja meinasin pudota tuolilta. Mutta koska se on mun herkuttelupäivä, niitä ei lasketa ja mitä ei tiedä.. Mä olen mestari huijaamaan itseäni tälläisessä tapauksessa, mä saatan olla tosi terveysintoilija ja syönkin mielestäni terveellisesti, mutta musta löytyy myös se toinen ääripää joka on kaapissa piilossa.. Mun luuranko jota ei häpeä esitellä ja jonka olemassaolo on itsellenikin tabu. Ajattelin nostaa aiheen esille ja puhua itseni pois tästä ahmimisesta. Täytyy kokeilla tuota hitaampaa syömistä jos se auttaisi, kiitos sulle vinkeistä. Toinen vaihtoehto tietenkin olis että ei pidä herkkupäiviä mutta mitä elämää se on jos ei saa koskaan irroitella..

Mulla meni kans joskus yli kaikki noi herkuttelupäivät eli kun ostin karkkia niin se isokin pussi oli tuhjä alle 10 minuutissa ja sit oli kauhee morkkis. Mutta nyt kaiken on pelastanu se että ennen kielsin iteltäni kaikki pizzat, valmisruuat, hampurilaiset, vaalean leivän, keksit , pullat ym. mutta totesin että kyllähän mä saan syödä tuota kaikkea kun syö kohtuudella ja karkkipäiväksi oon ottanu perjantain, eli perjantaina ostan namipussin, kaadan namit kirjahyllyyn mariskooliin ja napsin sieltä kun tekee mieli ja kas kummaa kun pussi riittää koko viikonlopun ja pullaa tai keksiä tulee syötyy töissä monta kertaa viikossa mutta jää aina siihen yhteen kun olen sallinu itselleni herkut myös viikolla Mutta ylipainoahan mulla ei enää olekkaan, pitäis saada ehkä jo muutama kilo takaisin kun meni toi laihdutus vähän yli. on vaan toi työ niin raskas kun teen raksoilla siivouksia että en saa kaloreita täyteen vaikka sitten söisin sen yhden pullan päivässä kun muuten ruoka on terveellistä ja kevyttä. Mittani on 170cm 56kg meinaa paino edelleenkin mennä alaspäin vaikka syön nykyään mitä haluan mutta opin sen kohtuudella syömisen ja pääsin ahmimisesta pois poistamalla kaikki kiellot itseltäni En uskonu minäkään että ahmimisesta ja syyllisyydentunteesta voi päästä pois mutta huh se kierre loppu Mäkin teen niin jos mun tekee mieli vaikka patonkia, hampurilaista, lettuja niin en syö kaikkea samana päivänä vaan teen päätöksen että esim. maanantaina iltapalaksi lettuja, tiistaina ruuaksi hampurilainen, ja keskiviikkona aamupalaksi töissä patonkia niin saa kaikki himot pois ja ei mene överiksi syöminen tsemppiä kaikille tuosta ongelmasta kärsiville

perjantaina, 6. maaliskuuta 2009 klo 05:35 Carramba kirjoitti:

Toinen vaihtoehto tietenkin olis että ei pidä herkkupäiviä mutta mitä elämää se on jos ei saa koskaan irroitella..

Carramba, sama intohimon hämärä kohde täälläkin: pullaa, vehnäleipää, jogurttia, mysliä... aaahhh! (Rupesi kuola valumaan kuin luin listaasi.) Minä en ole löytänyt muuta konstia kuin että en pidä erillisiä herkuttelu- tai ahmintapäiviä kirjanpidon ulkopuolella, vaan todella merkkaan ihan kaiken. Jos menee punaiselle tai kalorivaje jää liian pieneksi, niin sitten menee ja jää. Niin kuin joku joskus jossain ketjussa jo huomautti, eihän niissä pallukoissa mitään ääniefektejä ole, ei punainen pallo huuda että EI SAA vaan vain muistuttaa, mitä ehkä voisit toiste tehdä toisin.

Ja kun silloin tällöin syö luvallisen pullan tai vehnäleivän (minä syön palleroiden salliman ja kalorikiintiöön mahtuvan määrän jotain herkkua melkein harva se päivä -- muutaman kerran on mennyt keltaiselle tai punaisellekin), ei ole morkkista, vaan hyvä omatunto tekee fantastisen hyvän olon. Kun on kymmeniä vuosia kantanut häpeää ja syyllisyydentunnetta puolisalaisista ahmintasessioistaan, luvallinen herkuttelu tuntuu mahtavalta!

Mietin tässä, että voisiko se auttaa, että et pidäkään yhtä herkuttelupäivää viikossa, vaan jaat herkuttelut vaikkapa useammalle päivälle. Saatan itse kaupassa ostaa jonkin pienen herkun, josta ei välttämättä mene edes herkkupallo punaiselle. Jos sattuu tykkäämään karkista, myydäänhän niitä pieniä karkkipusseja yms.

Itse tulkitsen herkuttelun niin, että koska ihmislaji on satojentuhansien vuosien aikana kehittynyt oloissa, jossa on yleensä jopa liian vähän ravintoa, siihen on kehittynyt sinänsä fiksu mekanismi varmistamaan riittävä ravinnonsaanti. Ahmiminen on siis osa sitä. Ja se mekanismi toimii tuolla syvällä aivoissa, ei sitä välttämättä voi edes tahdonvoimalla hallita. Itse yritän "huijata" sitä niin, että syön riittävästi (kuten sinäkin), syön riittävän usein (kolmen-neljän tunnin välein, ettei pääse missään tapauksessa tulemaan kiljuva nälkä), syön riittävän herkullista ruokaa (mutta tarpeeksi pieniä määriä, ettei se pilaa kokonaisuutta). Ajattelen, että näin mun kroppani ei luule, että elän nälänhädän keskellä, ja sopivan tilaisuuden tullen sitten vaikka väkisin aiheuta energiavarastojen tankkausta (ahmimista tai muuten hallitsematonta syömistä).

Hyvä kirjoitus Astilbelta!

Itse herkuttelen nykyään Lidlin kookosmyslillä. Olen aina himoinnut noita muromyslejä, mutta aikaisemmin söin koko paketin jonka olin kotiini ostanut.

Nykyään suon itselleni silloin tällöin herkutteluhetken. En oikein nyt osaa edes analysoida, että miksi minun ei enää tarvitse ahmia koko pakettia, vaan pieni kupollinen riittää.

Yksi syy saattaa olla, että vaikka olen antanut itselleni luvan silloin tällöin ahmia, niin vatsaan ei tunnu enää mahtuvan paljon mitään.

Viimeksi hotelliaamiaisella oikein nolotti, kun kaikkea teki mieli (kuten aina), ja voileivän ja pienen puurolautasen ja pienen mysliannoksen jälkeen olin jo ihan täpösen täynnä ja maistamatta oli vielä hedelmäsalaattia ja leikkeleitä ja keksejä ja pullaa....

Näiden 4 Kiloklubissa viettämäni kuukauden aikana vatsalaukkuni on pienentynyt ihan hämmästyttävästi tai siis kylläisyyden tunne tulee todella nopeasti.

Sain jättisuperhyperkokoisen paketin englanninlakuja (joita rakastan yli kaiken) (miksiköhän muuten lahjan antaja sen minulle toi, kun tietää kamppailustani... ), no joka tapauksessa: jaksan syödä noin 10 englanninlakukarkkia ja sitten tulee ällö olo.

Ihan käsittämätöntä. Ennen meni 400 g pussi tuosta noin vaan.

Tulipas taas pitkä ajatuksenvirtauskirjoitus eikä mitään asiakaan

Hmm... Luin kananpoikasen tarinan ja siihen vielä ketjua hieman eteenpäin. Paitsi kananpojan tarinassa, myös Patrikin vastauksessa oli ainakin minulle (taas kerran) ajattelemisen aihetta.

Jokaisenhan tulee ihan itse tehdä se ihanoma tapa syödä. Ei kenenkään muun. Ajatuksia voi, ja on hyvä, lainata muilta. Mutta sitten tuonne suureen ajatusten sulatusuunniin muhimaan ja omaa ajatusta ulos vaan... Ratsumies oopperassa lauletaan "Hevosen saa osamalla, vaihtamalla tai varastamalla", mutta hevosen kouluttaminen ja sen kanssa eläminen on sitten oma juttunsa...

(kuinniin levotonta perjataitekstiä )

Niin että siitä ahmimisesta... Meillä jokaisella on omat sokeat pisteet ja jossakin niissä syövereissä varmaan piilee myös ahmimisen osasyy... Ajatushevosia saa täältä lukemalla näitä sivuja ja sitten ainakin tämän kaakin koulutuksessa on ajalla tärkeä merkitys...

CARRAMBA: Joo, kyllä nuo jutut kuulostaa ahmimiselta... siis häiriökäyttäytymisen mielessä. Kyllä minä syömishäiriöaikoinani muistaakseni saatoin päivässä syödä pussillisen vaasan ruispaloja. Sillä ei ollut mitään tekemistä terveellisen syömisen tai minkään muun hyvinvointia edistävän toiminnan kannalta... Sairaus on sairaus. Kyllä ihmisen pitäisi miettiä, mitä tehdä jottei tuollaisia kohtauksia tulisi. Mania iskee päälle kun tajuaa että tänään on se ahmimispäivä. Voisiko sen manian energian suunnata vaikka tekemällä 20km:n lenkki tai viettämällä päivä kuntosalilla? Tai jotain muuta?? En halua syyllistää ketään vaan tuoda esiin sen, että kyse on ongelmasta ihmisen pään sisällä.

Ja kuten hoohoo tuossa lopuksi sanoikin, niin jossain piilee se ahmimisen perimmäinen syy. Sen selvittely olisi varmasti aiheellista.

Kananpoikasen tarina ja koko ketju oli mielenkiintoista luettavaa, kiitos siitä Hoohoo!

Tässä lainaus kyseisestä tekstistä, jonka koen hyvin olennaiseksi:

torstaina, 24. tammikuuta 2008 klo 10:35 Patrik Borg kirjoitti:

Tässä on 3 asiaa, jotka väistämättä tekevät ihmisestä makeanhimoisen ja syömisen kohtuuden mahdottomaksi.

1) Liian vähäinen syöminen (esim. alle 1400-1500 kcal)
2) Liian vähäinen syöminen päivällä (esim. alle 700-800 kcal ennen klo 16
3) Kieltäytyvä ja rajoittava suhtautuminen makeisiin

Siis jos yksin noista on pielessä niin on turha luokitella itseään makeisholistiksi, sillä syömisessä on jotain vialla. Ei ihmisen luonteessa tai itsekurissa.