Mättöpäivä

sugarlover, en toki tiedä sun nykyisestä yleisestä syömisestä, mutta ruisleivän ja puuron himo voi olla ihan kunnon oikeaa nälkää. Mutta on mulla toinenkin vaihtoehto mielessä, nimittäin sinkin ja/tai seleenin puute. Missä kunnossa sulla on iho, onko aknea? Viljatuotteista noita ravintoaineita saa, mutta saannin tulisi olla jokapäiväistä. Historiaasi hieman tuntien, suosittelen ravintolisien ostamista noiden aineiden kohdalla - ellet jo niitä syö, vaikka toki ruokavalion kokonaisuus on se tärkein.

Uskoisin himojen heltyvän kun ravintoaineiden saanti on kohdallaan. Tämä koskee muidenkin ja muitakin himoja. (: Laihduttaessa varsinkin, jos ruokavalio ei ole lähes "täydellinen", voi helposti tulla ravintoaineista puutetta. Siksi kannattaa noudattaa kiloklubin laatupalloja ja mahdollisesti syödä vitamiinitabuja lisänä, varsinkin jos on himourheilija. (-:

p.s. "Mainos": jos vähänkin tykkää kananmunista, niin kannattaa syödä vaikka joka päivä, ne on todellisia terveyspommeja, vaikka jotkut toisin luulevat. (Toki toiselle lääke voi olla toiselle myrkky - allergia tai korkea kolesteroli - niin tilanne on toinen...)

keskiviikkona, 14. joulukuuta 2011 klo 12:43 Jekkunekku kirjoitti:

p.s. "Mainos": jos vähänkin tykkää kananmunista, niin kannattaa syödä vaikka joka päivä, ne on todellisia terveyspommeja, vaikka jotkut toisin luulevat. (Toki toiselle lääke voi olla toiselle myrkky - allergia tai korkea kolesteroli - niin tilanne on toinen...)

Kananmunien syöntirajoituksia on nykyisin poistettu. Niitä ei enää pidetä myöskään kolesterolin kannalta ssamalla tavalla haitallisina kuin aikaisemmin. Lisätietoa löytyy esimerkiksi artikkelista Kiellettyjen listalta suositeltavaksi, ja Patrikin asiantuntijavastauksia ketjusta Kolesteroli ja ruokavalio.

jepsjeps Pape, silti aika moni ei siitä vielä tiedä. Itsekään en itseasiassa ollut kuullut, että siitä on täällä klubissa ollut puhetta. Hyvä homma siis että on ollut! (:

Kolesteroli"ongelmaiset" voivat syödä munia kyllä, mutta ei ehkä 1-3kpl/pv, niinku eräs täällä päin. (-:

Kiitos Jekkunekku, täytyykin ottaa selvää tuosta sinkistä ja seleenistä

Voi kyllä, täällä myös mättöpäivä takana ja vatsa on ilmapallona, kuvottaa ja ällöttää ja kaduttaa... Söin siis itsetehtyä pitsaa, päälliset olivat kevyitä mutta se pohja..! Valkoinen vilja ei vain näköjään enää sovi elimistölle (oon ollut ilman nyt 1,5 kuukautta). Sokerileivonnaiset tekee saman, ja siksi niitä oon välttäny jo puolisen vuotta, mut pitsan himo iski ja pakko oli tehdä ja syödä ja yöks...

Pitänee uskoa, että jos ei sovi niin ei sovi. Ens "himoon" teen sit vaan ruis-uunileipiä. Ei tee läheskään niin ällöttävää oloa ku tämä vehnä. Kai se kroppa rupee jossain vaiheessa kertomaan, mitkä turhuudet kannattaa todellaki jättää pois!!

Makean himoa ei miulle edes tule, mut jos iskee nii pala tummaa suklaata tai sit ihan perinteinen omena karkottaa kyllä tuskat.

Olen koko viikon tuskaillut, kun vaatteet kiristävät ja on ollut melko "possuinen" olo. Sapuskojakaan en ole punninnut/merkkaillut, joten annoskootkin ovat varmaan lipsuneet isommiksi. Ajattelin eilen aamulla viimeksi, että pitäis taas tehdä asialle jotain, mutta...köh.. huomenna sitten..

Eilen oli sitten yksi merkkipäivä ja söin kahvilassa ison suklaakakkupalan. Tiedättehän sellaisen gourmet-kakun, joka on lähes pelkkää suklaata kakun muotoon aseteltuna. Sepä ei runsaasta kaloriannoksestaan huolimatta lämmittänyt enää illalla kun odottelin junaa (vaikka olinkin syönyt tuhdit aamiaiset ja lounaat päivällä) ja siitä syystä oli pakko pistellä sellainen lihapiirakan kokoinen samosa vielä konkurssin päälle. Puhumattakaan siitä, että kotona vedin puoli kymmenen aikaa iltapalaksi toisen puolen eilisestä päivällisruuasta.

Ja mikä on lopputulos? Tuskailen täällä töissä nyt sitten kun housut tippuu...

^ Kun mullakin kävis noin Suklaakakkua kaikille, se hoikentaa!

Mäkin haluun laihduttavaa suklaakakkua

Huhhuh! Pakko kai se on minunkin tulla tänne jakamaan pahaa oloani teidän kanssa. Tuli nimittäin äsken mätettyä aivan kaameasti tavaraa sisään.

Syötyä tuli:
-4 itsetehtyä perunarieskaa. Päällä voita ja rasvaista juustoa.
-kahvin kanssa kanelikorppuja yhteensä n. 5
-suklaata, 5 konvehtia (näiden kanssa sentään sain pidettyä jonkun rajan)
-3 (!!!) älyttömän makeaa runebergin torttua

Tosin nuo runebergin tortut olivat itsetehtyjä eikä niiden kaupan torttujen kokoisia, vaan enemmänkin minimuffinseja kun muffinsivuo'issa olivat. Mutta kuitenkin oli älyttömän makeita, eikä varmaan normaali ihminen voi niitä enempää kuin yhden syömään. Voitte vaan kuvitella tämän olon. Ja tommoset mässytykset, vaikka nyt on vasta aamupäivä! Aamulla muutenkin söin jo aamupalana spelttileivän ja appelsiinin. Nyt on kamalat omantunnontuskat. En ymmärrä miten mahaan edes mahtuu noin kamalasti makeaa. Tekis mieli itkeä

Ite olen jo vuosia taistellut syömisten kanssa. Vielä kotona asuessa syöminen oli enemmän sen tyylistä, että vedin kolme kulhollista muroja/mysliä/weetabixia, neljä leipää, ison annoksen jogurttia jnejne (lihosin lähemmäs 20 kiloa vuodessa anoreksiaa lähentelevän vaiheen jälkeen). Omilleni muutettuani kaikki lähti sitten vähän repeämään käsistä ja ennen terveellisemmät mässäilyt muuttuivat lopulta jokapäiväiseksi sipsin, karkin ja suklaan mätöksi. Aloin käymään satunnaisesti kauempana kaupassa, koska en enää kehdannut mennä jälleen kerran ostamaan lähikaupasta pussia karkkia, koska olin jo edellisenä päivänä käynyt ostamassa levyn suklaata ja sitä edellisenä pussin sipsiä. Enää ei tarvinnut kotona salailla keneltäkään syömisiäni, koska kukaan ei ollut katsomassa.

Välillä oli hyviä jaksoja, kun onnistuin syömään hyvin. Ne kestivät kuitenkin korkeintaan muutaman kuukauden, ja viimeisin jakso katkesi kun jouluna menin kotikotiin ja siellä repesin taas herkkuja pullistelevien kaappien ääressä syömään. Heräsin siinä vaiheessa, kun vaaka näyttikin yhtenä iltana ylipainon puolella olevaa lukemaa.

Aloitin herkkulakon (1 marmeladisuklaa ja 1 tl maapähkinävoita päivässä, muuten kaikki pois). Sitten yhtäkkiä se iski minuun, kun tajusin että en tämänkään jälkeen voi palata takaisin vanhoihin tapoihin. Ja tulin oikeasti surulliseksi. Suren sitä, etten voi enää syödä joka päivä pussillista karkkia. Kuinka säälittävä voi ihminen olla? Ja ei, tätä herkkumasennusta ei auta edes ajatus kohtuullisista herkuista joka päivä, eikä edes ajatus pussillisesta karkkia kerran viikossa.

Tiedän, että minulla on puutteita muilla elämän osa-alueilla, mistä tämä varmaan johtuu. Mutta kun olen liian epävarma itsestäni, jotta pystyisin muuttamaan elämäni täysin. Herkut lohduttaa.

(Voisin myös sanoa, että ongelmia on myös tiiviin tekstin kirjoittamisessa. )