Yli 60-vuotiaat

Tervehdys ystävät!

Lueskelin kirjoituksianne ja kun en tunne Tamperetta, huolestuin. Missä välissä ehdin "heittää" matkatavarani Pinjaan!? Olisiko viisaampaa vaihtaa hotellia, jos se on enää mahdollista?

Nimimerkkiajatus on ihan hyvä juttu, kannatan.Enpä ole ennen nähnyt Samurai-esityksiä, siis mielenkiintoista.

Koko päivä on kulunut sujuvasti kuunnellessa "ööpi pakit" (lue Frööpelin palikat ) useaan kertaan 2,5 vuotiaan kanssa ynnä muita lasten levyjä.

Huomenna on punnituspäivä.Toivottavasti suunta on alaspäin.

Hyvää viikonloppua!

Rithel ,kassin voi viedä Pinjaan ennen Vapriikkiin menoa.Huone voi jo silloi olla vapaa ja jos ei viellä ole niin tavarat voi jättää respaan.Kysyin varatessani.

Aamua? Koska se valkenee? Olen syönyt, lukenut lehden, kirjoitellut sähköpostiin; yhä vain pimeää.

Seuraavat hautajaiset, joihin menen, ovat omani. Olen liian myötätuntoinen. Minulle riitti kirkon osuus, isäntä käveli yksin haudalle, minä laskeskelin silmäturvotusta kylmässä autossa. En edesmennyttä surrut vaan läheisten surua. Tuskin koskaan tarpeeksi ehjenen hautajaiskaluksi.

Isäntä reuhtoi eilen aamusella naapurinserkkunsa auton ojasta polulle kesken puuroilun. Serkku raahasi vastapalvelustoksi hämäränhyssyn aikaan ylijäämämuonaa, joten pääsen tänään vähäisesti: perunankeitolla.

Luin eilen loppuun Finlandia-voittajan "Nenäpäivän", tekstimuunnokset hersyilevät luku-urakan jäämistövaiheena. Lukiessani teosta olin koko ajan jotenkin surullisenvoittoinen, peilistäkin katsoi silmiinpistävästi apua haikaileva akanpuoli, huoli omasta kyvystä olla ajan tasingolla nousi ehkäpä teoksen teroitetusta ja välillä ohueksi käyneestä mielenpohdinnasta.

Nyt terästäydyn taas minuksi. Moottorisahakin kaipaa kielenhuoltoa määräajoin. Kielenkärjet pitää viilata, että ne narskaisevat puuhun toivotulla volyymilla.

Seuraava lukuelämys odottaa, Sofi Oksasen "Puhdistus".

Jätän varsinaisen työn jollekin muulle päivälle, vaikka huomenna haenkin meille lapsuudenystäväni, maailman siisteimmän ihmisen. Kyllä hän minut tuntee.

Kiitos tiedosta, torimuija. Teenkin niin.

Punnituspäivä tuotti hienoisen pettymyksen, paino oli laskenut vain 300 g, vyötäröltä oli lähtenyt muutama sentti, ellei sitten ollut mittavirhe!

Olen varmaankin suurin ja lihavin koko porukasta, joten helppo tunnistaa. Tuntuu jännittävältä ensi viikonloppu, kiva tavata kasvotusten.

Mallis, miten voit? Toivottavasti hyvin!

Hyvää päivän jatkoa!

Junalla tullaan.Lähtee helsingistä 9.30 ja päätin pähkäilyn ja miniän kehoituksen jälkeen jäädä Pinjaan yöksi vaikka ei pitkä matka oliskaan,mutta olisin kuitenkin vasta n1-1,30 kotona.Lupasivat poika ja miniä huolehtia tuon poikaystäväni..Neljä tassua ja maukuu.Laskin Pinjan olevan tullessa kätevämmällä paikkaa että voi ohimennessä pudottaa kassin ja jatkaa siitä Vapriikkiin.Onhan se vähän kuin olis oikeen matkoilla kun on hotellissa yön.

Kai se teille kaukaisemmille tuottaa päänvaivaa, lähteäkö vai ei. Joku piru alkaa yleensä riivaamaan, ettei mikään koskaan kannata. Kuollaan me kuitenkin lopulta.

Siis: carpe diem, vai miten se menee. Vanhana ei kadu kuin elämätöntä elämäänsa. Niiden nimimerkkien kanssa vielä kerran tällaisen nimi- ja numeromuistihäiriöisen armahtaminen tuntuu ihan hyvältä. Kukaan ei kiellä olemasta sekä-että. Mietin tänään ladulla, löytäisinkö mistään sellaista hopeista rintarossia, moottorisahaa.

Latuihmisten suhde oli puoleen päivään mennessä miehet/naiset 30/20, mikäli näin huurustuneiden lasien läpi oikein vihkoon merkityt nimet. Iltapäivän laskenta jäi toisille. Bestiksen kanssa vedettiin urakalla 7 km, joka toista kuukautta liikkumattomille oli ihan tarpeeksi.

Kaikki, siis jokaikinen, ladulla vastaan tullut tervehti! Eivät sentään jääneet sanalle tai kyselleet kuulumisia niin kuin Malawissa. Suut olivat hymyssä, suksi luisti ja mieleni ilostui. Bestiksen sauna on puulämmitteisenä oiva.

Silti on vielä vähän vaisu olo: tämmöistäkö? Saa nähdä, kuinka kauan kestää asettua.

Rithel, älä sure, on meitä sitten ainakin kaksi norsua! Kärsitään kunnolla kaikki hippiäiset, jotka ovat laihduttavinaan. Halataan ja rutistetaan ne liiskaksi ensi lauantaina!

Rithel, älä huolestu. Mennään samalla junalla Tampereelle, opastan sinut Pinjaan. Tavataan Kouvolan asemalla, minut tunnistat helposti valkoisesta piposta ja kaulahuivista ja vanhasta sinisestä toppatakista.

Tulin itse varanneeksi Koskipuiston Cumuluksen ajatellessani sunnuntaille suunnittelemaani ohjelmaa. Pinja on siinä lähimaastossa. Tampereen keskusta on pienellä alueella järvien välissä ja ruutukaava helppo hahmottaa.

Minulle sopii sekä oikea nimi että nimimerkki, vaikka vierastankin tuota sattumalta valitsemaani nimimerkkiä. Odotan teidän kaikkien tapaamista. Mieli on yhä jotenkin alakuloinen, mutta eiköhän se siitä.

Suorastaan pelkään halaamista tai halatuksitulemista, mutta moottorisaha pisti senkin operaation niin jotenkin houkuttelevaan muotoon, että kateeksi käy kaikkia norsuja ja hippiäisiä.

Oikeesti minusta turvallisinta on istua nimimerkin takana oman tietokoneen ääressä. Olisi minulla mieletön halu naamioitua laiheliiniksi tai samuraitaistelijaksi (mitenkähän olisi mahdollista?) ja käydä lukemassa kaikkien rintapielestä mitä siihen on kirjoitettu.

En ole kyllä koskaan päätäni kummemmin vaivannut ajatuksella minkä näköinen kukakin mahtaa olla, mutta pakostakin nyt tulee ajatelleeksi, kun teillä nimimerkkien "ruumiillistuminen" on niin lähellä.

Jännitän kotonani jo Malliksen ja Rithelin kohtaamista. Toisaalta pikkusen kaduttaa, kun en kuulu joukkoon. Olisin varmaan pystynyt liikkumaan huomaamattomasti Malliksen valkoisen pipon ja kaulaliinan vanavedessä.

Moottorisaha, minulla on varattu seuraava Kajava-aika 4.2. ja tuskin maltan odottaa niin kauan. Työssäoloaikana kävin 4 viikon välein ja nykyään 2 kk:n. Mulla lonkkaa vaivaa niin, että nukkumisesta ei tahdo tulla mitään, toivottavasti Kajavaterapeutti tekee ihmeitä.

Aloin illalla miettimään kädet ristissä Sorellan miestä. Filminä meni äitini syöpähoidot ja kaikkien läheisten rankat tunteet niinä aikoina. Voimia sinnepäin!

On alkamassa viimeinen viikko ennen suurta näytöstä! Minulla olisi kohtuullisen uusi ja vähän käytetty vesuri, pääsisinköhän sen kanssa samuraiden joukkoon?

Ihan totta muuten, en taaskaan muistanut, että te kaikki olette suomalaisia. Tein kerran työpaikalla testin työkavereilleni. Asiakkailleni oli jo ihan itsestään selvää, että alkurutistus kuuluu tapaamisen iloon. Testi-kaverini eivät saaneet etukäteisvaroitusta työtavoistani ja siksi ajattelin olla vähän hellempi heitä kohtaan. Ihan vaan nätisti laskin käteni jonkun olkapäälle moikatakseni. Tämä testikohde rävähti puoli metriä ilmaan säikähtäneenä. "Joku haluaa tappaa minut", luin kasvoiltaan.

Olen nähnyt, että joillakin on "halaa minua" -pinssi. Jos joku ei halua tulla halatuksi, olisi varmaan viisasta askarrella sellainen "älä halaa minua" -vastine näkyvälle paikalle rintapieleen. Lupaan totella ja kätellä lämpimästi.

Mallis, alakulo kuuluu asiaan. Juttelin joku päivä sitten kälyni kanssa, joka kertoi aivoverenkiertohäiriökohtauksen (mikä sana!) jälkeisistä tunnelmista ja miten kauan ne kestivät ja miten vieläkin helposti pukkaavat päälle. Niitä tuntemuksia pitäisi varmaan käsitellä silkkihansikkain jonkun aikaa. Pelko, suru, luopuminen, kaipaus, ikävä, uuden uhka, elämästä pois hyppäämisen tai työntymisen tunne ovat rankkoja kavereita, joiden olemassaoloa itsekin inhoaa, mutta ne seuraavat kuin hai laivaa.

Jotain kuitenkin kuolee. Kuolee muuten koko ajan vaan sitä ei normaalisti huomaa tai ajattele, kun eteenpäin on elävän mieli. Pysäytetty jumiintuu ja jähmettyy,katselee ikkunan takaa muiden tooheltamista.

Tyttäreni kuoleman jälkeen minulla aktiivijumivaihetta kesti ainakin vuoden ja silti oli hoidettava muut lapset, koti ja työ. Toisten painavakin patistus tulla ulos vain harmitti. Toisaalta oli pakko antaa heille anteeksi, kun he vaan hyvää tahtoivat.

En tiedä, olenko koskaan kertonut eräästä puhelinsoitosta, jossa ihmisen kieroontunut ajattelu venyi huippuunsa. Soittaja ei esitellyt itseään, mutta vastattuani nimelläni puheluun totesi yksikantaan, että tämä tapahtui sinulle sen vuoksi, että touhuat niiden pakolaisten kanssa.

Kerrankin jäin sanattomaksi.

Myöhemmin annoin anteeksi, koska ajattelin, että niin sairas ihminen ei muuta tarvitse. Muisto jäi, ei tunnemuisto edes. Ajan kuluessa asia pyöristyi minua koskettamattomaksi.

Mutta kuten täällä jo monet ovat todenneet, vaikka aika sinänsä ei paranna, ajan kanssa asiat ottavat uutta suuntaa ja mielemme tulee ainakin hoidetummaksi, jos kohta ei täysin terveeksi aina. Olen ajatellut, että tällainen kohtuullinen terveys kokemusten kiviriippojen kanssa voi olla rikkauttakin.

Tänään pitää muistaa ottaa malarialääke, tilata kajava ja hakea lapsuudenystävä keskustasta juna-asemalta syrjäkylän rauhaan takkatulille. Mielenkiintoista päivää teille kaikille!

Matkakuumetta ilmassa? Odotan innolla tapaamistamme ja varoitus; tykkään myös halata ystäviäni!
Mallis, lähdetäänkö 8:27 junalla? Voitaisiin tavata vaikka 8:10 noin asemahallissa? Mulla on pieni vihreä "lentolaukku"ja tummat vaatteet.

Viime yö oli taas levoton, kun sain illalla viestin, että kullannuppuni - 16 v- oli joutunut autokolariin ja loukkaantunut kavereista pahiten. Joutuu leikkaukseen ja edessä pitkä toipuminen. Kyllä suojelusenkeleillä on paljon tehtävää varsinkin nuorten kanssa!

Kuulumisiin!