Stressisyöminen - miten eroon?

Kiloklubin jäsenyys loppunee 23 päivän päästä. En ole pahemmin ehtinyt enkä jaksanut naputella konettta töiden alkamisen jälkeen.

Nyt alkaa tuntua pahalta. Pysyn päivät hyvin ruodussa, mutta illalla iskee sikamainen makeannälkä. En ole merkkaillut syömisiäni, mutta työ ja liikunta voisi nostaa kulutusta sen verran, että päivittäinen energiamäärä on liian alhainen ja selitys johtuisi siitä.

Toinen selitys voisi olla, että kun olen tällainen immeinen, joka pyrkii täydellisyyteen, eli kun työ, koti , vapaa-ajan asunto ja pojat pitäisi hoitaa täydellisesti ja en oikein osaa jakaa työtaakkaani edes miehelleni ( ja sitten marmatan, kun ei tee mitään) Lauantai-iltanakin nukahdin jo ennen kahdeksaa, kun olin ihan tööt...

Täytyy ehtiä merkaamaan pallukat ylös ja kait muuttaa peruskulutusta. Kun pistin kaikki vanhat rytkytkin menemään ja tilasin pienempiä... Onko kellään hyviä vinkkejä, miten katkaista tämä, ennenkuin syöksyn tosi syvälle?

Ps. Olen myös kotona kroonisesti kiukkuinen kuin pieni piru. (eikä kait koko aikaa voi syyttää hormoneitakaan) Ja vielä vihaisempi olen itselleni kun olen vetäissyt illan päätteeksi esim. puoli pakettia keksejä nassuun...

moi

samat ongelmat täällä on itse kullakin. Päivät menee hyvin töissä ja mieli iloinen kun pääsee kotiin. Mutta sitten se mieskulta onkin ostanut taas kerrran jotain namua tai pullaa enkä voi vastustaa kiusausta.

Itse myös olen huomannut, että teen koko ajan jotain eli olen sellainen suorittaja. Lopulta kiukku kasvaa kun kaikki muut tuijottaa töllöä ja alan ilkeillä muille. Tosi kurjaa ja harmittaa vietävästi. Sen enemmän harmittaa, kun haksahdan syömään noita makeita ja ketutus on kahta kauheampi.

Olenkin todennut, että parhaiten selviän kun töissä ennen kotiin lähtöä syön hedelmän tai kaksi (samalla saan päivän kiintiötä täyteen). Sitten kotona kestän paremmin katsoa muualle kuin herkkuihin ja kerkeän laittamaan ruuan ilman suurempaa nälkää. Ja lopuksi olen alkanut vaatimaan 12 ja 15 vuotiaat tyttäreni osallistumaan kotitöihin. Nettiin saa mennä vasta kun joku päivän töistä on tehty (huoneen siivous, pyykit narulle ja koneen täyttö tms). Oppivat samalla kodin hoitoa ja helpottavat osaltaan minun urakkaani.

Miespolo saa vapautusta kotitöistä kun meillä on noita autoja useampia (vaativat huoltoa) ja remontoidaan vanhaa rintamamiestaloa. Hän saa tehdä suurimman osan noista töistä ja niihin en puutu. Vastavuoroisesti vapautuu kotitöistä ja minä en niistä marmata (ainakaan kovin usein :roll: )

Vaikka tuntuisi että sama levy pyörii, niin syömisen rajoittamisen ajatuksiin törmätään stressisyömisessäkin. Periaatteessa luonnollinen reaktio stressiin ja ahdistaviin tilanteisiin olisi syömisen väheneminen. Syömisen rajoittavilla se tuntuu kuitenkin kääntyvän toisin päin ja aika todennäköinen syy on rajoittamiseen kuuluvan kontrollin pettäminen kun psyykkinen kuormitus kasaantuu.

Tätä nähdään tutkimuksissa mutta todetaan lisäksi ettei rajoitus yksinään selitä sitä - mutta se on asia josta pitäisi päästä irti monesta muustakin syystä ja se tuo myös isoa hyötyä tähän.

Tutkimuksissa nuo sressitilanteet ovat nimenomaan olleet tuollaista akuuttia psyykkistä horjuttamista. Väsymyspohjaisessa stressissä syömisen ja mielitekojen lisääntyminen on ihan oletettu ilmiö kaikilla.

Minulla stressisyöpöttelyyn ja muuhun stressin aiheuttamaan pahaan on auttanut stressin vähentäminen. Sinänsä itsestään selvä kuvio, mutta vaikea toteuttaa. Kuitenkin koin stressistä johtuvat ongelmat (myös mielenterveyspuolella laukaisee häiriötiloja) niin elämää hallitseviksi, että halusin ryhtyä elämänmuutokseen.

Olen neuroottinen perfektionisti, joten ymmärrän ongelmiasi hyvin. Vaikeaa se on, mutta olen yrittänyt opetella sanomaan ei - myös itselleni. Etten ryhdy toteuttamaan kaikkea mitä periaatteessa mieli tekisi tai voisi. Enkä lähde jokaiseen hankkeeseen mukaan tai koe itseäni muuten välttämättömän tärkeäksi tekijäksi. Muutkin voivat ja osaavat hommat hoitaa. Delegointi ja järjestelykyky ovat itsessään myös taitoja, joissa pääsee toteuttamaan perfektionismiaan. Kunhan ei mene liiallisuuksiin... Siinä taas yksi vaikea kohta, oppia olemaan muiden ihmisten kanssa sillä tavalla, ettei yritä sanella kaikkea, kun mielestään tietää ja osaa paremmin.

Meillä mies nykyään nauttii kokkaamisesta ja minä hänen kokkailujensa syömisestä. Kunhan olen ensin viilannut pilkkua ruokien kanssa leikkimällä ravintolakriitikkoa... Ja mies sitä myötä siis kehittynyt kokkina. Sen jälkeen kun olin ohjeistanut miestä imuroinnissa (ihan oikeasti oli puutteita tarkkuudessa...) hän on tehnyt sitä paljon. Ja muuta vastaavaa. Sanomattakin selvää, että miehelläni on hyvät hermot ja paljon kärsivällisyyttä kun on minun kanssani kestänyt yli 10 vuotta.

Terapeuttini (kuten aiemmin mainitsin on näitä mt-ongelmia) on viisaasti käskenyt minun olla armollisempi itselleni. Meni oikeastaan aika kauan, ennen kuin todella sisäistin tämän asian. Asiat pitää opetella asettamaan oikeisiin mittasuhteisiin. Mielestäni syömisten suhteenkin voi ajatella, että pitää hoitaa syitä eikä oireita. Tai ainakin hoitaa syitä oireiden lisäksi. Jos lihottava tekijä on stressi ja haluaa laihtua, pitää stressille tapahtua jotain.