Miten voisin rohkaistua aloittamaan yhä uudestaan?

Olen ensimmäisen kerran käyttänyt kiloklubia syksyllä 2009. Sen jälkeen olen lihonut 10 kg vuoden aikana... Eli ei mennyt ihan putkeen. Se napsahdus itselläni tapahtui kun huomasin ajattelevani painoani alitajuisesti koko ajan, ja sen vaikuttavan elämääni huomaamattani. En esimerkiksi koskaan halunnut lähteä ulos kun ei mitkään vaatteet näyttänyt hyvältä päälläni. Tajusin tämän, kun juttelimme poikaystäväni kanssa kaiken maailman asioista ja lopuksi totesin itku kurkussa, että olen vaan kyllästynyt vihaamaan itseäni.

Olin noin 6 kk ennen sitä jo kerran kiloklubilla tiputtanut nelisen kiloa, jotka oli tullut rytisten takaisin. Lähtöpainostani ei kuitenkaan ole enää menty ylöspäin, joten jotain olen oppinut jo sillä ensimmäisellä (onnistuneella) yrityksellä. Sanoisin, että se oli niiden kasvisten lisääminen ja myös turhien hiilihydraattien vähentäminen, eli lähinnä makaronit ja pastat jäivät aika vähälle.

Nyt tuon napsahduksen jälkeen (siitä on reilu kuukausi) olen pudottanut vain 2 kg mutta suunta on silti alaspäin. Olen pikkuhiljaa oppinut mm. sen, ettei päivän syömiset kaadu siihen jäätelöön tai pullaan. On silti parempi päivä, jos syön muuten kiloklubin ohjeiden mukaan ja lisäksi sen pullan, kuin jos heittäisin koko päivän pyllylleen koska ei se paino kuitenkaan putoa kun söin sen pullan...

Olen kai aloittanut tämän vähän väärinpäin, koska liikunnasta tuli luonnollinen osa elämääni ensin, nyt vasta opettelen syömistapojen hiomista. Olen kyllä aina syönyt ihan kohtalaisen terveellisesti, mutta ongelmana onkin annoskokojen pienentäminen ja oman kylläisyyden tunteen tunnistaminen ja ennen kaikkea syömisen lopettaminen silloin! Eilen olin ravintolassa syömässä, ja olin oikein ilahtunut omaan itseeni, kun jätin aika ison osan ranskalaisista lautaselle, koska olin täynnä. Olisihan toki masuun vielä voinut ahtaa, mutta olisi vain tullut paha olo.

Siis pointtina: Viime syksynä tein kaikki muutokset kerralla, laihduin sen 4 kg ja jaksoin kuukauden. Tänä keväänä olen jaksanut melkein 2 kk, koska olen aloittanut vähän hitaammin. Opetellut sitä oikeaa syömistä pikkuhiljaa. Ja antanut itselleni anteeksi retkahdukset, vaikka sitä olisi kestänyt useammankin päivän. Alku on ollut hidas ja palasin jopa melkein takaisin vanhaan painoon, mutta nyt olen taas menossa alaspäin.

Anna itsellesi aikaa opetella uusia tapoja, ja niin kuin melkein kaikki on sanoneetkin, tee niitä muutoksia pikkuhiljaa yksi kerrallaan. Tsemppiä ja jaksamista!

torstaina, 23. kesäkuuta 2011 klo 07:08 JanitaKe kirjoitti:

Olen kai aloittanut tämän vähän väärinpäin, koska liikunnasta tuli luonnollinen osa elämääni ensin, nyt vasta opettelen syömistapojen hiomista.

Minä aloitin laihduttamisen myös näin. Olin täydellinen sohvaperuna ja kuntoilun aloitin hyötyliikunnalla. Ensin meni kaksi bussipysäkin väliä, pian koko matka, ja sitten aloitin salilla käymisen. Ruokailutapojani en muuttanut mitenkään. Tiputin 13kg:a näin, ja painonpudotusvauhti hidastui. Jaksoin vielä pari kuukautta, ja sitten aloin vetämään kitukuuria 1200 kcal / pv. Paino laski vielä pari kiloa, mutta sitten se jumittui täýsin. Aloin etsiä tietoa säästöliekistä, ja löysin KK:n. Olin jo aiemminkin tutustunut tähän, mutta en tuntenut tarpeelliseksi seurata ruokailuani, koska KUVITTELIN syöväni oikein. Vedin viikon ylikaloreilla, että sain aineenvaihdunnan taas liikkeelle, ja sitten aloin merkata syömisiäni. Liikunnalla laihduttamisen aloitus sopi minulle, koska teini-iän himoliikkujana tiesin että liikunnan vapauttamat endorfiinit "koukuttavat" minut pian, ja tiesin kuinka paljon voin "ruoskia" itseäni. HUOM EN SUOSITTELE TÄTÄ KENELLEKÄÄN MUULLE joka ei tunne samoin, VAAN KOMPPAAN TÄYSIN TUOTA ETTÄ OIKEA SYÖMINEN ON TÄRKEÄMPÄÄ.
Sohvaperuna on nyt alkanut kukkia.


torstaina, 23. kesäkuuta 2011 klo 07:08 JanitaKe kirjoitti:

Siis pointtina: Viime syksynä tein kaikki muutokset kerralla, laihduin sen 4 kg ja jaksoin kuukauden. Tänä keväänä olen jaksanut melkein 2 kk, koska olen aloittanut vähän hitaammin. Opetellut sitä oikeaa syömistä pikkuhiljaa. Ja antanut itselleni anteeksi retkahdukset, vaikka sitä olisi kestänyt useammankin päivän. Alku on ollut hidas ja palasin jopa melkein takaisin vanhaan painoon, mutta nyt olen taas menossa alaspäin.

Anna itsellesi aikaa opetella uusia tapoja, ja niin kuin melkein kaikki on sanoneetkin, tee niitä muutoksia pikkuhiljaa yksi kerrallaan. Tsemppiä ja jaksamista!

JanitaKe:n sanoihinpa ei ole paljoa lisättävää. NIIN TOTTA!

torstaina, 23. kesäkuuta 2011 klo 07:08 JanitaKe kirjoitti:

Olen kai aloittanut tämän vähän väärinpäin, koska liikunnasta tuli luonnollinen osa elämääni ensin, nyt vasta opettelen syömistapojen hiomista.

Vaikka ruokavaliolla onkin paljon suurempi vaikutus painoon, noinkin päin voi hyvin tehdä. Sillä, ettei liikunnasta tarvitse ottaa paineita kun alkaa pudottaa painoa, tavoitellaan lähinnä sitä ettei aiemmin jopa täysin liikkumattoman tarvitse opetella samaan aikaan uusia ruokailutapoja ja liikunnan lisäämistä. Jos liikunta on jo osa elämää ja tuntuu hyvältä, sitä kannattaa ehdottomasti tehdä edelleen.

Minullakin oli noin, että olin harrastanut aktiivisesti liikuntaa jo jonkin aikaa ennen kuin aloitin Kiloklubissa. Yksi syy tänne tulemiseenkin oli aikanaan se, että silloinen liian vähäkalorinen laihdutusohjelmani sopi todella huonosti yhteen monen viikoittaisen, välillä rasittavankin liikuntakerran kanssa.

Ja tärkeetä on myös se että kun niitä lipsumissi tulee...jää treenit vähille tai tulee herkuteltuu oikein kunnolla ni ei jää märehtimään surkeuttaan ja ajattele et nyt on kaikki piloilla. Ei ole!
Ei tarvii edes siihen seuraavaan päivään odottaa ku voi alottaa jo sen terveellisen elämän tai jos ei siltä istumalta pysty/halua ku o tajunnu et nyt tää läks käsistä ni tosissaa se seuraava päivä on hyvä päivä jatkaa

Siinä ei oo mitään peruttamatonta tapahtunu ja noita repsui tulee jos jonkinmoisia...ollaaha myö vain ihmisiä
Kunhan ei vaan jatka taas vanhoillatavoilla kerta nyt en kuitenkaan onnistu. Onnistut kun vain jatkat siitä mihin ennen repsahdusta jäit!

torstaina, 23. kesäkuuta 2011 klo 08:32 urs kirjoitti:

Onnistut kun vain jatkat siitä mihin ennen repsahdusta jäit!

Näyttää ISOO peukkua täällä

Oikeanlaisen syömisen oppiminen on melkoisen haastavaa hommaa. Ainakin, jos on kauan syönyt väärin. Kompastuksia tulee matkalla monen monta kertaa, mutta jos ottaa nämä kompastuksen oppimiskokemuksina, ei tarvitse ruoskia itseään repsahduksista. Eipä taida kiloklubissa olla kovinkaan montaa, joka aivan suoraviivaisesti olisi edennyt tavoitteeseen saakka ja pystynyt pitämään painon tavoitteessa. Mutkia matkaan tulee aina. Elämä on. Mutta jos pyrkii oppimaan tekemistään virheistä ja tekee pieniä korjausliikkeitä pikkuhiljaa, ennen pitkää syömiset menee aika kohdalleen. Minulla tuo syömisen opettelu kesti 4½ vuotta, ennen kuin löysin sen tavan syödä, jolla minulla paino putoaa. Kannattaa olla itselleen armollinen eikä ruoskia kalleimpaansa, eli itseään.

Minulle "repsahduksista" palaamiseen auttaa parhaiten se, että en yritäkään kieltää totuutta, vaan kirjaan tänne myös lipsahdukset mahdollisimman tarkasti. Elettyä elämää nekin ovat. Ja kun tunnollisesti käyn merkkaamassa joka päivä, tulee lipsumisia vähemmän.

Yleisesti ottaen totean vaan, että positiivinen asenne ja iloisten asioiden hakeminen omaan elämään auttaa myös painonpudotuksessa. Että pääasia on jossain muualla kuin palloissa ja kaloreissa.

Mieleisiä muutoksia ja itselle armollisia asenteita. Ei syöminen ole suoritus eivätkä kilot ole tärkeitä kuin terveyden kannalta -ja terveydenkin kannalta ne on vain yksi asia. Mitkä on sellaisia muutoksia, joista jaksaisi pitää kiinni? Mullakin on motivaatio-ongelmia, mut koitan nyt sitten vain pitää painon tässä, kun ei ole motivaatiota juuri nyt laihduttaa. Tai no yritän kuitenkin keventyä, mutta yrittämiseksi on jäänyt. Ei se mitään. Opin kuitenkin syömisestä täällä palloillessani.

Muoks. ehkä yrität haukata liian suuren palan. Patrik Borgin (juu, tykkään ajatuksistaan ) kirjoituksissa esim. ajatuksena on, että ei tehdä muutoksia joita ei jakseta pitää vuosia. Jos löytäisit hyviä, ihania terveellisiä asioita (mitä ne kenellekin ovat, esim. itse vältän vaaleaa leipää kun tumma on yhtä hyvää) niiden pohjalta miettisit asiaa uudestaan. Ruokapäiväkirjaa täyttämällä saa ideaa siitä, miten söisi ravitsevasti. Silti pitää valita niitä asioita, joista pitää. Älä laihduta, syö mieluummin itsellesi sopivalla terveellisellä tavalla ja hyvällä mielellä.

torstaina, 23. kesäkuuta 2011 klo 00:53 Auringonkukkanen kirjoitti:

Kysynpä vielä: Mität teette silloin, kun on niin ressaava tilanne, että kaikki meinaa palata ennalleen? Tai osittain palaakin... Miten pääsette takaisin?

Kun tiedossa on "hankaluuksi" (=stressiä, kyllästymistä laihduttamiseen, vauhtia ja vaarallisia tilanteita...) keskityn pitämään tilanteen ennallaan. Silloin ei tarvitse laihtua, mutta ei ole syytä lihoakaan. Pyrin syömään reiluja annoksia oikeaa ruokaa, ettei tule tarvetta ahtaa itseäni täyteen suklaapatukoita.
Ajattelen, että tuollainen tilanne on hyvää harjoitusta tavoite painon säilyttämiseen sitten, kun se joskus on todellisuutta.

Sitten jos tulen ahtaneeksi itseni täyteen jotain "ällöä", vien ällöpakkaukset roskikseen, ja pidän huolen, että seuraavana päivänä tulee syötyä tarpeeksi kunnon ruokaa. Tarpeeksi tarkoittaa, ettei vajetta tarvitse jäädä yhtään. Jos ällösyömistä on edeltänyt pidempi aika isoilla vajeilla, niin jatkan 0-vajeella syömistä jonkin aikaa.

Jos on elämässä vaikeaa, pitää keskittyä jaksamiseen eikä laihduttamiseen.

Kysynpä vielä: Mität teette silloin, kun on niin ressaava tilanne, että kaikki meinaa palata ennalleen? Tai osittain palaakin... Miten pääsette takaisin?

Sallin itselleni nollavajepäivät, vaikka pudotettavaa on vielä joku kilo. En keksi mitään syytä miksi minun pitäisi syödä reilusti plussakaloreita. Ja jos tulee repsahdus, niin seuraavasta aamusta jatketaan kuin mitään ei olisi tapahtunut.