Miten voisin rohkaistua aloittamaan yhä uudestaan?

Tuntuu, että ylipainon kanssa kamppaileminen on ikuinen asia. Olen aloittanut jo useamman kerran täällä kiloklubissa painonpudotuksen, Yhden kerran onnistuin pudottamaan jo melko paljon.. mutta koska pudotettavaa normaalipainoon nähden on paljon, tuntuu mahdottomalta päästä normaalipainoon. Jo ennen kiloklubiakin olen aloittanut monta kertaa elämäntapojen muuttamisen. Olen kokeillut yksin, ryhmässä ja terveydenhoitajan tukemana saada itseni normaalipainoiseksi ja riittävästi liikkuvaksi ihmiseksi...Koen, että en ole onnistunut. Olen pettynyt.

Luin jotain ketjua täällä, ja totesin muillakin lihavilla ihmisillä olevan saman ongelman kuin minulla: Painonpudottaminen on ratkaisu kaikkeen, mutta siltikään siihen ei saa mistään riittävän hyvää tukea... ei ainakaan opiskelijalle riittävän edullisesti....

Tuen puute johtaa aina samaan lopputulokseen - palaan vanhaan.... ja niin en saisi tehdä. Minusta normaalien elämäntapojen opetteleminen vaikeaa ja tuskallista... Haluaisin, mutta en tahdo uskaltaa taas yrittää - hetken päästä tulee kuitenkin elämässä vastaan jotain muuta huomiota vaativaa ja sitten ei taas saa autettua itseään eteenpäin.

Jos täällä on joku, joka on saanut tällaiseen tilanteeseen apua jostain, kertoisitko mistä... Tai miten voi saada itsensä taas orjentoitumaan tähän systeemiin?

Tiedän, että hyvästä syömisestä tulee hyvä ole, mutta sen hankkiminen on vaivalloista.

Painonpudottaminen on ratkaisu kaikkeen, mutta siltikään siihen ei saa mistään riittävän hyvää tukea... ei ainakaan opiskelijalle riittävän edullisesti....

Hyvin varoissaan olevat voivat ostaa itselleen motivaation, eli hankkia personaltrainerin patistelemaan ja tsempaamaan. Mutta eihän oman motivaation löytäminen oikeasti maksa mitään, pitää vain haluta laihtumista ja nähdä se tarpeelliseksi. Itselle se ainakin paukahti kuin salama kirkkaalta taivaalta ja kun huomasin että kiloklubin opastuksella paino laskee, niin mitään muuta ei ole tarvittu.

Kyse on pienistä asioista. Vaikka etukäteen tuntuu että kaikki pitää muuttaa, niin ei se kuitenkaan ole vaikeaa, kun tekee yhden asian kerrallaan ja usein asia johtaa toiseen.

Täällähän ajatuksena lienee, että ei laihduteta vaan tehdään elämänmuutos syömisen suhteen. Se ei tarkoita kitukuureja, eikä sitä että luovut niistä ruoista, joista pidät. Se ei tarkoita mitään rääkkiä. Se ehkä tarkoittaa, että syöt mahdollisimman paljon kasviksia ja hedelmiä, jotka automaattisesti vähentävät tavallaan muusta ruoasta tulevaa energiaa, kun muuta ruokaa ei enää tee mieli syödä niin paljon (ei mahaan mahdu tai ei ole tarvis).

Voisiko motivaatio löytyä siitä, että et ajattele, että sun tarvitsee laihduttaa vaan että teet myönteisen muutoksen, jossa säilytät asioita, joista pidät, vaikka samalla rakennatkin siihen omaan syömiseen terveellisiä kehyksiä?

Nää mun ajatukset on nyt Patrik Borgin kotisivujen linkistä yhteen Patrikin haastatteluun, voisin etsiä linkin.

Muoks, linkki:
​ht​tp​:/​/p​la​za​.f​i/​el​li​t/​li​ik​un​ta​-j​a-​te​rv​ey​s/​kg​/t​er​ve​ys​-j​a-​la​ih​du​tu​s/​di​ee​tt​ig​ur​u-​pa​tr​ik​-b​or​gi​n-​ra​di​ka​al​it​-o​pi​t

Kuinka kauan te harjoittelette yhtä pientä muutosta siirtyäksenne toiseen? Kyllä mullakin on toiminut tämä kiloklubi joskus, kun jaksoin keskittyä sen käyttämiseen. Sitten on tullut aikoja, jolloin vaan yksinkertaisesti aikataulujen hallitseminen jyrää kaiken muun alleen.

Mutta onko niin, että yhtä muutosta joutuu treenaamaan esimerkiksi kaksi tai kolme vuotta ennen kuin siirtyy toisen toteuttamiseen? Mulla ainakin käy niin, että kovien stressaavien aikojen keskellä vain yritän selviytyä päivästä toiseen kaikkien hoidettavien asioiden kanssa. Silloin unohtuu kaikki muu. Se, että jaksaa keskittyä syömään kasviksia riittävästi, vaatii keskittymistä. Se, että saa itsensä liikkumaan riittävästi, vaatii kalenterointia ja halua tehdä se vaikka yksin, jos ei satu olemaan seuraa. Se, että saa ateriarytmin säännölliseksi, vaatii vaivannäköä. Minusta kaiken tämän kantaminen yksin on haasteellista.

Suurin pelkoni on se, että onnistun pudottamaan suuren määrän painoa ja sitten kaikki palaa vanhaan. Niin on käynyt monesti, täälläkin.Se on keholle rasittavaa ylipainon lisäksi. En tiedä, onko ongelmani enemmän se, että yritän liian montaa muutosta yhtä aikaan. Ja sitten käy niin kuin jossain artikkelissakin mainitaan, en pystykään pitämään muutoksia loppuelämän ajan. Tiedän, että rahakkaat voivat ostaa itselleen potkijan. Minä en kuulu niihin rahakkaisiin. Olen opiskelija. Olen pettynyt siihen, että en osaa. Mutta ehkä yritän tästä lähtien totuttautua vaan yhteen muutokseen pidemmän aikaa kerrallaan.

keskiviikkona, 22. kesäkuuta 2011 klo 10:50 Auringonkukkanen kirjoitti:

Mutta onko niin, että yhtä muutosta joutuu treenaamaan esimerkiksi kaksi tai kolme vuotta ennen kuin siirtyy toisen toteuttamiseen? Mulla ainakin käy niin, että kovien stressaavien aikojen keskellä vain yritän selviytyä päivästä toiseen kaikkien hoidettavien asioiden kanssa. Silloin unohtuu kaikki muu. Se, että jaksaa keskittyä syömään kasviksia riittävästi, vaatii keskittymistä. Se, että saa itsensä liikkumaan riittävästi, vaatii kalenterointia ja halua tehdä se vaikka yksin, jos ei satu olemaan seuraa. Se, että saa ateriarytmin säännölliseksi, vaatii vaivannäköä. Minusta kaiken tämän kantaminen yksin on haasteellista.

Muutoksia voi olla useampia kerrallaan, kun ne ovat riittävän pieniä. Liikunnan voi aluksi jättää vähemmälle huomiolle, ja liikkua vain silloin ja sellaisilla tavoilla, jotka itsestä tuntuvat hyviltä. Liikunnan osuus painonpudotuksessa on enimmillään vain 15-20 prosenttia, ja siihen useimmat saavat liikkua jo todella kauan ja/tai tehokkasti. Kevyempi, vain hyvän olon ja terveyden takia tehty liikunta riittää siis alussa, ja vaikka myöhemminkin, mainiosti.

Kasvisten syömisen opettelu on hyvä aloittaa niin, että lisää niitä tavallisesti syömiensä ruokien joukkoon. Jos pitää hedelmistä tai marjoista, nekin lasketaan kaikki kasviksiin. Kasvispallon grammamäärän voi täyttää hedelmillä ja marjoilla kokonaankin. Näin siitä huolimatta, että vihanneksissa ja juureksissa on joitakin sellaisia ravintoaineita, joita hedelmissä ja marjoissa on vähän.

Tärkeintä on opetella tekemään näistä kaikista maistuvia: Jos lämpimien vihannesten päälle haluaa laittaa voita tai öljyä, se kannattaa tehdä. Jos marjat vaativat ripauksen sokeria päälleen, sen voi hyvillä mielin niihin lisätä. Kasvisten joukkoon voi lisätä myös esimerkiksi lihaa tai vaikka pekonia, jos se saa ne maistumaan. Moni laihdutusohjelma kieltää esimerkiksi kaikki nuo, mutta Kiloklubissa ne ovat täysin mahdollisia ja sallittuja.

Patrik on joskus vastannut, että jos lisäkkeet saavat kasvikset maistumaan paremmin, näitä lisäkkeitä on silloin tärkeää myös käyttää. Pääasia, että kasviksia (sis. vihannekset, juurekset, hedelmät, marjat, siemenet, pähkinät ja sienet) kuluu eikä niiden syönnistä tule vain välttämätön pakko.

Ateriarytmin säännöllisyyden opettelun voi aloittaa siitä, että vain syö jokaisella aterialla sen verran kuin tekee mieli. Vähän aikaa voi mennä niin, että annokset ovat suurempia kuin haluaisikaan, mutta aika pian alkaa tuntea milloin ei ole enää nälkä. Ja syöminen kannattaa lopettaa silloin, vaikka lautasella olisikin vielä ruokaa. Vastaavasti on hyvä antaa itselleen lupa syödä lisää, jos ensimmäisen annoksen jälkeen jää nälkä. Kiloklubin suosituskalorimäärä on sen verran suuri, että annokset voivat olla normaalikokoisia (ei "laihduttajan annoksia") ja mitään ennen käyttämäänsä ei tarvitse vaihtaa kevyttuotteisiin, ellei välttämättä halua.

Ruokaillessa on hyvä muistaa, että kylläisyyden tunteen saavuttamiseen menee noin 20 minuuttia ruokailun alusta. Jos mahdollista, syömiseen kannattaa käyttää tuo aika. Kun omaa, oikeaa näläntunnettaan oppii kuuntelemaan, aterioiden välitkin muotoutuvat helpommin sopiviksi ilman erillistä opettelua. Kun tuon opin, ainakin minulle tulee n. kolmen tai neljän tunnin välein tarve saada syötävää, ja tämä tarve ei tarkoita mielitekoa vaan jonkinasteista nälkää.

Laatupallojen järjestys vasemmalta oikealle ruokaosiossa kertoo, mitkä muutokset ovat tärkeimmät painon kannalta. Kaikkein tärkeintä on lisätä kasviksia maistuvasti, seuraavaksi tärkeintä huolehtia rasvan ja proteiinin riittävästä määrästä (mieluiten reilusti yli vihreän energiapallon minimisuositusten).

Herkkujen määrällä ja kuiduilla on painon kannalta paljon edellisiä pienempi merkitys. Yleensä herkkujen määrä kohtuullistuu huomaamatta, kun alkaa syödä jokaisella aterialla itsensä kylläiseksi ja antaa lisäksi itselleen luvan herkutellakin välillä. Vihreä herkkupallo kertoo herkkumäärän joka mahtuu hyvin mukaan useitakin kertoja viikossa. Lisäksi on hyvä muistaa Patrikin neuvo siitä, että 5-1 punaista tai keltaista laatupalloa mahtuu hyvin onnistuneeseen viikkoon. Osa näistä voi hyvin olla myös herkkupalloja.

Lyhyesti pallojen "tärkeysjärjestys" on siis:
1. Kasvikset
2. Energiapallo eli rasvan ja proteiinin määrä ja rasvan laatu
3. Herkkupallo
4. Kuidut

Aluksi voi vaikka kiinnittää huomion noihin kahteen ensimmäiseen ja jättää loput kaksi vähemmälle huomiolle. Pelkästään niin voi saada jo huomattavan muutoksen painossa aikaan.

Mie oon monelle sanonu et ei se tahtominen vain riitä,eikä se tukikaan voi auttaa pidemmänpäälle vaan sitte tulee suorastaan se Naps tuolla päänsisällä kun vain yksinkertasesti riittää se lihavanan olo.

Ystäväni sanokin tuossa vuoden alussa "Hei nyt mie tiiän mitä tarkotit sillä napsahduksella!" "ei riittäny et halusin ku en kuitenkaan ollu valmis mitään kokonaan muuttamaan,mut nyt se tapahtuu" Ja hällä se tapahtu

Tällä vaa tarkotan ettei mikään maailman taho saa siunuu sitä painoo pudottamaan saati pitämään poissa jos se tahto tuu syvältä itestään. Ja en todellakaan millään pahalla tätä kirjoita

Kuinka kauan te harjoittelette yhtä pientä muutosta siirtyäksenne toiseen?

Jos nyt kertaan omaa 9kk historiaani, niin ensimmäisenä meni tietysti viikko pari kun oppi edes käyttämään kiloklubin ruokapäiväkirjaa ja muita toimintoja.

Aluksi keskityin pitämään kalorirajaa suositellussa vajeessa, se riitti varmaan muutamaksi viikoksi. Pallot oli yleensä punaisia tai mitä sattui. Ensimmäisenä aloin pitämään kasvispallon vihreänä, se oli helppoa, piti vain syödä kasviksia. Sitten huomasin että herkkupallo on helppo pitää vihreänä, kun oppi mitä sinne herkkuihin lasketaan. Sitten energiapallon proteinit ja rasvat tasapainoon ja riittävästi kuituja.

Parin kolmen kuukauden päästä alkoi olla syömiset hyvällä mallilla ja painoa lähtenyt melko paljon, joten oli aika alkaa liikkumaan. Alussa tuntui että eihän niitä minuutteja ja kaloreita saa millään kasaan, mutta pikkuhiljaa liikuntamäärätkin kasvoi niin että ne alkoi olla tuplat suositukseen nähden.

Ja juuri kun alkaa olla oppinut terveelliset tavat niin ylipaino alkaa olla kadotettuna ja voikin elää muuten vain terveellisesti.

Kiitos teille kaikille vastauksistanne... Oon iloinen, että niitä on tullut noin paljon.

Täytyy kaiketi todeta urs:lle, että en ole varmaan sitten ollut lihava vielä riittävän pitkään.. Pari kertaa napsahdus on tapahtunut ja niiden napsahdusten jälkeen painonvahtimisesta tuli suuri elämäntehtävä...

Kaipa sitä on olemassa monenlaisia tapoja onnistua.. Jotkut toteuttavat elämäntapojen muutoksen vihasta muun maailman reaktioita vastaan, jotkut ollakseen kauniita, jotkut ihan muuten vaan, jotkut ollakseen terveempiä jne.

Kysynpä vielä: Mität teette silloin, kun on niin ressaava tilanne, että kaikki meinaa palata ennalleen? Tai osittain palaakin... Miten pääsette takaisin?

Sillä että jokainen aamu on uusi alku ja ei yhden päivän tai edes viikon retkahdus merkitse että on totaalisen epäonnistunut, se vain kertoo siitä että vielä riittää opeteltavaa

Mulla on vähän samanlaisia kokemuksia ja mietteitä ollut tässä viimeisen parin vuoden aikana... Muistan, kun löysin Kiloklubin ensimmäistä kertaa, sain tosi nopeasti itteni psyykattua, kun tajusin vaan syöväni yksinkertaisesti väärin! Sitten tapahtuikin kaikenlaista muuta elämänmuutosta, eroa ja muuttoa ja uutta parisuhdetta, ja elämäntapatarkkailu jäi toissijaiseksi. Sen jälkeen olen parikin kertaa koittanut saada uudestaan rutiiniksi käyttää ruokapäiväkirjaa, mutta aika onnettomilla tuloksilla. Ainoa kerta, kun se napsahdus on tapahtunut, oli silloin ihan ekalla kerralla.

Nykyään vaan suututtaa, kun en haluaisi duunailla painonpudotusta toisten ihmisten odotusten vuoksi, mutta oma äitini on ruvennut patistamaan minua asiassa. Haluaisin tehdä tätä omasta tahdostani enkä siksi, että äitini on saanut päähänsä minun olevan huolestuttavan ylipainoinen. Olisin halunnut näyttää sekä itselleni että hänelle, että pystyn tällaisiin päätöksiin ja elämäntapamuutoksiin itse, mutta nyt tuntuu siltä, etten ole saanut sitä mahdollisuutta. (Lisäksi on painostavaa käydä äidin luona, kun hän ei osaa keskustella muusta kuin painostani tai syömisistäni tai urheilustani. En myöskään oikein osaa sanoa siitä hänelle, ja sitten hän on surullinen, kun en käy siellä juuri koskaan.)