Miten tää voikin olla näin vaikeaa??

sufe, mulla on se probleema, että toiselle lapselle kun antaa pyörän, se on jo kilsan päässä, toiselle kun antaa pyörän, se rupee itkemään eikä suostu liikkumaan mihinkään kun ei osaa, ja tätä harjoittelua on nyt jatkunut 3vuotta. välillä pyörä löytyy ojasta, välillä puskasta. ei oo mikään urheilullisin heppu mutta jatkamme reeniä

Kuten Putikka kirjoitti:

että

kun vain OIKEASTI saa sataprosenttisesti tarpeekseen siitä jatkuvasta pahasta olosta ja syyllisyydestä ja tajuaa,että on kolme vaihtoehtoa; mä joko jatkan näin koko loppuelämäni ja kitisen ja natisen ja syyllistän itseäni ja olen tyytymätön, tai hyväksyn itseni läskeineni ja jatkan vanhoilla tavoilla ja olen hiljaa ja tyytyväinen tai teen asialle jotakin, niin että olisin tyytyväinen ja onnellinen.

Eli motivaatiosta se lähtee. Vaikka ajattelet, että olet motivoitunut ei kuvaamasi toiminta osoita motivoitumista. Oletko varma, että aika on sinulle oikea nyt tähän projektiin? Jos on paljon elämässä muuta energiaa vaativaa jne. on melkein mahdotonta vielä kaiken muun päälle vaatia itseltään moista ponnistusta. Tulee vaan turhaa syyllisyyttä ja itseinhoa. Mikä taas vaikeuttaa painonpudotusta jatkossa kun ei usko itseensä. Olen itse miettinyt tätä paljon omalla kohdallani, koska viikon (5pv) jaksan syödä terveellisesti +liikkua. Sitten kun on tullut viikonloppu jostakin ihmeen syystä ostan siideriä/viiniä +syön kaikkea mitä ei pitäisi ja liikaa. Jokin sisäinen syy siinä siis on miksi sitä toimii kuten toimii. Mun ongelma on että haluan sekä syödä kakun, että säästää sen. Jompi kumpi pitäisi kuitenkin valita jos joskus aikoo oikeasti saada tuloksia. Nyt olen noudattanut tiukkaa dieettiä kuntoiluohjelmineen vajaa kaksi viikkoa. Minua helpottaa kun ei tarvitse itse valikoida mitä syö, koska löydän aina miljoona perustelua miksi minun pitää juuri tänään saada sitä ja sitä herkkua jne. Noudatan vain ohjeita ja teen treeniä kuten on "määrätty". Se on vapauttavaa. Ja tuloksia on tullut. Se mikä minulla on vaikeuttanut aiemmin painonpudotusta on lopulta ollut uskon puute. Alitajuisesti en ole uskonut, että pystyn siihen!

Sitäpä juuri tarkoitin, että pitää olla armollinen itselleen, eikä ajatella että "pitäisi" laihduttaa tms. Halu tehdä elämäntapamuutoksia pitää tulla sisältäpäin, silloin muutosten tekeminen ei ole niin vaikeaa, kun sitä haluaa itse. Mutta olen tosiaan itse pohtinut paljon omalla kohdallani tuota motivaatio-asiaa, koska olen juuri noita pieniä muutoksia yrittänyt tehdä jo useamman vuoden. Se ei vaan johda minun kohdallani mihinkään, koska kuten yllä kirjoitin, aina onnistun jotenkin itse tyrimään. Siksi olenkin päätellyt, että joko ajankohta on ollut itselleni väärä tai en ole itse ollut lopun viimein sitten kuitenkaan asian takana? Ponnisteluna tarkoitan sitä, että joutuu tekemään asioita eri tavalla omassa arjessaan, ennen kuin niistä tulee rutiineja. Jos olen itse väsynyt jne. niin kyllä minusta tuntuu ponnistelulta esim. lähteä liikkumaan. Kaikista hyvistä päätöksistä huolimatta Mutta kaikki me olemme erilaisia

Joopa joo K.S.K tarkoitukseni oli vain pohtia ketjun aloittajan kanssa mikä voisi olla avuksi jos tuntuu, että ei onnistu tavoitteissaan, oli ne sitten mitä tahansa. Olen monessa asiassa samaa mieltä kuin sinä ja Patrik Borg, jonka opuksia minulla on tuolla hyllyssä...Olisi paljonkin kommentoitavaa noihin tekstini pätkiin joita olet kommentoinut (huom, ne näyttävät ihan erilaisilta kun irroitat ne yhteydestään). Kukin tyylillään, minun on mahdotonta selittää mitä tarkoitin ilman, että tulee monta sivua tekstiä. Olen iloinen puolestasi, jos pystyt tekemään vähitellen elämänmuutosta fiksujen valintojen kautta. Tsemppiä siihen, siirrytään tästä ketjusta keskuskustelemaan jomman kumman päiväkirjaan

K.S.K: Aivan nappiin tuon liikunnan merkityksen kanssa! Ja muutenkin=)

Itse laihdutin muutama vuosi sitten pitkäkestoisella päivittäisellä liikunnalla (ja samalla söin vähän ja laadukkaasti). Luulin tähän päivään asti, että ilman liikuntaa en saisi laihdutettua ja epätoivo onkin ollut iskeä kun arjessa ei tahdo löytyä aikaa liikunnalle. Mutta kuinkas on käynytkään...

Alkupaino 1 vuosi sitten 67kg, 6 viikkoa sitten 63,8kg ja nyt 59,5kg.

Liikuntaa on ollut näinkin paljon päivittäin 2x: kävelyä 10m+150m, portaiden kävely 3 kerrosta. Eli tasan kotiovelta autolle ja autolta työpaikalle ja iltapäivällä takaisin. TV:tä tosin en istu katselemassa iltaisin, vaan olen kotona jalkeilla lähes koko illan.

Ja pienin askelin olen mennyt itsekin. Reilu vuosi sitten aloitin pienentämällä ruoka-annoksia (syön leipälautaselta enkä santsaa). Aina ei tullut syötyä vähän eikä tarpeeksi kasviksia, mutta olen sitkeästi yrittänyt aina palata ruotuun.

Itseasiassa mieheni joskus neuvoi, että pitää syödä sen verran mitä tavoitepainoinen kuluttaa. Sitten väkisinkin pikku hiljaa tulee tavoitepainoinen. Toki tämän kulutuksen arvioiminen on vaikeaa ja yksilöllistä, mutta tämä on kyllä itseäni helpottanut. Auttoi kyllä itseäni sekin, että oikeasti tiedostin, että laihat ihmiset syövät todella vähemmän (poikkeukset ovat poikkeuksia). Ehkä uskomatonta mutta totta, että kuvittelin että en voisi koskaan olla tyytyväinen tällä ruokamäärällä mitä nykyisin syön. Nyt olen välillä jopa ähkytäynnä (vaikka syön vähän).

Tsemppiä vaan kaikille! Pitkäjänteisyys palkitaan ja repsahdukset ei haittaa! T: Pizzaslicella tai pienellä herkulla joka viikko herkutellut=)

Ihan näin,mietin tuossa että,kuitenkin jos on rehut hallinnassa ja rasva sekä proteiini,myöskin kuidut näyttelee kokonaisuudessa suurta osaa,tosin kasviksista saa paljon kuitua,mutta täysjyväviljaa pitäisi myös saada jonkunverran,tuo ruokarytmi mielestäni on aika tärkeä asia,sillä oikeaa rytmitystä,on aivan varma että paino alkaa nikotteleen,sillä korkeintaa 5tunnin paussit riittävät keholle polttoainetta,aineenvaihdunnan vuoksi pitää syödä useasti päivässä,minusta se on näin että, ruokarytmi, ruoka on riittävän ravitsevaa sillä matala energiaa sisältävissä ruuissa(laihisruuat) usein pistää syömään huomaamatta välipalojen ,välipaloja!
Siis ruuan laatu,määrä ja ruokarytmi,siinä paketti,siihen mahtuu sekaan,sekä herkut ja siiderit+viinit!
Ihan normaalia elämää eläen,ei sitä kokoelämää olla laihiksella,perusta on syödä terveellisesti,ei ne herkut pahenna päivittäistä syömistä,parempi niin kuin,alikaloreilla paahdetaan,liikutaan ja vedetään otsanahkaa rypistäen,sitten herkkua viikonloput,niin ei pääse kuin ojasta allikkoon,kaiken oppii kun opettelee,niin minäkin luulin ei tuu mitään koko hommasta,niin vaan vaaka näyttää toista! Liikunta on vaan tuki laihtumiselle ja myöskin terveyden tärkeitä elementtejä!
Sillä olen sohvaperunanakin laihtunut joskus,asuin kaupunkissa,eikä ollu ees koiraa,kaupassa käyti ja joku siivous oli mun liikunnat!

Ihan alkuperäiseen kysymykseen miten saada pidettyä itsensä ruodussa. Minulla on toiminut: Valinnat tehdään kaupassa. Eli ei osteta herkkuja! Ei edes vierasvaraa.

Meillä ainakin joku ehtii kyllä kauppaan jos vieraat ilmoittaa tulostaan. Tietty meillä on kaksi pientä lasta, joten herkut olisi muutenkin syötävä salassa, joten herkkujen syömistilaisuuksiakaan ei ole hirveästi. Toki, jos tulee ostettua, niin loput voi oikeasti heittää roskiin kun tulee itsekurisempi olotila. Parempi siellä roskissa, kuin omassa peffassa rasvana, eikö?!

Itse löysin pakastemansikat ja mustikat sulatettuina herkuiksi. Olin yllättynyt miten makeita ne ovat! Toki tässäkin on pitkähkö totuttelu takana, vuoden ajan olen vähentänyt sokeria ja herkkujen syöntiä (pikku hiljaa) ja nyt herkkuja ei hirveästi tee edes mieli ja marjoja tekee oikein mieli!

Joskus mielsin pakastemansikat kalliiksi. Tänään kun ostin 250g taisi maksaa 2,79. Mutta vrt. 200kg karkkipussi, käsittääkseni samoissa hinnoissa.

Sitten tietty kannattaa yrittää keksiä jotain kivaa tekemistä sen sohvala istumisen sijaan. Onko mahdollista kykkiä pihamaalla kukkamaata kupsuttamassa? Itse kyllä ravaan vaikka kaupoissa, niin en ole jääkaapilla. Pihiyttäni en raaski syödä kahviloissa vaan jätän syömisen aina kotiin. Toki muistaen että ateriaväli ei saa venyä liian pitkäksi. Yleensä syön aamupalan ja lounaan välilläkin välipalan, hedelmän. Töissä on helppo pitää roti, kun on eväät valmiina ja suuniteltu koska minkäkin syö. Työ pitää lopun aikaa kiireisenä.

Jokainen löytää oman tapansa, mutta valintoja ja itsekuria se vaatii.

Niin valintoja kyllä jossain suhteessa,ei niinkään itsekuria,vaan tietoistaa mitä syö ja miksi!

Voi että tekisi mieli oikein velloa siinä epäreiluuden huipentumassa, että juuri mun ristiksi on tämä lihomisherkkyys laitettu!
Tiedän kyllä, että ihan itse syömällä kilot on tulleet , mutta fakta myös on että kaikille ei niitä niin herkästi tule, jopa päinvastoin ongelmaksi asti.
Noh, ei auta, se on vaan hyväksyttävä tilanne ja koitettava pärjätä.

Sen hyvän fiiliksen ja motivaation löytämistä ei juurikan auta, kun poikaystävä kävi aivan yllättäen kysymään että aionko mahaa pienetää. On sitten tuokin sitä mieltä, kiva.
Aiemmin on joka ikisen suupalan kanssa ollut huono omatunto ja päässä pyörinyt vaan miten tämäkin ruoka (vaikka ihan tavallinen salaattilounas) taas lihottaa. Olen tehnyt paljon töitä että pääsen tuosta syyllisyydestä, joka vaan vie energiaa ja aiheuttaa pahan mielen.

Nyt tuon yhden kommentin jälkeen huomaan, että sama meininki jatkuu taas: päässä pyörii vaan koko ajan syyllisyys, kurkussa on oksennuspala, hirveä olo olla omassa kehossa ja haluaisin vaan olla yksin kotona missä kukaan ei näe mun läskejä.
Mutta mistä voimat ajatusmallin kääntämiseen taas?

Mimmi80, voi kun tiedän niin hyvin tuon sinun tunteen.

Olen siis 23v tällä hetkellä, mutta tässä heinäkuussa ekaa kertaa painan alle 80kg sen jälkeen, kun täysi-ikäiseksi tulin. Erosin poikaystävästä, baarissa oli kivaa, koko ajan piti juhlia. Yöllä snägäriltä hampparit mukaan, päivällä krapulaan pitsaa. Sitten vielä karkkia ja muuta pahaa, notta varmasti turvottaisi. Ja sitä jatkui aina viime vuoteen asti. Huomasin vähitellen, kuinka 72kg vaa'assa vaihtui 89 kiloon. Vaatteet alkoivat puristaa, kuvia yrittelin välttää suuren kaksoisleuan takia jne jne. Aikasemmin oli aina jotain sutinaa, yhtäkkiä hiljeni totaalisesti.

Monta kertaa sitten lihomisen seurauksena tein päätöksen, että nyt rupean laihduttamaan. Vaan niin päätin toteuttaa sen täysin väärin tavoin, ihan kuten moni muukin täällä tunnustaa. Ruokaa minimaalisesti, lenkkejä aamukuudelta jonka seurauksena lihakset jumi ja nälkä vaivasi. Aina tuo laihdutus siis kaatui kurjaan oloon.

Nyt asia on kuitenkin toinen. Viime kesänä napsahdus päässä tapahtui, kun tajusin etten voi jatkaa enää tässä kurjassa olotilassa kun masentaa oma koko. Yksinäinenkin olin. Kaupassa hävetti ostaa mitään, kun tuntui, että ihmiset katsovat ja miettivät "ehkä tuokin pitäisi jättää välistä". Olin onneton ja tuli ahmittua karkkia, jonka jälkeen tuli todella huono omatunto. Eli juuri noita samoja fiiliksi, kuin sinulla Mimmi80.

Kuitenkin, kun aloin ihan oikeasti syömään kunnolla, riittävästi ja kohensin lautasmallia, alkoi hidas mutta varma painon putoaminen. Tätä olen jatkanut viime helmikuusta lähtien ja nyt vaaka näyttää 77kg eli 12 on lähtenyt. Putoaminen alkoi vauhdittua tänä kesänä, kun viimein löysin motivaatiota lenkkeilyyn. Vaatteet näyttävät taas paremmalta päällä, toisinaan seison minuutteja peilin edessä miettien kuinka paljon isompi olin tästä ja tästä kohtaa vuosi sitten jne. Myöskin mies on elämään löytynyt, kun oma itsetunto koheni. Tämä uusi mies on kylläkin myös hyvä motivaation tuoja - haluanhan vielä kaventaa tuota lantion aluetta, vielä en ole sinut vartaloni kanssa. Kun joku katselee jatkuvasti, sitä haluaa näyttää hyvältä.

En tiedä kuinka paljon oma laihdutustarinani sinua auttaa, mutta halusin vain kertoa sinulle, että tiedän täsmälleen miltä sinusta tuntuu. Kärsivällisyys on kaiken avain ja minua auttoi paljon kuvat, jotka otin itsestäni viime kesänä. Niitä katsellessa vaihtui pakostakin karkinhimo johonkin terveellisempään välipalaan. Kuvista näkee myös muutoksen tapahtuneen.

Mikään ei ole mahdotonta. Haluaisin kovasti tsempata sinua, mutta tiedän varsin hyvin, ettei se niin kovasti auta. Pohjilta pitää aloittaa, sieltä minä ainakin itseni löysin. Ja sinä kyllä pystyt mahasi pienentämään, olen varma siitä! Tosi paljon tsemppiä ja onnea matkaan.