Miten olette määritelleet tavoitepainonne?

Tupsahdin kiloklubiin nettikeskustelujan pohjalta. Olen niinkin tuore tapaus, että kirjauduin eilen joten en ole kovin vielä syynännyt mistä kaikesta on keskusteltu.

Omia tietoja täyttäessäni mietin ekaa kertaa, minkä painoinen haluaisin olla. Piti määrittää tavoitepaino. Tuijotin sivulla olevaa bmi-viivaa ja painon luokkia. Tuumin, että on luontevaa tavoitella normaalipainoa. Tavoitteelle ujona valitsin ylärajalta ensimmäisen normaalipainon kokonaispainon, 64 kiloa. Tiukempi tavoite tuntui isottelulta, enkä myöskään keksinyt syytä miksi tavoittelisin muuta kuin normaalipainoa. Tämä logiikka nousee terveysajatuksesta -> Normaalipaino tukee terveyttä. Matkaa minulla on tavoitteeseen n. 25 kiloa.

Mutta mutta. Hämmentäviä tunteita tuli mieleeni kun katsoin tuota tavoitepykälää 64:ssa. En tiedä milloin olen ollut kategoriassa normaalipainoinen. Useimmat aikuisuuden vuodet olen luultavasti ollut seitsemäkymmentä ja jotain kiloa.

Muutama vuosi sitten yhdistelmässä pitkät koulumatkat, pienet tulot ja erässä koulutuksessa annettu pyöräilylupaus johti siihen, että lukuvuoden aikana kokoni pieneni 2 kokoa vaatekokoon 40. Mitattu paino tuolloin oli pienimmillään 72 kg Tuo tapahtui ilman mitään vaikeutta. Oikeasti. Sen jälkeen kun parin viikon jälkeen ei tehny mieli sokeria ja vehnää. Tunsin itseni ulkomuodolta mukavaksi tuolloin.

Pääsen vihdoin asiaan. Kaikesta tuosta hyvästä kokemuksesta ja onnistumisesta huolimatta minua hirvittää tunnistaa että luku tavoitepainossa on 64!

Kuinka ikinä voin kuvitella, että voisin siihen päästä?

Minut yllätti se, kuinka "isoon ylipainoon alistettu" mieleni onkaan!

Olen aidon epäuskoinen toisaalta onnistumisesta ja toisaalta etukäteen hirvittää kuinka ympäristö voisi hyväksyä noinkin huomattavan muutoksen minussa. Ssanotaanhan, että lähimmät ovat elämän eri aloilla muutoksen suurin este, ja koin tuon tunteen jo viime kerralla vaikka kokoni oli tästä tavoitteesta 8 kiloa isompi.

Onko tuntemus teille muille tuttu? Minkälaista reittiä olette lähteneet työstämään ajatusmuutosta raivataksenne oman mielenne edistymisen tieltä?

perjantaina, 17. kesäkuuta 2011 klo 21:37 kapustin kirjoitti:

Pääsen vihdoin asiaan. Kaikesta tuosta hyvästä kokemuksesta ja onnistumisesta huolimatta minua hirvittää tunnistaa että luku tavoitepainossa on 64!

Kuinka ikinä voin kuvitella, että voisin siihen päästä?

Minut yllätti se, kuinka "isoon ylipainoon alistettu" mieleni onkaan!

Olen aidon epäuskoinen toisaalta onnistumisesta ja toisaalta etukäteen hirvittää kuinka ympäristö voisi hyväksyä noinkin huomattavan muutoksen minussa. Ssanotaanhan, että lähimmät ovat elämän eri aloilla muutoksen suurin este, ja koin tuon tunteen jo viime kerralla vaikka kokoni oli tästä tavoitteesta 8 kiloa isompi.

Onko tuntemus teille muille tuttu? Minkälaista reittiä olette lähteneet työstämään ajatusmuutosta raivataksenne oman mielenne edistymisen tieltä?

On tuttua, ja ohjelmaan ei tarvitse heti aluksi kirjata lopullista tavoitepainoa. Silloin, kun pudotettavaa on paljon, voi edetä esimerkiksi viiden tai kymmenen kilon välitavoitteiden kautta.

Tavoitepainolukema ei vaikuta ohjelmassa mihinkään muuhun kuin laskennalliseen aikaan, jossa ko. tavoite on mahdollista saavuttaa. Korostan sanaa laskennallinen, koska kukaan meistä ei ole kone jonka paino putoaisi tasaisesti viikosta toiseen. Välillä lähtee enemmän, välillä vähemmän ja tasannevaiheitakin tulee varmasti jokaiselle. Tavoitteeseen tarvittava aika ohjelmassa muuttuu ja päivittyy samalla automaattisesti uusien painokirjausten mukaan. Suosituskaloreihin tai muuhun tavoitepainolla ei ole lainkaan vaikutusta, niihin vaikuttaa aina vain ohjelmaan viimeksi kirjaamasi paino.

Kun kysyt, miksi tavoittelisit muuta kuin normaalipainoa, se kannattaa olla lopullisena tavoitteena. Sinne voi kuitenkin pyrkiä välitavoitteiden kautta, niiden saavuttaminen ja se, kun saa merkitä uuden tavoitepainon ohjelmaan, antaa varmasti lisämotivaatiota. Tavoitepainoasi pääset muuttamaan milloin tahansa Omissa tiedoissa helposti.

Esimerkiksi minulla on normaalipainon ylärajalle vielä noin 20 kiloa matkaa, kuten tickeristäni näkyy, mutta tavoittelen sitä pienissä osissa. Samalla välitavoitteena on päästä käyttämään aina yhtä numeroa pienempää vaatekokoa. Aloitin koosta 48-50, ja kohta alkaa olla mahdollista että koko 44 mahtuu päälle. Normaalipainoinen olen ollut viimeksi joskus pikkulapsena, jos silloinkaan.

Juu,ihan fiksuu on "paloitella" tavoitteet...on nopeampi ja ehkä helpompaakin ku saa sitten onnistumisestaan lisäpuhtia jatkaa ja siirtää tavoitetta eteenpäin

Ite oon siirtäny kaiketi tuota tavoitetta ainakin sen 3 kertaa ja kohta oon siinä lopullisessa ...ja näin pieneksi en kyllä hurjimmissakaan toivessani tai edes haaveissani uskonu ikinä tulevani!

Tsemppiä tavoitteen saavuttamiseen ja usko itseesi ja onnistumiseesi

Kiitos tähänastisista tsempeistä ja vinkeistä. Luultavasti tulee valittua itselle välitavoitteita joita koittaa siinä hetkessä pitää päämääränä.

Sen verran olen lueskellut ko. aihetta, että tuo paloittelu kuulosti tutulta.

Itselleni oman viestin pääpointti lähettäessäni oli se havainto oman mielen epäuskosta. Siis miettiä sitä, miten voimakas tuo tunne oli ja kuinka se on saattanut ohjata tähänastistakin ruokailutapaa.

Ikäänkuin muut tuntevat minut selvästi ylipainoisena ja itsekin olen muodostanut omakuvan, missä olen aina vähän tyytymätön enkä muuhun pysty kun en tähänkään asti ole pystynyt ja siksi jos onnistuisin olisi sekin vähän sinne päin.

Usein laihdutusjutuissa ihmiset kertovat kuinka he ovat niin monta kertaa uhmakkaasti päättäneet että nyt kyllä ja että sitten on tullut pettymyksiä. Minä en ole ollut näitä, olen ehkä enemmän ollut olotilaani alistunut, jonka jälkeen ryhtymispäätöksessä lopputuloksesta oleva mielikuva tuntuu mahdottomalta.

Sitä miettii, että onkohan tällainen epäuskon tuntemus tuttua muillekin. Vain ovatko ihmiset olleet keskimäärin ryhtymispäätöksensä kanssa pontevia. Joku vastaus tässä jo tulikin, että tutulta kuulosti.

lauantaina, 18. kesäkuuta 2011 klo 08:35 kapustin kirjoitti:

...
Itselleni oman viestin pääpointti lähettäessäni oli se havainto oman mielen epäuskosta. Siis miettiä sitä, miten voimakas tuo tunne oli ja kuinka se on saattanut ohjata tähänastistakin ruokailutapaa.

Ikäänkuin muut tuntevat minut selvästi ylipainoisena ja itsekin olen muodostanut omakuvan, missä olen aina vähän tyytymätön enkä muuhun pysty kun en tähänkään asti ole pystynyt ja siksi jos onnistuisin olisi sekin vähän sinne päin.

Usein laihdutusjutuissa ihmiset kertovat kuinka he ovat niin monta kertaa uhmakkaasti päättäneet että nyt kyllä ja että sitten on tullut pettymyksiä. Minä en ole ollut näitä, olen ehkä enemmän ollut olotilaani alistunut, jonka jälkeen ryhtymispäätöksessä lopputuloksesta oleva mielikuva tuntuu mahdottomalta.

Sitä miettii, että onkohan tällainen epäuskon tuntemus tuttua muillekin. Vain ovatko ihmiset olleet keskimäärin ryhtymispäätöksensä kanssa pontevia. Joku vastaus tässä jo tulikin, että tutulta kuulosti.

Aloituksessasi mietit kysymystä, josta eilen puhuin hiukan eri sanoin kaverini kanssa, joka on nyt kevään kuluessa onnistuneesti saanut lyhyestä varrestaan 11 kiloa pois karppaamalla.

Kun vertailimme kokemuksiamme, minä en siis ole onnistunut pudottamaan painoani, niin hän kommentoi yksinkertaisesti toteamalla, että pelkäänkö painon putoamista niin paljon, että sabotoin oman yritykseni tiedostamatta sitä itse. Kun ruvettiin purkamaan tätä kysymystä, niin aika helposti huomaa, että aina kun olen alkanut saamaan painoa alaspäin, niin olen hetimiten tehnyt jotakin joka tuhoaa aikaansaannoksen. Eikä kyse ole ollut mistään itsekurin puutteesta, koska pilaaminen on tapahtunut siten, että siihen ei ole liittynyt minkäänlaista herkuttelun tain muun himoa. Viimeksi tällä viikolla löysin itseni syömästä digestivejä, joita inhoan.

Kaverini on herättänyt minut oivaltavilla kysymyksillään aikaisemminkin ja tästä uusimmasta olen erityisen kiitollinen, koska ei tällainen ajatus ole käynyt mielessäni vaikka olenkin ihmetellyt miksi "väkisin" teen jotakin sellaista, joka kaataa tai pilaa homman.

lauantaina, 18. kesäkuuta 2011 klo 08:35 kapustin kirjoitti:

Usein laihdutusjutuissa ihmiset kertovat kuinka he ovat niin monta kertaa uhmakkaasti päättäneet että nyt kyllä ja että sitten on tullut pettymyksiä. Minä en ole ollut näitä, olen ehkä enemmän ollut olotilaani alistunut, jonka jälkeen ryhtymispäätöksessä lopputuloksesta oleva mielikuva tuntuu mahdottomalta.

Usein tällaisissa "nyt minä kyllä" -päätöksissä on kysymys siitä, että päätetään laittaa kaikki kerralla kuntoon: poistetaan ruokalistalta kaikki vähänkään epäterveellisempi ja lisätään liikuntaa enemmän kuin koskaan siihenastisessa elämässä. Moni pudottaa myös kalorit minimiin ja jättää esimerkiksi terveelliset rasvat liian vähälle. Tätä voi seurata pettymys, kun huomataankin että suunnitellut muutokset ovat aivan liian suuria, sellaisia joissa tehdään asioita vain laihduttamisen takia.

Patrik on aiemmin vastannut, että vain sellaisilla muutoksilla on merkitystä jotka jäävät ennalleen myös tavoitepainon saavuttamisen jälkeen. Erilaisissa "ryhdistäytymisissä" muutokset ovat usein niin suuria, että ne poikkeavat liikaa omasta elämäntavasta. Parempi pieni pysyvä muutos ja hitaampi painonpudotus, kuin suuri nopeaan laihtumiseen johtava rysäys, jonka noudattaminen pysyvästi on mahdotonta.

Esimerkiksi monen aloittelijan mielestä oudon suurelta tuntuva Kiloklubin suosittelema kalorimäärä, liikunnan huomioiminen kokonaisuudessaan suosituskalorimäärää nostavana, ruoan laadun korostaminen tarkkojen ateriakohtaisten kalorimäärien sijaan ja herkkujen salliminen painonpudotusaikana ovat asioita, jotka osaltaan auttavat tekemään muutoksesta pysyvän.

Kun asettaa välitavoitteita ja huomaa, että em. kaltaisilla pienillä muutoksilla paino alkaa lähetä niitä, myös pää pysyy ehkä paremmin mukana muutoksessa kuin suuren rysäyksen aikana. Jos pudotettavaa on kymmeniä kiloja, voi auttaa myös tietoisten taukojen pitäminen painonpudotuksessa itselle sopivin välein. Niiden aikana pyrkii pitämään painon ennallaan ja tavoittelemaan vihreitä laatupalloja ruokailussa ja liikunnassa. Tällaisen "tauon" avulla muutos ei ehkä tunnu liian suurelta.

Mielikuvaharjoittelu on kyllä uskomattoman tehokasta vaikka sitä ei edes tietoisesti ajattelisi.

Taidanpa tästä itsekin käydä kaivelemassa vanhoja valokuvia ja etsiä sieltä joku kiva kuva itsestäni kun olin parikymppinen ja nuori ja laiha ja nätti. Laitan sen tuohon jääkaapin oveen ja katselen sitä (enkä peiliä, heh). Jospa sitten aivot alkaisivat mieltämään minut hoikkana ja se alitajuisesti vähentäisi syömisiä.

Itse olen kymmeniä kertoja laihduttanut elämäni varrella,mutta tavoitepainoon en ole onnistunut pääsemään koskaan! Siis päätinkin kun lityin kiloklubiin etten luovuta ennen tavoitettani,matkani on nyt jo pitkä olen aktiivisesti ollut mukana 4 vuotta tai ylikin ja pudotettuja kiloja ja takasin tulleita on paljon,aloitin 137kg paikkeilta olin keventäjissä jossa pudotin noin 8kg!
Normaalipainonen en ole koskaan ollut alin painoni on llut 69kg ja mun noormaalipaino menee jonnekkin 60-61 seutuville,tosi olen aika romuluinen vankka tekoinen jo pienenä olin muita samanikäisiä isompi,silloinkin ylipainoinen jokun verran!
Tulin klbiin laitoin tavoitteet ihan pieniin kilomääriin jopa 2-5kg ja sillä oli helppo edetä,kyllä se tavoite pikkuhiljaa alkaa häämtää vaikka pitkällä se vielä on,mutta vaatekoko mistä aloitin oli 58 nyt mennään 48 mahtuu sujuvasti,jopa pienenpi vaate mahtui hetken,kun tuli tasanne ja sit muutamia kiloja lisää siihen päälle,kaikki menty säästöliekistä isoihin pudotuksiin,sitten mulle ilmeni vehnä allergia ja sen myötä aloitin VHH-ruokailun ja nyt on sitten pysytty kuosissa,eli niitä nousupiikkejä ei enään ole tullut että,ainoa on että,kesä turvottaa mutta nyt olen taas helteitten turvotukset pudottanut,olen tämän vuoden aikana pudottanut yli kymmenen kiloa!
Eli paävä kerrallaan menen jokaisen gramman alasmäkeä,enkä loeta ennekö olen lähes nrmaalipainoinen ainakin siihen mistä olen alkanut lihomaan,eli tavoitteeni on 69kg! en tiedä koska se tapahtuu,mutta tapahtuu kuitenkin!

lauantaina, 18. kesäkuuta 2011 klo 10:33 akkuli kirjoitti:

Taidanpa tästä itsekin käydä kaivelemassa vanhoja valokuvia ja etsiä sieltä joku kiva kuva itsestäni kun olin parikymppinen ja nuori ja laiha ja nätti. Laitan sen tuohon jääkaapin oveen ja katselen sitä (enkä peiliä, heh). Jospa sitten aivot alkaisivat mieltämään minut hoikkana ja se alitajuisesti vähentäisi syömisiä.

Mulla on jääkaapin ovessa juuri tuollainen kuva - ja se kyllä motivoi, kun sitä kurkkaa pari kertaa päivässä! Omasta mielestäni olen tuossa kuvassa tosi hyvännäköinen - hoikka, lihaksikas... ja olenkin hoikimmillani, mitä aikuisiälläni olen ollut.

Painoindeksini tuolloin oli kuitenkin 27 ja painoin 78 kiloa! Mutta minulla oli lihaksia - juoksin, kävin salilla 3 kertaa viikossa, pyöräilin työmatkat... enkä näe mitään syytä tavoitella alhaisempaa painoa nytkään, lähes 30 kiloa lihavampaana. Tuolloin voin hyvin ja olin itseeni tyytyväinen, vaikka BMI:n mukaan olinkin lievästi ylipainoinen. Eikä tuo painoindeksi ja sen määrittämä "normaalipaino" yksilötasolla ole mielestäni missään nimessä ongelmaton, päin vastoin...
​ht​tp​:/​/y​le​.f​i/​uu​ti​se​t/​ko​ti​ma​a/​20​10​/1​0/​pa​in​oi​nd​ek​si​_s​aa​tt​aa​_j​oh​ta​a_​ha​rh​aa​n_​20​22​23​0.​ht​ml

Kapustin, kirjoitat että tunsit itsesi mukavaksi ulkomuodoltasi 72 kilossa. Miksi et siis pyrkisi nyt aluksi siihen kokeillaksesi, miltä tuntuu? Oma hyvä olo ja viihtyminen omassa nahkassa on kuitenkin varmasti se yksi tärkeimpiä tavoitteita, ainakin minulle Kukaan ei ulospäin sinusta näe, painatko 64 vai 72 kiloa!

muoks. lainasin toisen teksitä, mutta sekoilin jotain... Yritän uudelleen toisella tavalla... Pulpo tuon taisi kirjoittaa... allekirjoitan tuon tekstin... eli alla lainaus, sit miun teksti... laitetaan sit näin kun sekoilin normilainauksella...

Kapustin, kirjoitat että tunsit itsesi mukavaksi ulkomuodoltasi 72 kilossa. Miksi et siis pyrkisi nyt aluksi siihen kokeillaksesi, miltä tuntuu? Oma hyvä olo ja viihtyminen omassa nahkassa on kuitenkin varmasti se yksi tärkeimpiä tavoitteita, ainakin minulle Kukaan ei ulospäin sinusta näe, painatko 64 vai 72 kiloa!

Mietin omaa historiaani täällä ja en olisi ikimaailmassa liittyessäni uskonut, enkä miettinyt sitä että joskus painaisin näin vähän... kuin nyt.
En uskonut itseeni, aloin vaan nauttia jokaisesta pudetetusta 100 grammasta, josaain vaiheessa laitoin tavoitteita, mutta aina noin kahden kilon päähän, mutta en sitäkään ehdottomana...
Mulla vaikeinta olikin sitten kun pääsin täydelliseen (ei voi sanoa tavoitteeseen, koska tällaisesta en edes unelmoinut, joskus ehkä uskalsin unelmoida 5 kilosta enemmän) painoon, mitä sitten. Miten pitää paino yms. ja välillä yritti tulla ajatus, että nythän voi mässätä rauhas... onneksi ei tehnyt mieli uusi elämäntapa oli takaraivos... ja nyt vuosi "tavoitteessa", niin nyt vasta luottaa itseensä... vuosi siihen meni... vielä kaiken jälkeen.

Eli ymmärrän sun miettimiset vaikka mulla olikin/onkin erilaisia... itse laihduin noin 15 kiloa...

Tsemppiä....