Miten keventää, jos parempi puolisko ei osallistu?

Saan kai olla kiitollinen kun avokkini on minua tukemassa ruokavalioremontissani, ainakin sanallisesti.. Hän tsemppaa kovasti ja yrittää, on ylpeä jokaisesta hävinneestä kilosta vaikkei vielä niitä huomaakaan (107->101kg)
En vain oikein osaa olla niin kiitollinen kuin pitäisi.

Syömme eri ruokia, koska olen ainakin näin aluksi 10 viikon ruokavalionmuutosdietillä lainaamani kirjan avustuksella, ja sen jälkeenkin jatkan uusien raaka-aineiden käyttöä - joihin puolisoni ei suostu koskemaan. En karppaa, mutta syömistottumuksistani poistuu ja on jo poistunut sokerit, turhat hiilarit ja tärkkelys, sekä toistaiseksi lehmänmaitotuotteet. Ja kahvi. Näitä kaikkia puolisoni syö edelleen, näitä ja työmatkallaan ja vierailla vielä suklaata, donitseja, pullia.. Onneksi ei sentään herkuttele kotona paljoa?

Eniten kai tällä hetkellä ottaa päähän että hän on syksystä pudottanut ihan huomaamatta 10kg (75->65kg), niin ettei housut enää pysy yllä, ja itse saan taistella jokaisen pudotetun kilon eteen..
Tämä asia potuttaa nyt enemmän kun juuri oli vaatekaapin siivouspäivä ja itse pidän vielä läskihousuista kiinni kynsin hampain kun häneltä lähti nippu housuja varastoon kun roikkuvat rumasti. Huokaus, ehkäpä tämä tästä hellittää kun mahdun kohta pienempiin housuihin itsekin? (:

niinpä kai bellavanillakin sitä lasagnea syö? Mutta kuulosti aika kurjalta tuo ratkaisu syödä sitten puolison jälkeen, että saa nälvimättä punnita syömisensä tai tarvitsee ajatella jotenkin 'pilaavansa' toisen lasagnenautinnon... Sanotaanhan sitä, että lapsillekin on ehdottoman tärkeää saada syödä päivän ateria perheenä - koskee se kai aikuisiakin, jos sitä perhettä on? Tsemppiä bellavanilla sinulle ja PÖH miehesi mielipiteille...

sunnuntaina, 29. tammikuuta 2012 klo 18:41 Bellavanilla kirjoitti:

Vaikea kuvitella miten lasagnea syömällä laihtuisi....

NO SYÖ VÄHEMMÄN SITÄ LASAGNEE

sunnuntaina, 29. tammikuuta 2012 klo 20:31 skabak kirjoitti:

sunnuntaina, 29. tammikuuta 2012 klo 18:41 Bellavanilla kirjoitti:

Vaikea kuvitella miten lasagnea syömällä laihtuisi....

NO SYÖ VÄHEMMÄN SITÄ LASAGNEE

Ehkä Bellavanilla tarkoitti että ruokana on pelkästään sitä lasagnea, eikä salaattia tai kasviksia ollenkaan. Lasagnehan on vain pastaa, lihaa, juustoa, tomaattikastiketta, ja jos ei saa mitään kuitupitoista kevyempää täytettä (kasviksia) vatsaan, niin tulee helposti syötyä liikaa tuhtia ruokaa.

Voi olla vaikeaa lahduttaa syömällä pikkuannoksia hyvin energiapitoista ruokaa, jos vatsaan mahtuisi paljon enemmän...

Meiltä löytyy kaksi nuorta aikuista ja mies, jotka syövät mitä haluavat ilman lihomista. Olen ratkaissut asian sillä tavalla, että vaihdoin leivät täysjyvään ja jos haluavat pullamössöleipää niin sitten ostavat sitä erikseen, minä en sitä syö. Juustoa ostetaan kahta erilaista ja leikkeleistä jätin meetvurstit ja makkarat pois.
Ruuat tehdään kuten ennenkin, mutta esim. makaronilaatikon teen täysjyvämakaroniin ja ei kukaan ole siitä narissut. Otan itse vain aina paljon enemmän kasviksia ja jätän sitten ruuat vähemmälle ja muut syövät miten haluavat.

Alkuun toi haastetta se, että perjantai-iltana istui jokainen suunnilleen sipsipussi toisessa ja suklaapatukka toisessa kädessä. Ajattelin kuitenkin, että mun ei tarvitse verisuoniani tukkia niillä, eikä itselleni ennenaikaisia sairauksia hankkia. Sen jälkeen mies on huoleti voinut syödä mitä haluaa, ite syön esim. kevyt jäätelöä tai marjoja ja vaniljakastiketta ja en koe houkutuksina herkkuja meillä kaapissa.

Zami torstaina, 12. tammikuuta 2012 klo 14:07

Lapsilla tuo tarpeen mukaan syöminen näytää olevan helppoa luonnostaan. En tiedä missä vaiheessa se muuttuu aikuisilla varmuuden vuoksi vähän lisää-syömiseksi.

Minä olen joskus miettinyt tätä ja minä luulen, että ainakin minut on lapsena opetettu tukahduttamaan tuo kylläisyyden tunne. En tiedä teistä muista, mutta minulle on lapsena niin kotona, kuin koulussakin toitotettu, että lautanen pitää syödä tyhjäksi, maitoa/vettä ei saa juoda ruuan kanssa, vaan vasta sen jälkeen jne. Esim. tuo nesteen nauttiminen on sellainen asia, jonka olen vasta nyt huomannut. Usein mulla se sellainen napostelun himo on janoa, johon auttaa siis ihan pelkkä vesi. Mutta kun ei lapsena osaa sitä ruokapöydässä noin esittää, niin joudut siihen janoosi syömään juuri sen verran ruokaa kuin joku aikuinen on sulle lautaselle mättänyt ja vasta sen jälkeen saat juoda janoosi maitoa/vettä. Minulla ei ole omia lapsia, mutta lähipiirini perheissä tuota tapaa näkee edelleen ja minusta siinä on yksi ruokakultturimme kummallisuus. Ja lapsia istutetaan väkisin pöydässä vaikka tunteja, että syövät ruokansa. Ihan hullua! Minä uskon, että lapset nimenomaan osaavat vielä tunnistaa sen oikean kylläisyyden, mutta me hyvän tahtoiset aikuiset vaan opetamme heidät siitä pois, niin kuin monta muutakin asiaa, jotka lapsille tulee luonnostaan. Menipäs kyllä todella paljon ohi aiheen, anteeksi siitä!

sunnuntaina, 29. tammikuuta 2012 klo 18:48 Naamis kirjoitti:

"Vaikea kuvitella miten lasagnea syömällä laihtuisi"

Kyllä minä ainakin laihduin, vaikka välillä meni lasagneakin. Ja pizzaa. Ja karkkia. Ja niin edelleen. Ei ne yksittäiset päivät mitään merkitse, jos suurin osa syömisistä on järkevää (eikä lasagnessa sitä paitsi ole mitään ihmeellistä..).

Minulle lasagne on ihan normaalia arkiruokaa, jota syömällä laihdun kyllä ihan varmasti. Ja herkkujakin syön harvase päivä, mutta kohtuudella ja siinä kohtuuden opettelussa ruokapäiväkirja on loistava apu.

Sitten siihen alkuperäiseen aiheeseen. Meillä mies on vähän liiankin hoikka ja saa syödä/syö ihan mitä häntä huvittaa ja kantaakin kaupasta joka kerralla kotiin jotain herkkuja. Meillä nyt ei kyllä käydä kaupassa kuin kerran viikkoon, niin se ei minua haittaa. Joskus hän sitten leipoo itse jotain herkkuja ja leivon niitä minäkin. Popcornit kuuluu meidän kaapin vakiovarusteisiin ja niillä minäkin herkuttelen ja ihan hyvällä omalla tunnolla ja samalla tavalla syön muitakin herkkuja. Tässäkin asiassa ruokapäiväkirja on minulle ollut paras apu, laitan ne herkut sinne jo etukäteen ja saan saman tien palautteen siitä onko suunnittelemani herkku ok syödä.

Meillä mies syö oikeastaan ihan kaikkea, mitä minä teen ja tekee myös itse ruuat silloin jos minä en kerkeä. Mieheni suhtautuu myös myönteisesti kaikkiin kokeiluihini ja söi esim. karppipöperöitäni hyvällä ruokahalulla, silloin viime projektin aikaan. Ikinä en ole luojan kiitos saanut mitään negatiivista arvostelua projekteistani, vaan kannustusta ja kauniita sanoja. Viimeksi sunnuntaina kehui "uutta" peppuni muotoa.

Joskus karppiaikoihin minä kyllä pyysin häntä olemaan ostamatta herkkuja kotiin, mutta muistaakseni se ei oikein toiminut. Ei kai hän niitä ostanut, mutta kantoi niitä töistä kotiin, kun jossain palaverissa ei ollut kaikki pullat mennyt jne. En muista enää. Nyt en ole kieltänyt häntä ostamasta, enkä ole kieltänyt itseäni syömästä. Minä pyrin tässä elämäntaparemonttiin ja pyrin opettelemaan sellaiset ruokatottumukset, jotka kestää koko loppuelämän. Ja minä en aio olla loppuelämääni syömättä herkkuja, joten minun on NYT opeteltava syömään niitä kohtuudella.

Ja kaikista tärkeintä tuossa "herkkujen hallinnassa" on ainakin mulle säännöllinen ateriarytmi ja se, että syö KUNNON ruokaa riittävästi. Kun elimistö on saanut jo riittävästi energiaa, niin ei se enää samalla tavalla edes "halua" niitä ylimääräisiä kaloripommeja. Tästäkin asiasta on tuolla noita asiantuntija-artikkeleja, joten en taida enää enempää asiasta paasata.

Vaikeaahan tuo on, jos kumppani ei osallistu...jos tulen nälkäisenä kotiin, syön helposti hänen tekemiään sämpylöitä tms, joissa ei kaloreissa säästellä. Mikähän siinä on, kun miehet näyttävät voivan syödä mitä tahansa lihomatta? Olen kyllä ostanut itselleni ruisleipää, täysjyväpastaa ym, mutta enhän minä niitä jaksa päivittäin käyttää, kun ei toinenkaan. Vapaapäivinä on helpompaa kontrolloida syömistä. Onneksi mies on menossa vuorotöihin ja yhteiset ruokahetkemme varmasti vähenevät.

Meillä mies kyllä syö mitä tahansa ruokaa mitä laitan ja tekee itsekin salaatteja ihan omasta vapaasta tahdostaan. Ongelma on hänen kotiintuomansa herkut. Tänään mies tuli töistä suklaalevyn, munkkipussin ja sipsipussin kanssa. Ja nyt joudun koko ajan taistelemaan itseni kanssa etten syö. Ottaa päähän todella paljon ja vaikka on monesti puhuttu ja sovittu ettei osta niitä kotiin, tuntuu hänen muistinsa olevan lyhyempi kuin kaksivuotiaan lapsemme. Miten oppisin, että ei minun tarvitse syödä kaikkea mitä on kotona?

Sillä tavalla, että et kiellä itseltäsi mitään mitä kotona on? Minulla se toimii parhaiten, minä saan syödä ihan kaikkea, mitä mieheni kaupasta kotiin kantaa, mutta minun ei tarvitse syödä kaikkea kerralla.

On paljon helpompaa ottaa munkki, rivi suklaata ja kourallinen sipsejä hyvällä omalla tunnolla kuin kieltää itseltään ne kaikki ja ehkä vielä kiukutella miehelle, kun sen piti ne herkut ostaa.

^mä en tuohon pysty enkä itseasiassa haluaisikaan Rajoitan rankalla kädellä herkkuja muunkin hyvinvoinnin kuin laihtumisen vuoksi. Kaksi (pientä) herkkua viikossa -tahti toimii. Jos ukko ei raahaisi koko ajan kiusauksia Mutta eilisestäkin selvittiin,valitsin kuntopyörän ja nukkumisen herkkujen sijaan. Kohta juoksulenkille, ja toivon että siitä tuleva hyvä olo auttaa pitämään minut lopupäivän houkutuksista erossa. Suklaata maltilla sitten viikonloppuna, jos sitä on mies vielä jättänyt jäljelle. Mutta koville ottaa, paljon helpompaa olisi jos mies ei kantaisi moisia kotiin.