Miten irti syyllisyydestä?

Komppaan Johnaa siinä, että muutaman viikon kokeilu on valitettavasti auttamattomasti liian lyhyt vaikka kiva että kiinnostusta ja uskallusta siihenkin on riittänyt.

Kyseessä on kuitenkin useiden kuukausien projekti siihen, että tuntuvasti asiat ovat paremmin. Ja muutama vuosi että varomisesta pääsee liki kokonaan eroon.

Tuossa opettelun alkuvaiheessa on erittäin yleistä, että paino voi noustakin. Siinä on tavallaan opettelun välitilassa: antaa itsensä syödä mutta samalla vanhat syömistottumukset ja -ajatukset ajavat mielitekoja liikaa. Asia kohtuullistuu ajan kanssa jos sekä syömisen laadun ja ajatuksen saa pidettyä raiteilla.

Tuo mahdollinen opetteluvaiheen painonnousu varmasti huolettaa, mutta itse ajattelisin pidemmällä tähtäimellä. Jos on jo osoittautunut, että liika kontrolli johtaa syömiskohtauksiin, niin tuo ongelma ei poistu itsestään vaan pahenee ajan kanssa. Ja tuleva suuri painonnousu on taattu kuun katsotaan pitkää aikaväliä. Eli ongelma olisi opittava pois ennemmin tai myöhemmin. Mieluummin ennemmin ennenkuin paino on vahvassa nousussa ja liian tiukka syömisajatus on pilannut elämänlaatua vuosia.

Monta kuukautta kuulostaa kyllä aika pelottavalta...siinä ajassahan ehtii pahimmassa tapauksessa lihoa kymmenenkin kiloa (kokemusta on siitäkin). En haluaisi altistaa nykyistä normaalipainoista kroppaani, johon olen kohtuullisen tyytyväinen, mahdolliselle ylipainon rajalle lihomiselle. Pelkkä ajatus laihduttamisesta myöhemmin (jos siis mittava kilokatastrofi pääsisi käymään) myös tökkii, koska olen tullut allergiseksi koko hommalle harrastettuani sitä vuosia (suurimman osan ajasta vielä ihan turhaan, jos ei oteta omia tiukkoja ulkonäkövaatimuksia huomioon).

Onko harjoitteluun mitään "vähemmän vaarallista" keinoa esim. että vapauttaa ensin kunnon ruoan ja syö herkkuja aluksi ennalta päätetyn kohtuuannoksen? Ainakaan reilu (n. 1850-2000 kcal), mutta tarkasti laskettu syöminen ei ole onnistunut poistamaan repsahteluja, vaikka olen välillä jopa sallinut jotain herkuksi luokittelemaani (sokeria sis. jogurtti/ rasvaton rahka-annos jne.).

On toki monta tasoa oeptella syömisen rentoutta - sieltä voi ideoida ihan omansa. Pääasia olisi, että ajatuksen tasolla muhisi kuitenkin että jotain opittavaa rentoutumisessa on. Kyllä se siitä ajan kanssa muotoutuu usein uomiinsa jos sitä aktiivisesti pitää yllä.

Eli voisit aluksi vaikkapa olla tekemättä käytännössä mitään isompia muutoksia ja annat ajatuksen muhia vain ajatuksen tasolla ja havainnoida itseäsi ja ympäristöäsi ja samalla etsiä luottamusta rentoutumiseen ja miten sen käytännössä tekisit. Teet sitten kun tunnet olevasi valmiimpi.

Lapsuudenkodissamme oli herkkukaappi. Siellä oli sen seitsemää sorttia erilaisia makeisia, sipsejä ja muita hyvyyksiä. Kaapin ovi oli aina lukittuna - osin siksi, ettemme me lapset söisi karkkia ennen ruokaa, ja osin siksi, että samassa kaapissa säilytettin vaarivainaalta jääneitä deaktivoituja pistooleja (mikä rinnastus!) Muistan kuitenkin löytäneeni ennen pitkää avaimen kätköpaikan ja käyneeni kaapilla, kun vanhempien silmä vältti.

On ihmeellistä, miten tarkasti muistan piironginlaatikon rahinan, keltaisen Multitabs-avaimenperän, miltä avaimen kiertyminen lukossa tuntui ja miten ahdoin itseeni mahdollisimman paljon herkkuja, ennen kuin kukaan huomaisi mitään. Mielikuvani tästä taajan toistuvasta rituaalista ovat hyvin eläviä.

Avainta tai kaappia ei enää ole, mutta mietin kyllä välillä, olisiko avaimen näkemisellä minuun yhä samanlainen suun vettävä vaikutus. Ainakin vanhempien luona käyminen saa minussa lähes aina aikaan vastustamattoman herkuttelun himon, vaikken muuten olekaan mikään ahmija.

Aika syvissä vesissä uidaan.

mulla on ihan kamalan tiukassa istuvia muistikuvia, joissa yhdistyy karkinsyöminen (salaa) ja siihen liittyvä häpeä. ja sittemmin, kun kiloja tuli, melkeinpä minkä tahansa syömiseen liittyvä morkkis. nuorena on tullut yritettyä laihduttaa erilaisilla kitukuureilla, tuloksetta. ja oikein mikään määrä herkkuja ei ole koskaan tuntunut olevan tarpeeksi.
nyt olen ehkä ensimmäistä kertaa aikuisiällä oppimassa vähän rennompaan ja lempeämpään tapaan suhtautua syömisiini. ravintoterapeuttini on kertakaikkisen mainio, ja heitti ensimmäisenä romukoppaan kalorienlaskennat ja "kielletyt" ruuat. neuvot ovat hämmästyttävän yksinkertaisia, ja kuultu tuhanteen kertaan, mutta niin vain ne toimivat kun niitä noudattaa. kaikki kiellettyhän on moninverroin houkuttelevampaa. sallin itselleni herkkuja melkein aina kun siltä tuntuu, alkuun tuntui useammin ja nyt jo vähän harvemmin. määriin olen kuitenkin yrittänyt kiinnittää huomiota, ettei ihan karkaisi mopo käsistä. en murehdi sitä, olisiko paino pudonnut nopeammin, jos olisin jättänyt karkit ja muffinsit pois, pääasia että putoaa. ensimmäistä kertaa painonpudotus on ollut tasaista ja jatkuvaa, herkuttelusta huolimatta. pään sisällä on selvästi tapahtunut jotain. ehkä jossain vaiheessa pystyn jopa itse ostamaan jotain herkkua vierasvaraksi, nyt vielä pelkään että se häipyy omaan suuhun ennenkuin ehtii vieraita nähdäkään, mutta sekin päivä varmaan vielä koittaa.

perjantaina, 2. heinäkuuta 2010 klo 15:38 Patrik Borg kirjoitti:

Komppaan Johnaa siinä, että muutaman viikon kokeilu on valitettavasti auttamattomasti liian lyhyt vaikka kiva että kiinnostusta ja uskallusta siihenkin on riittänyt.

Kyseessä on kuitenkin useiden kuukausien projekti siihen, että tuntuvasti asiat ovat paremmin. Ja muutama vuosi että varomisesta pääsee liki kokonaan eroon.

Tuossa opettelun alkuvaiheessa on erittäin yleistä, että paino voi noustakin. Siinä on tavallaan opettelun välitilassa: antaa itsensä syödä mutta samalla vanhat syömistottumukset ja -ajatukset ajavat mielitekoja liikaa. Asia kohtuullistuu ajan kanssa jos sekä syömisen laadun ja ajatuksen saa pidettyä raiteilla

Palaan taas jälleen tänne ketjuun johon olen useaan ottteeseen kirjoitellut

Ja lihavoin tuolta Patrikin vastauksesta tuon yhden kohdan, sillä viikko, jopa kuukausi on liian lyhyt aika tähän sallivuuden opetteluun.

Katsoin juuri, että olen itse ensimmäisen kerran havahtunut tähän sallivuuden kokeilemiseen noin 2 vuotta sitten. Välillä meni usko koko asiaan ja palailin taas laihduttamaan huonolla menestyksellä.

Ja voin sanoa, että joka kerta kun aloitin laihduttamisen ja viikon-parin päästä kun huomasin että kontrolli alkaa johtaa ahmimiseen niin se sallivuuden uudelleen aloittaminen on aina pitänyt tehdä ikäänkuin uudelleen. Joka kerta alussa on tullut se vaihe että hei, nyt kun kaikki on sallittua niin ostanpa ison karkkipussin vaikka todellisuudessa pienempikin olisi riittänyt niin nyt kun kontrolli purettiin niin se aina laukesi niin että syötiin sen edestä mitä oli ensin kontrolloitu Ja jos joku meinaa että viikossa saisi ihmeitä aikaan niin ainakin itselläni juuri se ensimmäinen viikko on sitä haastavaa aikaa kun herkkujen syönti on sallittua niin tulee syötyä alkuun aika paljon. Ja sitten tietenkin paino hetkellisesti nousee niin tässä kohtaa moni vetää jarrut pohjaan, mikä on toisaalta loogista. Itse kuitenki olen jatkanut tästä alkurämpimisestä huolimatta ja paino on asettunut aina lopulta aloilleen, eli se painonnousu on ollut vain hetkittäistä.

Sanoisin, että tässä pätee sanonta "pidä ystävät lähellä ja viholliset vielä lähempänä paikallaan " Jos ne herkut ovat olleet ikäänkuin vihollisia kun ne niin lihottavat ja niihin on muodostunut viha-rakkaussuhde niin kannattaisi ihan rauhassa "tutustua" niihin. Ihan oikeasti maistella, että miltä se suklaa tai karkki OIKEASTI maistuu. Kun se yleensä ahmimiskohtauksen yhteydessä tulee vaan ahdettua vatsaan ilman maistamista ja sitten on maha kipeä Pikkuhiljaa oppi huomaamaan että kyllä, se yksi tai kaksi suklaapalaa on ihan hyvää, tai jopa isomi patukka, mutta jos koko levyn syö niin ihan oikeasti se loppuosa ei enään maistu niin hyvälle.

Kun opettelee sallivuutta niin on hyvä oppia ne omat rajat, eli siinä vaiheessa kun herkku ei maistu enään herkulta niin lopetetaan sen syöminen


Itse olen 168 m pitkä ja tässä parin vuoden sallivuuden taipaleella paino on heitellyt väliä 62-64 kg. Nyt kun olen oikeasti kiinnostunut terveellisistä elämäntavoista ja olen muuttanut ruokavaliota terveellisemmäksi ja herkut ovat reilun syömisen ( noin 1700- 2300 kaloria / päivä ) myötä jäänet taka-alalle niin paino on alkanut laskemaan. Tällä hetkellä paino 60,9kg

Kuulostaa upealta matka . Olet kyllä jo sen verran hoikka (ja alunperinkin), että ihmettelen, mitä keventymisen tarvetta sulla varsinaisesti enää edes on . Olen tainnut joltain aikaisemmalta sivulta jo lukea sun kokemuksia jja miettiä että tuohon kun itse pystyisi.

Ymmärrän kyllä, että se harjoittelu varmasti kestää kauan, minkä vuoksi varmaan kammoankin sitä, kun pelko painon järkyttävästä noususta on niin syvällä...mulla kun kohtuus ilman rajoittamista on niin monen terveellisen ruoankin kanssa ongelma. Pikkuhiljaa olen kyllä tullut siihen tulokseen, että rentous varmasti olisi ainut kunnolla ilman jatkuvaa kikkailua ja ahdistumista toimiva tapa. Mutta kun epäilen tuhonneeni kykyni lopettaa syöminen ajoissa vuosien jojoilun ja itseni rääkkäämisen seurauksena. Mulla kun voi mennä kevyesti se suklaalevy normaalin ruoan päälle hitaastikin syötynä...

Muutaman kerran olen yrittänyt kalorilaskusta irrottautua, mutta helposti päädyn sitten vaan alitajuisesti rajaamaan syömisiä ja viimeistään muutaman päivän muka sallivuuden jälkeen syön vähemmän kuin kaloreita laskien. Mutta edelleen harkitsen vakavasti rentouden harjoittelelua. Pitäisi vaan aluksi saada itsensä vakuutettua tästä jutusta niin, ettei usko lopu alkumetreille. Valitettavasti vaan niin monet (asiantuntijatkin) on sitä mieltä että rajoittamista tarvitaan ja minä tuuliviirinä en osaa päättää mihin uskoa.

tiistaina, 27. heinäkuuta 2010 klo 21:04 siru -89 kirjoitti:

Kuulostaa upealta matka . Olet kyllä jo sen verran hoikka (ja alunperinkin), että ihmettelen, mitä keventymisen tarvetta sulla varsinaisesti enää edes on .

Ymmärrän kyllä, että se harjoittelu varmasti kestää kauan, minkä vuoksi varmaan kammoankin sitä, kun pelko painon järkyttävästä noususta on niin syvällä...mulla kun kohtuus ilman rajoittamista on niin monen terveellisen ruoankin kanssa ongelma.

Pikkuhiljaa olen kyllä tullut siihen tulokseen, että rentous varmasti olisi ainut kunnolla ilman jatkuvaa kikkailua ja ahdistumista toimiva tapa.

Kun aloitin kiloklubin niin silloin itseasiassa painoin 70 kg, paino putosi helposti tuonne 62 kilon nurkille aika nopeasti ja sitten on alkanut tuo taistelu makeansyömisen kanssa.Ja siinä todella on ollut se pelko takaisin lihomisesta, koska monesti jos on juuri laihtunut niin kilot tulevat todella äkkiä takaisin. Mutta ihme kyllä, paino ei koskaan karannut takaisin sinne 70 kiloon, vaan sallivuuden aikana on pyörinyt tuossa 62-64 kilon väliä

Ja olen niin sanottu "laiha läski", eli minulla on painonvartijataustaa ja olen elänyt kahta vaihetta, joko liiallista kontrollia jossa kunnon ruokaakin syödään liian vähän tai toinen vaihtoehto ahmiminen kun kontrolli päättyy. Tästä syystä kehoni koostumus ei ole paras mahdollinen vaan nuo laihdutukset ovat syöneet lihaksia ja kun olen lihonut takaisin niin rasvamassaa on tullut lisää.

Mutta, palataan siis tuohon sallivuuteen.
Mainitset, että kohtuus normaaliruuan kanssa on myös ongelma. Tässä voi piillä yksi ongelma. Uskon,että moni normaalipainoinen kamppailee tämän herkkujen sallivuuden kanssa ja siinä sitten pelataan ja kikkaillaan normaaliruuan kustannuksella.
Eli päätetään, että en aio lihoa, joten jos sitten syön herkkuja niin rajaan kalorit kuitenkin johonkin X-määrään joka on usein liian alhainen. Tämä tehdään sen takia ettei paino nousisi, mutta samalla mennään mielestäni pahemmin metsään. Itselleni ainakin kävi niin, että terveellisen ruuan määrä alkoi vähenemään koska tilaa tehtiin herkuille. Kalorit kuitenkin saattoivat pysyä kohdallaan, mutta elämä ruuan ja herkkujen kanssa on yhtä kikkailua ja ahdistusta. Jos söin paljon herkkuja niin ruokahalua ei ollut joten ateriarytmi ja oikean nälän tunnetta ei aina ollut.
Tässä ollaan pahassa kierteessä ja vaikka oikea ja järkevä ratkaisu olisi alkaa syömään kunnon terveellistä ruokaa riittävästi niin sitä ei uskalleta tehdä. Koska jos syödään herkkuja esim. 1000 kalorin edestä päivässä ( itse söin kyllä enemmänkin pahimpina aikoina ) niin tuntuu ihan mahdottomalta ajatukselta, että pitäisi alkaa syömään ruokaa yli 1500 kalorin edestä. Silloinhan kokonaiskalorimäärä nousee jo niin huimaksi että varmasti paino nousee

Mutta, kuten Patrik on tainnut jossain kirjassaan mainita, niin elimistö on yllättävän viisas kun sitä kuuntelee ja sille antaa mahdollisuuden. Sillä kun terveellisen ruuan määrää nostetaan niin herkkujen määrä vähenee automaattisesti. Ei välttämättä ekana päivänä, eikä tokana, mutta ihan varmasti jossain vaiheessa Ja tämä on monesti se vaikea hetki, uskaltaa syödä tarpeeksi kauan aikaa riittävästi että keho pääsee tasapainoon.

Tuo, kun aikaisemmin kyselit että mitä jos antaa luvan sallia kaikki muut mutta ei herkkuja ? Se ei ole ihan huono ajatus. Itse itseasiassa aloitin jossain vaiheessa tällä. Koska ongelmia oli myös normaaliruuan kanssa,en uskaltanut käyttää ruokaöljyä kun siinähän on niin paljon kaloreita ( nyt menee öljyä joka päivä ), banaania ei voinut syödä kun painonvartija-aikaan siitä meni niin paljon pisteitä, jogurtti oli ihan kauhea kaloripeikko koska siitä meni aikoinaan myös monta pistettä Päätin, että saan syödä ihan mitä vain niin paljon kuin hauan, mutta en herkkuja. Tässä kokeiluvaiheessa opin tunnistamaan sen oikean nälän, löysin ne rajat milloin olen kylläinen. Ja kun keho sai kaikkia tarvitsemia ravintoaineita niin makeaa ei tehnyt niin paljon mieli. Ja todella nopeasti vapautin ne herkut myös.

Tämä on kaikkinensa ollut todella pitkä, mutta erittäin antoisa projekti ja elämänlaatu on parantunut huimasti En olisi koskaan uskonut näkeväni tätä päivää että voin syödä herkkuja kohtuudella, niin pahassa sokerisuossa olen tarponut, enkä kaikkea osaa edes kirjoittaa ja tilat loppuvat kesken toivottavasti jotain sait irti.

Koska olet kuitenkin huomannut, ettet voi loppuelämääsi elää niin että kikkailet ruuan kanssa ja tunnet ahdistusta niin voin sanoa että sallivuuden opettelu todella kannattaa. Se vapauttaa oikeasti voimavaroja todella paljon. Elämästä tulee paljon mukavamaa ja rennompaa eikä se paino edes nouse Kuin suuri taakka poistuisi hartioilta.

Suosittelen pitämään alkuvaiheessa vaikka päiväkirjaa edistymisestä, eli jos ennen on mennyt päivässä yksi suklaalevy niin jos jonain päivänä menee 3/4 osaa niin se on edistystä Jos jättikarkkipussi on humahtanut kiduksiin 15 minuutissa niin jos nyt jonain päivänä osaat nautiskella siitä pidempään ja se kestää puolituntia niin sekin on edistystä Ehkä aavistuksen kärjistettyjä esimerkkejä, mutta pointti siis on ettei olla liian ankaria itselleen ja verrata omaa syömistä muihin, vaan huomattaisiin ne omat edistymiset. Ja silloin jos edistymistä alkaa tapahtumaan niin tiedetään, että ollaan oikeilla jäljillä ja uskalletaan jatkaa matkaa kohti rennompaa otetta syömiseen

Kiitos matka viestistäsi tähän ketjuun, erinomainen tiivistys ja onnistumistarina siitä mistä kiloklubissa on oikeasti kyse. Itselläni valitettavasti tuohon vielä matkaa, mutta tarinasi varmasti innoittaa minun lisäkseni monia muita

Kiitos matka pitkistä ja valaisevista kokemuksistasi
Sain niistä tsemppiä jatkaa omaa sallivuudenharjoitteluani, josta kerron enemmän päiväkirjaosiossa jos joku haluaa lueskella.